19.6.2021 Kasperi Kaksosen kunnarilla KiPalle voitto Jymy-Jusseista 1-0 (2-0,2-2)

Katso kuvat ottelusta

Helteisellä Rantakentällä KiPalla oli mahdollisuus ottaa kesän ensimmäinen kolmen pisteen voitto, mutta yksi piste jäi liitolle. Ottelu oli myös tuomaripari Tommi Nupposelle ja Ossi Muuraiselle juhlaottelu, sillä he ovat nyt olleet tuomareina yhteensä 1 000 Superpesisottelussa. Muuraisella on reilut 500 ja Nupposella vajaat 500 ottelua.

Avausjaksolla Jymy-Jussit eivät saaneet mitään aikaan, kuten pelinjohtaja Jussi Parvi totesi ja jakso KiPalle 2-0. KiPan kotiuttajaosaston tehoton kausi kuitenkin jatkui, sillä vasta kahdeksannella kotiutusyrityksellä jokeripaitaan palannut Sami Eko Partanen kotiutti kolmannessa vuoroparissa merkatulla välilyönnillä Samu-Kalle Varosen 1-0. KiPa oli lähellä saada jo ensimmäisen vuoroparin alkavalla juoksun Hannes Pekkisen välilyönnnillä, mutta Jymy-Jussien lukkari sai viime hetkellä jalkansa kotipesään ennen syöksyvää Jesse Eskelistä

Viimeisen alkavalla Samu-Kalle sai tuoda myös Hannes Pekkisen kakkosrajakovalla jakson loppunumeroiksi 2-0. Jakson kolmostilanteet 11-2 kertovat, että KiPalla olisi ollut paikat reilumpaankin jaksovoittoon.

– Ulkopeli on meillä sellaisessa kuosissa, että aina voidaan voittaa. Ongelmana on sisäpeli, jossa meidän pääkotiuttajien saldot on murheelliset. Onneksi Partanen löi merkistä väliin ja ensimmäisen jakson ensimmäisen juoksun. Kokenut pelimies toi meille uskoa, kertoi KiPan pelinjohtaja Petri Tuuva.

Toisen jakson alku oli KiPalla lupaava, vaikka ykköskärjen peli tökkikin. Kakkoskärjestä numerolla 9 lyövä Miika Timonen kotiutti vapaalla välilyönnillä numeron 7, Kasperi Kaksosen 1-0. Miika oli myös kopparina parinsa Lassi Vasaraisen kanssa oivalla pelipäällä ja sai Ruutu Tähtipelaajan palkinnon parhaana ulkopelaajana.

Jymy-Jussien lyöjätykki Jukka-Pekka Vainonpää kuitenkin tasoitti toisessa vuoroparissa kun Lassi Vasaraisen erinomainen tappoheitto putosi lukkarilta ja Ville Viita toi 1-1. Seuraavassa vuoroparissa JP Vainonpää vei kolmospussiin suunnatulla lyönnillä vieraat 1-2 johtoon. Juoksun toi Elmeri Lieto.

Viimeisen vuoroparin alkavalla Jymy-Jussien sisävuoro loppui nopeasti Viidan puhtaaseen hutiin. Tasoittavalla KiPan toisena lyöjänä ykköstilanteessa Kasperi Kaksonen löi ykköstilanteessa kakkosrajaleikkurin Päätyeenlahden rantaan. Pallo kuitenkin löytyi KiPan kannalta harmillisen nopeasti ja Joni Lehikoinen odotti ennen kolmospesää ja Kasperi syöksyi kolmeasti KiPan tasoituksen 2-2.

Seuraavana lyöjänä Juuso Lattu puhkaisi merkkaamattomalla lyönnillä vieraiden polttolinjan, mutta Lehikoinen paloi niukasti kotipesän kynnykselle. Samalla polttoheitolla Lattu osoitti hienosti pelisilmäänsä ja juoksi suoraan kakkoselle saakka. Jatkotilanteesta KiPa täytti pesät ja sai yhden palon ajolähdön. Partasen välilyöntiyritykset päättyivät laittomaan ja jatkoajoista Timosen kumurayrityksillä oli sama kohtalo.

Toinen jakso näin tasan 2-2, KiPalle kaksi sarjapistettä ja Jymy-Jussit saivat lähteä tyhjin käsin kotimatkalle. Toisen jakson kolmostilanteet menivät tasan 8-8.

Joni Lehikoinen ja Jarkko Matikka tuulettavat
Ruutu Tähtipelaaja Miika Timonen iski Kasperi Kaksosen kotiin 1-0 toisen jakson alussa
Kasperi Kaksosen harkittu kakkosrajaleikkuri tuotti kunnarin ja toi KiPan tasoihin toisen jakson viimeisen tasoittavalla sisävuorolla

Lue lisää

KiPa kahdella debytantillaankin voitti kolmostilanteet, Jymy ottelun Hiukan kesän lämpimimmässä ottelussa. SoJy-KiPa 2-0 (6-3, 3-2)

KiPan numerolla pelaavista miehistä puuttui Lassi Vasaraisen lisäksi...

Lue lisää »

Manse otti revanssin Perttu Ollin läpilyönneillä ja KiPan tötöilyillä. KiPa-Manse PP 0-1 (2-3, 1-1)

KiPan kokoonpanosta puuttui lauantaina Alajärvellä jalkansa loukannut kakkoskoppari...

Lue lisää »

KiPalle kaksi pistettä Etelä-Pohjanmaan tuplareissulta

Kiteen Pallon Miesten Superpesis-joukkueen kausi jatkui viikonloppuna kahdella...

Lue lisää »

Niko Halttunen siirtyy määräaikaisella seurasiirrolla Siilinjärven Pesikseen

Kiteen Pallon sopimuspelaaja Niko Halttunen, 20, siirtyy määräaikaisella...

Lue lisää »

KiPan voittoputki jo viiden ottelun mittainen. KiPa-PattU 2-1k (2-0, 2-3, 3-2k)

Viiden ottelun mittaista KiPan voittoputkea hieman himmentää se,...

Lue lisää »

KiPa pesi Koskenkorvan kunnolla ensimmäisen jakson vesisateessa ja toisella kitkuteltiin 0-4 tappiolta tasoihin. KiPa-KoU 1-0 (13-2, 4-4)

KATSO MIKKO KERVISEN OTTAMAT KUVAT KUVAGALLERIASTA KiPa lähti...

Lue lisää »

Lopputulos 2025

Pelaaja

Voitot

  • 1. Jiri Pippola 8
  • 2. Samu-Kalle Varonen 7
  • 3. Juho Keinänen 3
  • Lassi Vasarainen 3
  • 4. Rasmus Surakka 2
  • Sulo-Veikko Varonen 2
  • Otto Kauppinen 2
  • 5. Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Niko Halttunen 1
  • Aku Kettunen 1
  • Petteri Kortelainen 1
  • Eeli Partanen 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto191332147
2Manse PP, Tampere Manse PP19845237
3Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko18591334
4Joensuun Maila Joensuun Maila18744333
5Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy15750331
6Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät17472428
7Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot18533724
8Kiteen Pallo Kiteen Pallo16342719
9Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri17252818
10Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat19244918
11Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit192041310
12Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat19010182