Jatkosarjat käyntiin keskiviikkona – kausikortit käytössä vielä jatkosarjan ajan

Miesten Superpesiksessä alkusarja on pelattu loppuun ja jatkosarjat käynnistyvät keskiviikkona 31.7. Alkusarjan seitsemän parasta pelaavat ylemmässä jatkosarjassa ja kuusi heikointa alemmassa jatkosarjassa. Kiteen Pallon lisäksi tiensä ylempään jatkosarjaan selvittivät Sotkamon Jymy, Manse PP Tampereelta, Kouvolan Pallonlyöjät, Kempeleen Kiri, Vimpelin Veto ja Joensuun Maila.

Jatkosarjojen jälkeen kuusi parasta etenee suoraan puolivälieriin ja ylemmän jatkosarjan viimeinen eli runkosarjan seitsemäs pelaa puolivälieräkarsinnan alemman jatkosarjan kolmosta eli runkosarjan kymmenettä vastaan. Myös alemman loppusarjan kaksi ensimmäistä eli runkosarjan kahdeksas ja yhdeksäs pelaavat keskenään puolivälieräkarsinnan. Puolivälieräkarsinnoista etenee puolivälieriin kahdella voitolla.

Jatkosarjat pelataan yksinkertaisena sarjana ja KiPa aloittaa jatkosarjansa keskiviikkona 31.7. Kouvolan Pallonlyöjien vieraana. Kotipelien osalta jatkosarja käynnistyy perjantaina 2.8. todellisella herkkupalalla, kun Joensuun Maila saapuu Rantakentälle kauden kolmanteen Pohjois-Karjalan derbyyn. Koko KiPan jatkosarjan ohjelma löytyy tämän jutun alareunasta.

PÄÄSYLIPPUKÄYTÄNNÖT SAMAT KUIN ALKUSARJASSA

Jatkosarjassa pääsylippukäytännöt ovat samat kuin alkusarjan otteluissa. Myös kausi- ja VIP-kausikortit oikeuttavat normaalisti sisäänpääsyyn jatkosarjassa. VIP-kausikortit käyvät kaikkiin peleihin kauden loppuun saakka, kausikortit sen sijaan eivät ole käytössä enää jatkosarjan jälkeen.

Pääsylippujen hinnat ovat myös samat kuin alkusarjan otteluissa:

  • Aikuiset 20 € (JoMa-peli 25 €)
  • Nuoriso (12-20-vuotiaat) 5 €
  • Alle 12-vuotiaat ilmaiseksi
  • VIP-lippu 100 €

Liput voi hankkia ennakkoon KiPan toimistolta Kiteen Rantakentältä osoitteesta Tohmajärventie 10, Kitee tai Ticketmasterista (Ticketmaster lisää lipunhintoihin omat kulunsa).

KIPAN OTTELUT YLEMMÄSSÄ JATKOSARJASSA:

Ke 31.7. klo 18 Kouvolan Pallonlyöjät – Kiteen Pallo

Pe 2.8. klo 18 Kiteen Pallo – Joensuun Maila

Su 4.8. klo 17 Kiteen Pallo – Manse PP, Tampere

To 8.8. klo 18 Kempeleen Kiri – Kiteen Pallo

Pe 9.8. klo 18 Kiteen Pallo – Sotkamon Jymy

Su 11.8. klo 16 Vimpelin Veto – Kiteen Pallo

Lue lisää

Kiteen Pallon valmennus- ja taustaryhmät valmiina kauteen 2027

Kiteen Pallo on solminut sopimuksia valmentajien ja muiden...

Lue lisää »

Harmittavan lähellä, mutta niin pirullisen kaukana, tiivisti Eko. Elias Pitkänen pyöritti KiPan nurin sekä sisällä että ulkona. KPL-KiPa 2-1s (2-1, 0-1, 3-0s)

KPL:n otettua kolmannen voittonsa tässä puolivälieräsarjassa 1724 katsojan...

Lue lisää »

2. puolivälierä nihkeää kuten edellinen KPL:n vierailu Rantakentällä, mutta KiPan on nyt voitettava kolme seuraavaa. KiPa-KPL 0-2 (0-1, 0-1)

KiPan ja KPL:n puolivälieräottelut jatkuvat ensin tiistaina Kouvolassa...

Lue lisää »

Lätäkkö ja turvaverkon aukko auttoivat Koplan 1. puolivälieräottelun niukkaan voittoon. KPL-KiPa 1-0 (4-2, 4-4)

– Teiltähän on puolet porukasta pois, tuumasi KPL:n...

Lue lisää »

Kiteen Pallon viestintä kehittyy – KiPalle WhatsApp-kanava

Kiteen Pallo haluaa tavoittaa myös ne faninsa, ketkä...

Lue lisää »

Puolivälierät vauhtiin perjantaina – normaalit kausikortit eivät ole käytössä pudotuspeleissä, lippujen hinnat ennallaan

Miesten Superpesiksen pudotuspelit käynnistyvät tällä viikolla. Kiteen Pallo...

Lue lisää »

Lopputulos 2026

Pelaaja

Voitot

  • 1. Janne Mäkelä 7
  • 2. Jiri Pippola 5
  • 3. Lassi Vasarainen 4
  • Rasmus Surakka 4
  • Otto Kauppinen 4
  • 6. Samu-Kalle Varonen 3
  • 7. Juho Keinänen 1
  • Topias Kaksonen 1
  • Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Aku Kettunen 1
  • Oiva Mämmi 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto332174181
2Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy3313103762
3Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät3310134660
4Manse PP, Tampere Manse PP331186855
5Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko339115854
6Kiteen Pallo Kiteen Pallo339114953
7Joensuun Maila Joensuun Maila3311661051
8Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat339551442
9Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri3351041439
10Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot336671437
11Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat333222615
12Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit332052611