Oikeassa paikassa – Joni Lehikoinen nauttii olostaan Kiteen etukentän lukkona

Joni Lehikoinen vastaa haastattelupuheluun helmikuisena keskiviikkona ja painaa samalla Salatut Elämät tauolle. Edellisenä lauantaina on pelattu Haminan Palloilijoita vastaan kauden toinen harjoitusottelu. Kuulumisia vaihdettaessa Lehikoinen on jo sanomassa, että hyvää kuuluu, ennen kuin korjaa vastaustaan hieman: nilkka on pyörähtänyt harjoituspelissä.

Ainakin jos on pelikavereiden sanomisiin uskomista, niin Lehikoisen positiivinen luonne näkyy juuri tässä: kesken todella hyvän harjoituskauden ja juuri 22-vuotissyntymäpäivän alla tulleesta pienestä nilkkavaivasta huolimatta hän päättää kertomuksensa tämänhetkisistä kuulumisista: ”Muuten menee kyllä hyvin. Ei auta synkistellä.”

KILPAILUVIETTI

Jos Lehikoisen synnyinpaikkakunnalla Tohmajärvellä halusi harrastaa joukkueurheilua, oli pesäpallo yksi ainoista varteenotettavista vaihtoehdoista Lehikoisen ikäluokalle. Samana kesänä, kun Kiteen Pallo juhli seurahistoriansa kolmatta mestaruutta, vei Lehikoisen äiti tämän pesiskouluun. Lajivalintaan ei Lehikoisen mukaan liittynyt sen kummempaa – hänet vietiin ja sille tielle hän jäi. Joukkueen pelinjohtajana läpi juniorivuosien oli Lehikoisen oma isä.

– Ei tuottanut ongelmia pelata iskän johtamassa joukkueessa. Meillä on ollut aina tosi hyvät välit. Oli helppoa, kun pelimatkoilla tiesi aina kuka maksaa eväät ja ruoat. Kukkaro kulki siis aina mukana, Lehikoinen nauraa.

Monipuolisesti pesäpallon lisäksi läpi lapsuutensa liikkunut Lehikoinen kilpaili myös hiihdossa ja yleisurheilussakin lähes kaikissa lajeissa, mutta hyppylajit olivat hänen suosikkejaan. Juoksulajeistakin tuli menestystä mitaleiden arvoisesti. Lehikoinen kuitenkin painottaa, että harjoituksissa hän ei käynyt kummassakaan lajissa. Piirikilpailut kiinnostivat niin kauan, kunnes kävi selväksi, että pelkällä lahjakkuudella ei enää pärjännyt mitaleiden arvoisesti. Kilpailemisen lisäksi olisi pitänyt jo harjoitella, ja pesäpallo joukkuelajina veti puoleensa sinetöiden lopullisen lajivalinnan yläasteen korvilla.

Kenties kilpailuvietistä kertoo myös se, että Lehikoinen muistaa yhä kuinka kovasti häntä kaiveli, ettei ala-asteen liikunnanopettaja, entinen huippulukkari, Jukka Holttinen antanut hänelle ensin kymppiä liikunnasta. Holttinen oli tarinan mukaan antanut liikunnasta kympin aiemmin vain yhdelle pesäpalloilijalle ja Lehikoinen halusi palavasti Hannu Ikosen kanssa samalle listalle. Muisto on kuitenkin lämmin ja Lehikoinen kiitteleekin Holttista siitä, kuinka hän on sanoillaan vaikuttanut häneen. Se kymppikin tuli viimein kuudennella luokalla yläasteelle siirryttäessä

– Jukka oli tosi tiukka minulle pitkään ja joka vuosi käytiin kehityskeskustelu, että miten voisin saada sen kympin. Yhtenä vuonna Jukka otti minut puhutteluun ja sanoi, että jos joskus haluan olla huippupesäpalloilija niin pitää syödä paremmin ja kävi samalla muitakin asioita läpi. Vasta jälkeen päin olen ymmärtänyt, miten isoja sanoja ne ovat olleet.

