Tämä on Juuso Lattu 2.0

Kaksi vuotta sitten Juuso Latun vaihtoehtoina oli joko lopettaa pesäpallo tai vaihtaa seuraa. Lattu tarttui jälkimmäiseen. Nyt haastavien ja kasvattavien vuosien jälkeen 27-vuotias Lattu pelaa kenties elämänsä parasta pesäpalloa. 

Juuso Latun pesisura urkeni hyvin samaan tapaan, kuin monen muunkin: isä vei seitsemänvuotiaan pojan pesiskouluun – ja poika jäi samantien sille tielle.

– Nykyään Hyvinkään Tahkossa pelaava Miikka Matikka oli pesiskoulun vetäjänä silloin ja oli niin mukavaa, että sille polulle jäin. Ensimmäisten treenien jälkeen Matikka sanoi isä-Heikille, että pojasta tehdään lukkari.

Ja lukkarihan Juusosta tuli. Lukkarin pestiä hoitanut juniori-ikäinen Juuso oli omien sanojensa mukaan myös hirveän hulivili.

– Lukkari oli itselleni se ominaisin paikka. Siinä saa olla vähän jääräpää, joten huliviliyskin sopi siihen paremmin kuin hyvin.

Lattu ennätti kokeilla nuoruusvuosinaan myös yleisurheilua, jalkapalloa ja jääpalloa pesäpallon rinnalla, mutta pesis tuntui tärkeimmältä. Isä-Heikilläkin oli pesäpallotaustaa Saarelta ja Imatralta, eikä nuori poika halunnut tuottaa isälleen pettymystä.

– Isä kyllä aina sanoi, että voit tehdä mitä haluat. Oman luonteeseen kuuluu, että aina ajattelen ennemmin muita kuin itseäni. Siinäkin asiassa nuorena poikana ajattelin, että en halua tuottaa iskälle pettymystä.

Tämä päätös ei ole kaduttanut pätkääkään myöhemmin. Rakkaan harrastuksen lisäksi pojan matkaan tarttui myös isän lempinimi ”Hese”.

NUORESTA POJASTA URHEILIJAKSI

Latun lukkarin pesti kesti kaikkiaan kymmenisen vuotta, kunnes virallinen vetäytyminen lautasen äärestä tuli vuonna 2013. Sen jälkeen tuli siirto ulkokentälle vielä kolmeksi vuodeksi.

– Ei miun vahvuudet koskaan siellä ulkopelissä olleet. Sisäpeli on ollut se miun juttu aina.

Imatran Pallo-Veikkoja lähes koko uransa edustaneen Latun ja Kiteen Pallon polut ristesivät ensimmäisen kerran jo juniorivuosina, kun Lattu pelasi useana vuonna seuran juniorijoukkueissa. Tämän lisäksi Lattu poikkesi myös 2012 Kouvolassa pelaamassa niin Suomensarjaa kuin poikien Ykköspesistäkin – muuten pelipaita päällä on ollut aina IPV:n.

Vuonna 2013 Lattu seisoi ensimmäistä kertaa vedenjakajalla: koulu oli takana ja armeija odotti nuorta miestä. Pesäpallo kyllä kiinnosti, mutta treenaaminen ei niinkään. Lattu oli päässyt lahjakkuudella pitkälle, mutta muut olivat menneet yhtäkkiä kovalla harjoittelulla ohi. Tilanne iski vasten kasvoja ja tulevaisuus pesäpallon saralla mietitytti.

Lattu jutteli perheen ja valmentajien kanssa, jotka potkivat aikuisuuden kynnyksellä olevaa poikaa eteenpäin. Kukaan ei pakottanut tai sanonut, mitä Latun pitäisi tilanteessa päättää tai tehdä. Sen sijaan tarjottiin erinomainen mahdollisuus kehittyä pesäpalloilijana Imatralla. Lattu tarttui lopulta tarjottuun apuun ja päätti aloittaa urheilijan elämän opettelemisen pienin askelin.

