KiPa hukkasi avausjakson 0-3 johtonsa. Ryöstöretki Saarikentältä jäi vielä tekemättä. ViVe-KiPa 1-0 (4-4, 3-0)

Jo ylihuomenna sunnuntaina 21.8. klo 16 pelataan toinen puolivälieräottelu Kiteen Rantakentällä. Nyt kaikki kannustamaan KiPaa, jotta saadaan ainakin toinen pudotuspeliottelu Kiteelle.

Tilastot ottelusta

– Pelasimme ensimmäisellä jaksolla pirteästi. Taistelimme sen voitosta, vaikka annoimmekin neljä juoksua räpylästä. Toisella jaksolla sisäpelimme oli todella aneemista, siinä ei jäänyt jossiteltavaa, kertoi KiPan ykköspalkittu Hannes Pekkinen.

– Pirteä ja tasainenplay off-pelivääntö. Ensimmäinen jakso piti kyllä voittaa, mutta annoimme kaikki neljä juoksua räpylästä, mikä jäi kismittämään. Toinen jakso oli numerollisesti tiukka, mutta emme päässeet sisäpeliin kiinni. Ulkona pelattiin kokonaisuudessaan varsin hyvin, ja pääsimme kohtuullisesti kiinni Mäkelään ja Jukkikseenkin. Ihan hyviä aihioita tässä oli. Jatkossa on vain sisäpelin parannuttava etenkin kentällemenossa, kertoi KiPan pelinjohtaja Juho Kaikko.

KiPan ykköspalkinnon sai Hannes Pekkinen (1 lyöty, 4/6 KL) ja kakkospalkinnon Juuso Lattu (2 tuotua, 5/7 KL). Isäntien paras oli ensimmäisen jakson kaksi viimeistä juoksua iskenyt JP Vainonpää (3 lyötyä, 2 tuotua, 6/10 KL) ja kakkospalkinnon sai hyvän ulkopelin pelannut Severi Lassila (4/4 KL).

KiPa lähellä yllättää
avausjaksolla

Ensimmäisellä jaksolla KiPan ulkopeli toimi hienosti kaksi vuoropari ja Veto oli ehkä yllättäen 0-3 tappiolla kahden vuoroparin jälkeen. KiPa meni heti ensimmäisen tasoittavalla 0-1 johtoon harhaheiton turvin, kun Jiri Pippola vaihtoi Otso Mäkelän kolmoselle ja polttoheitosta pallo lensi Savonjokeen.

Toisessa vuoroparissa Hannes Pekkinen iski pallon kolmosjatkeelta läpi ja Juuso Lattu toi KiPan 0-2 johtoon. Kun Jiri Pippolan ajonpurku päättyi laittomaan, tuli Otso Mäkelä jatkamaan kahden palon tilannetta. Pallo hienosti kolmoskopparin eteen, syöksystä huolimatta pallo väliin ja Samu Vainikainen toi jo lupaavasti 0-3 KiPalle.

Kolmannen alkavalla Veto pääsi liian helposti peliin mukaan kun jo kaksi ristiä oli taululla. Ajot Janne Mäkelälle ja ilmeisesti Vasaraisen Lassi ei nähnyt palloa kunnolla vaan pallo luiskahti jokeen ja Juho Heikkala sekä Lauri Vihriälä toivat 2-3. Olli Heikkalan maalyönti lipsahti ohi Elmeri räpylästä ja JP Vainionpää toi tasoituksen 3-3.

Neljännen alkavalla JP Vainionpää löi kovaa kolmospuolelle ja Samu Vainikaisen räpeltäessä ihmeellisesti Aleksi Lassila toi isännät 4-3 johtoon.

Mutta viimeisen tasoittavalla viimeisenä lyöjänä Jiri Pippola löi viimeisellä väliin kolmospuolelle ja Juuso Lattu toi KiPalle tasoituksen 4-4.

