KPL-ottelun etkot ja pelinjohtaja Ekon haastattelu Meijerin baarin terassilla

KUVAT ETKOISTA JA KIPA-KPL-OTTELUSTA

Jarno Sutinen haastatteli Ekoa Meijerin baarin aurinkoisella terassilla parinkymmenen hengen edessä

– Valmennuksen vinkkelistä olin tähän asti katsonut joukkuetta. Kuitenkin seurajohdossa katsottiin Imatra-ottelun jälkeen, että jotain muutosta tarvitaan.
– Ensin ajattelin, että menenkö tässä pesuveden mukana minäkin, jos tähän lähden. Sitten sanoin [KiPan puheenjohtaja] Pentille, että aloitetaan heti, jotta ei ole 12 epävarmuudessa olevaa kentällä.
– Vastuu valmentajan sivuroolista koko joukkueesta vastaamiseen on iso hyppäys täysin eri maailmaan, henkisesti ja fyysisesti rasittavaan ja itse pelitapahtuma on niin intensiivinen, ihan toista luokkaa kuin nuorempien kanssa. Lähdettiin perkaamaan tehtäväkuvasta pois näitä muita tehtäviä, vertasi Eko tulevaa rooliaan poikien superpesiksen pelinjohtajan ja junioripäällikön tehtäviin.
– Nyt on vietävänä omat toimintamallit joukkueelle, palavereja on pidetty päivittäin ja haettu koko ajan joukkueen parasta kokoonpanoa. Tavoitteena saada mahdollisimman hyvä onnistumisen ilmapiiri jossa jokaisella on mahdollisuus pelata omaa rajotintaan vastaan, osaamisensa äärirajoilla.
– Sotkamo, Kouvola ja Manse, siinä saa omaa osaamistaan mitattua kunnolla, viittasi Eko kolmen kärkijoukkueen kohtaamiseen viikon sisällä.
– Itseluottamuspankkia on saatava kerrytettyä.

Katse illan Kopla-otteluun

Päivän ottelusta Kouvolan Pallon lyöjiä vastaan Eko totesi:
– Ulkopelin on oltava hyvää, oltava rohkeita ja hyviä miehekästä pesäpalloa pelaamalla. Haluan kääntää joukkueen haastajasta voittajaksi, itse tehdään eikä odoteta lahjoja, linjasi Eko.
Juuso Lattu on tänään viimeisimpänä sivussa, myös Otso Mäkelä ehkä viikon, Aku Kettunen pitempään, kertoi Eko huonoista uutisista iltaa ajatellen, Jokerina Latun tilalla on tänään toisessa kesän miesten superin pelissään Jonne Matikainen.

Meijerin baarin Kirsi Muhonen okensi Ekolle ja KiPan joukkueelle A2-tuotteita illan ottelua varten

Lue lisää

Manse otti revanssin revanssin Perttu Ollin läpilyönneillä ja KiPan tötöilyillä. KiPa-Manse PP 0-1 (2-3, 1-1)

KiPan kokoonpanosta puuttui jalkansa loukannut kakkoskoppari Lassi Vasarainen,...

Lue lisää »

KiPalle kaksi pistettä Etelä-Pohjanmaan tuplareissulta

Kiteen Pallon Miesten Superpesis-joukkueen kausi jatkui viikonloppuna kahdella...

Lue lisää »

Niko Halttunen siirtyy määräaikaisella seurasiirrolla Siilinjärven Pesikseen

Kiteen Pallon sopimuspelaaja Niko Halttunen, 20, siirtyy määräaikaisella...

Lue lisää »

KiPan voittoputki jo viiden ottelun mittainen. KiPa-PattU 2-1k (2-0, 2-3, 3-2k)

Viiden ottelun mittaista KiPan voittoputkea hieman himmentää se,...

Lue lisää »

KiPa pesi Koskenkorvan kunnolla ensimmäisen jakson vesisateessa ja toisella kitkuteltiin 0-4 tappiolta tasoihin. KiPa-KoU 1-0 (13-2, 4-4)

KATSO MIKKO KERVISEN OTTAMAT KUVAT KUVAGALLERIASTA KiPa lähti...

Lue lisää »

Samu-Kalle Varonen ja Juho Keinänen kaatoivat Tahkon nihkeässä toisessa kohtaamisessa. KiPa-Tahko 2-0 (1-0, 3-2)

KATSO KUVAGALLERIA OTTELUSTA – Nahua sisäpeliä molemmilta, mutta...

Lue lisää »

Lopputulos 2025

Pelaaja

Voitot

  • 1. Jiri Pippola 8
  • 2. Samu-Kalle Varonen 7
  • 3. Juho Keinänen 3
  • Lassi Vasarainen 3
  • 4. Rasmus Surakka 2
  • Sulo-Veikko Varonen 2
  • Otto Kauppinen 2
  • 5. Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Niko Halttunen 1
  • Aku Kettunen 1
  • Petteri Kortelainen 1
  • Eeli Partanen 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto181232144
2Manse PP, Tampere Manse PP18745234
3Joensuun Maila Joensuun Maila18744333
4Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko17581332
5Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy14650328
6Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät16472328
7Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot17533624
8Kiteen Pallo Kiteen Pallo15342619
9Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri17252818
10Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat18243917
11Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit192041310
12Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat19010182