Samu-Kalle Varonen ja Juho Keinänen kaatoivat Tahkon nihkeässä toisessa kohtaamisessa. KiPa-Tahko 2-0 (1-0, 3-2)

KiPan Sulo-Veikko Varonen, Lassi Vasarainen ja Jiri Pippola huudattivat kotikatsomoaan nuorien fanien kanssa.

KATSO KUVAGALLERIA OTTELUSTA

– Nahua sisäpeliä molemmilta, mutta kaveri löi paremmmin. Takana pesisleiri bussissa, neljään päivään kolme peliä, mutta ei sen taakse voi mennä, tiivisti Hyvinkään Tahkon ykköspalkinnon saanut lukkari Petteri Alanen.

Lauantaina Tahko oli ottanut kotiutuskilpailun jälkeen voiton Pattijoen Urheilijoista 1-2 (1-6, 3-0, 1-2k) ja sunnuntaina tuli niukka tappio Hiukan uudella tekonurmella, kun Sotkamon Jymy vei voiton 1-0 (3-3, 1-0). Yhden juoksun erolla KiPa naarasi nyt kaikki kolme sarjapistettä yhden juoksun jaksovoitoillaan.

– Hyvin samanmoinen mittelö kuin pari viikkoa sitten, tiukkaa vääntöä, kääntyi nyt meille. Erityisen tyytyväinen meidän ulkopeliin, alkukauden vaikeuksien jälkeen oikeastaan ihan hyvää, viittasi KiPan ykköspalkittu Otto Kauppinen Rasmus Surkan paluuta KiPan lautasen ääreen. Otolla 100-prosenttinen mailapeli, 2 tuotua ja 8/8 kärkilyöntiä.

– Kiitos kolmesta pisteestä, pitää nauttia siitä. Ulkopeli mahdollistaa voittamisen, mutta pitää kehua myös vastapuolen ulkopeliä. Alasen kanssa oltiin lirissä kuten moni muukin. Tahko oli edellisessä ottelussa pikkasen paremmassa henkisessä jamassa, me nyt selvisimme vähemmillä virheillä, arvioi KiPan pelinjohtaja Sami Eko Partanen.

Tahkon pelinjohtaja Eero Pitkänen harmitteli joukkueensa huonoja kolmosvaihtoja ja merkkivirheitä.

– Tiukkaa oli, mutta sellainen olo jäi, että altavastaavana joukkueena oltiin. Kiteellä oli parempi ulkopeli ja meillä iso määrä merkkivirheitä, kopinnostopaloja ja kakkos-kolmosvälillä vaihdot vain 3/15. Ei voi kuin itse peiliin katsoa, otti Tahkon Tahkon pelinjohtaja Eero Pitkänen vastuun itselleen.

Mukavassa pilvipoutaisessa reilun +20 asteen säässä pelattua ottelua seurasi 1121 äänekästä katsojaa Rantakentän lehtereillä. KiPan tilastojen merkkipaaluista odotettiin ennen ottelua Juho Keinäsen (499 KL) rikkovan Superpesiksen runkosarjan 500 kärkilyönnin rajan. Ensimmäisellä jaksolla 0/3 KL, mutta toisella toisen tasoittavalla ajolähdöstä pallo väliin ja Otto Kauppisen kiitäessä kotiin KiPan 1-0 johtojuoksulla viidensadan raja meni rikki. Keinänen hoiti sitten lyönnillään ottelun lopuksi KiPalle kolmannenkin sarjapisteen.

KiPa tuulettaa kun Otto Kauppinen syöksyy Juho Keinäsen lyönnillä toisen jakson johtojuoksun 1-0.

Viimeisen vuoroparin tasoittavalla jälleen Juho Keinänen ajolähtöäa purkamassa ja Kasperi Kaksonen kotiin, kun pallo ei jäänyt lukkarin räpylään. Näin ottelun voittojuoksulla Kenille 501 kärkilyöntiä.

Petteri Alanen joutuu huomaamaan Kasperi Kaksosen tuovan KiPan 3-2 voittojuoksun Juho Keinäsen lyönnillä.