Ensimmäisen jakson kolmostilanteet 10-6 Vedolle, kärkilyönnit 16-15 ja kotiutukset 4/9-3/5 KiPan saadessa yhden juoksun harhaheitolla.

KiPan sisäpeli
hyytyi 2. jaksolla

Toisen jakson avausvuoroparissa Veto sai harhaheitolla halvalla takatilanteen ja palottomat ajot Rinta-aholle, mutta risti kotiin. Jatkoajoista JP Vainionpään vastustamaton kumura keskelle ja Aleksi Lassila toi 1-0.

Ottelu ratkesi kolmannessa vuoroparissa kun Veto rakensi kakkoskärjestä palottomat ajot JP Vainionpäälle, kumura keskelle ja Mikko Vihriälä toi Vedolle 2-0. Etutilanne ja lyönti kolmosjatkeelta läpi jokeen, mutta KiPa sai kotipesän kynnyksellä palon S. Lassilasta. Yhden palon ajoista Mäkelän veto linjaan, toinen risti kotiin. Kahden palon ajoista Jere Saukko löi pallon väliin kolmospuolelle ja kun heitto lensi liian korkeana, ehti JP Vainonpää tuomaan jo 3-0.

Kun viimeisen vuoroparin alkavalla KiPan aikalisän jälkeen kahden palon ajot Jiri Pippolalle. Kumurayritys etumiehelle kopisi ja ottelu päättyi siihen.

Toisen jakson kolmostilanteet 11-3 Vedolle, kärkilyönnit 16-11 ja kotiutukset 3/9-0/3.

Lue lisää

Kiteen Pallon valmennus- ja taustaryhmät valmiina kauteen 2027

Kiteen Pallo on solminut sopimuksia valmentajien ja muiden...

Lue lisää »

Harmittavan lähellä, mutta niin pirullisen kaukana, tiivisti Eko. Elias Pitkänen pyöritti KiPan nurin sekä sisällä että ulkona. KPL-KiPa 2-1s (2-1, 0-1, 3-0s)

KPL:n otettua kolmannen voittonsa tässä puolivälieräsarjassa 1724 katsojan...

Lue lisää »

2. puolivälierä nihkeää kuten edellinen KPL:n vierailu Rantakentällä, mutta KiPan on nyt voitettava kolme seuraavaa. KiPa-KPL 0-2 (0-1, 0-1)

KiPan ja KPL:n puolivälieräottelut jatkuvat ensin tiistaina Kouvolassa...

Lue lisää »

Lätäkkö ja turvaverkon aukko auttoivat Koplan 1. puolivälieräottelun niukkaan voittoon. KPL-KiPa 1-0 (4-2, 4-4)

– Teiltähän on puolet porukasta pois, tuumasi KPL:n...

Lue lisää »

Kiteen Pallon viestintä kehittyy – KiPalle WhatsApp-kanava

Kiteen Pallo haluaa tavoittaa myös ne faninsa, ketkä...

Lue lisää »

Puolivälierät vauhtiin perjantaina – normaalit kausikortit eivät ole käytössä pudotuspeleissä, lippujen hinnat ennallaan

Miesten Superpesiksen pudotuspelit käynnistyvät tällä viikolla. Kiteen Pallo...

Lue lisää »

Lopputulos 2026

Pelaaja

Voitot

  • 1. Janne Mäkelä 7
  • 2. Jiri Pippola 5
  • 3. Lassi Vasarainen 4
  • Rasmus Surakka 4
  • Otto Kauppinen 4
  • 6. Samu-Kalle Varonen 3
  • 7. Juho Keinänen 1
  • Topias Kaksonen 1
  • Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Aku Kettunen 1
  • Oiva Mämmi 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto332174181
2Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy3313103762
3Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät3310134660
4Manse PP, Tampere Manse PP331186855
5Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko339115854
6Kiteen Pallo Kiteen Pallo339114953
7Joensuun Maila Joensuun Maila3311661051
8Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat339551442
9Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri3351041439
10Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot336671437
11Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat333222615
12Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit332052611