”Vastustaja vei voiton ja nautinnon”, totesi Eko ottelun jälkeen. KiPa Tahko 1-2k (1-2, 4-2, 1-2k)

Katso myös kuvat ottelusta

Rantakentällä kohtuullisessa kesäsäässä Tahko otti revanssin Pihkalassa hävityistä kotareista. KiPan ykköspalkittu Aku Kettunen (2 tuotua, 6/7 KL ja hyvä ulkopeli) oli sangen kriittinen.

– Taas koko peli sisällä kehnoa, toinen kotari peräkkäin että tehtiin vain yksi juoksu. [Samu Vainikaisen] läpäri pelasti pisteen, harmitteli Kettunen.

– Jäi harmittamaan Samu Vainikaisen läpilyönti, itse olin siinä peruuttamassa. Keula toimi hyvin ja voitosta pitää aina nauttia, kertoi Tahkkon ykköspalkittu Atte Kontio (6/9 KL).

Samu Vainikainen tuulettaa 1+2 juoksun arvoista jaksovoittokunnariaan toisen jakson kolmannen tasoittavalla

Ei Tahko helpolla kuitenkaan voittoaan saanut ja kolmostilanteetkin menivät KiPalle 14-12.

– Oli monenlaista ottelun aikana. Tiedettiin, että paha iltapuhden täällä tulee. Hatun nosto kaverille joka paransi toiselle jaksolle ja oikeastaan jo ensimmäisen lopulla. Ehkä olisi pitänyt pelinjohdossa olla aktiivisempi toisella jaksolla. Joona Lehtinen pelasi hyvin, antoi Tahkon pelinjohtaja Jarkko Poikela tunnustusta KiPan lukkarille.

KiPan pelinjohtaja Sami Eko Partanen oli tyytyväinen saatuun yhteen sarjapisteeseen.

– Tyytyväinen olen pisteeseen, se on maksimi mitä meille jäi. Ulkopeli antoi meille mahdollisuuden siihen. Samun puolesta olen hyvilläni, tärkeä lyönti joukkueelle ja myös hänelle tuomaan itseluottamuista lisää. Urheilu on itseluottamuslaji, muistutti Eko jälleen.

– Ei oltu tarpeeksi päättäväisiä kotareissa. Vastustaja vei voiton ja nautinnon, Eko tiivisti lopuksi.

Ensimmäisellä jaksolla Tahko rakensi ajolähdön jokaisessa sisävuorossaan. Toisen vuoroparin alkavalla Aku Kettunen iski kolmosrajasta ykköstilanteessa läpilyönnin, mutta Nurmio löysi pallon etten siitä takatilannetta enempää syntynyt. Mutta tasoittavalla Tahkon Juha Niemen lyönti sirvahti Joona Mäkelän räpylästä ja Petteri Alanen toi Tahkon 0-1 johtoon.

Viimeisen vuoroparin alkavalla KiPa tasoitti Jiri Pippolan lyötyä pallon väliin ja Aku Kettunen toi 1-1.

Jiri Pippola iski KiPan tasoituksen 1-1 neljännen vuoroparin alkavalla

Tasoittavalla Tahko sai yhden palon ajot Sasu Toikalle, jonka välilyönnillä Jesse Eskelinen toi jakson vottojuoksun 1-2.

Ensimmäisen jakson kolmostilanteet Tahhklle 4-7, muttta vähät kärkilyönnit 15-13 (39 %-62 %).

Toiselle jaksolle KiPa tuli vahvasti ja Tahkon sisävuoro loppui Aku Kettusen napatessa kaksi paloa Santtu Patovan lyönnistä. Sisälläkin kärjestä paloton ajolähtö, mutta Pippolan, Samu-Kalle Varosen ja Samu Vainikaisen yritykset ei tulosta tuottaneet.

Toisen alkavalla KiPan asema alkoi näyttää jo huolestuttavalta, kun Sasu Toikka-Jesse Eskelinen löi etumiehen räpylän kautta 0-1 ja Juha Niemi-Valentin Ikonen vastustamattomalla välilyönnillä vieraat 0-2 johtoon. 

Tasoittavalla KiPa rakensi kakkoskärjellään palottomat ajot Jiri Pippolalle, jonka hermopallosta heitto yli kotipesän ja Kasperi Kaksonen toi kavennuksen 1-2.

Kasperi Kaksonen syöksyy 1-2 kavennuksen kun heitto lentää yli Alasen

Kolmannen alkavalla KiPa piti Tahkon kurissa Kettusen napatessa kaksi paloa kolmoselta ja KiPan toiveet kohosivat.