– Ethän sie itseäsi voi muuttaa nuoresta pojanklopista tai miehen alusta suoraan urheilijaksi, kun et tiedä yhtään, mitä se urheilijana eläminen tarkoittaa.

Latulle pienet askeleet tarkoittivat ensin harjoittelun muuttamista kovemmaksi ja säännöllisemmäksi viikkotasolla. Sen jälkeen huomiota on kiinnitetty niin syömiseen kuin uneenkin. Panostus kannatti, sillä seuraavina vuosina kehitys oli valtaisaa ja rooli joukkueissa kasvoi.

Matkan varrella on karttunut myös ymmärrys siitä, mikä riittää ja millaiset asiat ovat niitä, joita Lattu todella tarvitsee menestyäkseen. Aikuisiällä on erityisesti panostettu myös huoltaviin harjoitteisiin, joita Lattu toteaa tarvitsevansa paljon pysyäkseen kunnossa.

– Nyt olen varmasti treenannut tarpeeksi, mutta voin myös sanoa, että osaan nauttia elämästäkin. Elämä ei ole vain pesäpalloa. Olen löytänyt sen kokonaisuuden, että nyt kaikki on hyvin.

Aika Imatralla junioreista aina superpesisjoukkueen matkaan toi Latulle roppakaupalla oppia itsestä. IPV:n matka takaisin Superpesikseen oli pitkä, mutta se huipentui elokuussa 2016 Haminan Vallikentällä, kun IPV varmisti 2–0-voitolla Ykköspesiksen piikkipaikan ja sitä kautta nousun Superpesikseen.

– Kyllä siinä meni vähän aikaa pureskellessa, että miten hieno ja iso homma se oli IPV:lle ja Imatralle ylipäätänsä ja että sain olla mukana siinä. Oli se kyllä hienointa aikaa ja hienointa, mitä on tähän asti saavuttanut nyt pesäpallouralla joukkueen menestyksen kautta.

DEBYYTTEJÄ

Latun ensimmäinen superpesisottelu pelattiin tietenkin Espanjan Fuengirolassa keväällä 2017. TV-kamerat, yli 2700 katsojaa ja vastaan asettunut Sotkamon Jymyn tähtisikermä tekivät ottelusta utopistisen ja ikimuistoisen kokemuksen. Samassa joukkueessa pelasi myös Latun pesäpallouran ensiaskelia avittanut Miikka Matikka. Lattu muistelee debyyttiotteluaan nauraen.

Kohosen Toni syöttää ja Latun Juuso menee siihen lyömään, niin kyllä siinä pieni hymynkare tuli. Että nyt se on tavoitettu, mitä on lähdetty hakemaan silloin, kun käytiin treenaamaan. Pelin jälkeen pääsin antamaan kommentteja Ruudulle. Sanoin, että vähän hävettää, kun annettiin lukemien repsahtaa silleen, vaikka ei edes hävettänyt. Oli vaan siistiä, että saatiin se eka peli pelattua.

Superpesisdebyytin jälkeen kaikki tuntui tapahtuvan nopeasti, sillä uran ensimmäinen Itä-Länsi-valinta tuli jo seuraavana kesänä 2018. Lattu ajatteli, ettei valinta Joensuussa pelattuun arvo-otteluun olisi voinut olla edes mahdollinen. Vaikka joukkueen tavoitteet ovat olleet aina Latulle ne tärkeimmät tavoitteet, oli valinta silti henkilökohtaisella tasolla unelmien täyttymys.

– Sanoinkuvaamaton olo oli silloin. Yritin olla, että ’no joo, tämä on vain yksi peli’, vaikka sisällä teki vain mieli hyppiä kaikkialla ja olla, että ei helevetti, mie pelaan Itä-Lännessä.

Vain puolentoista vuoden superpesiskokemuksella arvo-ottelun pukukoppiin asteleminen tuntui erikoiselta. Lattu muistelee miettineensä, että uskaltaako kopissa vieressä istuneelle Tuomas Jussilalle edes jutella – tai tietääkö Jussila ylipäätään edes kuka hän on. Joukkueen kokoontumisessa aiemmin oli nimittäin sattunut hauska juttu, joka naurattaa Lattua edelleen.