Kova kilpailuvietti ei ole hävinnyt iän myötä mihinkään, sillä edelleenkin kilpaileminen on Lehikoisen mielestä paras asia urheilussa. Pesäpallossa on pitkä harjoituskausi, jonka aikana pelataan harvakseltaan hallipelejä, eivätkä ne tunnu riittävän Lehikoiselle. Kilpailuviettiä ruokitaan nimittäin talvisin myös salibandykaukalon puolella. – Kaverit pelasivat Tohmajärvellä ja mie kävin aina silloin tällöin treenaamassa. Jossain vaiheessa tajusin, että pelaan jo itsekin siellä. Se on mukavaa vastapainoa pesäpallolle.

“TÄTÄKÖ TÄÄ SUPERPESIS ON?!”

Lehikoisen juniorivuodet kuluivat Tohmajärven Pompussa tuttujen kavereiden kanssa pelatessa. Leirimestaruuksista taisteltaessa joukkue oli jäänyt useaan kertaan neljänneksi nuolemaan näppejään. Yhteinen aika joukkueen kanssa oli kuitenkin loppumassa ja sille haluttiin kruunuksi mitali.

– Oli semmoinen meininki, että nyt lähdetään hakemaan se mitali. Voitettiin sitten C-poikien SM-pronssia. Harmittavan välierätappion jälkeen se pronssi oli kyllä iso voitto meille.

Lehikoista oli houkuteltu Joensuuhun pelaamaan Kiteen Pallon nykyisen varapuheenjohtajan Mikko Varosen toimesta jo pitkään, mutta yläasteen jälkeen aika muutokselle ja muutolle tuntui oikealta, ja olihan Joensuussa 16-vuotiasta pojankloppia jo odottamassa mummon asuntokin. Junioripelit jatkuivat sekä Joensuun Mailan että Kiteen Pallon junioreissa ja Lehikoinen pokkasikin KiPan A-poikien kanssa mestaruuden vuonna 2017.

– Se oli ensimmäinen tuommoinen törkeän hieno mestaruushomma! Pelattiin Kiteellä viimeinen peli, yleisöä oli paljon ja pelin jälkeen ihan ihme fiilis, kun porukkaa oli kentällä ihan sikana ja käytiin järvessäkin uimassa.

Joukkueen etumieskaksikko oli tällöin Lehikoinen ja Hannes Pekkinen, ja yhteispeli tuntui jo silloin ”tosi siistiltä”.

– Hanneksen kanssa on hiton mukava pelata. Meillä on lähtökohtaisesti samanlainen ajatusmaailma pelaamisesta, mutta joitain asioita tietysti sovitaan kesken pelienkin. Lehikoinen oli pelannut kaudet 2016 ja 2017 Ykköspesistä niin Joensuussa kuin Jyväskylässäkin. Lopulta syksyllä 2017 koitti lähtö Superpesisunelman perässä sarjanousija Haminan Palloilijoiden riveihin.

Uran ensimmäinen Superpesisottelu pelattiin Haminassa Vallikentällä Joensuun Mailaa vastaan. Lehikoinen muistaa debyyttimatsistaan yhden lyödyn juoksun lisäksi erityisesti tilanteen, josta tuolloin JoMassa pelannut Pekkinen oli todennut, että hänen henki meinasi lähteä.

– Toikan Juha löi jossain kohtaa peliä älyttömän kakkosrajaniitin ja Hannes otti kopiksi sen. Itse katsoin vain siinä kaarelta, että ai saakeli, tätäkö tää Superpesis on? Lehikoinen nauraa ja toteaa lopuksi, että onneksi Hannes on nykyään omalla puolella. Haminan kausi päättyi putoamiseen Superpesiksestä. Lehikoista taas kutsui Joensuu, jossa oltiin juuri vuoltu kultaa ensimmäisen kerran.

PETTYNYT SUOMEN MESTARI

Seuraavana syksynä 2019 Lehikoisen kaulaan ripustettiin peräti kaksi kultamitalia: juniorivuodet saivat Kiteen Pallossa kruunun A-poikien kullalla ja Superpesiksessä Lehikoisen edustama Joensuun Maila oli voittanut seurahistorian toisen Suomen mestaruuden Kerubi-stadionilla. Se oli joukkueelle iloinen hetki, mutta Lehikoiselle ristiriitainen. Mestaruusjuhlien jälkeen päällimmäinen tunne oli kuitenkin jotain muuta, kuin oman uran hienoin hetki.

