Harmittavan lähellä, mutta niin pirullisen kaukana, tiivisti Eko. Elias Pitkänen pyöritti KiPan nurin sekä sisällä että ulkona. KPL-KiPa 2-1s (2-1, 0-1, 3-0s)

KPL:n otettua kolmannen voittonsa tässä puolivälieräsarjassa 1724 katsojan edessä KiPan ottelut loppuivat tähän ja kesäloma alkoi.

KATSO MYÖS KUVAGALLERIA OTTELUSTA

Muista puolivälieräpareista eilen Manse PP meni jatkoon Hyvinkään Tahkon kustannuksella ja Vimpelin Veto Pattijoen Urheilijoiden kustannuksella.

Neljännessä parissa JoMa kävi hakemassa Sotkamosta ensimmäisen voittonsa Jymystä, ja tämä pari jatkaa ainakin huomenna Joensuussa kamppailuaan. Siten välieräparit eivät ole vielä selvillä.

Elias Pitkänen vei Juho Keinästä ensimmäisen jakson viimeisessä vuoroparissa.

Ennen ottelua VIP-tilaisuudessa KiPan pelinjohtaja Sami Eko Partaselta kysyttiin, miten tänään nähtäisiin juoksuja.

– Sovittiin syöttötuomarin kanssa, että antaa vapaalla molemmille yhden, lohkaisi Eko.

Vapaataipaleita ei tarvittu, sillä kumpikin joukkue löi juoksuja kaksi varsinaisella peliajalla kahden jakson aikana ja KPL:n sankari Elias Pitkänen 1+2 supervuoroparissa. Yksikin juoksu olisi Koplan voittoon riittänyt, mutta pallon perään ei enää lähdetty ja Pitkänen sai rallatella kunnarinkin ottelun päätteeksi.

KiPan ykköspalkinnon sai Aku Kettunen (5/6 KL) ja kakkospalkinnon lukkari Rasmus Surakka (3/4 KL). Koplan ja koko kentän paras oli ehdottomasti lukkari Elias Pitkänen (1+3 lyötyä, 7/8 KL). Koplan kakkospalkinto kärkietenijä Patrik Vartamalle (1 tuotu, 6/8 KL ykköselle).   

KiPalta olisi voinut palkita myös Otto Kauppisen, 2 eli KiPan kaikki tuodut juoksut ja 5/8 kärkilyöntiä.

– Tiukkaa vääntöä, kaikki juoksut tuli käytännössä räpylästä. Parempi lopulta voitti, tiivisti ymmärrettävän lyhytsanaisesti Aku Kettunen ottelun jälkeen.

Koplan ykköspalkittu Elias Pitkänen oli voiton jälkeen monisanaisempi kun häneltä kysyttiin myös koko sarjan arviointia:

– Ekaa peliä tuntuu ettei enää muistakaan, mutta kyllä me ulkona ulkona oltiin etenkin Kiteellä hyviä. Siellä sisällä sitten tehtiin tarvittava. Jos lyötiin Kiteellä yksi juoksu ja yksi saatiin harhalle, niin tänään on lyöty varsinaisella pelin ajalla kaksi, niin eihän sisäpeli ole rallattelua ollut, totesi Pitkänen.

KiPan pelinjohtaja Sami Eko Partanen pyöritteli enemmän sanojaan:

– Sama kaava toistui, tiukan matsin jälkeen kaveri oli parempi. Siitä onnittelut vastapuolelle, että oli olivat sen verran parempia, että pääsevät jatkamaan kautta. Kyllä juoksun lyöminen on haastavaa, tuskaisen työn takana ja siihen kulminoitui meidän pelaaminen. Harmittavan lähellä, mutta niin pirullisen kaukana.

Varsinaisella peliajalla kahden jakson aikana kolmostilanteet olivat KiPan hyväksi 9-13. KPL:n kotiuttajajokerien kotiutussaldo oli yhteensä 0/6 ja KiPan sentään 1/11. Janne Mäkelä löi KiPan 2-1 kavennusjuoksun ensimmäisellä jaksolla toisen vuoroparin tasoittavalla sisävuorolla. Kahden palon ajolähdöstä lyönti maihin kakkospuolelle, pallo sirvahti räpylän reunasta ja Otto Kauppinen toi 2-1.

Janne Mäkelä löi ja Otto Kauppinen toi Koplan räpylävirheellä KiPan 2-1 kavennuksen.

KPL:n ensimmäisen jakson juoksut tulivat kahdessa ensimmäisessä sisävuorossa. Elias Pitkänen löi pallon keskelle väliin ja Perttu Kenttäaho toi 1-0. Toisen vuoroparin alkavalla Elmeri Lieto näpytti ensi kärjen kolmospesälle ja sitten kääntö kakkospuolelle. Pallo lurahti Aku Kettusen räpylästä ja Perttu Kenttäaho toi jo toisen juoksunsa.

Toisella jaksolla KPL ei saanut aikaan kuin kaksi kolmostilannetta.

Samu-Kalle Varonen, Elmeri Liedon lyönnistä syöksykopin jälkeen palo Patrik Vartamasta kolmospesältä 2. jakson toisessa vuoroparissa.

Ensimmäisen tasoittavalla viimeisenä lyöjänä Patrik Wahlsten vaihtoi ensi etutilanteessa näpyllä Tommi Mäentaustan kolmospesälle ja sitten kotiutusyritys Kettuselle tuotti palon kotiin. Toinen isäntien kolmostilanne rakentui kolmannessa voroparissa toisen kotiuttajajokerin, Teemu Nikkasen ykkösrajan läpilyönnillä, jolla Akseli Pitkänen eteni kolmospesälle. Tuppinäpyllä kotiutusytiys Topias Kaksoselle ja palo kotiin.

