Imatralla tasaista kuten saattoi odottaakin. Ulkopelin juhla piti juoksut vähissä KiPan jatkaessa voittoputkeaan. IPV-KiPa 0-1 (1-2, 2-2) 

Ukonniemessä kesän ennätysyleisön, 1510 katsojan edessä  nähtiin nihkeä ottelu, joka oli enempi ulkopelin juhlaa molempien joukkueiden osalta. Katsojista varmaan pari sataa oli KiPan kannattajia, joten tunnelmakin tiukassa kamppailussa nousi mukavasti.

KATSO MYÖS KUVAGALLERIA OTTELUSTA

Tällä kertaa KiPan jokeriosastolla oli Partasen pojista Eeli, joka jo viime kesänä pelasi ensimmäisen kerran KiPan Superpesisjoukkueen paidassa. Eeli vaihtoi kärkeä kakkoselta kolmoselle 2/2 kertaa ja pääsi viidesti yrittämään kotiutustakin, mutta tuloksetta.

–  Tasainen peli kuten sopi odottaakin. Myö ulkopelillä hoidettiin ottelu, oli meillä paikkoja kolmeen pisteeseenkin, en ole itseeni tyytyväinen. Ulkopeli mahdollistaa aina joka pelissä voittamisesta pelaamiseen, sisäpelissä on tekemistä, jotta saadaan aina tarvittavat juoksut, piiskasi itseäänkin KiPan ykköspalkittu Jiri Pippola (2 lyötyä, 1 tuotu, 4/10 KL). Jipillä oli 7 kolmostilannetta, joista kaksi lyötyä juoksua.

Jiri Pippola löi kaksi juoksua sai KiPan ykköspalkinnon.

–  Meijän hallintaa, silti äärimmäisen tasainen ottelu. Lyöntien saanti ei tässä sarjassa ole helppoa, totesi myös KiPan pelinjohtaja Sami Eko Partanen ottelun tauottua. 

AVAUSJAKSO NIUKASTI 1-2 KIPALLE

KiPa aloitti sisällä ja ensimmäinen vuoropari oli juoksuton vaikka KiPa saikin kaksi ajolähtöä. Pelkässä kakkostilanteessa Rasmus Surakan lyönti kääntyi pahasti kakkospuolelle selvästi laittoman puolelle pamahtaen pahasti sieppari Matias Kauppisen jalkaan. Kun pallo kimposi jalasta kauas kakkospuolen katsomon yläosaan, Anttoni Jakobsson juoksi kotiin ja Rasmus kakkospesälle. Jalan hoitamisen jälkeen pelituomari Tommi Nupponen ilmoitti viivästetyn ratkaisunsa: ykkö-kolmostilanne, ei juoksua. Matias Kauppinen pystyi hoitamisen jälkeen jatkamaan pelaamista ja sai ontuen ottelun jälkeen IPV:n kakkospalkinnnon. Eeli Partanen viimeisenä lyöjänä, näpy kakkosrajaan puoli metriä liian lyhyt, sillä lukkari Pietu Vesterinen syöksyi pallon kanssa hiukan ennen Jakobssonia kotipesää.

Pietu Vestarinen hiukan ennen Anttoni Jakobssonia kotipesässä Eeli Partasen näpystä.

Toisen alkavalla Topias Kaksonen pääsi kakkoskärjestä kolmospesälle ja viimeisenä lyöjänä KiPan ykköspalkittu Jiri Pippola löi ensimmäisellään vapaan lyönnin kakkospuolelle väliin ja Topias Kaksonen toi 0-1. 

KiPa tuulettaa, kun Jiri Pippola löi ja Topias Kaksonen toi 0-1 KiPalle.

Seuraavassa sisävuorossaan IPV ei saanut mitään aikaan ja kolmannen alkavalla KiPa rakensi heti kärjestään palottoman jolähdön. Tänään ei ollut Samu-Kalle Varosen päivä, viimeisellä laiton ja jatkoajoista Pippolan näpyn haki Matias Kauppinen hienosti ja sulo-Veikko varosesta ensimmäinen risti kotiin, Jatkoajot Lassi Vasaraiselle, jonka yhden käden näpy ykkösrajaan yllätti Imatran etukentän niin, että Otto Kauppinen toi 0-2. Eeli Partanen jatkoi ajolähtöä, mutta tappikumura kopiksi ja kolmas palo. 

Lassi Vasarainen – Otto Kauppinen, yhden käden näpyllä 0-2 KiPalle.

Kolmannen tasoittavalla IPV kavensi 1-2 Aappo Savikosken kotiuttaessa palottomasta ajolähdöstä Leo Gardemaisterin.

Aappo Savikoski löi ja Leo Gardemaister toi täpärästi kavennuksen 1-2.

Viimeisessä vuoroparissa ei lisäjuoksuja nähty ja IPV:n sisävuoro oli nopeasti ohi: kolmet kärkihaavat ykköspesälle ja sen jälkeen kolme kärkipaloa ykköspesälle. 

Juho Keinänen heitti kuperkeikkaa kun avausjakso oli voitettu.

Ensimmäisen jakson tilastot kertoivat KiPan selvästä hallinnasta: kolmostilanteet 3-7, kotiutukset 1/3 – 2/7 ja kärkilyönnit 8-19.

TOISELTA JAKSOLTA PISTE LIITOLLE

Toisen jakson tilastoissa kolmostilanteet 4-9, kotiutukset 2/4 – 2/9 ja kärkilyönnit tasaisesti 17-19.

