--

Helteisellä Rantakentällä kuuden kunnarin juhlat. KiPa-HP 2-0 (8-2, 21-1)

Onko missään Superpesisottelussa nähty 16 juoksun sisävuoroa ja 15/15 = 100 %:n kärkilyöntejä?
Lisäksi 11/12 pelaajaa tehotilastoihin.

Katso kuvat ottelusta (kuvia lisää päivän mittaan)

Haminan ensimmäinen lyöjä Teemu Rouhiainen aloitti tyhjään kenttään kakkospesän takaa iskemällään kunnarilla kuuden kunnarin illan vieden vieraat 0-1 johtoon. Rouhiaisen 30-vuotissyntymäpäivän ilta näytti iloiselta. – Löyti paikkansa, tuumasi Sami Eko Partanen lyönnin jälkeen kentän laidalla.

Ottelun toinen lyönti kunnari Haminan Teemu Rouhiaisen lyömänä 0-1

– Olisi syntymäpäivä voinut olla erilainenkin, ihan sama oliko kunnari, kaksi tuotua ja 9/9 kärkilyöntiä, harmitteli Haminan ykköspalkinnon saanut kakkoskoppari Teemu Rouhiainen märissä tossuissaan haettuaan useampaankin kertaan palloa Päätyeenlahdesta.

– Täytyy vain ihmetellä meidän kotiutustehoja 28/33 juoksua (85 %:n teholla). Tiesin, että juhannuksesta peli vaan paranee. Hieno peli! Näin taas kommentoi KiPan ykköspalkittu kolmoskoppari Samu-Kalle Varonen, jonka saldo oli 1+4 lyötyä, 3 tuotua juoksua sekä 9/10 kärkilyöntiä.

– Ennen juhannusta käytiin Pohjois-Karjalassa ja pelattiin optteluruuhkaan nähden Joensuussa aika hyväkin peli. Sitten oltiin juhannuksena levätty ja vähän reenattukin, nyt aika saamaton peli. Tilastoista voisi katsoa senkin, miten monta juoksua annettiin KiPalle kahdella palolla. Kiteeltä ei mitään pois, kun oli tarpeeksi annettu, niin sitten kakkoskärjenkin miehet löi juoksuja. Ei tasoero noin suuri ole, Vallikentällä on vastassa ärsytetty Haminan Palloilijat, varoitti vieraiden pelinjohtaja Eerik Häkämies lopuksi.

– Pari lyöntiä ja 0-1. Kyllä me oli valmistauduttu juoksunlyöntikilpailuun, mutta ei alkanut kuten ajateltiin. En toki tällaista voinut odottaa. Välillä se on mukava lyödä juoksuja ja saada onnistumisia laajalla rintamalla. Onnistuimme niissä jutuissa, missä olimme ennakkoon puhuneet. Siitä olen ehdottoman tyytyväinen, että juoksut tulivat kuten ajattelimme. Tää oli tälläinen tapahtuma, en itsekään muista aiemmin moisia kotiutuksia 28/33. Ekaan jaksoon en ole ihan tyytyväinen, mutta ihan turha ruveta saivartelemaan, kolme pistettä. Kerroin kasvaa perjantaina Mansea vastaan, mutta nautitaan nyt vähän tästä, päätti KiPan pelinjohtaja Sami Eko Partanen tyytyväisenä.

Haminan mentyä johtoon oli KiPan kolmen lyöjän jälkeen oli jo kaksi ristiä taululla ja Anttoni Jakobsson yksin kakkospesällä.  Mutta Samu-Kalle Varonen herätti Rantakentän yleisön riemuun pamauttamalla pallon kakkoskopparin tontilta kadoksiin 1+1 juoksun arvoisella kunnarillaan ja KiPa 2-1 johtoon.

Samu-Kalle Varosen kunnaria ja KiPan 2-1 johtoa juhlitaan

Kun Haminan kärki rakensi hyvin kolmostilannetta saaden jokaisessa kahdeskassa sisävuorossaan aikaan ajolähdön ja Lauri Rönkkö toisen vuoroparin alkavalla tasoitti 2-2, näytti ottelusta kuitenkin tulevan tasainen.