Teemu Nikkanen katsoo kun Akseli Pitkäsestä tulossa risti kotiin Topias Kaksosen napattua Nikkasen näpyn.

KiPan toisen jakson voittojuoksu syntyi viimeisen vuoroparin aloittavalla sisävuorolla. Jokeri Otto Kauppinen meni pompulla kärkeen ja Samu-Kalle Varonen vaihtoi kakkossaumasta etupesät täyteen. Juho Keinänen vaihtoi ensin kolmossaumalyönnillä takapesät täyteen, sitten välilyönti kakkospuolelle ja kun pallo putosi syöksykoppia hakeneen Mäentaustan räpylästä, toi Otto Kauppinen 0-1 KiPalle.

Tommi Mäentausta ja Patrik Vartama harmittelevat kopin pudotusta ja KiPan 0-1 juoksua.

Viimeisen tasoittava oli KiPan lukkarin Rasmus Surakan näytöstä: ensimmäinen lyöjä Vartama pääsi kentälle, mutta Kenttäahon näpyn nappasi Surakka kopiksi ja viimeinen tolpasta laittomaksi. Laine pompulla kärkeen, Eskelinen vaihtoi kakkosrajanäpyllä, josta Kaksonen aikoi yrittää kärkipaloa. Eskelisen kärkkyessä jo ykköspesää kohti, pallo putosi Topiakselta ja hän heittikin pallon nopeasti takaisin kotipesään, kolmas palo lyöjästä ja jaksovoitto KiPalle.

Pallo tipahti Topias Kaksoselta, mutta Jesse Eskelisen kääntyessä syöksymään takaisin kotiin, pallo oli jo Rasmus Surakalla ja kolmas palo.
Toinen jakso voitettu, nyt supervuoropariin!

Supervuoroparin aloitti KiPa sisällä. Kärjestä oli tullut jo kaksi ristiä taululle. Kakkoskärki Topias Kaksonenkin joutui kopilla pois, mutta Rasmus Surakka löi pystärillä itsensä kärkeen. Lassi Vasarainen ja Jiri Pippola löivät palloa väliin ja Rasmus yksin kolmospesällä, kun viimeisenä lyöjänä Mäkelä mailan varteen. Toisella merkki päälle, mutta kumurayritys kantoi kakkoskoppari Tommi Mäentaustalle kopiksi.

Superin tasoittavalla Koplan kärki Patrik Vartama ja numerolle kaksi vaihdettu Eemeli Laine täyttivät etupesät. Kolmantena Elias Pitkänen näpytti ensin takapesät täyteen ja sitten kääntö kakkosluukkuun ohi Kettusen ja kakkoskulmassa rajaa vahtinut Eeli Partanen hyppäsi hieman erikoisesti ohi pallon. Myös kakkoskoppari Lassi Vasarainen ehti vain parin metrin päähän pallosta, joka jatkoi matkaansa penkalle. Näin yhden juoksun sijaan kaksi sekä kunnari, joten supervuoropari Koplalle 3-0 ja kolmas voitto 2-1s (2-1, 0-1, 3-0).

Lue lisää

Kiteen Pallon valmennus- ja taustaryhmät valmiina kauteen 2027

Kiteen Pallo on solminut sopimuksia valmentajien ja muiden...

Lue lisää »

2. puolivälierä nihkeää kuten edellinen KPL:n vierailu Rantakentällä, mutta KiPan on nyt voitettava kolme seuraavaa. KiPa-KPL 0-2 (0-1, 0-1)

KiPan ja KPL:n puolivälieräottelut jatkuvat ensin tiistaina Kouvolassa...

Lue lisää »

Lätäkkö ja turvaverkon aukko auttoivat Koplan 1. puolivälieräottelun niukkaan voittoon. KPL-KiPa 1-0 (4-2, 4-4)

– Teiltähän on puolet porukasta pois, tuumasi KPL:n...

Lue lisää »

Kiteen Pallon viestintä kehittyy – KiPalle WhatsApp-kanava

Kiteen Pallo haluaa tavoittaa myös ne faninsa, ketkä...

Lue lisää »

Puolivälierät vauhtiin perjantaina – normaalit kausikortit eivät ole käytössä pudotuspeleissä, lippujen hinnat ennallaan

Miesten Superpesiksen pudotuspelit käynnistyvät tällä viikolla. Kiteen Pallo...

Lue lisää »

Tyly pesäpallo-ottelu, ei se kaunista ole, mutta se on voittavaa, totesi Sami Eko Partanen. KiPa-IPV 2-0 (4-0, 2-1)

KiPan jo 12 ottelun mittaisen voittoputken takaajana ja...

Lue lisää »

Lopputulos 2026

Pelaaja

Voitot

  • 1. Janne Mäkelä 7
  • 2. Jiri Pippola 5
  • 3. Lassi Vasarainen 4
  • Rasmus Surakka 4
  • Otto Kauppinen 4
  • 6. Samu-Kalle Varonen 3
  • 7. Juho Keinänen 1
  • Topias Kaksonen 1
  • Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Aku Kettunen 1
  • Oiva Mämmi 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto332174181
2Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy3313103762
3Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät3310134660
4Manse PP, Tampere Manse PP331186855
5Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko339115854
6Kiteen Pallo Kiteen Pallo339114953
7Joensuun Maila Joensuun Maila3311661051
8Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat339551442
9Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri3351041439
10Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot336671437
11Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat333222615
12Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit332052611