– Menin kokoontumiseen ja käteltiin siinä meidän valitsijoita ja muita. Huomasin, että valitsija katsoi minua niin, että hän ei tiennyt yhtään kuka mie oon. Partasen Samilta oli sitten kysynyt, että onko tämä meidän huoltaja.

Uran toisessa arvo-ottelussa Lattu tuskin nauttii enää aivan samanlaisesta nimettömyydestä. Kärkilyöntitilaston kärkisijoja alkukauden 2022 aikana pitänyt ykköstilanteen erikoismies pääsee esittelemään taitojaan Tampereen Itä-Länteen. Vielä hienomman valinnasta teki Latun mukaan se, että Idän joukkueen valitsijana oli tänä vuonna Antti Hartikainen.  

– Haastavien vuosien jälkeen tämä lämmittää todella paljon mieltä. Asioita on tehty oikein ja vaikeiden aikojen yli on päästy pikkuhiljaa. Olen seurannut Antin pelaamista nuorempana, ja vähän vanhempanakin. Arvostan häntä pelaajana todella paljon, Lattu tunnelmoi.

MUUT ETUSIJALLA

Viimeisinä Ykköspesisvuosina IPV oli tottunut voittamaan koko ajan. Kausi 2017 meni nousijajoukkueen näkövinkkelistä hyvin, kun runkosarjan loputtua IPV oli yhdeksäs. Seuraaviksi kausiksi joukkuetta vahvistettiin ja sen olisi pitänyt pärjätä ja tarrata pudotuspelipaikkaan.

– Mutta ei pärjättykään ja siinä oli itsetutkiskelun paikka, että mitä voisin itse tehdä paremmin.

Fysiikkavalmentaja Pertti Laakso oli isossa roolissa auttamassa Lattua, jotta punainen lanka kuitenkin saatiin säilytettyä. Keskittyminen pidettiin omassa tekemisessä.

– En yrittänyt kantaa joukkueen taakkaa, vaikka välillä se menikin siihen, että ajattelin hirveästi joukkuetta ja muita pelaajia enkä itseäni.

Niin, muiden etusijalle laittaminen. Sen piirteen Lattu tunnistaa itsestään hyvin. Urheilijalle tilanne on luonnollisesti iso paradoksi, sillä urheilija joutuu tekemään uransa eteen itsekkäitä valintoja.

– Miule elämässä kaikki muut tulee ennen minua itseäni. Se on hyvä asiaa elämässä, mutta välillä se on vähän huonosti ajateltu, Lattu pohtii.

Lattu kertoo, että aina nuoruudesta saakka hänelle on ollut tärkeintä kuulua johonkin ja saada hyväksyntä kaikilta.

– En osannut koskaan sanoa mihinkään asiaan ei. Se oli tosi pahakin välillä ja ajoin itseni loppuun, kun lähdin aina kaikkeen mukaan.

Lattu on joutunut etsimään tasapainoa ja kenties löytänytkin sen, mutta se on vaatinut työtä ja ajatusmallin kääntämistä hieman uuteen asentoon. Se ei kuitenkaan poista sitä, että hän haluaa edelleen olla ihmisiä varten. Perhe, ystävät ja joukkuekaverit ovat yhä etusijalla. Lattu kokee, että hänellä on asiat hyvin, kun hänen ympärillään olevilla ihmisillä on asiat hyvin. 

– Olen koettanut nostaa itseäni jalustalle siinä mielessä, että muistaisin pitää myös itsestäni huolta. Vain siten pystyn olemaan paras versio itsestäni arjessa ja myös joukkueen kanssa.

Nykyään kun Lattu astuu kodin ulko-ovesta ulos, niin sitten hän on muiden käytettävissä. Sen sijaan kotona yksin oltu aika käytetään hyödyksi pesäpallolle: silloin Latulla on aikaa katsoa videoita, kehittää omaa pelaamistaan ja ammentaa itseluottamusta.