ENSIMMÄISELLÄ JAKSOLLA TAHKOLLA NOLLA KOLMOSTILANNETTA

Avausjaksolla ei tilanteilla juhlittu, kolmostilanteet vain 3-0 KiPalle, mutta kärkilyönnit 13-17 Tahkolle ja Tahkon kaikki kärkkärit vain ykkös- ja kakkospesille.

KiPan kapteeni Samu-Kalle Varonen voitti jälleen hutunkeiton ja KiPa valitsi aloittavan sisävuoron.

Kahdessa ensimmäisessä vuoroparissa komeimmat ulkopelisuoritukset olivat toisen tasoittavalla Anttoni Jakobssonin tappoheitto kolmoselle Tahkon numeron 3, Aapo Kinnusen (1 tuotu, 2/8 KL) pompusta ja seuraavasta näpystä Juho Keinäsen heittämä toinen palo kakkospesältä.

Kolmannen alkavalla KiPan kärkietenijä Sulo-Veikko Varonen löi pystärin Tahkon kolmoskoppari Teemu Nurmion yli. Pallo ei valitettavasti pyörinyt ojaan saakka, joten etenijä vain kakkospesälle. Valitettavasti myös KiPan numerolla 3, Aku Kettusella (2/9 KL) oli huono päivä mailan varressa, matalasta polmpusta risti kolmospesältä ja Samu-Kalle Varosen sekä Juho Keinäsen viimeiset lyönnit laittomiksi lopettivat sisävuoron.

Tahkon tasoittavalla kakkoskärjestä Santtu Patova kakkospesälle, mutta jokeri Eero Kuitusen kaksi kopinnostoa epäonnistuivat Rasmus Surakan tolppasyötöistä eikä vieläkään kolmostilannetta.

Viimeisen vuoroparin alkavalla nähtiin koko avausjakso ainoat kolmostilanteet. Sulo-Veikko Varonen meni komeasti pystärillä kärkeen, Otto Kauppisen tullinäpyllä kakkoselle ja rajakova sirvahti sieppari Samu Kyhyräisestä verkkoihin ja KiPa sai heti ykkös-kolmostilanteen. Kettusen näpyllä etupesätkin täyteen ja Samu-Kalle Varosen kumura kakkoskopparina tilanteessa pelannen Nurmion eteen. Pallo hieman poltteli ja Sulo-Veikko Varonen syöksyi KiPan jakson voittojuoksun 1-0. Samu-Kalle käänsi vielä etutilanteessa kolmospuolelle ja uusi ajolähtö Keinäselle. Alanen irrotti väärällä Kauppisesta kärpäsen kolmospesältä. Heittelyn myötä Valentin Ikonen paiskasi pallon yli kotipesän ja KiPa sai vielä ilmaisen kolmostilanteen. Heti lentomerkki päälle, mutta Keinäsen varsilyöntiyritys ohi pallon ja tilanne kuivui siihen.

Samu-Kalle Varonen tuulettaa pikkuveli Sulo-Veikko Varosen syöksyessä KiPan 1-0 jaksovoittojuoksun.

Viimeisen tasoittavalla Tahkon ykköskärjestä oli tullut jo yksi palo. Kuudentena lyöjänä Kuitunen vapaalla kärkeen ja Kortteenperä vaihtoi etupesät täyteen. Mutta kolmospesältä viimeiset palot: Topias Kaksonen poltti Kuitusen ja Lassi Vasarainen Kortteenperän.

TOISELLA JAKSOLLA TAHKO TEKI OTTELUN JÄNNÄKSI

Otto Kauppinen vs Eero Kuitunen, toisen jakson ensimmäinen palo.

Toisella jaksolla Tahko sai ottelun ensimmäisen kolmostilanteensa kun Juha Niemi (0/5 KL) pääsi kakkoskärjestä purkamaan yhden palon ajolähtöä. Kova kääntö kakkospesän kaarelle, mutta Kauppinen syöksyi kopin ja kolmoselta irronneesta Kinnusesta toinen palo.