Toisen jakson ensimmäisen tasoittavallaan KiPa meni 0-1 johtoon, kun toiseksi viimeisenä lyöjänä KiPan kakkospalkinnon saanut ykkösvahti Juho Keinänen (1 lyöty, 5/6 KL) löi kahden palon ajolähdöstä pallon keskelle väliin ja Jiri Pippola olikin etenijäjokerin roolissa tuoden juoksun. 

Juho Keinäsen välilyönti keskelle ja Jiri Pippola syöksyy komeasti KiPan johtoon 0-1.

IPV tasoitti toisen vuoroparin alkavalla 1-1, kun ykköspalkinnon saanut jokeri Ville-Veikko Olli (2 lyötyä, 5/9 KL) löi viimeisenä lyöjänä pelkässä kolmostilanteessa kumuran kolmospuoelle ja pallo hyppäsi yli Samu-Kalle Varosen. Lassi Vasarainen haki pallon sen verran nopeasti, että ainoastaan  Aappo Savikoski ehti kotiin ja Olli paloi ennen kunnarin syntymistä kolmospesälle. 

Kaksi kertaa sai Ville-Veikko Olli illan aikan bravuurinsa eli painuvan kumuran onnistumaan. Nyt Aappo Savikoski toi tasoituksen 1-1.

Tasoittavallaan KiPa meni uudestaan johtoon Jiri Pippolan kumautettua kumuran keskelle kotiuttaen hetken aikaa kramppiaan hoitaneen Otto Kauppisen 1-2.  

Jiri Pippolan kumuralla Otto Kauppinen toi KiPan johtoon 1-2.

Kolmannen alkavalla IPV nousi vielä toisen kerran tasoihin, kun Ville-Veikko Olli löi pallon väliin kolmospuolelle ja jokeri Leo Gardemaister juoksi kotiin. 

Viimeisessä vuoroparissa Olli oli viimeisenä lyöjänä kun etupesät olivat täynnä. Ensimmäisellä kärkihaavat kolmospesälle, toisella vaihto ykköspesältä kakkospesälle, viimeisellä näennäinen kolmostilanne ja palo kotiin.

KiPalla oli jo ottelun voitto, ja vielä yhtä juoksua lähdettiin hakemaan. Kahden palon ajolähtö saatiinkin vielä Pippolalle, mutta lyönti ykkösvahti Roope seppäselle ja yksi piste meni Liitolle.

Toni Gardemaister ojensi ottelun aikana auttavan kätensä kilpakumppani Topias Kaksoselle.

Runkosarjan pudotuspeleihin pääsevien joukkueiden sijoitukset ovat vielä ennen viimeistä ottelukierrosta auki kaikkien muiden paitsi runkosarjan ykkösen, Vimpelin Vedon osalta.

Runkosarjan ja KiPan viimeinen ottelu pelataan Rantakentällä sunnuntaina 16.8.2026 klo 17, kun Imatran Pallo-Veikot kohdataan heti uudestaan. Liput ennakkoon myy Ticketmaster ja Kiteen R-kioski.

Kiitos KiPa. Sunnuntaina Rantakentällä jatketaan!

Lue lisää

Kiteen Pallon valmennus- ja taustaryhmät valmiina kauteen 2027

Kiteen Pallo on solminut sopimuksia valmentajien ja muiden...

Lue lisää »

Harmittavan lähellä, mutta niin pirullisen kaukana, tiivisti Eko. Elias Pitkänen pyöritti KiPan nurin sekä sisällä että ulkona. KPL-KiPa 2-1s (2-1, 0-1, 3-0s)

KPL:n otettua kolmannen voittonsa tässä puolivälieräsarjassa 1724 katsojan...

Lue lisää »

2. puolivälierä nihkeää kuten edellinen KPL:n vierailu Rantakentällä, mutta KiPan on nyt voitettava kolme seuraavaa. KiPa-KPL 0-2 (0-1, 0-1)

KiPan ja KPL:n puolivälieräottelut jatkuvat ensin tiistaina Kouvolassa...

Lue lisää »

Lätäkkö ja turvaverkon aukko auttoivat Koplan 1. puolivälieräottelun niukkaan voittoon. KPL-KiPa 1-0 (4-2, 4-4)

– Teiltähän on puolet porukasta pois, tuumasi KPL:n...

Lue lisää »

Kiteen Pallon viestintä kehittyy – KiPalle WhatsApp-kanava

Kiteen Pallo haluaa tavoittaa myös ne faninsa, ketkä...

Lue lisää »

Puolivälierät vauhtiin perjantaina – normaalit kausikortit eivät ole käytössä pudotuspeleissä, lippujen hinnat ennallaan

Miesten Superpesiksen pudotuspelit käynnistyvät tällä viikolla. Kiteen Pallo...

Lue lisää »

Lopputulos 2026

Pelaaja

Voitot

  • 1. Janne Mäkelä 7
  • 2. Jiri Pippola 5
  • 3. Lassi Vasarainen 4
  • Rasmus Surakka 4
  • Otto Kauppinen 4
  • 6. Samu-Kalle Varonen 3
  • 7. Juho Keinänen 1
  • Topias Kaksonen 1
  • Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Aku Kettunen 1
  • Oiva Mämmi 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto332174181
2Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy3313103762
3Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät3310134660
4Manse PP, Tampere Manse PP331186855
5Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko339115854
6Kiteen Pallo Kiteen Pallo339114953
7Joensuun Maila Joensuun Maila3311661051
8Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat339551442
9Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri3351041439
10Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot336671437
11Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat333222615
12Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit332052611