– Tämä on kuitenkin itseluottamuspeli. Yhdeksän kuukautta treenataan talvella ja jos olet tietyllä tasolla, niin ei ne taidot häviä.

PAHA OLO

Muutaman haastavamman ja opettavaisen kauden jälkeen vuosi 2020 osoittautui toiseksi vedenjakajaksi Latun pesäpallouralla. Tuli tunne, että nyt on pakko lähteä.

– Siinä oli vaihtoehtoina joko lopettaa tai vaihtaa seuraa. Siinä tuli se päätepysäkki, että miun oli pakko lähteä.

Lattu vetää syvään henkeä ja kertoo, että tämän saa sanoa julkisesti, koska hän haluaa myös pyytää julkisesti  anteeksi. Latun sopimus oli päättymässä syksyllä 2020 ja jatkosta Imatralla oli keskusteltu jo IPV:n Jani Valkeapään kanssa.

– Sanoin hänelle, että enhän mie Imatralta mihinkään lähde, jos mie jatkan pesistä. Tiesin kyllä jo siinä vaiheessa, että en pysty olemaan Imatralla – että ei ole hyvä olla yhtään.

Lattu ei tarkoita sitä, etteikö seurassa ollut hyvä olla. Olo oman itsensä kanssa oli vaikeaa. Ahdisti. Ennen kauden 2020 loppua Lattu soitti seurajohdolle ja kysyi saisiko lähteä, vaikka oli jo suullisesti luvannut jäädä. Muuten pesäpalloräpylä olisi ripustettava naulaan. 

– Miula oli niin paha olla itseni kanssa, että oli löydettävä uusi sivu urheilu-uralle. Tein siinä väärin, että ei olisi koskaan pitänyt sanoa, että jään Imatralle. Siinä oli taas se, että halusin miellyttää muita, vaikka ei ollut hyvä olla.

Tässä vaiheessa selvää suuntaa uudelle pesisosoitteelle ei ollut mietittynä, mutta Lattu oli valmis tarttumaan mielenkiintoisiin tarjouksiin. Kiteen Pallon Mikko Varonen oli soittanut jo aiemmin kesällä, mutta Kitee ei tuntunut aluksi edes vaihtoehdolta.

– Olin jo päättänyt, että en mie mihinkään Kiteelle voisi lähteä, kun se oli lähellä IPV:tä ja taisteli samoista sijoista. Sitten Mikko soitti uudelleen yhtenä syysiltana, kun olin töissä ja kysyi, että onko miun mieli muuttunut.

Lattu pyysi Varosta soittamaan uudelleen muutaman päivän kuluttua. Puheluiden välisen ajan Lattu pyöritteli asiaa perheen ja tyttöystävän kanssa. Oma mieli oli edelleen ehdottoman ei:n kannalla. Muiden tärkeiden ihmisten mielipide oli se, että Lattu oli oikeutettu lähtemään mihin vaan. Ei kukaan muu voi kertoa tai määrittää, mihin hän saa tai mihin ei saa siirtyä. Lopulta Latun mieli muuttui.

– Mikko tarjosi sellaista pakettia, että siihen kannatti tarttua. Hetkeäkään tai päivääkään en ole kyllä katunut.

Imatralta lähtö tuntui silti raskaalta. Syksy 2020 meni vielä tiivisti töiden parissa ja treenireissut Kiteelle jäivät vähiin omasta tahdosta. Oli otettava omaa aikaa, jotta ajatukset ja mielen sai jälleen järjestykseen.

– Tunsin tosi pahaa syyllisyyttä. Jotenkin tuntui, että olin pettänyt Imatran tai IPV:n, vaikka ei se tietenkään niin ollut.