Jo 18 juoksua tällä kaudella iskenyt Juha Niemi, tänään 0/5 kärkilyöntiä, joista 3 yritystä kotiin.

Tasoittavalla Tahkon lukkari Alanen piti KiPan kärjen kurissa ja nappasi Kauppisesta kärpäsen taktisella vääräällä. Kymmenen lyöjän voimin saldo oli yksi kärkilyönti.

Toisen alkava oli ensimmäisen toisinto: Niemi purkamaan yhden palon ajolähtöä, mutta nyt Sulo-Veikko Varonen esti juoksun syntymisen.

Tasoittavalla KiPa sai halvalla etupesät täyteen kun Kettusen pystymailalyönti sirvahti Ikosen räpylästä. Samu-Kalle Varosen ohitusnäpystä takapesät täyteen kun tämäkään pallo ei pysynyt Ikosen räpylässä. Paloton ajolähto Juho Keinäselle, pallo tapin yli väliin ja Otto Kauppinen toi 1-0 KiPalle kolmoselle tuleen välipalon hinnalla. T. Kaksosen varsilyönnistä Veeti Kettusen heitto yli kolmospesän verkkoon ja uusi ajalähtö Mäkelälle. Näpy kakkosrajaan hieman liian pitkäksi ja Kyhyräinen poltti etenijän kotiin. Pippolan tappikumura jäi kopiksi ja kolmas palo.

Juho Keinänen iskee Otto Kauppisen tuoman 1-0 juoksun.

Kolmannen alkavalla Tahko sai vain kerran etenijän edes kakkospesälle ja viimeisenä lyöjänä Niemen kova veto etumies Topias Kaksoselle ja kolmas palo kolmospesältä.

Tasoittavalla KiPan Kauppisen pystäri läpi kakkospesästä, mutta harmittavasti kuuluisa leppä osui pallon tielle ja kunnarin sijaan Otto vain kakkospesälle. Kasperi Kaksonen löi kovaa pallon väliin keskelle edeten ykköspesälle ja Kettusen pompulla kärki kolmoselle. Palottomasta ajolähdöstä Samu-Kalle Varonen löi sopivan mittaisen kakkosrajanäpyn ja Kyhyräiseltä jäi heitto tekemättä. Näin Otto Kauppinen toi jakson toisen juoksunsa ja KiPa 2-0 johtoon. Jatkoajoista Keinäsen kakkosrajaleikkurista risti kotiin, Mäkelän keskinäpystä toinen risti kotiin ja neljännestä ajolähdöstä Pippolan viimeinen etulaittomaksi ja kolmas palo.

Viimeisen vuoroparin alkavalla Luka Raesmaasta risti puhtaalla hutilyönnillä. Etenijäjokeri Kuitinen kopilla pois, mutta Nurmio vapaalla kärkeen ja Kinnusen näpyllä etupesät täyteen kun T. Kaksonen joutui heittämään huonosta asennnosta. Valentin Ikonen vaihtoi komealla kolmossaumalyönnillä takapesät täyteen ja Surkakan hieman liian korkeasta syötöstä lentomerkillä kakkosrajanäpy, jolla Teemu Nurmio toi kavennnuksen 2-1.

Kortteenpesärn kotin pudotuksella etupesätkin täyteen ja Santtu Patovan lyönti meni maskissa olleen Jakobssonin vierestä Vasaraiselle saakka ja Aapo Kinnunen toi tasoituksen 2-2. Jatkoajot Niemelle, mutta Keinänen poltti Ikosen kotiin. Kokin pudotuksen jälkeen vielä Miitri Pesonen yrittämään johtojuoksua, mutta Sulo-Veikko Varonen syöksyi sivusuuntaan kopin ja haavat kotiin. Toisella kopinnostolla Tahko hakemaan uutta lyöntikierrosta, mutta Surakka nappasi Raesmaasta kärpäsen ykköseltä.

KiPa vielä sisään hakemaan kolmatta sarjapistettä. Lyöjät lähtivä kuutosesta ja Kauppisesta väärällä kärpänen ykköspesältä.

