Ei se ehkä kaunista ollut, mutta kyllähän kolme pinnaa maistuu Kauppisen 2 kunnarin myötä. SJJ-KiPa 0-2 (2-6, 3-4)

Kolmen pisteen voiton jälkeen on mukava mennä huomenna Alajärvelle KiPan vierasturneen toiseen otteluun.

KiPan kärkipelaaja Otto Kauppisella oli hieno ilta kahden tyhjään kenttään isketyn kunnarin myötä. Kunnareilla KiPa pääsi kummallakin jaksolla takaa-ajoon JymyJussien johtaessa 1. jaksoa 1-0 ja toista jo 3-0. Miehen tilastot olivat komeat 2+0 lyötyä, 4 tuotua ja 12/14 kärkilyöntiä. Kunnaritilastossa Otto on nyt kolmella kunnarillaan jakamassa kärkisijaa yhdessä Tahkon Juha Korhosen kanssa. KiPan kakkospalkinnon sai lähinnä ulkopelistään Samu Vainikainen (3/3 KL).

PKKS:n ottelun sähköisin sisäpelaaja Otto Kauppinen

Ottelussa kaksi kipalaista rikkoi satasia ottelumäärissään kun Aku Kettuselle (4/6 KL) tuli Superpesiksessä täyteen kaksisataa ja Lassi Vasaraiselle (3 lyötyä, 3/7 KL) sata peliä.

Ensimmäisellä jaksolla KiPalle riitti toisen vuoroparin kuusi juoksua, kun muissa ei edes kolmostilannetta tullut. Ensimmäisessä vuoroparissa isännät menivät 1-0 johtoon kun Markus Hallasuon hidastetulla kakkospuolelle Atte Kontio toi 1-0.

Toisen alkavalla KiPan Otto Kauppisen pystäri kakkosjatkeelta meni läpi ja Otto tasoitti pelin kunnarillaan 1-1.  Ykkös-kolmostilanteessa Paavo Pellon (2 lyötyä, 2 tuotua, 6/9 KL) kakkospuo­len lyönti sirvahti ulkopelaajan räpylästä sivuun ja Otto Kauppisen tuplajuoksulla KiPa 1-2 johtoon. Samu-Kalle Varosen etenemispesän puoleisella lyönnillä paloton ajolähtö Jiri Pippolalle (3 lyötyä, 1 tuotu, 4/7 KL). Ensimmäinen kopiksi linjaan ja risti kotiin, mutta toinen läpi kakkospuolelta ja kakkoselta lähtenyt Paavo Pelto toi 1-3. Yhden palon ajolähdöstä Lassi Vasarainen löi viimeisellään läpi takaa keskeltä ja kotiin juoksivat Samu-Kalle Varonen (1 tuotu, 3/6 KL) , Jiri Pippola sekä Samu Vainikainen (1 tuotu, 4/7 KL). Lassin etenemisestä kolmoselle ei kuitenkaan kunnaria hyväksytty, sillä hän pysähtyi hieman kakkoselle ja lähti vasta kun taittoheitto tulkittiin harhaheitoksi. Taululle jokatapauksessa komeasti 1-6 KiPalle.

Tasoittavalla JymyJussien viimeisenä lyöjänä jokeri Aapo Hiltunen kotiutti kuitenkin välilyönnillä Aleksanteri Haukan kaventaen 2-6:een, mikä jäikin jakson lopputulokseksi.

Ensimmäisen jakson kolmostilanteet tasan 7-7, mutta kotiutukset 2/6-6/8 KiPalle eli KiPan kotiutusteho peräti 75 %! Kärkilyönnit 19-22 (53%-59%) KiPalle.

JymyJussit aloitti 2. jakson tehokkaasti. Markus Hallasuo (3 lyötyä, 4/9 KL) kotiutti kahdella eri lyönnillä Justus Tepon ja Oskari Salmelan 2-0. Jälkimmäisessä pallo ei pysynyt lukkari Joona Lehtisen räpylässä. Kolmannen alkavalla Aapo Hiltunen löi kumuran keskelle ja Toni Marjamäki toi isännät jo reilumpaan johtoon 3-0.  

