Joensuun Kiekko-Pojat ja Kiteen Pallo yhteistyöhön

Joensuun Kiekko-Pojat ja Kiteen Pallo käynnistävät yhteistyön, joka vahvistaa seurojen näkyvyyttä koko Pohjois-Karjalassa ympäri vuoden.

Joensuun Kiekko-Pojat ja Kiteen Pallo ovat sopineet läheisestä markkinoinnin pelikentälle sijoittuvasta yhteistyöstä, joka tuo Kiekko-Pojat esille Superpesis-kauden aikana sekä Kiteen Pallon esille kiekkokauden aikana.

Yhteistyö tulee käsittämään erikoisasuissa pelattavat teemapelit, joissa esitellään tulevan kauden joukkueet niin Joensuussa PKS Areenalla kuin Kiteen Rantakentällä. Lisäksi seurat järjestävät yhdessä tapaamisia molempien osapuolten yhteistyökumppaneille.

Sopijapuolet näkevät yhteistyön tärkeänä elementtinä pitää yhteyttä potentiaaliseen fanikuntaan itse pelikauden ulkopuolella. Yhteistyötä hyödynnetään myös tulevan kauden markkinoinnin lanseerauksessa.

– Kiteen Pallo on meille juuri oikeanlainen yhteistyökumppani, mikä auttaa tavoittamaan pohjoiskarjalaiset urheilufanit entistä laajemmalta alueelta. Odotamme innolla, että pääsemme toteuttamaan nyt sovittuja asioita yhdessä Kiteen kanssa, sillä tämä vahvistaa hyvin asemaamme koko Pohjois-Karjalan joukkueena, kertoo Kiekko-Poikien puheenjohtaja Jukka Ropponen.

Kiteen Pallon toiminnanjohtaja Pasi Varonen on Ropposen kanssa samoilla linjoilla.

– Yhteistyö Kiekko-Poikien kanssa on omiaan vahvistamaan menossa olevaa hyvää nostetta, joka KiPalla on juuri nyt päällä. Tämä lisää myös meidän näkyvyyttä muualla maakunnassa.

Lisätietoja:

Joensuun Kiekko-Pojat, Jukka Ropponen, 0400 423 910

Kiteen Pallo, Pasi Varonen, 0500 543 731

KiPan ja Kiekko-Poikien yhteistyö näkyy tulevana kesänä ja ensi talvena muun muassa teemaotteluissa.

Lue lisää

KiPa haki vaaditut kolme sarjapistettä Koskenkorvalta, Janne Mäkelän korvasi 15-vuotias Emppu Partanen. KoU-KiPa 0-2 (0-5, 0-1)  

KiPan vakiokokoonpanosta oli vain 568 katsojan edessä huilissa...

Lue lisää »

Lassi Vasarainen iski luun kurkkuun heiveröisesti pelanneelle JoMalle kesän ennätysyleisön 2321 katsojan hurratessa. KiPa-JoMa 2-0 (6-1, 2-0)

Ottelun ratkaisijaksi nousi jälleen Lassi Vasarainen (1+3 lyötyä, 2...

Lue lisää »

Janne Mäkelä jatkaa Kiteen Pallossa kaudella 2027

Kiteen Pallo ja Janne Mäkelä, 44, ovat solmineet...

Lue lisää »

KiPa jatkoi Janne Mäkelän kolmella juoksulla voittoputkeaan jo 8 otteluun Manse PP:n kustannuksella. KiPa-Manse PP 2-0 (2-0, 4-3) 

– Erilaisia putkia on kokeiltu, ja joukkueen yhteisellä...

Lue lisää »

Kasperi Kaksonen jää sivuun Kiteen Pallon toiminnasta

Kiteen Pallon Superpesis-joukkueen pelaaja Kasperi Kaksonen, 23, jää...

Lue lisää »

Lassi Vasarainen nousi katkaisemaan KiPan 12 vuoden tappioputken Kouvolassa. KPL-KiPa 1-2k (0-2, 3-0, 1-4k)

Oli taas sellainen ottelu, jossa KiPan ulkopelin pitävyys...

Lue lisää »

Lopputulos 2025

Pelaaja

Voitot

  • 1. Jiri Pippola 8
  • 2. Samu-Kalle Varonen 7
  • 3. Juho Keinänen 3
  • Lassi Vasarainen 3
  • 4. Rasmus Surakka 2
  • Sulo-Veikko Varonen 2
  • Otto Kauppinen 2
  • 5. Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Niko Halttunen 1
  • Aku Kettunen 1
  • Petteri Kortelainen 1
  • Eeli Partanen 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto311974175
2Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy3112102758
3Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät319124655
4Manse PP, Tampere Manse PP311185754
5Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko319105752
6Kiteen Pallo Kiteen Pallo318104948
7Joensuun Maila Joensuun Maila3111551048
8Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot316671237
9Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri3141041336
10Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat317551436
11Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat313222415
12Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit312052411