– Joensuussa voitettiin mestaruus, mutta se menee itsellä ehkä jopa pettymyskategoriaan. En pelannut yhdessäkään pudotuspelissä. En oikein tiennyt miten siellä penkillä pitää istua, olla ja tuulettaa. En osannut eläytyä siihen hommaan mukaan.

Lehikoinen pelasi runkosarjassa kaikkiaan 26 ottelua, mutta ei mahtunut yhdessäkään pudotuspelissä joukkueen kokoonpanoon. Vaihtopenkille jääminen oli vieras tilanne urheilijalle, joka on tottunut pelaamaan. Lehikoinen tunnustaa, että todennäköisesti hoiti tilanteen ja käsitteli omat fiilikset asian suhteen vähän huonosti. Epäonnistumisista on ollut kaiken kaikkiaan vaikea päästää irti – siltähän kokoonpanon ulkopuolelle jääminenkin tuntuu. Jälkeenpäin tilanteesta on kuitenkin jo löytynyt oppeja ja mestaruusjuhlatkin hän haluaa kokea ehdottomasti uudestaan. Itsekriittisyyskin on onneksi Lehikoisen mukaan jo hieman helpottanut edelliskesän aikana.

Kahden vuoden sopimus Kiteen Pallon kanssa oli jo allekirjoitettu, mutta fiilikset olivat mestaruuskauden jälkeen vähintäänkin ristiriitaiset. Halu tulla Kiteelle ja näyttää kaikille oli kova, mutta toisaalta pettymys edellisestä kaudesta oli niin suuri, että mielessä pyöri jo pesäpallon lopettaminen.

– JoMa-vuoden jälkeen pettymys niskassa mietin, että kerta ei oma taso riitä voittamaan Suomenmestaruutta pelaajana, niin pelataan tässä nyt nämä pari vuotta ja eiköhän se sitten pesiksen osalta riitä.

TÖRKEÄN HYVÄ TUNNE

Ensimmäisenä kaudellaan Kiteen Pallossa Lehikoinen näytti ennen kaikkea itselleen, että osaa ja pystyy pelaamaan pesäpalloa huipputasolla. Läpi kesän 2020 huimasti otteitaan nimenomaan ulkopelissä parantanut Lehikoinen tuntui tekevän pelistä toiseen paloja liukuhihnatöinä. – Ehdottomasti se Jonille omin rooli etukentällä löytyi ja hän sai luoton omaan tekemiseensä. Hän

on nuori pelaaja ja siinä tuli selvästi positiivinen kierre. Häneltä odotettiin paljon, mutta hän pystyi myös kantamaan ne odotukset. Hänellä oli jo avut ja potentiaalikin näkyi, mutta itseluottamuksen myötä hän oli viime kesänä kypsä ottamaan ison harppauksen, Kiteen Pallon pelinjohtaja Petri Tuuva kertoo.

Kauaa ei Lehikoisen myöskään tarvinnut odotella sitä elämän ensimmäistä Superpesiksen pudotuspeliottelua, jossa hän sai häärätä isolla tontilla ja vastuulla. Pelin lopputulos Kouvolassa ei kuitenkaan jättänyt mitään muisteltavaa pelaajille tai TV-katsojille. Sen sijaan toinen pudotuspelimatsi Rantakentällä toi Lehikoiselle kirsikan kakun päälle kunnarin muodossa.

– Se lyönti sattui osumaan vahingossa keppiin. Tuli olo, että se oli kiitos hyvästä kaudesta, kun en ole isossa sisäpeliroolissa ollut ja nyt sattui kovaan peliin hieno onnistuminen.

Kummiyritykseni Rakennussuunnittelu Immosen Niina sanoi hyvin, että se oli ehkä semmoinen palkinto hyvälle kaudelle. Ja hieno kausi se olikin sekä joukkueelle että Lehikoiselle henkilökohtaisesti, sillä hänet äänestettiin pelaajien toimesta Suomen kolmen parhaan ulkopelaajan joukkoon.

– Sen JoMa-kauden jälkeen en olisi voinut kuvitellakaan, että minut valittaisiin parhaiden ulkopelaajien joukkoon. Se tuntuu rehellisesti sanottuna niin törkeän hyvältä!

