Sunnuntai kuudes syyskuuta 2020. Toinen puolivälieräottelu Kouvolan Pallonlyöjiä vastaan: Kiteen Pallo on voittanut ensimmäisen jakson ja taululla on juoksut 6–3, kaksi paloa ja alkaa vääjäämättä näyttää siltä, että Kiteen ottaa upean ja arvokkaan kotivoiton ja siirtää sarjan ratkaisun vieraskentälle. Kouvola on pakotettu ahtaalle ja toiseksi viimeisenä lyöjänä Sasu Toikka astelee nostamaan viimeisellä lyönnillään koppia.
Ja sitten kaikki pysähtyy hetkeksi.
Kiteen takakentällä Samu-Kalle Varonen juoksee palloa vastaan ja lakoaa seuraavassa hetkessä maahan. Kuuluu tuskainen karjahdus, joka hiljentää koko Rantakentän sekunneissa. Kapteeni Valentin Ikonen viittoo huoltojoukkoja ja ensiapuhenkilöstöä katsomosta. Peli vihelletään poikki ja on saman tien selvää, että nyt on sattunut ja pahasti.
Lahja pelata
Varosen siihenastinen kausi oli kulkenut oikein hyvin – niin kuin koko Kiteen Pallon joukkueenkin. Kolmoskopparin paikalla pelaava Varonen oli saanut vierelleen Lassi Vasaraisen ja koppariparina vielä vihreä kaksikko oli saanut yhteispelin kulkemaan. Toikan lyönninkin piti kaiken järjen mukaan tulla kakkoskopparina pelaavalle Vasaraiselle, mutta toisin kävi.
– Sanotaan, että oikealta lyövän kopinnosto tulee aina kakkoskopparille, mutta se tulikin yllättäen miun eteen. Tulin myöhässä siihen ja hyppäsin pomppuun. Rytmi meni jotenkin pallolle tulossa sekaisin ja tulin väärälle jalalle alas. Koko painolla astuin etukenossa oikean polven päälle.
Varonen kolmoskopparin paikalla on tuttu näky Kiteen Pallossa jo muutaman vuosikymmenen takaa 1990-ja 2000-lukujen taitteesta, sillä samalla pelipaikalla pelasi Samu-Kallen isä Mikko. Omena ei siis lopulta pudonnut kauas puusta. Kiteen Pallossa pesäpallouransa pikkujuniorina aloittanut Samu-Kalle luetaan uusien sääntöjen mukaan Joensuun Mailan kasvatiksi, kun isän peliuran loppu toi lopulta muuton Joensuuhun. Into ja kiinnostus pesäpalloon kylvettiin kuitenkin jo vauvaiässä Kiteellä.
– Ei ole kyllä tarvinnut etsiä itseään pesäpallokentälle vaan kyllä sinne on ihan turvakaukalossa kannettu ja viety.
Pesis ei ollut ainoa laji Varosen harrastusrepertuaarissa. Aina yläasteikäiseksi asti hänet saattoi löytää myös yleisurheilukentältä tai jääkiekkokaukalosta. Lajivalinta oli lopulta helppo ja sitä kuuluisaa sukurasitettakin oli. Varonen kuvaa, että jos hän ei olisi nuorempana tykännyt pesäpallosta niin pesäpallokiintiö olisi tullut kyllä ennätyksellisen nopeasti täyteen ja koko laji korvista ulos.
– Kyllä se niin meni, että kotona oli pesistä ja kentällä oli pesistä ja vapaalla ja kesällä ja talvella ja joka paikassa oli pesistä, Varonen nauraa.
Oman isän lisäksi sedät Vesa ja Pasi olivat kiinteästi mukana pesäpallossa niin pelaajina kuin pelinjohtajinakin. Isovanhemmatkin ovat tärkeä tuki Samu-Kallen uralla: Jukka-ukki tekee fysiikkatreeniohjelmat, Maikki-mummo elää vahvasti mukana ja Marja-Liisa -mummo ja Ressi-ukki kutsuvat lapsenlapsen usein valmiiseen pöytään syömään ja helpottavat näin arkea. Pesäpalloveri virtaa siis sangen vahvana Samu-Kalle Varosenkin suonissa.
