Pasi Pirinen liittyy valmennustiimiin lajivalmentajaksi

Yksi kaikkien aikojen pesäpalloilijoista, 23 kautta Kiteen Palloa pelaajana edustanut KiPa-legenda Pasi Pirinen, 52, liittyy Kiteen Pallon Miesten Superpesis-joukkueen valmennustiimiin lajivalmentajaksi vuoden sopimuksella.

– Odotan innolla, että pääsen toimimaan valmennushommissa pelaajien kanssa. Valmentaminen ei kiinnostanut heti pitkän peliurani jälkeen, mutta nyt on kulunut riittävästi aikaa siitä, kun ollut itse aktiivisesti mukana, Pasi avaa syitä, mitkä saivat miehen lähtemään valmennuspuolelle mukaan.

– Olen seurannut mielenkiinnolla seuran uudistumista, kun mukaan on tullut vanhoja pelikavereita ja yksi iso motivoiva tekijä oli myös se, miten hienosti meidän nuori joukkueemme on esiintynyt pelikentillä, etenkin kesällä 2020, vaikka viime kesänä pelaamisen ja menestymisen arkirealismi ehkä iski vähän päin kasvoja, Pirre jatkaa.

– Pirren mukaantulo takaisin kiteeläiseen pesikseen on merkittävä luottamuksen ja vahvuuden merkki. Pirrellä on ollut aina vahva näkemys siitä, milloin ollaan matkalla oikeaan suuntaan. Joukkuetta on rakennettu huolella ja Pasi on piste iin päälle, Mikko Varonen puolestaan iloitsee.

Pirre pisti räpylän naulaan kauden 2009 jälkeen, mutta Rantakentällä ja pesiksen parissa mies on viihtynyt tämänkin jälkeen.

– Olen seurannut huippupesistä tarkasti oman lopettamiseni jälkeen ja uskon, että pystyn olemaan apuna pelaajille, vaikka varsinaista suoraa valmentajakokemusta pesäpallosta ei olekaan.

– Joukkueessa on paljon potentiaalia mennä yksilöinä ja sitä kautta joukkueena eteenpäin. Viime kauden jäljiltä joukkue on nähdäkseni henkisesti vastaanottavassa tilassa, ja siellä on runsaasti halua sitoutua ja tahtoa kehittyä. Pelaajilla on varmasti iso tekemisen ja kehittymisen halu, Pirre kuvailee joukkuetta.

Pasin rooli tulee painottumaan talviharjoittelukauteen ja lajitaitoihin.

– Eniten minulla on varmasti annettavaa sinne lajitaitojen puolelle. Olen viime vuosina seurannut tarkkaan näitä pelaajia ja luotan, että pystyn tuomaan heille asioita, millä sisä- ja ulkopelitaitoja saadaan kehitettyä. Oma pitkä pelaajaura auttaa tässä paljon ja uskon, että minulla on sitä kautta näkemystä, miten yksilöitä pystytään kehittämään.

– Roolini painottuu aktiivisemmin talvikauteen, mutta olen tietenkin sen lisäksi Juhon ja valmennuksen apuna tuomassa omia näkemyksiäni siihen, miten tällä ryhmällä kannattaa pelata, Pirre avaa omaa rooliaan valmennustiimissä.

KiPan valmennustiimiä Pirre kuvailee tasapainoiseksi, jossa on sopiva sekoitus ”uutta ja vanhaa liittoa”.

– Meillä on siinä pari ainakin ajallisesti vanhan liiton miestä eli minä ja Pennasen Jukka ja sitten Kaikon Juho ja Sirviön Niko ovat kaksi uudemman ajan tekijää. Se on mielestäni sopiva sekoitus, jossa pystytään varmasti tuomaan näkemyksiä vähän kahdesta suunnasta ja toivottavasti sparraamaan kaikki toisiamme, että saadaan parhaiten kehitettyä sekä joukkuetta että itseämme, Pirre miettii.

– Pasin kokemus ja näkemys vahvistaa varmasti myös nuoren pelinjohtokaksikon kehitystyötä joukkueen hiomisessa menestykseen. Uskomme myös, että Pasin läsnäolo ja rakentava keskustelutaito antaa jokaiselle pelaajalle lisäarvoa valmentautumisessa pelitilanteisiin, Mikko Varonen luottaa.

