KiPa haki Pippolan ja Mäkelän lyönneillä pisteen sarjan kolmoselta Pihkalasta. Tahko-KiPa 2-1 (2-3, 1-0, 2-1k)

Pihkalan stadionilla oli Superpesiksen tämän kesän yleisöennätys: D-ikäisten eli 14-vuotiaiden ja tätä nuorempien pelaajien  nuorisoleiriläisten noin 130 joukkueen ansiosta liki kolme tuhatta katsojaa, 2974 silmäparia. Katsomossa oli runsaasti myös KiPan kannattajia, mikä kuului etenkin ensimmäisen jakson lopussa KiPan johtaessa sitä 0-3 sarjakolmosta Tahkoa vastaan. Harmittavan kesäflunssan takia raportti ilman kuvagalleriaa Ruutu+:n kautta.

KiPan kokoonpanossa edellisiin peleihin ainoa muutos oli Kasperi Kaksosen tulo jokeriksi Samu-Kalle Varosen tilalle.

KiPa hallitsi hyvän ulkopelinsä ansiosta suvereenisesti ottelun kolme ensimmäistä vuoroparia. Tässä vaiheessa Tahko oli kerännyt vasta viisi kärkilyöntiä ja niistä yhden edes kakkospesälle.

Tahko taas hallitsi toisella jaksolla ottelun kolme viimeistä vuoroparia, joissa KiPa sai vain viisi kärkilyöntiä ja niistä yhden edes kakkospesälle.

Niin vain isännät käänsivät jälleen ottelun kotareihin ja niissä voitokseen jo seitsemännen kerran tänä kesänä!

Tahkon pelinjohtaja Eero Pitkänen oli todella tyytyväinen joukkueensa esitykseen synkän avausjakson jälkeen.

– Erittäin harmaiden ja jopa synkkien, mustien tapahtumien jälkeen ei oltu semmoisessa fokuksessa jotta pärjätään. Pojat hienosti latasi toiselle vaikka sisäpeli oli vähän nihkeetä, mistä kaikki kunnia lukkarille. Niin meidän näköinen ottelu, mutta olin luottavainen kun kotareihin mennään.

Yksi sarjapiste tänä kesänä vieraille vaikealta Hyvinkään kotikentältä lämmitti KiPan pelinjohtaja Sami Eko Partasta.

– Ekalla jaksolla tartuttiin oljenkorteen ja päästiin johtoon, kun vastustaja oli sukkasillaan ja varpahisillaan tällaisen yleisön edessä. Toisella jaksolla oli pienet marginaalit ja kotareissa eikä toisella jaksolla ei pystytty sisäpelivastuun ottamiseen vastaamaan. Tahkon rutiini oli  pikaisen parempi kuin meillä. Itseluottamus kasvaa koko ajan, se auttaa siinä että nuoret pääsee entistä paremmin sisään otteluun, ja ei se siitä ole kiinni.

KiPan ykköpalkinnon sai lukkari Rasmus Surakka (2/5 KL) ja kakkospalkinnon ensimmäisellä jaksolla kaksi KiPan kolmesta juoksusta lyönyt Jiri Pippola (2 lyötyä, 4/7 KL).

Tahkon parhaana palkittiin vaihtaja Teemu Nurmio (5/7 KL) ja kakkospalkinnon sai toisen jakson ainoan juoksun lyönyt Juha Niemi (2 lyötyä, 2/5 KL).

KIPA KESTI 1. JAKSON TAHKON LOPPUKIRIN

Avausjaksolla KiPan kotiuttajajokereista Jiri Pippola löi kaksi ja Janne Mäkelä yhden juoksun. Ensimmäisen vuoroparin tasoittavalla Anttoni Jakobsson täytti etupesät kahden palon ajoiksi Jiri Pipppolalle. Ensimmäisellä kumura kakkosjatkolle ja Otto Kauppinen toi KiPan johtoon 0-1. Pippilan viimeinen samaan paikkaan, ajot jatkuivat ja Janne Mäkelän tappikumuralla Topias Kaksonen toi 0-2.

Janne Mäkelä Ruudun haastattelussa ei omista pesisleireistään viime vuosituhannelta muistanut muuta kuin kierrejäätelön .(kuvakaappaus Ruutu)

Toisessa vuoroparissa KiPalla alkoivat lyöjät jo olla loppumassa. Toiseksi viimeisenä lyöjänä Jiri Pippola löi pallon kakkospuolelle linjaan ja Valentin Ikosen räpylävirheestä pallo pyöri takakenttää kohti jolloin Aku Kettunen toi 0-3.

Isännät tulivat viimeisen alkavalle 0-3 tappioasemassa ja toiseksi viimeisenä lyöjänä Valentin Ikonen vaihtoi ensin takapesät täyteen kolmospuolen välilyönnillä. Viimeisellä pallo keskelle takalukija Sulo-Veikko Varosen taakse väliin ja Luka Raesmaa toi kavennuksen 1-3. Viimeisenä lyöjänä Juha Niemi, pallo keskipussiin Varoselle, mutta selvä palo jäi tulematta kun heitto lipsahti yli kotipesän ja Aapo Kinnunen toi 2-3. Lyöjiä riitti, mutta jakso loppui, kun Kettunen poltti Alasen lyönnistä Kuitusen kakkospesälle.

Ensimmäisen jakson kolmostilanteet KiPalle 4-5, kotiutukset 2/4 – 3/4 ja kärkilyönnit Tahkon neljännen sisävuoron 9 kärkkärin ansioista tasaisesti 14 – 15 (36 % – 60 %) KiPan pelattua vain kolme sisävuoroa.