– Sampilla on kiteeläisen pesäpallon dna ja siitä hän on rakentunut. Hänellä on sukurasitetta tai -etua geeneissä. Hän on äärettömän kunnianhimoinen pelaaja, kovapäinen ja erittäin taitava. Hänellä on kyllä lahja pelata pesäpalloa, pelinjohtaja Petri Tuuva summaa.
Vertailua Varosten välillä tehdään ehkä katsomossa, mutta paineita omasta taustastaan tai vertailusta omaan isään Samu-Kalle ei ota.
– En ole oikeastaan ajatellut koko asiaa. Iskä on suurin tekijä oman urani takana ja äiti on ollut tietenkin taustalla avustamassa. Jos heiltä kysyisi, niin ei ole aina kyllä ollut helppo keskustella heidän kanssaan pesäpallosta, Varonen tuhahtaa hyväntahtoisesti.
Sumussa
Ensimmäiset minuutit loukkaantumisen jälkeen menivät sumussa, vaikka samalla mieli laukkasi villisti ylikierroksilla.
– Menin varmaan shokkiin, kun siellä polvessa napsahti jotain ja sattui niin pirusti. Siinä kävi kyllä mielessä kaikki mahdolliset ajatukset siitä, että nyt meni polvesta kaikki rikki ja ura oli siinä.
Joukkuekavereiden kerääntyminen ympärille ja tuki rauhoittivat. Kipu lakkasi yllättävän nopeasti, kun polveen laitettiin kylmää ja puristusta. Varonen muistelee, että järkytys tuntui kivun lievittymisen jälkeen oikeastaan vielä isommalta, kun koko tilanne iskostui kerralla tajuntaan.
Katsomossa tunne kosmeettisesta pelin loppuun pelaamisesta tuntui vaihtuvan epäröintiin siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Tommi Päivinen asteli takakentälle kopparin paikalle, kun Varonen kannettiin lopulta paareilla pois kentältä.
Kopissa Varosen polvi tutkittiin, eikä vamma vaikuttanut aluksi ihan niin pahalta. Samalla kun kotijoukkue kentällä toipui taistellen kotivoittoon ja tasoitti sarjan tilanteeseen 1–1, testasi joukkueen fysioterapeutti Varosen polvea, joka ei onneksi liikkunut epätavallisesti.
Silloin arveltiin, että josko polvilumpio olisi vain käynyt pois paikaltaan ja ikävän näköisestä tilanteesta olisi selvitty säikähdyksellä. Varosen ilta päättyi sairaalapäivystykseen, josta hän sai matkaansa kyynärsauvat, mutta ei juuri mitään muuta konkreettista tietoa.
Onni onnettomuudessa
Loukkaantumista muistellessaan Varonen haluaa erityisesti kiittää Joensuun Mailan Ari Monosta, joka laittoi heti tapahtuneen jälkeen viestiä ja tarjosi apuaan.
– Ari laittoi viestiä, että jos kävi pahasti, niin tarvittaessa maanantaina aamulla on magneettikuvausaika ja jos leikkaushoitoa tarvitsee, niin torstaina on leikkausaika. Yleensä menee useampi viikko, että pääsee leikkaukseen, joten Arille iso kiitos siitä!
Varonen tarttui tarjoukseen ja kävi heti pelin jälkeisenä aamuna magneettikuvissa. Kuvauksen jälkeen ortopedin tuomio oli tyly. Tutkimuksissa ja kuvien perusteella oli selvinnyt, että oikeasta polvesta oli katkennut eturistiside ja kierukkaan sekä reisiluun päähän oli tullut ruhjeita.
– Heti loukkaantumisen jälkeen mietin, että onneksi sain pelata näin pitkän kesän. Sinällään kävi kuitenkin onni onnettomuudessa, että se ei ollut tukijalka, millä tulee heitettyä ja lyötyä. Se olisi ollut sitten vähän ärsyttävämpää.
Varonen matkusti joukkueen tueksi seuraavana keskiviikkona pelattuun kolmanteen puolivälierään Kouvolaan.
– Todellisuus iski siellä kyllä päin kasvoja. Otti niin päähän, että kauden tärkein peli jäi pelaamatta. Olisi ollut hienoa olla auttamassa joukkuetta.
Kolmas puolivälierä päättyi Kouvolan kotivoittoon. Samalla se päätti Kiteen Pallon sensaatiomaisen kauden. Varosen polvi leikattiin heti seuraavan päivänä.