Joona Mäkelän pituus riittää, tossu pesässä ja Nurmiosta palo kolmospesältä

Tasoittavalla Otto Kauppinen ja Aku Kettunen täyttivät etupesät ja Samu Vainikainen pamautti kakkosrajasta pallon Päätyeenlahden rantaan Atte Kontion sijouttuessa väärin. Kunnari ja kaksi juoksua veivät KiPan 4-2 johtoon, joka riitti jaksovoittoon.

Toisen jakson kolmostilanteet selvästi KiPalle 10-5 ja kärkilyönnit tasaisesti 15-16 (63 %-55 %).

Kotareissa KiPa oli ponneton: Pippolan lyönti kopiksi, vain Lassi Vasaraisen tuppinäpyllä 1-0  Joona Mäkelän tuomana. Lehtisen varrella risti kotiin, Vainikaisen viimeinen kopiksi ja Varosen viimeinen jäi lyömättä Petteri Alasen irrotettua Jakbssonin taktisella väärällä.

Lassi Vasaraisen tuppinäpyllä Joona Mäkelä toi 1-0 kotareissa
Heitto ohi lukkari Petteri Alasen ja Joona Mäkelä syöksyy 1-0

Tahkon Ikosen kakkosjatkelyönnin Jakobsson haki hienosti kopiksi, mutta Juha Niemi iski ykkösrajasta Petteri Alasen kotiin 1-1 ja heti seuraavassa parissa Sasu Toikka löi keskisaumasta Jesse Eskelisen tuomana ottelun voittojuoksun 1-2. Näin KiPalle sentään yksi sarjapiste ja Tahkolle kaksi.

KiPan seuraava kotiottelu onkin Kari Sutki Sutisen 80-vuotisjuhlaottelu kun Kouvolan Pallonlyöjät saapuu aina aurinkoiselle Rantakentälle ensi maanantaina 17.6.2024. Sitä ennen KiPa matkustaa ensi perjantaina Kempeleeseen Kirin vieraaksi.

Lue lisää

Kiteen Pallon valmennus- ja taustaryhmät valmiina kauteen 2027

Kiteen Pallo on solminut sopimuksia valmentajien ja muiden...

Lue lisää »

Harmittavan lähellä, mutta niin pirullisen kaukana, tiivisti Eko. Elias Pitkänen pyöritti KiPan nurin sekä sisällä että ulkona. KPL-KiPa 2-1s (2-1, 0-1, 3-0s)

KPL:n otettua kolmannen voittonsa tässä puolivälieräsarjassa 1724 katsojan...

Lue lisää »

2. puolivälierä nihkeää kuten edellinen KPL:n vierailu Rantakentällä, mutta KiPan on nyt voitettava kolme seuraavaa. KiPa-KPL 0-2 (0-1, 0-1)

KiPan ja KPL:n puolivälieräottelut jatkuvat ensin tiistaina Kouvolassa...

Lue lisää »

Lätäkkö ja turvaverkon aukko auttoivat Koplan 1. puolivälieräottelun niukkaan voittoon. KPL-KiPa 1-0 (4-2, 4-4)

– Teiltähän on puolet porukasta pois, tuumasi KPL:n...

Lue lisää »

Kiteen Pallon viestintä kehittyy – KiPalle WhatsApp-kanava

Kiteen Pallo haluaa tavoittaa myös ne faninsa, ketkä...

Lue lisää »

Puolivälierät vauhtiin perjantaina – normaalit kausikortit eivät ole käytössä pudotuspeleissä, lippujen hinnat ennallaan

Miesten Superpesiksen pudotuspelit käynnistyvät tällä viikolla. Kiteen Pallo...

Lue lisää »

Lopputulos 2026

Pelaaja

Voitot

  • 1. Janne Mäkelä 7
  • 2. Jiri Pippola 5
  • 3. Lassi Vasarainen 4
  • Rasmus Surakka 4
  • Otto Kauppinen 4
  • 6. Samu-Kalle Varonen 3
  • 7. Juho Keinänen 1
  • Topias Kaksonen 1
  • Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Aku Kettunen 1
  • Oiva Mämmi 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto332174181
2Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy3313103762
3Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät3310134660
4Manse PP, Tampere Manse PP331186855
5Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko339115854
6Kiteen Pallo Kiteen Pallo339114953
7Joensuun Maila Joensuun Maila3311661051
8Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat339551442
9Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri3351041439
10Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot336671437
11Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat333222615
12Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit332052611