2.5.2026. Rantakentällä kesäisessä +20 asteen lämmössä KiPa hallitsi harjoitusottelun ensimmäistä jaksoa, JoMa toista. KiPa-JoMa 1-2k (2-0,1-6,0-1k)

KATSO KUVAGALLERIA OTTELUSTA

Janne Mäkelä näytti KiPan paidassakin kumuransa olevan edelleen kunnossa.

Jaksovoittojen mentyä tasan ei supervuoroparia pelattu vaan mentiin suoraan kotiutuskilpailuun. KiPa aloitti sisällä nopeaan tahtiin treenaten etenkin ykkösrajan kierrenäpyjä, mutta Tirkkonen haki hienosti pallot eikä juoksut olleet lähelläkään. 

Ei kotiutuskisassa JoMankaan lyönnit olleet juoksun arvoisia, mutta kahden ja puolen tunnin pelaamisen jälkeen KiPalla alkoi olla jo kiire Kiteenhoviin kauden Stand Up-avaukseen, joten Iiro Kuosan etumiehelle jäänyt lyönti luiskahti lukkari Rasmus Surakan räpylän ohi ja Veeti Lankinen sai kunnian tuoda voittojuoksun 0-1 JoMalle. 

Vajaan 900 katsojan ottaessa aurinkoa ottelu oli kaksijakoinen: KiPa hallitsi 1. jaksoa vieden sen viimeisessä vuoroparissa Samu-Kalle Varosen ja Vimpelistä KiPaan siirtyneen Janne Mäkelän lyömillä juoksuilla puhtaasti 2-0.

JoMa ei saanut avausjaksolla edes yhtään kolmostilannetta aikaan. 

Aku Kettunen olisi ehtinyt syöksymättäkin tuomaan 2-0 Janne Mäkelän kumurasta.

Varosen lyönti meni kakkosvahdin räpylästä ja Mäkelä löi bravuurikumuransa. Etenijöinä Kasperi Kaksonen ja Aku Kettunen

KiPan kapteeni Samu-Kalle onnittelee Jannea ensimmäisestä KiPan paidassa lyödystä juoksusta
Otto Kauppinen syöksyy kärkenä Samuel Tirkkosen vahtimalle kolmospesälle.

Toinen jakso alkoi vauhdikkaammin kun JoMa meni ensin Juho Toivolan kumuralla 0-1 johtoon ja KiPan Janne Mäkelä kuittasi kakkossaumasta tasoituksen 1-1.

Toisessa vuoroparissa JoMa pyöritti kärjestään kolme ajolähtöä, mutta KiPan Anssi Halttunen sekä Otto Kauppinen polttivat etenijät kotiin ja kolmannesta Surakan syötöstä lyönti takalaittomaksi. 

Anssi Halttunen pelasi Juho Keni Keinäsen tilalla KiPan ykkösvahtina.

Kolmas vuoropari ratkaisi jakson JoMalle. Heti ensimmäisenä lyöjänä Kasperi Hämäläinen löi kakkosrajasta pallon läpi rannan lumikasoihin kunnarin arvoisesti ja taululle 1-2. Yhden palon ajolähdöstä Juho Toivola puhkaisi ykkösrajan, Hämäläinen toi tuplajuoksun ja Samuel Tirkkonen 1-4. Toisella lyöntikierroksella Elmeri Lonkainen ja Iiro Kuosa löivät KiPan ulkokentän avustuksella Hämäläisen ja Tirkkkosen toistamiseen kotiin ja taululle jakson loppunumerot 1-6. 

Jiri Pippola pääsi ulkokentällekin kolmosvahdiksi Otto Kauppisen tilalle viimeiseen vuoropariin.
Räpyläkin pysyy Jiri Pippolan kädessä ja pallo lentää.

Lue lisää

Kiteen Pallon valmennus- ja taustaryhmät valmiina kauteen 2027

Kiteen Pallo on solminut sopimuksia valmentajien ja muiden...

Lue lisää »

Harmittavan lähellä, mutta niin pirullisen kaukana, tiivisti Eko. Elias Pitkänen pyöritti KiPan nurin sekä sisällä että ulkona. KPL-KiPa 2-1s (2-1, 0-1, 3-0s)

KPL:n otettua kolmannen voittonsa tässä puolivälieräsarjassa 1724 katsojan...

Lue lisää »

2. puolivälierä nihkeää kuten edellinen KPL:n vierailu Rantakentällä, mutta KiPan on nyt voitettava kolme seuraavaa. KiPa-KPL 0-2 (0-1, 0-1)

KiPan ja KPL:n puolivälieräottelut jatkuvat ensin tiistaina Kouvolassa...

Lue lisää »

Lätäkkö ja turvaverkon aukko auttoivat Koplan 1. puolivälieräottelun niukkaan voittoon. KPL-KiPa 1-0 (4-2, 4-4)

– Teiltähän on puolet porukasta pois, tuumasi KPL:n...

Lue lisää »

Kiteen Pallon viestintä kehittyy – KiPalle WhatsApp-kanava

Kiteen Pallo haluaa tavoittaa myös ne faninsa, ketkä...

Lue lisää »

Puolivälierät vauhtiin perjantaina – normaalit kausikortit eivät ole käytössä pudotuspeleissä, lippujen hinnat ennallaan

Miesten Superpesiksen pudotuspelit käynnistyvät tällä viikolla. Kiteen Pallo...

Lue lisää »

Lopputulos 2026

Pelaaja

Voitot

  • 1. Janne Mäkelä 7
  • 2. Jiri Pippola 5
  • 3. Lassi Vasarainen 4
  • Rasmus Surakka 4
  • Otto Kauppinen 4
  • 6. Samu-Kalle Varonen 3
  • 7. Juho Keinänen 1
  • Topias Kaksonen 1
  • Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Aku Kettunen 1
  • Oiva Mämmi 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto332174181
2Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy3313103762
3Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät3310134660
4Manse PP, Tampere Manse PP331186855
5Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko339115854
6Kiteen Pallo Kiteen Pallo339114953
7Joensuun Maila Joensuun Maila3311661051
8Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat339551442
9Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri3351041439
10Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot336671437
11Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat333222615
12Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit332052611