Mutta toisen tasoittavalla KiPa näytti kaapin paikan sarjanousijalle: Samu-Kalle Varonen kotiutti Anttoni Jakobssonin 3-2 kakkospussista ja heti perään Jiri Pippola löi samaan paikkaan kakkospussiin ja Aku Kettunen toi 4-2. 

Kaksi ristiä tuli taululle mutta Kasperi Kaksonen löi kakkosrajasta pallon Topi Turusen perikunnan katiskaan. Kunnarin edelä kotiin etenijäjokeriksi muuttunut Jiri Pippola sekä Lassi Vasarainen, ja kun Topias Kaksosen kumuralla Kasperille tuplajuoksu, oli jakson loppunumerot 8-2 taululla.

Kasperi Kaksonen juhlii 1+2 juoksun kunnariaan ja pian perään vielä tuplajuoksulla 8-2 jakson loppunnumeroiksi.

Ensimmäisen jakson kolmostilanteet kuitenkin tasaisesti 8-7 ja kärkilyönnit 20-18 (59 %-67 %).

Toisella jaksolla heti alkuun viidentenä lyöjänä Samu Vainikainen löi 1+2 juoksun kunnarin SiiPen kasvatille tutulta kakkospuolelta. Kunnarin edellä kotiin myös Joona Mäkelä ja Topias Kaksonen.

Samu Vainikainen tuulettaa illan ekaa 1+2 juoksun arvoista kunnariaan toisen jakson alussa

Tasoittavalaan Hamina sai palottomat ajot joista ensin Lauri Rönkkö poltti itsensä laittomaan ja sitten Juha Leskisen vuorolla KiPan lukkari Joona Lehtinen irrotti etenijän taktisella väärällä. Tilanne kuivui Leskisen kopinnostoon ja pesien tyhjenemiseen.

Toisen vuoroparin alkavalla Jiri Pippola purki ajolähtöä. Ensin haavat kotiin Aku Kettusesta, mutta sitten pallo kakkoskopparin eteen ja pallo luiskahti osittain läpi. Kakkoselta lähteneen Samu Vainikaisen tuomana KiPan johto 4-0.

Lyöjäjokeri Jiri Pippolan illan saldo oli komeat kolme lyötyä juoksua, mutta sillä hän oli vasta viidenneksi tehokkain KiPan kotiuttajista.
Jiri Pippolan kumuralyönti pomppaa kakkoskoppari Teemu Rouhiaisen ohi, Samu Vainikainen kakkoselta kotiin 4-0

Hamina kavensi 4-1 Lauri Rönkön kotiuttaessa välilyönnillä Teemu Rouhiaisen,

Hurjassa KiPan 16=2+14 juoksun kolmannessa sisävuorossa Samu Vainikainen löi jo toisen 1+2 juoksun kunnarinsa ja Nestori Moision uran ensimmäinen lyöty juoksu Rantakentällä syntyi pajatson tyhjennyksellä 1+3 juoksun arvoisella kunnarilla. Kolmannessa sisävuorossa KiPa teki lopulta yhteensä 16 juoksua hyvillä lyönneillä ja yhden Otto Kauppisen karkaamisella harhaheiton turvin. Tässä 16 juoksun sisävuorossa KiPan 11/12 pelaajaa pääsi tehotilastoihin ja kärkilyöntejä lyötiin 15/15 = 100 %.

Otto Kauppinen karkasi Nestori Moision perässä harhaheitolla ja KiPa jo 17-1 johtoon

Toisen jakson kolmostilanteet 22-7 ja kärkilyönnit 43-22 (80 %-56 %).

Koko ottelun kolmostilanteet huimat 30-14, kotiutukset 28/33-3/13 (85 %-23 %), kärkilyönnit 63-40 (72 %-61 %).

Katso tilastot ottelusta

KiPan seuraavassa ottelussa vastus kovenee kun perjantaina 28.6.2024 KiPa kohtaa Mansen Tampereella. Vieraskiertue jatkuu ti 2.7. Vimpelissä ja ke 3.7. Alajävellä.

Seuraava kotiottelu on vasta sunnuntaina 7.7. klo 17 paikallisottelulla Joensuun Mailaa vastaan.