Nestori Moisio kaksivuotisella sopimuksella Kiteen Palloon

Nestori Moisio, 24, siirtyy Ykköspesis-joukkue Puijon Pesiksestä Kiteen Palloon kahden vuoden sopimuksella. Puurtilan Kisa-Poikien kasvatti omaa kahden ottelun verran kokemusta Superpesiksestä Joensuun Mailan riveistä kaudelta 2021, mutta vakiopaikka Superpesis-kokoonpanossa siintää ensi kesän tavoitteissa.

– KiPassa on minulle jonkin verran entuudestaan tuttuja, mutta kun täysin uuteen seuraan lähtee, onhan tässä sellaiset odottavat, mutta myös erittäin hyvät fiilikset.

– Ensi kesän selkein tavoite minulle on vakiinnuttaa pelipaikka ja tottua Superpesiksen saloihin, Nestori kertoo.

Ulkopelissä etumiehenä ja sisäpelissä vaihtajana sekä etenijänä pelaava Moisio on edustanut viimeiset seitsemän kautta PuPea Ykköspesiksessä kahden pelin JoMa-visiittiään lukuun ottamatta. Parhaimmalla kaudellaan mies sijoittui sekä kärkilyönti- että etenijätilaston kymmenen parhaan joukkoon. KiPan pelinjohtaja Sami ”Eko” Partanen on seurannut nuoren miehen otteita etenkin ulkopelin osalta tarkalla silmällä jo pidemmän aikaa.

– Nestori on ollut oman tutkan alla menneet divarikaudet etukenttäpelaamisen osalta. Mieltä lämmittää erityisesti hänen kova halunsa ja valmiutensa taistella pelipaikasta. Nyt kun mies muutti opiskelujen vuoksi Joensuuhun, tykkään siitä, että arkilajiharjoittelu on omien silmieni alla ja pystyn näin konkreettisesti auttamaan etukenttäpelaamisen osalta, Eko kertoo tyytyväisenä.

– Sisäpelissä Nestorilta luonnistuu molemmat vaihtotilanteet ja mieheltä löytyy Puijosta myös kapteenin natsat, joten hän tuo hyvää ryhtiä joukkueeseen, Eko jatkaa.

Imatralta KiPaan siirtyneen Joona Mäkelän tavoin Nestori näkee KiPan ensi kauden ryhmän erittäin kilpailukykyisenä.

– Meillä on kasassa ensi kesälle nuori ja nälkäinen porukka, jolla on edellytyksiä taistella mistä hyvänsä. Odotan innolla pääseväni tämän joukkueen kanssa Rantakentän tunnelmaan ensi kesänä ja kutsun kaikki seuraamaan huippupesistä Kiteelle, Nestori sanoo.

Kiteen Pallon sopimustilanne:

  • Niko Halttunen, 2024
  • Kasperi Kaksonen, 2024
  • Topias Kaksonen, 2026
  • Otto Kauppinen, 2024
  • Aku Kettunen, 2024
  • Joona Lehtinen, 2024
  • Jonne Matikainen, 2024
  • Nestori Moisio, 2025
  • Joona Mäkelä, 2025
  • Jiri Pippola, 2024
  • Samu Vainikainen, 2024 + optio 2025
  • Samu-Kalle Varonen, 2024
  • Lassi Vasarainen, 2025
  • Pelinjohtaja Sami Partanen, 2026
  • Fysiikkavalmentaja Arttu Rossi, 2025

Lue lisää

KiPa kahdella debytantillaankin voitti kolmostilanteet, Jymy ottelun Hiukan kesän lämpimimmässä ottelussa. SoJy-KiPa 2-0 (6-3, 3-2)

KiPan numerolla pelaavista miehistä puuttui Lassi Vasaraisen lisäksi...

Lue lisää »

Manse otti revanssin Perttu Ollin läpilyönneillä ja KiPan tötöilyillä. KiPa-Manse PP 0-1 (2-3, 1-1)

KiPan kokoonpanosta puuttui lauantaina Alajärvellä jalkansa loukannut kakkoskoppari...

Lue lisää »

KiPalle kaksi pistettä Etelä-Pohjanmaan tuplareissulta

Kiteen Pallon Miesten Superpesis-joukkueen kausi jatkui viikonloppuna kahdella...

Lue lisää »

Niko Halttunen siirtyy määräaikaisella seurasiirrolla Siilinjärven Pesikseen

Kiteen Pallon sopimuspelaaja Niko Halttunen, 20, siirtyy määräaikaisella...

Lue lisää »

KiPan voittoputki jo viiden ottelun mittainen. KiPa-PattU 2-1k (2-0, 2-3, 3-2k)

Viiden ottelun mittaista KiPan voittoputkea hieman himmentää se,...

Lue lisää »

KiPa pesi Koskenkorvan kunnolla ensimmäisen jakson vesisateessa ja toisella kitkuteltiin 0-4 tappiolta tasoihin. KiPa-KoU 1-0 (13-2, 4-4)

KATSO MIKKO KERVISEN OTTAMAT KUVAT KUVAGALLERIASTA KiPa lähti...

Lue lisää »

Lopputulos 2025

Pelaaja

Voitot

  • 1. Jiri Pippola 8
  • 2. Samu-Kalle Varonen 7
  • 3. Juho Keinänen 3
  • Lassi Vasarainen 3
  • 4. Rasmus Surakka 2
  • Sulo-Veikko Varonen 2
  • Otto Kauppinen 2
  • 5. Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Niko Halttunen 1
  • Aku Kettunen 1
  • Petteri Kortelainen 1
  • Eeli Partanen 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto191332147
2Manse PP, Tampere Manse PP19845237
3Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko18591334
4Joensuun Maila Joensuun Maila18744333
5Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy15750331
6Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät17472428
7Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot18533724
8Kiteen Pallo Kiteen Pallo16342719
9Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri17252818
10Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat19244918
11Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit192041310
12Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat19010182