Miitri Pesonen vs Otto Kauppisesta kärpänen taktisella väärällä.

Kahdeksantena lyöjänä Kaksonen vapaalla kärkeen, S-K Varosen näpyllä kakkoselle ja kova kakkosrajaan oli tuottamassa toisen palon kolospesältä, mutta Patova ei saanut palloa kiinni ja ilmainen ykkös-kolmostilanne. Pippola hoiti etupesätkin täyteen ja yhden palon ajot toiseksi viimeiselle lyöjälle Juho Keinäselle. Väärä pois, hermopallo linjaan ja heitto lukkari Alasen eteen, jonka kauhaisu ohi pallon ja Kasperi Kaksonen tuo KiPalle 3-2 jaksovoiton ja kolmannen sarjapinnan.

KiPan seuraava ottelu on vasta reilun viikon päästä Rantakentällä keskiviikkona 17.6.2026, kun jo vastaan tulee Koskenkorvan Urheilijat. KossUlla on vasta yksi voitto, jolla se sai Pattijoen Urheilijoista kaksi sarjapistettä. Liput otteluun myydään ennakkoon Ticketmasterissa.

Joensuun Kiekko-Pojat leirillä Hutsinkaaren jäähallissa ja päävalmentaja Risto Dufva Varosen Passen haastattelussa .

Lue lisää

KiPa haki kaksi pistettä myös Pattijoelta Jiri Pippolan ja Lassi Vasaraisen johdolla, Janne Mäkelälle 600 Superpesisottelua täyteen. PattU-KiPa 1-2k (2-1, 4-8, 3-4k)

Eilisestä Kempele-ottelusta KiPa oli sen verran muuttanut kokoonpanoaan,...

Lue lisää »

KiPa haki mainosaidan takia vain kahden pisteen voiton Kempeleestä hyvillä Keinäsen ja Mäkelän lyönneillä sekä lukkari Väliahon haparoinnilla. KeKi-KiPa 0-1 (3-3, 3-5)

KiPan kahden pisteen voitto riitti viemään KiPan sarjataulukossa...

Lue lisää »

Kolme kipalaista palkittiin miesten ja poikien Itä-Länsi 2026 -otteluissa Vimpelin Saarikentällä

Itä voitti poikien Itä-Lännen jo neljännen kerran peräkkäin....

Lue lisää »

Kesän Superpesiksen ennätysyleisön 3400 katsojan edessä KiPa murjoi täysin JoMan. KiPa-JoMa 0-2 (1-4, 0-4)

KATSO OTTELUN KUVAGALLERIA KiPa oli pitkästä aikaa saanut...

Lue lisää »

KiPalla jäi kaikilla paljon uupumaan Kouvolan tasoista joukkuetta vastaan. KPL-KiPa 2-0 (3-1, 4-2)

KATSO MYÖS KUVAGALLERIA OTTELUSTA – En tosiaan tiijä...

Lue lisää »

Helle pehmitti päitä enemmän kuin palloja. KiPalle kahden pisteen voitto Pattijoesta Janne Mäkelän neljän juoksun ansiosta. KiPa-PattU 1-0 (1-1, 6-4)

KiPa oli saanut kokoonpanoonsa Otto Kauppisen numerolle kaksi...

Lue lisää »

Lopputulos 2025

Pelaaja

Voitot

  • 1. Jiri Pippola 8
  • 2. Samu-Kalle Varonen 7
  • 3. Juho Keinänen 3
  • Lassi Vasarainen 3
  • 4. Rasmus Surakka 2
  • Sulo-Veikko Varonen 2
  • Otto Kauppinen 2
  • 5. Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Niko Halttunen 1
  • Aku Kettunen 1
  • Petteri Kortelainen 1
  • Eeli Partanen 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto251653161
2Manse PP, Tampere Manse PP261075449
3Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko258102546
4Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy25981744
5Joensuun Maila Joensuun Maila251054644
6Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät24882642
7Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat266451131
8Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot256451031
9Kiteen Pallo Kiteen Pallo24474930
10Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri254631227
11Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat262202210
12Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit262042010