Kiteen Pallo on solminut pelaajasopimukset Anssi Halttusen, 17, Oiva Mämmin, 15 ja Eeli Partasen, 16 kanssa. Kaikkien sopimukset kattavat kaudet 2026 ja 2027. Omien kasvattien nosto Superpesiksen mukaan täydentää KiPan pelaajiston yhdeksääntoista pelaajaan ja joukkue on nyt lopullisesti valmis tulevaan kauteen.
– Meille on tärkeää saada tasaisesti omia kasvatteja mukaan Superpesiksen mukaan. Nuoret miehet ovat erittäin lupaavia pelaajanalkuja ja heille on varmasti tärkeää päästä joukkueen mukaan näkemään kuinka Superpesis-joukkue harjoittelee ja toimii, KiPan toiminnanjohtaja Pasi Varonen kertoo.
– Kuten viime kaudellakin nähtiin, kun nuorille uskalletaan antaa mahdollisuuksia, sieltä voidaan saada isoja apuja joukkueelle, Varonen kehuu.
Kolmikosta Eeli Partanen oli KiPan kokoonpanossa jo viime kaudella kahdessa Talvisuperin ja kahdessa runkosarjan ottelussa. Anssi Halttunen puolestaan esiintyi kahdessa Talvisuperin ottelussa.
Kaikki kolme pelasivat viime kaudella Poikien Superpesistä KiPan ja JoMan yhdistelmäjoukkueissa sekä Miesten suomensarjaa Kiteellä. Tulevalla kaudella kolmikko kuuluu myös KiPan avainpelaajiin Poikien Superpesis-joukkueessa.

Kiteen Pallon sopimustilanne:
- Anssi Halttunen, 2027
- Niko Halttunen, 2026
- Anttoni Jakobsson, 2027
- Kasperi Kaksonen, 2026
- Topias Kaksonen, 2026
- Otto Kauppinen, 2027
- Juho Keinänen, 2026
- Aku Kettunen, 2026 + optio 2027
- Jonne Matikainen, 2026
- Janne Mäkelä, 2026
- Oiva Mämmi, 2027
- Eeli Partanen, 2027
- Elmo Partanen, 2026
- Jiri Pippola, 2027
- Jasperi Purmonen, 2026
- Rasmus Surakka, 2027
- Samu-Kalle Varonen, 2026
- Sulo-Veikko Varonen, 2028
- Lassi Vasarainen, 2027
- Pelinjohtaja Sami Partanen, 2028
- Kakkospelinjohtaja Jussi Hurskainen, 2026
- Valmentaja Sampo Nieminen, 2026
- Fysiikkavalmentaja Arttu Rossi, 2026
- Fysioterapeutti Markku Tiainen, 2026
- Huoltaja Arttu Kolehmainen, 2026
- Huoltaja Hemmo Mustonen, 2026
- Lääkäri Tommi Kyyranta, 2026