Samu-Kalle Varoselle kahden vuoden jatkosopimus

Samu-Kalle Varonen, 25, ja Kiteen Pallo ovat solmineet jatkosopimuksen, joka kattaa kaudet 2025 ja 2026. Nuoresta iästään huolimatta Samu-Kalle on edustanut KiPan Superpesis-miehistöä jo kahdeksalla kaudella.

– 2017 puin ensimmäistä kertaa Kiteellä Superin avauksen pelipaidan ja sen jälkeen joukkue on muuttunut ympärillä useamman kerran kokonaan.

– Silti kaiken muutoksen keskellä seura, tekemisen taso ja ammattimaisuus ovat kehittyneet valtavin harppauksin, Samu-Kalle kertoo.

Uransa parasta kauttaan pelaava Samu-Kalle on tähän mennessä 28 ottelussa lyönyt 3+34 juoksua, 103 kärkilyöntiä ja tuonut 24 juoksua. Kopparin tontilla on nähty tuttuun tapaan kovia suorituksia niin polttoheittojen kuin syöksykoppienkin muodossa. Samu-Kallen hyvät otteet ovat yksi tekijä siinä, että KiPa pelaa ylemmässä jatkosarjassa.

Monien kiteeläisten huulilla on kesän aikana pyörinyt kysymys jatkaako Samppi KiPassa? Annetaan Samu-Kallen itsensä kertoa syyt, mitkä saivat miehen allekirjoittamaan jatkosopimuksen Kiteelle.

– Meillä on kasassa aivan loistava porukka, jonka uskon nostavan Rantakentän yleisön avulla KiPan ylöspäin kohti kirkkaimpia valoja seuraavien vuosien aikana.

– Usko tähän seuraan, joukkueeseen ja yhteisöön oli ratkaisevin tekijä jatkosopimuksen synnyssä, Samu-Kalle sanoo.

– Tämä joukkue näyttää vielä mihin se pystyy ja haluan olla joka solulla siinä mukana tämän ja seuraavat kaksi vuotta!

Kahden vuoden jatkosopimus Samu-Kallen kanssa nostaa hymyn huulille myös KiPan seurajohdossa.

– Samu-Kalle on ollut äärimmäisen tärkeä palanen meidän joukkuettamme tänä kesänä ja on sitä tietysti myös tulevia vuosia ajatellen, joten siinä mielessä erittäin iso sopimus meille.

– Samu-Kalle on ottanut menneen vuoden aikana isoja askeleita eteenpäin, mutta meillä on vahva luotto, että siellä on reservissä aineksia vielä tätäkin parempaan, KiPan toiminnanjohtaja Pasi Varonen luottaa.

Varosen jatkosopimuksen myötä Kiteen Pallolla on ensi kaudelle kasassa yksitoista pelaajasopimusta ja lisäksi Samu Vainikaisella ja KiPalla on optio kaudesta 2025.

Samu-Kalle Varonen tuulettaa KiPan paidassa myös tulevaisuudessa.

Kiteen Pallon sopimustilanne:

  • Niko Halttunen, 2024
  • Anttoni Jakobsson, 2025
  • Kasperi Kaksonen, 2026
  • Topias Kaksonen, 2026
  • Otto Kauppinen, 2027
  • Juho Keinänen, 2026
  • Aku Kettunen, 2025
  • Joona Lehtinen, 2024
  • Jonne Matikainen, 2024
  • Nestori Moisio, 2025
  • Joona Mäkelä, 2025
  • Jiri Pippola, 2025
  • Samu Vainikainen, 2024 + optio 2025
  • Samu-Kalle Varonen, 2026
  • Sulo-Veikko Varonen, 2024
  • Lassi Vasarainen, 2025
  • Pelinjohtaja Sami Partanen, 2026
  • Kakkospelinjohtaja Jussi Hurskainen, 2024
  • Valmentaja Sampo Nieminen, 2024 + optio 2025
  • Fysiikkavalmentaja Arttu Rossi, 2025
  • Fysioterapeutti Markku Tiainen, 2024
  • Huoltaja Aapo Huhtilainen, 2024
  • Huoltaja Hemmo Mustonen, 2024
  • Lääkäri Tommi Kyyranta, 2024

Lue lisää

KiPa kahdella debytantillaankin voitti kolmostilanteet, Jymy ottelun Hiukan kesän lämpimimmässä ottelussa. SoJy-KiPa 2-0 (6-3, 3-2)

KiPan numerolla pelaavista miehistä puuttui Lassi Vasaraisen lisäksi...

Lue lisää »

Manse otti revanssin Perttu Ollin läpilyönneillä ja KiPan tötöilyillä. KiPa-Manse PP 0-1 (2-3, 1-1)

KiPan kokoonpanosta puuttui lauantaina Alajärvellä jalkansa loukannut kakkoskoppari...

Lue lisää »

KiPalle kaksi pistettä Etelä-Pohjanmaan tuplareissulta

Kiteen Pallon Miesten Superpesis-joukkueen kausi jatkui viikonloppuna kahdella...

Lue lisää »

Niko Halttunen siirtyy määräaikaisella seurasiirrolla Siilinjärven Pesikseen

Kiteen Pallon sopimuspelaaja Niko Halttunen, 20, siirtyy määräaikaisella...

Lue lisää »

KiPan voittoputki jo viiden ottelun mittainen. KiPa-PattU 2-1k (2-0, 2-3, 3-2k)

Viiden ottelun mittaista KiPan voittoputkea hieman himmentää se,...

Lue lisää »

KiPa pesi Koskenkorvan kunnolla ensimmäisen jakson vesisateessa ja toisella kitkuteltiin 0-4 tappiolta tasoihin. KiPa-KoU 1-0 (13-2, 4-4)

KATSO MIKKO KERVISEN OTTAMAT KUVAT KUVAGALLERIASTA KiPa lähti...

Lue lisää »

Lopputulos 2025

Pelaaja

Voitot

  • 1. Jiri Pippola 8
  • 2. Samu-Kalle Varonen 7
  • 3. Juho Keinänen 3
  • Lassi Vasarainen 3
  • 4. Rasmus Surakka 2
  • Sulo-Veikko Varonen 2
  • Otto Kauppinen 2
  • 5. Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Niko Halttunen 1
  • Aku Kettunen 1
  • Petteri Kortelainen 1
  • Eeli Partanen 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto191332147
2Manse PP, Tampere Manse PP19845237
3Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko18591334
4Joensuun Maila Joensuun Maila18744333
5Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy15750331
6Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät17472428
7Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot18533724
8Kiteen Pallo Kiteen Pallo16342719
9Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri17252818
10Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat19244918
11Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit192041310
12Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat19010182