Kympillä otteluun – Talvisuperin liput myynnissä nyt!

Talvisuper alkaa 16. joulukuuta Tampereelta. Liput Talvisuperin otteluihin ovat nyt myynnissä. Ottelu- ja päivälippujen lisäksi tarjolla on myös joukkuekohtaisia kausikortteja, jotka kattavat yhden joukkueen kaikki runkosarjaottelut.

Talvisuperin miesten sarja käynnistyy 16. joulukuuta Tampereelta ja naisten sarja 7. tammikuuta Joensuusta. Liput kaikkiin otteluihin myy Ticketmaster.

Yksittäiset otteluliput maksavat ennakkoon kymmenen euroa jokaiseen otteluun. Portilta ostettuna yksittäinen ottelulippu maksaa 15 euroa. Tarjolla on myös paikkakunnittain päivälippuja, joiden hinnat vaihtelevat päivän otteluiden määrän mukaan. Päivälippujen hinnat ennakkoon ovat 16 euroa (2 ottelua), 24 euroa (3 ottelua) ja 32 euroa (neljä ottelua). Kaikki liput myydään numeroimattomina, eli paikat katsomossa ovat vapaasti valittavissa.

”Kannustamme kaikkia ostamaan liput ennakkoon, jolloin Talvisuperin seuraaminen paikan päällä tulee huomattavasti edullisemmaksi. Katsomokapasiteetit vaihtelevat jonkin verran paikkakunnittain, joten siksikin kannattaa olla ajoissa liikkeellä lipunostossa, jotta pääsee varmasti paikan päälle seuraamaan Talvisuperia”, sanoo Superpesiksen toimitusjohtaja Olli Aro.

Lisäksi myyntiin tulevat joukkuekohtaiset kausikortit. Kausikortti sisältää yhden joukkueen kaikki Talvisuperin runkosarjan ottelut paikkakunnasta riippumatta. Miesten joukkuekohtaiset kausikortit maksavat ennakkoon 48 euroa ja sisältävät pääsyn kaikkiin kuuteen runkosarjaotteluun. Naisten joukkuekohtaiset kausikortit maksavat ennakkoon 40 euroa ja sisältävät pääsyn kaikkiin viiteen runkosarjaotteluun. Joukkuekohtaisia kausikortteja on mahdollista ostaa Ticketmasterista tammikuun loppuun saakka.

Alle 12-vuotiaat lapset pääsevät otteluihin ilmaiseksi. Pesäpalloliiton vapaakortit, tuomarikortit ja joukkueiden kesän kausikortit eivät ole voimassa Talvisuper-otteluissa. Paikan päällä otteluissa on käytössä ainoastaan korttimaksu. Lippuja voi ostaa ennakkoon Ticketmasterin verkkokaupasta tai Ticketmasterin lipunmyyntipisteistä.

Miesten Talvisuperia pelataan Kuopiossa, Joensuussa, Kempeleessä, Seinäjoella, Tampereella ja Alajärvellä. Naisten Talvisuperia pelataan Joensuussa, Lapualla, Seinäjoella, Porissa, Raumalla, Tampereella ja Alajärvellä. Joukkueet on jaettu kahteen lohkoon, ja runkosarja pelataan yksinkertaisena sarjana.

Talvisuper huipentuu lopputurnaukseen, jossa välierien jälkeen ratkaistaan Talvisuperin Suomen mestaruus. Välierien voittajat etenevät loppuotteluun ja häviäjät pronssiotteluun. Naisten Talvisuperin lopputurnaus pelataan 23.–24.3. Seinäjoella ja miesten lopputurnaus 6.–7.4. Joensuussa.  Liput lopputurnauksiin tulevat myyntiin myöhemmin.

Lisäksi Ruutu näyttää suorana kaikki Talvisuperin ottelut.