Lautasen herra
Leikkauksen jälkeen Varonen oli nopeasti tolpillaan. Kyynärsauvoista sai luopua jo muutaman viikon jälkeen, mutta kuntoutusprosessi oli pitkä ja vasta aluillaan. Kotona tärkeänä tukena oli tyttöystävä Lotta. Lääkärin mukaan puolen vuoden jälkeen leikkauksesta saisi yleensä tehdä jo kaikkea, mutta menisi vuosi, ennen kuin polvi olisi kauttaaltaan kunnossa. Tukilihaksille ja kudoksille olisi annettava aikaa asettua.
– Kyllä siinä aika pitkiä päiviä ja viikkoja oli syksyllä, kun katsoin muiden tekevän normaaleja treenejä ja itse jumppaa jytkytin polvea jossain nurkassa. Ei se helppoa kyllä ollut.
21-vuotiaalla Varosella on takanaan jo käsittämättömältä tuntuvat seitsemän kesää Superpesiksessä. Täysiä kausia ne eivät ole olleet, mutta otteluita Superin tasolla on kertynyt joka vuosi. Lapsena etukentällä ja polttolinjassa pelanneesta Varosesta tuli Joensuussa juniorivuosinaan lukkari.
Superpesis-debyyttinsä Varonen muistaa yhä hyvin. Se tapahtui vuonna 2014, kun hän juuri 15-vuotta täyttäneenä lukkaroi Joensuun Mailan paikallisvastustaja Kiteen Palloa vastaan, jonka riveissä ensimmäisiä askeliaan Superissa otti myös Hannes Pekkinen. Peli päättyi JoMan 1–2-häviöön, mutta Varonen pokkasi pelistä ykköspalkinnon.
– Monihan pääsee jokerina pelaamaan ekat pelit, mutta lukkariksi tulo ensimmäiseen peliin jännitti kyllä. Olihan se uskomattoman hienoa, kun olin niin nuori ja pääsin pelaamaan esikuvieni kanssa samaan porukkaan ja vielä lukkariksi. Se oli mieletön kokemus!
Kesän 2014 pelit Superpesiksessä jäivät yhteen ja seuraavana kesänä 2015 Varonen pelasi JoMan kakkosjoukkueessa Suomensarjaa ja sai tililleen Superpesiksessä yksittäisiä runkosarjaotteluita ja kuusi pudotuspeliä jokeripaidassa.
Vaikeuksia
Syksyllä 2020 alkanut polven kuntoutus- ja toipumisprosessi ei kuitenkaan ollut Varosen uran ensimmäinen, sillä syksyllä 2015 oikean käden hauiksen pitkän pään jänne jouduttiin leikkaamaan.
Jälkeen päin ajateltuna käsileikkaus oli käännekohta Varosen lukkariuralla. JoMan kakkosjoukkue oli noussut edelliskesänä Ykköspesikseen ja Varonen jakoi lukkarin paikan Matias Hangasmaan kanssa kauteen 2016 lähdettäessä. Syöttävä käsi kuntoutui aikataulussa, mutta syöttäminen oli opeteltava kokonaan uudelleen. Varonen muistaa edelleen tilanteen ensimmäisestä pelistä.
– Oli kakkostilanne ja etenijä kärkkyi ihan törkeän kaukana kakkoselta. Mietin, että tässä mie pyörähdän ja poltan sen sinne suoraan ja että se ei kerkeä tehdä yhtään mitään. Sitten pyörähdin, heitin ja se heitto ei yksinkertaisesti lähtenyt yhtään mihinkään.
Tilanne oli konkretisoinut karulla tavalla sen, ettei kivuttomuudesta huolimatta käsi ollut vielä entisensä. Peli lukkarin paikalla alkoi tuntua pakkopullalta ja ahdistavalta.
–Peli ilo kuoli lukkarin tontilla, kun siinä ulkopelin keskipisteenä en pystynytkään olemaan yhtä hyvä kuin aiemmin ja etenijät pitivät aivan pilkkanaan. Siitä se alamäki lähti vyörymään. Sen jälkeen ei onnistunut oikein mikään lukkaripelissä.
Varonen sai pelata joitain pelejä ulkokentällä ja se tuntui mukavalta ja ”törkeän siistiltä”.