KiPa ei tästä hätkähtänyt. Tasoittavalla Otto Kauppinen iski illan toisen kunnarinsa tyhjään kentää pamauttamalla pallon läpi kakkoskulmasta 3-1 kakkosvahdin kauhottua ohi pallon. Pesät täyteen, mutta Samu-Kallen laiton näpy ja ensimmäinen palo. Seuraavana Jiri Pippolan kova keskelle ja linjan räpeltäessä Otto Kauppinen toi tuplajuoksulla kavennuksen 3-2. Jipi nousi illan kahdella lyödyllään lyöjätilastossa viidenneksi ohi mm. Roope Korhosen.

Viimeisen vuoroparin tasoittavalla KiPa sai yhden palon kolmostilanteen ja pallon sirvahdellessa linjassa Paavo Pelto iski Matias Litmasen (1 tuotu, 1/4 KL) kotiin tasoittaen  jakson 3-3. Näin oli jo kaksi sarjapistettä varmistettu KiPalle. Juuso Lattu (4/5 KL) ja Samu-Kalle Varonen vaihtoivat vielä pesät täyteen. Yhden palon ajolähdöstä Jiri Pipppolan kakkosrajanäpyllä Paavo Pelto toi KiPalle kolmannenkin sarjapisteen tuomalla jakson lopputulokseksi 3-4.

Toisen jakson kolmostilanteet JymyJusseille 9-6, mutta kotiutukset 3/9-4/7 KiPalle. 16-20 (50%-65%) KiPalle.

Lue lisää

Kiteen Pallon Superpesis-toiminnot siirtyvät osakeyhtiön alle 1.11.2026 alkaen

Kiteen Pallon Miesten Superpesis-toiminnat siirtyvät uuden osakeyhtiön alle...

Lue lisää »

Kiteen Pallon valmennus- ja taustaryhmät valmiina kauteen 2027

Kiteen Pallo on solminut sopimuksia valmentajien ja muiden...

Lue lisää »

Harmittavan lähellä, mutta niin pirullisen kaukana, tiivisti Eko. Elias Pitkänen pyöritti KiPan nurin sekä sisällä että ulkona. KPL-KiPa 2-1s (2-1, 0-1, 3-0s)

KPL:n otettua kolmannen voittonsa tässä puolivälieräsarjassa 1724 katsojan...

Lue lisää »

2. puolivälierä nihkeää kuten edellinen KPL:n vierailu Rantakentällä, mutta KiPan on nyt voitettava kolme seuraavaa. KiPa-KPL 0-2 (0-1, 0-1)

KiPan ja KPL:n puolivälieräottelut jatkuvat ensin tiistaina Kouvolassa...

Lue lisää »

Lätäkkö ja turvaverkon aukko auttoivat Koplan 1. puolivälieräottelun niukkaan voittoon. KPL-KiPa 1-0 (4-2, 4-4)

– Teiltähän on puolet porukasta pois, tuumasi KPL:n...

Lue lisää »

Kiteen Pallon viestintä kehittyy – KiPalle WhatsApp-kanava

Kiteen Pallo haluaa tavoittaa myös ne faninsa, ketkä...

Lue lisää »

Lopputulos 2026

Pelaaja

Voitot

  • 1. Janne Mäkelä 7
  • 2. Jiri Pippola 5
  • 3. Lassi Vasarainen 4
  • Rasmus Surakka 4
  • Otto Kauppinen 4
  • 6. Samu-Kalle Varonen 3
  • 7. Juho Keinänen 1
  • Topias Kaksonen 1
  • Kasperi Kaksonen 1
  • Anttoni Jakobsson 1
  • Aku Kettunen 1
  • Oiva Mämmi 1
  • Jonne Matikainen 1

Tasatilanteessa äänien kokonaismäärä koko kaudelta ratkaisee järjestyksen. 

Runkosarja

#JoukkueOtt3p2p1p0pPist
1Vimpelin Veto Vimpelin Veto332174181
2Sotkamon Jymy Sotkamon Jymy3313103762
3Kouvolan Pallonlyöjät Kouvolan Pallonlyöjät3310134660
4Manse PP, Tampere Manse PP331186855
5Hyvinkään Tahko Hyvinkään Tahko339115854
6Kiteen Pallo Kiteen Pallo339114953
7Joensuun Maila Joensuun Maila3311661051
8Pattijoen Urheilijat, Raahe Pattijoen Urheilijat339551442
9Kempeleen Kiri Kempeleen Kiri3351041439
10Imatran Pallo-Veikot Imatran Pallo-Veikot336671437
11Koskenkorvan Urheilijat Koskenkorvan Urheilijat333222615
12Alajärven Ankkurit Alajärven Ankkurit332052611