Jälkeenpäin Lattu pohtii, että ehkä myös IPV:lle teki hyvää saada uusi alku, kun joukkuetta saatiin ikään kuin puhdistettua. Samat pelaajat olivat olleet joukkueessa jo kauan, eikä menestystä ollut tullut. Se ei kuitenkaan poistanut henkilökohtaista syyllisyydentunnetta. Latun mielessä pyöri, että menettäisikö hän Imatralta lähtemällä myös kaikki hyvät ystävät IPV:n joukkueesta.

– Muutaman kuukauden sitä kelailin, ennen kuin pääsin siitä yli ja osasin käyttää sitä voimavarana ja lähteä kohti uutta arkea.

HENKINEN KASVU

Lattua haastatellessa puheissa toistuu paljon pohdinta menneisyydestä ja nykyhetkestä – siitä, mitä Juuso Lattu oli kenties ennen ja mitä hän on nyt.

Ennen Lattu oli itseään kohtaan ylivaativa ja erittäin negatiivinen. Nyt hän kuvaa itseään vaativaksi ja rennoksi. Ennen kaikki vastaantulevat asiat olivat Latulle mahdollisuuksia epäonnistua, eikä hän uskonut siihen, että hyviä asioita voisi edes tapahtua. Ennen epäonnistumisen jälkeen lentelivät mailat ja kypärät. Nyt Lattu ei enää paisko niitä menemään. Aiemmin huonon pelin jälkeen seuraava matsikin meni huonosti, kenties vielä sitä seuraavakin. Nyt Latulla on osaamista käsitellä asiat aivan eri tavalla.

Suurimmaksi syyksi muutokseen Lattu nimeää erityisluokanopettajaksi valmistuvan tyttöystävänsä.

– Hänen elämäänsä kun olen katsonut ja jutellut tietenkin tosi paljon omista tunteistani, niin hän on osannut asettaa asiat eri perspektiiviin. Olen löytänyt itsestäni paljon paremman version. Hän on ollut lottovoitto.

Lattu alleviivaa, ettei tyttöystävä ole todellakaan yrittänyt muuttaa häntä, vaan hän on tahtomattaan ja ehkä osin tietämättäänkin vaikuttanut suuresti ja ennen kaikkea osannut käsitellä häntä. Lattu naurahtaa, että on tyttöystävä joutunut kyllä jonkun verran myös sietämään hänen aikaisempaa käyttäytymistään.

– Sieltä jokusen vuoden takaisesta Juusosta on tultu tähän Juusoon. Tässä on niin sanotusti kasvettu aikuiseksi, ja siitä iso kiitos kuuluu kyllä hänelle.

RAKAS RANTAKENTTÄ

Keväällä 2021 oli jälleen yhden debyytin aika, kun Latun kotikentäksi vaihtui Rantakenttä.

– Onhan se siis ihan uskomaton se kiteeläisyleisö ja -yhteisö! Lattu toteaa heti ensimmäiseksi.

Henkisesti haastavammat vuodet olivat kuitenkin jättäneet jälkensä, vaikka paha olo olikin helpottanut. Lattu tunnustaa, että tullessaan Kiteelle hänellä oli suojakilpi päällä. Kannattajakulttuuri on erilaista ympäri Suomea ja Lattu huomasi eron nopeasti.

– Imatralla tuntui, että jos mie epäonnistuin, niin piti pistää hartiat korviin. Että kohta haukutaan tai kuuluu jotakin, jos mie en onnistunut joka ilta. Se on väärin myös miulta, että mie oon ajatellut niin.

Lattu on kiitollinen Kiteen pesäpalloyhteisölle erityisesti siitä, kuinka hyvin ja nopeasti he ottivat hänet omakseen. Vaikka Lattu pelaa vasta toista kauttaan Kiteellä, tuntuu olo siltä, että hän olisi ollut osa yhteisöä jo monet vuodet.

Kaikki tiivistyy Latun mukaan siihen, että Kiteellä on helppo, hyvä ja turvallinen pelata. Jokainen saa olla oma itsensä. Jokainen saa epäonnistua ja onnistua. Ja jokaisen tukena ollaan loppuun saakka. Hyväksytyksi tuleminen ja turvallisuudentunne näkyvät myös Latun pelissä: epäonnistumiset asettuvat perspektiiviin paremmin ja niitä on helpompi käsitellä.

