Juho Keinäselle kahden vuoden jatkosopimus

Kiteen Pallo ja Juho Keinänen, 25, ovat solmineen jatkosopimuksen, joka kattaa kaudet 2025 ja 2026. Keväällä Sotkamon Jymystä Kiteelle siirtynyt Keinänen on pelannut tällä kaudella 13 ottelua, joissa lyötyjä juoksuja on kertynyt 2+9, tuotuja 6 ja kärkilyöntejä 40 vajaan 56 % tehokkuudella. Ulkopelissä Juho on häärinyt tehokkaasti etukentällä ja polttolinjassa.

– Tänne oli todella helppo tulla, vaikka tulinkin hieman kesken mukaan. Joukkueessa oli paljon minulle entuudestaan tuttuja pelaajia, joten sekin helpotti kotiutumista. Tämän myötä myös jatkosopimus oli helppo tehdä. Meillä on hyvä joukkue ja mahtava meininki kaikkinensa, myös seura on hoitanut kaikki asiat loistavasti, mies kiittelee.

– Tulemme varmasti olemaan kova joukkue loppukaudella ja myös tulevaisuudessa. Olemme menneet hienosti eteenpäin ja löytäneet tavan voittaa koviakin joukkueita, Juho sanoo.

Seuran puolelta keväinen hankinta Sotkamosta ei ole kaduttanut.

– Juho on osoittautunut meille erinomaiseksi palaseksi heti alusta lähtien. Hän on monikäyttöinen pelaaja sekä sisällä että ulkona ja tuo omalla persoonallaan joukkueeseen sopivasti oikeanlaista rouheutta, KiPan toiminnanjohtaja Pasi Varonen kehuu.

Keinäsen sopimuksen myötä KiPalla on kasassa 10 pelaajasopimusta kaudelle 2025 ja lisäksi Samu Vainikaisella on optio seuraavasta kaudesta.

Kiteen Pallon sopimustilanne:

  • Niko Halttunen, 2024
  • Anttoni Jakobsson, 2025
  • Kasperi Kaksonen, 2026
  • Topias Kaksonen, 2026
  • Otto Kauppinen, 2027
  • Juho Keinänen, 2026
  • Aku Kettunen, 2025
  • Joona Lehtinen, 2024
  • Jonne Matikainen, 2024
  • Nestori Moisio, 2025
  • Joona Mäkelä, 2025
  • Jiri Pippola, 2025
  • Samu Vainikainen, 2024 + optio 2025
  • Samu-Kalle Varonen, 2024
  • Sulo-Veikko Varonen, 2024
  • Lassi Vasarainen, 2025
  • Pelinjohtaja Sami Partanen, 2026
  • Kakkospelinjohtaja Jussi Hurskainen, 2024
  • Valmentaja Sampo Nieminen, 2024 + optio 2025
  • Fysiikkavalmentaja Arttu Rossi, 2025
  • Fysioterapeutti Markku Tiainen, 2024
  • Huoltaja Aapo Huhtilainen, 2024
  • Huoltaja Hemmo Mustonen, 2024
  • Lääkäri Tommi Kyyranta, 2024
Juho Keinänen iskee KiPan väreissä myös kaksi seuraavaa kautta.

Lue lisää

KiPa haki mainosaidan takia vain kahden pisteen voiton Kempeleestä hyvillä Keinäsen ja Mäkelän lyönneillä sekä lukkari Väliahon haparoinnilla. KeKi-KiPa 0-1 (3-3, 3-5)

KiPan kahden pisteen voitto riitti viemään KiPan sarjataulukossa...

Lue lisää »

Kolme kipalaista palkittiin miesten ja poikien Itä-Länsi 2026 -otteluissa Vimpelin Saarikentällä

Itä voitti poikien Itä-Lännen jo neljännen kerran peräkkäin....

Lue lisää »

Kesän Superpesiksen ennätysyleisön 3400 katsojan edessä KiPa murjoi täysin JoMan. KiPa-JoMa 0-2 (1-4, 0-4)

KATSO OTTELUN KUVAGALLERIA KiPa oli pitkästä aikaa saanut...

Lue lisää »

KiPalla jäi kaikilla paljon uupumaan Kouvolan tasoista joukkuetta vastaan. KPL-KiPa 2-0 (3-1, 4-2)

KATSO MYÖS KUVAGALLERIA OTTELUSTA – En tosiaan tiijä...

Lue lisää »

Helle pehmitti päitä enemmän kuin palloja. KiPalle kahden pisteen voitto Pattijoesta Janne Mäkelän neljän juoksun ansiosta. KiPa-PattU 1-0 (1-1, 6-4)

KiPa oli saanut kokoonpanoonsa Otto Kauppisen numerolle kaksi...

Lue lisää »

KiPa paransi otteitaan edellisestä kohtaamisesta ja nappasi pisteen sarjakärjeltäkin. KiPa-ViVe 1-2 (3-2, 4-6, 4-5k)

KATSO MYÖS KUVAGALLERIA OTTELUSTA Keskiviikon sarjapisteen nappaaminen sajakolmoselta...

Lue lisää »

Lopputulos 2025

Pelaaja

Voitot

  • 1. Jiri Pippola 8
  • 2. Samu-Kalle Varonen 7
  • 3. Juho Keinänen 3
  • Lassi Vasarainen 3
  • 4. Rasmus Surakka 2
  • Sulo-Veikko Varonen 2
  • Otto Kauppinen 2
  • 5. Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Niko Halttunen 1
  • Aku Kettunen 1
  • Petteri Kortelainen 1
  • Eeli Partanen 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto241553158
2Manse PP, Tampere Manse PP24965444
3Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko247102543
4Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy22881541
5Joensuun Maila Joensuun Maila24954641
6Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät23782639
7Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot24645931
8Kiteen Pallo Kiteen Pallo24474930
9Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat255451128
10Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri244631127
11Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat242202010
12Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit242041810