– Se oli helpotus vaan, kun pääsi osassa peleissä lukkarin paikalta pois. Siinä vaiheessa ei ollut vaikea luopua lukkarihaaveesta,kun jotenkin teki mieli niin paljon pois siitä, kun se ahdisti niin paljon. Jos fiilis on ihan surkea, niin ei mikään toimi.
Kitee – Joensuu – Kitee
Hallikauteen 2017 valmistauduttaessa kaikki näytti Varosen kannalta taas valoisalta: leikattu käsi toimi jälleen normaalisti, heitto oli kehittynyt ja kunnianhimoinen Varonen ei ollut vielä valmis antamaan periksi lukkaripelin suhteen. Paikka oli kutkuttava, sillä Varosen oli määrä aloittaa menestyspotentiaalia omaavan Joensuun Mailan ykköslukkarina: näytöt oli annettu treenimatseissa ja asiasta oli sovittu pelinjohdon kanssa.
–En syöttänyt sitten yhtään peliä koko loppuhallikaudella. Se vähän ihmetytti. Minulle ilmoitettiin lopulta, että Kiteellä olisi paikka mennä syöttämään, Varonen huokaa.
17-vuotiaalle urheilijan alulle isku oli kova ja pettymys luonnollisesti sitäkin suurempi. Varonen siirtyi Kiteellelainasopimuksella maaliskuun lopussa ja vaikka joukkueessa olikin paljon tuttuja pelureita, niin kausi meni mollivoittoisissa merkeissä.
– Olin nuori lukkari ja joukkue oli uusi, niin eihän ne pelit sitten lähtenyt kulkemaan. Se kausi meni aivan pipariksi Superin puolella ja pelasin ehkä 13 peliä ja niistäkin ison osan jokerina.
Joensuusta soitettiin vielä ennen siirtorajaa ja tarjottiin paikkaa kokoonpanossa ja Varonen vaihtoi takaisin JoMan riveihin. Muutos ei juuri tuonut helpotusta: pelit jäivät nimittäin yhteen. Edes hieman balsamia haavoihin toi kuitenkin Kiteen A-poikien kanssa voitettu Suomen mestaruus, jonka Varonen ratkaisi supervuorossa.
Kaudeksi 2018 Varonen solmi yksivuotisen sopimuksen Kiteen Palloon aikeinaan pelata lukkarina. Treenikausi oli sujunut erinomaisesti, mutta lähtökohdat kauteen olivat hieman erikoiset, sillä Kiteellä oli ringissään peräti kolme lukkaria: Varonen, Joni Tervo ja juuri seuraan siirtynyt Jesse Eskelinen. Eskelinen pääsi aloittamaan kauden lautasen äärellä – ja jäi sille tielle.
–Jesse aloitti ja pelasi pirun hyvin! Meille ilmoitettiin, että Jesse saa jatkaa ja kyllähän se silloin harmitti, kun oli koko talven treenannut hyvin. Mutta kun näkee missä Jesse on nyt, niin ei kyllä harmita enää, Varonen nauraa.
Lukkarihaave oli pysynyt hengissä tekohengityksellä, mutta nyt siitä oli aika luopua. Muutos oli lopulta luonteva.
– Lukkarointi olisi varmaan loppunut ennemmin tai myöhemmin. Ei se tuntunut enää omalta ja vaikka pelasinkin hyvin, en saanut siitä enää sellaisia kiksejä kuin aiemmin.
Koppari
Kesä 2018 oli Varoselle käänteentekevä läpimurtokausi monellakin tapaa. Hän oli päättänyt näyttää omalla sisäpeliosaamisellaan, että kuuluu Superpesis-joukkueessa pelaavaan kokoonpanoon. Ulkopelipaikalla ei ollut juurikaan väliä – olihan hän pelannut jo siihenkin mennessä ympäri kenttää.
– Ajattelin, että se ulkopelipaikkakin sitten löytyy, kun näytän miten mie osaan mailan varressa pelata.
Varonen vakiinnutti paikkansa pelaavassa kokoonpanossa ja pelasi myös koko kauden kopparina Topi Hurskaisen kanssa. Sisäpelissäkin alkoi syntyä tehoja ihan eri tahtiin, kun vastuuta tuli.