– Se varmasti kumpuaa myös siitä, että on niin hyvä pelata ja olla Kiteellä. Ei ole tullut puukkoa kylkeen tai viestejä, että miksi olit surkea.

Lattu kertoo nauraen myös yhdestä selkeästä muutoksesta omassa pelaamisessaan ennen kuin vakavoituu uudestaan:

– Kyllä kiteeläisyleisö on saanut Juuso Latusta semmoisen, että olen käynyt tuulettamaan kentällä! Olen yrittänyt näyttää yleisölle, että mie nautin tekemisestä just siellä eli Rantakentällä. Rakastan kyllä tuota paikkaa enemmän kuin mitään muuta.

EDESSÄ YKKÖSTILANNE

Tällä hetkellä Lattu purkaa työkseen ykköstilannetta Kiteen Pallon paidassa. Siviilityöt ovat olleet viime syksystä asti tauolla, sillä Lattu halusi vielä todenteolla laittaa itsensä kuntoon, mitata rahkeensa pesäpallossa ja tutkailla omaa fiilistään lajin suhteen. Lattu kokee nyt olevansa sinut sekä itsensä ja pesäpallon kanssa. Eteenpäin vievinä voimina läpi uran ovat olleet niin fysiikkavalmentaja Laakso kuin omat läheisetkin.

– Henkiseltä puolelta en pysty koskaan kiittämään tai pyytämään anteeksi tarpeeksi monta kertaa omalta perheeltä ja tyttöystävältä.

Kiteen Pallossa Lattu haluaa ohjata joukkueen nuoria oikeaan suuntaan kaikessa päivittäisessä harjoittelussa, antaa tukea ja olla läsnä. Samaan hengenvetoon Lattu toteaa, että hän haluaa näyttää omalla esimerkillään työnteon kautta, kuinka paljon pitää oikeasti tehdä töitä pärjätäkseen pesäpallossa.

– Ettei se tulisi sitten jossain vaiheessa päin kasvoja ja yllätyksenä, että hommia on tehtävä paljon.

Samalla katsantokanta on avartunut sen verran, että haaveista ja unelmista puhuttaessa Latun puhe kääntyy nopeasti siihen, kuinka kovasti hän nauttii nähdessään nuorten urheilijoiden kasvun ja onnistumisen.

– Saan siitä tosi hyvän mielen, kun näen meidän nuoriso-osaston kasvun ihmisinä ja pelaajina. Esimerkiksi Elmerin erinomainen peli Seinäjokea vastaan, niin mie nautin siitä. Hänen onnistumisensa ovat myös minun onnistumisia.

Latun edessä on illasta toiseen ykköstilanne, jonka purkamiseen kaivataan taidon lisäksi myös kylmäpäisyyttä, rohkeutta ja paineensietokykyä. Lattu saattelee eteenpäin nopeita jalkoja, kun edessä on lähtökohtaisesti joko Elmeri Purmonen tai Jesse Eskelinen. Kenties se vanha Juuso Lattu olisi ottanut tilanteesta paineita, mutta tämän päivän Juuso Lattu näkee asian lähinnä mahdollisuutena.

Yhteistyö Purmosen ja Eskelisen kanssa perustuu siihen, että he tuntevat toisensa hyvin. Kärkikaksikon on tiedettävä Latun lyönnit ja suhteutettava omat lähtönsä niihin. Asioita käydään kimpassa paljon läpi ja kolmikko yrittääkin koko ajan parantaa ja keksiä uusia asioita, joilla kärki saataisiin aina vain helpommalla ja eteenpäin.

– Kopissa me ei tietenkään olla kuppikunta, mutta sitten taas kentällä keskitytään yhdessä pelaamiseen tosi paljon.

Latun rooli joukkueessa ei kuitenkaan rajoitu jokerina vain sisäpelisuorituksiin, vaikka ulkopelivastuuta hänellä ei luonnollisesti ole.