– Joukkueella on isoimpina kehityskohteina polttolinjan pelaaminen ja vaihtolyöntipeli, tähän kehitystyöhön Pirre on kullanarvoinen henkilö, Mikko sanoo.

Kiteen Pallon joukkueen taustat vahvistuvat muutenkin, kun entinen Superpesis-pelaaja Hilda Westersund, 34, liittyy joukkueen lääkäriksi vuoden sopimuksella ja Markku Tiainen, 45, jatkaa fysioterapeuttina.

Kiteen Pallon sopimustilanne:

  • Jesse Eskelinen, 2022
  • Kasperi Kaksonen, 2022
  • Topias Kaksonen, 2023
  • Juuso Lattu, 2023
  • Joni Lehikoinen, 2023
  • Matias Litmanen, 2023
  • Otso Mäkelä, 2022
  • Sami Partanen, 2022
  • Hannes Pekkinen, 2022
  • Jiri Pippola, 2022
  • Elmeri Purmonen, 2022
  • Miika Timonen, 2022
  • Samu Vainikainen, 2022 + optio 2023
  • Samu-Kalle Varonen, 2023
  • Lassi Vasarainen, 2022
  • Pelinjohtaja Juho Kaikko, 2023
  • Kakkospelinjohtaja Niko Sirviö, 2022
  • Lajivalmentaja Pasi Pirinen, 2022
  • Fysiikkavalmentaja Jukka Pennanen, 2022
  • Fysioterapeutti Markku Tiainen, 2022
  • Lääkäri Hilda Westersund, 2022

Lue lisää

Manse otti revanssin Perttu Ollin läpilyönneillä ja KiPan tötöilyillä. KiPa-Manse PP 0-1 (2-3, 1-1)

KiPan kokoonpanosta puuttui lauantaina Alajärvellä jalkansa loukannut kakkoskoppari...

Lue lisää »

KiPalle kaksi pistettä Etelä-Pohjanmaan tuplareissulta

Kiteen Pallon Miesten Superpesis-joukkueen kausi jatkui viikonloppuna kahdella...

Lue lisää »

Niko Halttunen siirtyy määräaikaisella seurasiirrolla Siilinjärven Pesikseen

Kiteen Pallon sopimuspelaaja Niko Halttunen, 20, siirtyy määräaikaisella...

Lue lisää »

KiPan voittoputki jo viiden ottelun mittainen. KiPa-PattU 2-1k (2-0, 2-3, 3-2k)

Viiden ottelun mittaista KiPan voittoputkea hieman himmentää se,...

Lue lisää »

KiPa pesi Koskenkorvan kunnolla ensimmäisen jakson vesisateessa ja toisella kitkuteltiin 0-4 tappiolta tasoihin. KiPa-KoU 1-0 (13-2, 4-4)

KATSO MIKKO KERVISEN OTTAMAT KUVAT KUVAGALLERIASTA KiPa lähti...

Lue lisää »

Samu-Kalle Varonen ja Juho Keinänen kaatoivat Tahkon nihkeässä toisessa kohtaamisessa. KiPa-Tahko 2-0 (1-0, 3-2)

KATSO KUVAGALLERIA OTTELUSTA – Nahua sisäpeliä molemmilta, mutta...

Lue lisää »

Lopputulos 2025

Pelaaja

Voitot

  • 1. Jiri Pippola 8
  • 2. Samu-Kalle Varonen 7
  • 3. Juho Keinänen 3
  • Lassi Vasarainen 3
  • 4. Rasmus Surakka 2
  • Sulo-Veikko Varonen 2
  • Otto Kauppinen 2
  • 5. Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Niko Halttunen 1
  • Aku Kettunen 1
  • Petteri Kortelainen 1
  • Eeli Partanen 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto181232144
2Manse PP, Tampere Manse PP18745234
3Joensuun Maila Joensuun Maila18744333
4Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko17581332
5Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy14650328
6Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät16472328
7Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot17533624
8Kiteen Pallo Kiteen Pallo15342619
9Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri17252818
10Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat18243917
11Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit192041310
12Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat19010182