Kesällä 2019 joukkueen useiden loukkaantumisten myötä Varonen oli monipuolisena pelaajana sijoitettu pääosin pelaamaan polttolinjaan, mutta samana syksynä Petri Tuuva otti pelinjohtajana vetovastuun ja kolmoskopparina pelannut Hurskainen siirtyi Joensuuhun.
– Minulle ja Sampille oli Topin lähtiessä alusta saakka itsestään selvää, että Samppi käy kolmoskoppariksi ja se on hänen paikkansa, Tuuva kertoo.
Kopparin pelipaikka on laaja ja vaadittavien ominaisuuksien lista hengästyttävä: on löydyttävä kestävyyttä, räjähtävyyttä, rohkeutta, pelinlukutaitoa, kova heittokäsi eikä epäonnistumisiin voi jäädä kiinni. Kiteellä on nuoren joukkueen lisäksi myös todella nuori kopparipari: Varonen on 21-vuotias ja Vasarainen vasta 20.
– Koppariparit eivät pelaa hetkessä täydellisesti, että kyllä se vaatii muutaman vuoden, että toiminnasta tulee saumatonta. Paljon ollaan menty Lassin kanssa koppariparina eteenpäin tässä vuoden aikana, Varonen kertoo tyytyväisenä.
Koppareiden virheet näkyvät usein taululla ja tuloksessa armotta. Tuuva muistuttaa, että hyvästäkin kopparista voi solahtaa kerran kesässä yli ja se on ihan sallittua. Joskus se voi maksaa jakson ja pelin, mutta kesällä on niin paljon jaksoja ja pelejä, ettei iso kuva kuitenkaan ratkea yhteen lyöntiin.
– Olen kyllä jo oppinut, että välillä niitä palloja menee joka jätkältä. Meiltä koppareilta niitä toivotaan tietysti vielä vähemmän. Tiedän omat rajani ja sen, ettei pidä hätääntyä, jos yksi lyönti menee läpi. Sitten on vain kerättävä itseluottamus ja ajateltava, että seuraava kyllä jää, Varonen pohtii.
Kuusi kuukautta
Tammikuun 2021 alkupuolella noin neljän kuukautta leikkauksen jälkeen Varonen sai lääkäriltään iloisia uutisia kontrollikäynnillä: polvi oli parantunut hyvin ja lupa palata hiljalleen lajiharjoittelun pariin heittojen ja lyöntien osalta heltisi.
– Siinä vaiheessa tuntui, että tämähän on jo selätetty, Varonen nauraa.
Helmikuun puolessa välissä Varonen otti ison askeleen eteenpäin, kun hän palasi pelaavaan kokoonpanoon halliotteluun Joensuun Mailaa vastaan. Varosta kaavailtiin aluksi jo yhdeksikköön, mutta lopulta päätettiin ottaa varman päälle ja Varoselle soviteltiin jokeripaita paluuotteluunsa.
Ilo paluusta oli kuitenkin lähellä muuttua aivan joksikin muuksi. Maaliskuussa tasan kuusi kuukautta leikkauksen jälkeen Varonen oli normaaliin tapaan punttisalilla ja teki rinnalle vetoa isoilla painoilla, joihin oli saanut luvat lääkäriltä ja joita oli tehnyt jo aiemminkin.
– Siinä pikkuisen muljahti polvi sisään ja vihlaisi ja ajattelin saman tien, että ei herranjestas, jos se meni nyt uudestaan.
Punttisali vaihtui nopeasti lääkärin tutkimushuoneeksi, jossa onneksi todettiin, että polvessa oli kaikki niin kuin pitääkin. Tilanteesta selvittiin säikähdyksellä, mutta myöhemmin kävi ilmi, että todennäköisesti samassa yhteydessä polven sisälle oli mennyt kudoksen palanen, joka aiheutti kipua pitkin kevättä. Ensimmäisissä ulkona pelatuissa harjoitusotteluissa oli tarkoitus testata Varosen polvea.
– Pieni kudoksen palanen polven sisässä ahdistaa vähän, mutta ei onneksi ollut mitään tuntemuksia peleissä. Mietittiin, että pitääkö tehdä puhdistusleikkaus, mutta palanen kuulemma hajoaa itsestään ajan kanssa.