– Haluan näyttää omalla esimerkilläni joka päivä ja joka ilta, että kuinka iso se palo ja halu voittaa on. Se on miule se tärkein homma.

TÄYSILLÄ PESÄPALLOA

Lattu kuvaa peli-minäänsä pelurinluonteeksi: hän osaa nähdä omat suorituksensa kriittisesti, mutta myös nauttia onnistumisista. Hän huomauttaa, että pelit eivät lopu koskaan, jos virheitä ei tehdä.

– Jos lähden pelkäämään virheitä, niin en mie voi olla hyvä pesäpalloilija. Tiedän osaavani tämän lajin ja olen ihan hyvä siinä mitä teen. Joskus tulee virheitä, mutta painotan joukkueen sisälläkin, että ei saa pelätä virheitä. Se syö omaa pelaamista niin paljon.

Itseluottamukseen ja rohkeuteen tiivistyy Latun mukaan myös Kiteen Pallon alkukausi. Pelissä on nähtävissä paljon hyviä asioita, mutta pesäpallo vaatii itseluottamusta.

– Meillä on pelaajilla taidot tallessa ja nyt siihen tarvitaan itseluottamusta, uskallusta ja rohkeutta tehdä asioita. Yksikään pelaaja ei ole joukkuettaan suurempi. Jos epäonnistun, niin mie pystyn luottamaan siihen, että kaveri takana kantaa tai jos joku epäonnistuu, niin mie oon sitten seuraava onnistuja.

Nuoren ja voitonnälkäisen joukkueen taso on heitellyt alkukaudella vielä liikaa. Lattu toteaa, että pelissä on oltava sataprosenttisesti mukana joka ilta. Nuorella joukkueella ei ole varaa pelata vain 80-prosenttisesti.

– Myö voidaan voittaa kenet vaan. Meillä on vaan se iso ero noihin muihin kärkijoukkueisiin, että myö voidaan myös hävitä kenelle vaan.

Lattu tiivistää teesinsä kenties kliseisestikin: tämä on vain pesäpalloa. Voitot ja häviöt kentällä eivät määritä ihmistä millään tavalla. Latulle moni oppi on tullut kantapään kautta – välillä kuulemma useampaankin otteeseen niin, että perheenjäsenille on tullut jopa harmaita hiuksia. Mutta se, että jossain vaiheessa oppii, se on tärkeintä.

– Tämän kesän aikana olen vielä kasvanut oman mieleni kanssa. Kunpa jokainen urheilija ja ihminen muistaisi, että ei anna pyöriä elämän yhden asian ympärillä. Ajattelen tätä vaan pesäpallona, vaikka teen tätä täysillä ja ihan täydestä rakkaudesta Kiteen Pallolle.

Onko tämä sitten se Juuso Lattu 2.0., jonka me näemme tällä hetkellä pesäpallokentillä?

Lattu vastaa empimättä:

– Tää on just se.

NOPEAT

Guilty pleasure -musiikki?

”Herkät suomalaiset biisit.”

Salainen taitosi?

”Hyvä lauluääni.”

Lempiruoka?

”Makaronilaatikko.”

Seuraavaksi opettelen?

”Pomppulyönnin.”

Paras paikka Kiteellä?

”Kiteenhovi… Ei! Miun pitää sanoa Rantakenttä!”

Viimeksi luin?

”Voittamisen anatomia.”

Kaikkien aikojen urheilija?

”Janne Ahonen.”

Mitä urheilulajia seuraat telkkarista mieluiten? Miksi?

”Mäkihyppyä. Oon katsonut aina sitä, mutta Hannes Pekkinen on saanut miut vielä enemmän koukkuun siihen. Se on hieno ja mielenkiintoinen, pienten marginaalien laji.”

Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi?

”Lappiin.”

Lautapeli, jossa voitat aina?

”Alias.”

Kuva: Niilo Hirvonen

Teksti: Liina-Maija Rummukainen