Miesten Talvisuperin ensimmäiset ottelut:

  • 16.12. Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
    • Vimpelin Veto–Manse PP, klo 17.00 (B-lohko)
  • 28.12. Kuopio-halli
    • Pattijoen Urheilijat, Raahe–Puijon Pesis klo 12.00 (A-lohko)
    • Seinäjoen JymyJussit–Haminan Palloilijat klo 15.30 (B-lohko)
    • Alajärven Ankkurit–Hyvinkään Tahko klo 19.00 (B-lohko)
  • 29.12. Kuopio-halli
    • Kiteen Pallo–Pattijoen Urheilijat, Raahe klo 9.30 (A-lohko)
    • Hyvinkään Tahko –Vimpelin Veto klo 12.30 (B-lohko)
    • Haminan Palloilijat–Alajärven Ankkurit, 15.30 (B-lohko)
    • Puijon Pesis–Sotkamon Jymy klo 18.30 (A-lohko)

Naisten Talvisuperin ensimmäiset ottelut:

  • 7.1. Joensuu Areena
    • Joensuun Maila–Jyväskylän Kirittäret klo 14.00 (A-lohko)
  • 20.1. Alajärven Pallohalli
    • Jyväskylän Kirittäret–Seinäjoen Maila-Jussit klo 11.00 (A-lohko)
  • 27.1. Patruuna Areena, Lapua
    • Hyvinkään Tahko–Lapuan Virkiä klo 12.00 (A-lohko)
    • Mailattaret, Vaasa–Seinäjoen Maila-Jussit klo 15.00 (A-lohko)

Katso Talvisuperin koko otteluohjelma

Otteluohjelman ja otteluiden tulokset löytyvät pesäpallon tulospalvelusta.

Kiteen Pallon Talvisuperin ohjelma:

  • Perjantai 29.12. klo 9.30 Kiteen Pallo – Pattijoen Urheilijat, Raahe (Kuopio)
  • Perjantai 5.1. klo 18 Kiteen Pallo – Imatran Pallo-Veikot (Joensuu)
  • Lauantai 6.1. klo 14 Joensuun Maila – Kiteen Pallo (Joensuu)
  • Lauantai 3.2. klo 11 Sotkamon Jymy – Kiteen Pallo (Joensuu)
  • Perjantai 1.3. klo 18 Puijon Pesis – Kiteen Pallo (Joensuu)
  • Lauantai 9.3. klo 18 Kiteen Pallo – Kempeleen Kiri (Kuopio)

Lue lisää

Kiteen Pallon valmennus- ja taustaryhmät valmiina kauteen 2027

Kiteen Pallo on solminut sopimuksia valmentajien ja muiden...

Lue lisää »

Harmittavan lähellä, mutta niin pirullisen kaukana, tiivisti Eko. Elias Pitkänen pyöritti KiPan nurin sekä sisällä että ulkona. KPL-KiPa 2-1s (2-1, 0-1, 3-0s)

KPL:n otettua kolmannen voittonsa tässä puolivälieräsarjassa 1724 katsojan...

Lue lisää »

2. puolivälierä nihkeää kuten edellinen KPL:n vierailu Rantakentällä, mutta KiPan on nyt voitettava kolme seuraavaa. KiPa-KPL 0-2 (0-1, 0-1)

KiPan ja KPL:n puolivälieräottelut jatkuvat ensin tiistaina Kouvolassa...

Lue lisää »

Lätäkkö ja turvaverkon aukko auttoivat Koplan 1. puolivälieräottelun niukkaan voittoon. KPL-KiPa 1-0 (4-2, 4-4)

– Teiltähän on puolet porukasta pois, tuumasi KPL:n...

Lue lisää »

Kiteen Pallon viestintä kehittyy – KiPalle WhatsApp-kanava

Kiteen Pallo haluaa tavoittaa myös ne faninsa, ketkä...

Lue lisää »

Puolivälierät vauhtiin perjantaina – normaalit kausikortit eivät ole käytössä pudotuspeleissä, lippujen hinnat ennallaan

Miesten Superpesiksen pudotuspelit käynnistyvät tällä viikolla. Kiteen Pallo...

Lue lisää »

Lopputulos 2026

Pelaaja

Voitot

  • 1. Janne Mäkelä 7
  • 2. Jiri Pippola 5
  • 3. Lassi Vasarainen 4
  • Rasmus Surakka 4
  • Otto Kauppinen 4
  • 6. Samu-Kalle Varonen 3
  • 7. Juho Keinänen 1
  • Topias Kaksonen 1
  • Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Aku Kettunen 1
  • Oiva Mämmi 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto332174181
2Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy3313103762
3Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät3310134660
4Manse PP, Tampere Manse PP331186855
5Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko339115854
6Kiteen Pallo Kiteen Pallo339114953
7Joensuun Maila Joensuun Maila3311661051
8Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat339551442
9Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri3351041439
10Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot336671437
11Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat333222615
12Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit332052611