Muistutuksena loukkaantumisesta on vielä kevyt polvituki, mutta muuten vamma ei enää vaivaa. Vakavien loukkaantumisten jälkeenkin Varonen on ollut valmis tekemään kovan työn kuntoutumisen eteen. Ilman vankkaa uskoa omiin henkilökohtaisiin ja joukkueen tavoitteisiin työtä ei jaksaisi tehdä.
– Jos kuvittelisin, etten mie enää tästä kehity, niin en varmaan jaksaisi pelata enää vuotta pidempään. Minulla on tässä vielä reippaasti matkaa ylöspäin ja se antaa kiihoketta treenaamiseen.
Rento, mutta kunnianhimoinen
Rantakentällä toukokuussa pelatussa harjoitusottelussa Siilinjärven Pesistä vastaan Varonen pääsi takaisin onnistumisten makuun lyöden ensimmäisellä jaksolla kunnarin arvoisesti läpi ja toisella jaksolla ottelun 2–0 päättäneen ratkaisujuoksun.
Ensimmäinen harjoitusottelu Joensuun Mailaa vastaan meni vielä jännittäessä ja tuntumaa hakiessa. Paljon oli muuttunut yhdeksän kuukauden takaisesta edellisestä, loukkaantumiseen päättyneestä, ottelusta.
– Ei voi sanoa, että olisi ihan kokonaan unohtunut miltä semmoinen onnistuminen tuntuu. Ei siinä pelin aikana jotenkin ihan älynnyt miten hyvin meni, Varonen naurahtaa tyytyväisenä.
Rennoksi itseään kuvaava Varonen vaatii ennen kaikkea itseltään paljon ja odottaa sitoutumista myös omilta joukkuekavereiltaan. Halu pärjätä ja voittaa on näkynyt jo juniorijoukkueissakin. Samaan hengenvetoon Varonen tuumaa, että heillä ei kyllä Joensuun Mailan junioreissa ollut mikään valtakunnan paras joukkue. Voitot tuntuivat sitäkin suuremmilta ja maukkaammilta, kun ensin oli opittu häviämään.
– Oon ollut aina aika kunnianhimoinen. Junnunakin otti päähän, jos joukkueessa oli pelaajia, joille ei ollut väliä pärjätäänkö me vai ei, Varonen hymyilee.
Kunnianhimoinen pelaaja, jonka omat tavoitteet ovat korkealla, ei päästä myöskään pelinjohtoa helpolla.
– Samppi on vahva persoona, eikä mikään perässä vedettävä joo joo -mies. Hän asettaa pelikavereilleen, mutta myös valmennukselle rimaa korkealle. Pitää olla riittävän hyviä treenejä suunniteltu, Tuuva naurahtaa.
Pelinjohtaja nostaa esiin myös Varosen roolin ”nuoriso-osaston johtajana”.
– Samu-Kalle on parhaimmillaan tiukoissa paikoissa ja hän on tottunut olemaan junnupeleistä lähtien ratkaisurooleissa. Kunnianhimo ajaa häntä koko ajan pelissä eteenpäin. Hän on aivan kulmapalanen meille myös pukukopissa.
Varonen allekirjoittaa kuvauksen ja pohtii, että ehkä kovissa paikoissa onnistuminen on sisäänrakennettua joillekin ja kumpuaa hänellä erityisesti kunnianhimosta ja tahdosta voittaa. Yksilöurheilija hän ei kuitenkaan ole, vaan rehti ja reilu joukkuepelaaja, joka haluaa tuoda koppiin hyvää ilmaa ja henkeä.
– Tykkään olla äänessä, nauraa jutuille ja kertoa tarinoita ja vitsejä ja olen aika paljon esillä. Yritän olla kannustamassa joukkuekavereita, mutta kyllä me toisiamme potkitaan hyväntahtoisesti myös perseellekin. Muut kyllä tietävät, että se pään aukominen on vain rakentavaa palautetta, jonka tarkoitus on tehdä kaverista entistäkin parempi.
Tulossa
Pesis täyttää kesäisin Varosen kalenterin todella täyteen, mutta vapaapäivät kuluvat tulevana kesänäkin golfin parissa, johon hän tunnustaa hurahtaneensa.
