KiPa selkä seinää vasten toiseen puolivälieräkarsintaan Rantakentällä. PattU-KiPa 2-0 (10-4, 7-4)

KiPan kahdeksan tehtyä juoksua ei riittänyt, kun PattU sai läpiyönneillään tuplamäärän. Lyöjäjokerikaksikko Juuso Keski-Koukkari (4 lyötyä, 7/9 KL) ja Martti Viitasalo (4 lyötyä, 5(8 KL) löivät juoksuja jo saman verran kuin KiPa yhteensä 67 %:n tehoilla. Lisäksi muiden lyömät kolme kunnaria takasivat otteluvoiton raahelaisille vähäisen, mutta äänekkään 776 katsojan edessä Miilu Areenalla. Niinpä KiPan on saatava ulkokenttänsä pitämään toisessa ottelussa Rantakentällä.

KiPan ykkösplkainnon sai lyöjäjokeri Jiri Pippola (4 lyötyä, 5/11 KL) ja kakkospalkinnon vaihtajokeri Matias Litmanen (1 tuotu, 6/8 KL). Sataprosenttisesti kentälle mennyt kärkietenijä Otto Kauppinen (3 tuotua, 8/8 KL) olisi myös ansainnut palkinnon.

Hutunkeiton voitti PattU, joka valitsi aloittavan sisävuoron. Yhden palon etutilanteessa Tuukka Sarkkinen yllätti KiPan kakkopuolen iskien 1+2 juoksun arvoisen kunnarin ja taululle 3-0. KiPa sai kärjen takaa jo toisen ristin taululle, mutta jokeri Martti Viitasalo löi Tuukka Sarkkiselle tuplajuoksun 4-0 ja Juuso Keski-Koukkari saatteli vielä kolmella eri lyönnillä KiPan kasvatti Erkka Gröhnin ykköseltä kotipesään saakka 5-0.

KiPa iski jokaisella sisävuorollaan yhden juoksun päästen kolmannessa vuoroparissa kolmen juoksun päähän 6-3. Jiri Pippola (4 lyötyä, 5/11 KL) kotiutti Otto Kauppisen (3 tuotua, 8/8 KL) 5-1, Lassi Vasarainen (2 lyötyä, 5/7 KL) Aku Kettusen (3 tuotua, 5/7 KL) 6-2 ja Juuso Lattu (1 lyöty, 4/9 KL) Kauppisen 6-3.

Mutta viimeisen vuoroparin alkavalla Mikael Mäkelä iski kunnarin tyhjään kenttään 7-3 ja jokerikaksikko Keski-Koukkari ja Viitasalo sekä Lukkari löivät 10-3. KiPa pystyi kaventamaan vain yhdellä kun Jiri Pippola koiutti Matias Ltmasen 10-4.

Ensimmäinen jakso 10-4, kolmostilanteet 10-7 ja kotiutukset 10/12-4/7, kärkilyönnit 31-23 (67%-59%).

Toisen jakson
aloitti KiPa terhakkaasti sisällä. Jiri Pippola iski kahdella eri lyönnillä Otto Kauppisen kotiin 0-1 ja heti perään Aku Kettusen 0-2.  Viitasalo ja Keski-Koukkari tasoittivat 2-2, mutta toisen alkavalla KiPa meni uudellee kahden juoksun johtoon kun Lassi Vasarainen kotiutti Aku Kettusen 2-3 ja Kasperi Kaksonen Paavo Pellon 2-4.

Tässä vaiheessa toisella jaksolla näytti vielä aika hyvältä

Kolmas vuoropari vei KiPalta voiton mahdollisuudet kun taululla oli jo kaksi ristiä. Keski-Koukkari tasoitti 4-4 ja Ville Veittikoski löi kahden palon ajolähdöstä pallon läpi kakkospuolelta 1+2 juoksun arvoisesti ja tilanne 7-4.

Viimeinen vuoropari oli KiPalta nolo esitys. Ensi Kettunen poltti itsensä laittomalla ja sitten Kauppisesta kärpänen ykköspesältä ja Pellosta kärpänen kolmospesältä.  

Toinen jakso Pattijoelle 7-4, kolmostilanteet tasaisesti 12-11 ja kotiutukset 7/11-4/8, kärkilyönnit 16-24 (57%-67%).

Toinen ottelu KiPa-PattU Rantakentällä heti sunnuntaina klo 16. Jos KiPa voittaa sen, ovat otteluvoitot tasan. Silloin edessä on ylimääräinen supervuoropari ja tarvittaessa sen jälkeen kotiutuskilpailu.

Lue lisää

Kiteen Pallon valmennus- ja taustaryhmät valmiina kauteen 2027

Kiteen Pallo on solminut sopimuksia valmentajien ja muiden...

Lue lisää »

Harmittavan lähellä, mutta niin pirullisen kaukana, tiivisti Eko. Elias Pitkänen pyöritti KiPan nurin sekä sisällä että ulkona. KPL-KiPa 2-1s (2-1, 0-1, 3-0s)

KPL:n otettua kolmannen voittonsa tässä puolivälieräsarjassa 1724 katsojan...

Lue lisää »

2. puolivälierä nihkeää kuten edellinen KPL:n vierailu Rantakentällä, mutta KiPan on nyt voitettava kolme seuraavaa. KiPa-KPL 0-2 (0-1, 0-1)

KiPan ja KPL:n puolivälieräottelut jatkuvat ensin tiistaina Kouvolassa...

Lue lisää »

Lätäkkö ja turvaverkon aukko auttoivat Koplan 1. puolivälieräottelun niukkaan voittoon. KPL-KiPa 1-0 (4-2, 4-4)

– Teiltähän on puolet porukasta pois, tuumasi KPL:n...

Lue lisää »

Kiteen Pallon viestintä kehittyy – KiPalle WhatsApp-kanava

Kiteen Pallo haluaa tavoittaa myös ne faninsa, ketkä...

Lue lisää »

Puolivälierät vauhtiin perjantaina – normaalit kausikortit eivät ole käytössä pudotuspeleissä, lippujen hinnat ennallaan

Miesten Superpesiksen pudotuspelit käynnistyvät tällä viikolla. Kiteen Pallo...

Lue lisää »

Lopputulos 2026

Pelaaja

Voitot

  • 1. Janne Mäkelä 7
  • 2. Jiri Pippola 5
  • 3. Lassi Vasarainen 4
  • Rasmus Surakka 4
  • Otto Kauppinen 4
  • 6. Samu-Kalle Varonen 3
  • 7. Juho Keinänen 1
  • Topias Kaksonen 1
  • Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Aku Kettunen 1
  • Oiva Mämmi 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto332174181
2Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy3313103762
3Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät3310134660
4Manse PP, Tampere Manse PP331186855
5Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko339115854
6Kiteen Pallo Kiteen Pallo339114953
7Joensuun Maila Joensuun Maila3311661051
8Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat339551442
9Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri3351041439
10Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot336671437
11Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat333222615
12Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit332052611