NIHKEÄLLÄ 2. JAKSOLLA KIPA HUKKASI MAHDOLLISUUTENSA

Toisella jaksolla kumpikin joukkue sai vain kaksi kolmostilannetta aikaan. KiPalla ne molemmat syntyivät ensimmäisen vuoroparin alkavalla sisävuorolla. Varosen kopinnoston jälkeen Kauppinen löi itsensä pompulla kärkeen ja Kettusen kääntö menopesän puolelle täytti etupesät. Topias Kaksosen näpystä Veeti Kettusen heitto ohi kolmospesän jäi verkkoihin, mutta pesät täyteen palottomaksi ajolähdöksi. Pippolan toisella lyönti kohti V. Kettusta, mutta nyt ei virheitä ja ensimmäinen palo kotiin. Jatkoajot Mäkelälle, ensimmäinen kumura kolmosjatkeelta hieman laiton ja viimeisellä näpy jäi liian lyhyeksi, lukkari Petteri Alanen haki pallon, pyörähti kotipesästä toisen palon Aku Kettusesta ja heitti ykköspesältä kolmannen Mäkelästä.

Tämän jälkeen KiPan sisäpeli meni aivan solmuun eikä etenijää saatu enää edes kakkospesälle kolmen viimeisen sisävuoron aikana.

Tahkon toisen vuoroparin tasoittavalla numerolle 8 vaihdettu Miitri Pesonen oli yksin ykköspesällä ja kaksi ristiä jo taululla. Jokeri Antti Kortteenperän tuppinäpyssä lukkari oli pallon edessä, vapaataipaleella Pesonen kakkoselle ja sitten keskisaumasta pallo koppareille sai ykkös-kolmostilanne aikaan. Alasen kopilla pelkkä kolmostilanne ja viimeisenä lyöjänä Juha Niemi löi ensimmäisellään pallon keskelle väliin ja Purmosen heitto ei riittänyt, joten Miitri Pesonen toi Tahkolle 1-0 johtojuoksun, mikä riitti toisen jakson voittoon.

KOTIUTUSKILPAILU NOPEASTI TAHKOLLE

KiPa aloitti kotarit sisällä ja vain toinen pari Jiri Pippola – Sulo-Veikko Varonen onnistui välilyönnillä tuomaan KiPalle 0-1. Viimeistä parista ei Topias Kaksonen päässyt edes yrittämään, kun Kettunen irtosi nykäisyllä pesästä.

Tahkolla heti kaksi ensimmäistä paria onnistuivat: Valentin Ikonen – Teemu Nurmio: heti merkistä pallo kolmospuolelle väliin, 1-1 ja Santtu Patova – Teemu Rouhiainen: toinen lyönti kakkosjatkeelle väliin, 2-1.

Perjantaina 10.7.20206 kotona on vastassa sarjakärki Vimpelin Veto ja sunnuntaina 12.7.2026 Pattijoen Urheilijat. Otteluihin liput ennakkoon myy Ticketmaster ja Kiteen R-kioski.

Lue lisää

KiPa haki mainosaidan takia vain kahden pisteen voiton Kempeleestä hyvillä Keinäsen ja Mäkelän lyönneillä sekä lukkari Väliahon haparoinnilla. KeKi-KiPa 0-1 (3-3, 3-5)

KiPan kahden pisteen voitto riitti viemään KiPan sarjataulukossa...

Lue lisää »

Kolme kipalaista palkittiin miesten ja poikien Itä-Länsi 2026 -otteluissa Vimpelin Saarikentällä

Itä voitti poikien Itä-Lännen jo neljännen kerran peräkkäin....

Lue lisää »

Kesän Superpesiksen ennätysyleisön 3400 katsojan edessä KiPa murjoi täysin JoMan. KiPa-JoMa 0-2 (1-4, 0-4)

KATSO OTTELUN KUVAGALLERIA KiPa oli pitkästä aikaa saanut...

Lue lisää »

KiPalla jäi kaikilla paljon uupumaan Kouvolan tasoista joukkuetta vastaan. KPL-KiPa 2-0 (3-1, 4-2)

KATSO MYÖS KUVAGALLERIA OTTELUSTA – En tosiaan tiijä...

Lue lisää »

Helle pehmitti päitä enemmän kuin palloja. KiPalle kahden pisteen voitto Pattijoesta Janne Mäkelän neljän juoksun ansiosta. KiPa-PattU 1-0 (1-1, 6-4)

KiPa oli saanut kokoonpanoonsa Otto Kauppisen numerolle kaksi...

Lue lisää »

KiPa paransi otteitaan edellisestä kohtaamisesta ja nappasi pisteen sarjakärjeltäkin. KiPa-ViVe 1-2 (3-2, 4-6, 4-5k)

KATSO MYÖS KUVAGALLERIA OTTELUSTA Keskiviikon sarjapisteen nappaaminen sajakolmoselta...

Lue lisää »

Lopputulos 2025

Pelaaja

Voitot

  • 1. Jiri Pippola 8
  • 2. Samu-Kalle Varonen 7
  • 3. Juho Keinänen 3
  • Lassi Vasarainen 3
  • 4. Rasmus Surakka 2
  • Sulo-Veikko Varonen 2
  • Otto Kauppinen 2
  • 5. Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Niko Halttunen 1
  • Aku Kettunen 1
  • Petteri Kortelainen 1
  • Eeli Partanen 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto241553158
2Manse PP, Tampere Manse PP24965444
3Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko247102543
4Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy22881541
5Joensuun Maila Joensuun Maila24954641
6Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät23782639
7Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot24645931
8Kiteen Pallo Kiteen Pallo24474930
9Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat255451128
10Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri244631127
11Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat242202010
12Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit242041810