Tänä keväänä paluun ohella mielessä ovat olleet myös pääsykokeet tradenomiopintoihin. Lähitulevaisuuden suurin siviilipuolen haave on koulupaikan saaminen. Varonen nauraa, ettei hänen luonteensa varmaan sovi kuitenkaan ihan konttorityöntekijäksi.
– Sitten kun joku päivä pesis loppuu, niin ehkä ne voiton tunteet ovat lähimpänä tuolla jossain myyntipuolella. Haluan olla ihmisten kanssa tekemisissä ja auttaa jollain tapaa.
Mutta ensin autetaan kuitenkin joukkuetta ja omistetaan sille kaikki. Varonen haluaa kantaa vastuuta. Tavoitteissa ja unelmissa siintää aikuisten Suomen mestaruus, Itä– Länsi-valinta ja kenties jokunen tilastovoittokin. Ulkokentällä ja kopissa Varosella on iso rooli, mutta sitä sovitellaan hänelle ilman muuta myös sisäpelissä.
– Hänellä on laaja lyöntiskaala ja hirmuisesti taitoa. Harva pelaaja osaa noin laadukkaasti lyödä ympäri kenttää. Niistä täytyy vielä jalostaa ne kaikkein parhaimmat lyönnit ja hilata onnistumisprosentti niissä ylös, Tuuva tiivistää.
Pelinjohtaja Tuuva odottaa runkopelaajaltaan tietenkin onnistumisia, mutta tärkeintä on saada rauhallinen sisääntulo takaisin peleihin. Hän muistuttaa, että vaikka Varosen polvi onkin kunnossa, kaikki talven pelit ovat jääneet pelaamatta.
– Voisi Sampin kohdalla ajatella, että hänellä on ne parhaat pelit tänä kesänä edessä päin ja syksyllä.
Vaikka vastoinkäymisiä ja vakavia loukkaantumisia onkin sattunut jo nuoren miehen uralle useampia, eivät ne ole katkeroittaneet tai lannistaneet. Päin vastoin, Varonen osaa nähdä jo kultareunuksia molemmissa loukkaantumisissa.
– Jos nyt jälkeenpäin miettii, niin sekä käsi- että polvileikkaus ovat kyllä palauttaneet maanpinnalle siinä, että miten mukavaa on olla terve ja pelata, kun mikään ei vaivaa! Käsileikkauksen myötä heittotekniikka piti opetella ihan kokonaan alusta ja sillä se heitto parani ja koveni. Siitä olen kyllä nyt kiitollinen, Varonen nauraa.
Ja kenties mestaruushaaveet eivät ole tulevaisuudessakaan tuulesta temmattuja. Onhan Kiteen Pallolla kolme Suomen mestaruutta ja jokaista niitä on ollut voittamassa yksi tai useampi Varonen.
NOPEAT
Guilty pleasure -musiikki
”Kyllä mie sanon, että se on vanha iskelmämusiikki. Spotifysta löytää Hittiputki-nimellä potpurin, jossa on vanhoja suomalaisia iskelmäbiisejä. Se on kova.”
Salainen taitosi?
”Pianon soitto.”
Paras ruoka?
”Makaronilaatikko, just oma tekemänä tässä juuri söin sitä. ”
Pelimatkoilla…?
”Niin paljon kun korttipöydässä riittää pelaajia niin oon siellä pelaamassa. Pelatessa ne menee.”
Kaikkien aikojen urheilija?
”Nyt kun olen tähän golfiin höyrähtänyt niin Tiger Woods.”
Kuka näyttelisi sinua leffassa?
”Varmaan tuo Steve Carrell.”
Mitä urheilulajia seuraat telkkarista mieluiten?
”Jääkiekkoa. NHL:ää”
Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi?
”Kaksi etelänleiriä on jäänyt välistä niin kyllä syksyllä, jos vaan koronatilanne helpottaa, niin johonkin lämpimään paikkaan.”
Mitä tai ketä kannattaa seurata ensi kesänä Rantakentällä?
”Niitä on useampi, mutta kyllä mie sanon, että paluumuuttaja Eko on varmaan mitä kannattaa eniten seurata.”
Kuka on teidän joukkueen paras vitsinkertoja?
”Kyllä mie sanon että Mikkolanahon Sami tai Ikosen Allu on toinen, mutta kyllä Mikkis on ykkönen.”
Lautapeli, jossa voitat aina?
”Monopoly.”