OIKEASSA PAIKASSA

Lehikoinen tunnetaan tietysti ennen kaikkea vahvana ulkopelaajana, mutta pelinjohtaja Tuuvan mielestä Lehikoisella on myös potentiaalia sisäpelissä, sen näytti jo yllä mainittu kunnarikin. Viime kesänä oikea sisäpelirooli ei kuitenkaan vielä löytynyt. Tammikuun tasonmittauksessa Lehikoinen pelasi numerolla kaksi saaden kärkipään näyttöpaikan. Tuuva huomauttaa, että sisäpelirooliinkin kasvetaan vastuun kautta – mitä enemmän tilanteita saa purkaa, sitä helpommaksi se tulee.

– Saimme Juuso Latun ja Sami Partasen mukana lisää huippupelaajia sisäpeliin. Jonin ympärillä olevat pelaajat ovat tosi laadukkaita ja sitä kautta pystymme pelaamaan ensi kesänä enemmän kahdella kärjellä, jossa Jonikin saa enemmän tilanteita ja mahdollisuuden kasvaa myös paremmaksi sisäpelaajaksi.

Joensuun-vuoden jälkeen mielessä pyörineet lopettamisajatukset on nyt helppo kumota. Lehikoinen tuumaakin, ettei lopettamista tarvitse ajatella nyt vielä moneen vuoteen.

– Jonista näkyy, että hän on nyt oikeassa paikassa ja kokee olonsa hyväksi tämän hetken KiPassa. Se on mahdollistanut kehityksenkin. Joukkueessa on tuttuja jätkiä ja paljon saman ikäisiä. Se kyllä välittyy Jonista, että hänen on helppo olla siinä joukkueessa, pelinjohtaja Tuuva summaa.

Lehikoisen ystäväpiiri on suuri, mutta hänestä on hienoa pelata jälleen Pekkisen ja Samu-Kalle Varosen kanssa samassa joukkueessa. Kolmikkoa kuvaillaan taustoista niin tiiviiksi, että heidät voisi pudottaa keskenään aavikolle ja nämä selviäisivät sieltä kyllä kolmestaan pois. Lehikoista vertaus huvittaa.

– En tiedä kellä meillä riittäisi älli siihen, että päästäisiin pois, mutta varmasti me siellä pärjäisimme. On kyllä ihan ehdottomasti erityistä, että saan pelata heidän kanssaan samassa joukkueessa.

PIENIN ASKELIN ISOJA TEKOJA

Kesän 2020 onnistumiset ovat kantaneet ja siivittäneet myös kuluvalla harjoituskaudella, sillä Lehikoinen on ottanut ison harppauksen niin testituloksien valossa kuin myös urheilullisissa elämäntavoissa. Jopa kolmen vuoden takainen nopeusennätys on laitettu uusiksi. Onnistunut edelliskausi ja muiden pelaajien arvostus toi mukanaan ahaa-elämyksen siitä, että edessä voisi olla valoisa tulevaisuus pesäpallossa. Se sysäsi Lehikoisen miettimään, mitä asioita hän voisi tehdä paremmin noustakseen myös pelaajana seuraavalle tasolle.

– Elämäntavat tulivat heti ensimmäisenä mieleen. Olen ottanut pienin askelin isoja askelia näissä elämäntavoissa. Ennen olen esimerkiksi vain syönyt mahan täyteen, mutta nyt katson vähän tarkemmin mitä syön.

Koronatilanne on karsinut menot minimiin ja mukaan on tarttunut myös syksyllä löytynyt yksilöurheilua harrastava tyttöystävä, jolla eittämättä on ollut näppinsä pelissä Lehikoisen elämäntapamuutoksessa. Yksilöurheilussa Suomen tai maailman huippua tavoittelevan on panostettava jokaisella elämän osa-alueella täysillä. Tästä Lehikoinen on myös koittanut imeä oppia itseensä. Täydellistä urheilijaa Lehikoisesta ei kuitenkaan hänen omien sanojensa mukaan tule, eikä hän sellaiseksi myöskään halua.

– Tykkään nauttia elämästä. Kaikenlaisia tarinoita on kerennyt kehkeytyä vuosien varrella, eikä niitä pelkästään salaattia syömällä olisi varmaan syntynytkään. Kaikki niistä ei ole ehkä sitten lastenlasten korville, Lehikoinen nauraa. Pelinjohtaja Tuuva on erittäin tyytyväinen harjoituskaudella näkemäänsä kehitykseen, vaikka muistuttaakin, että Lehikoinen oli ilman muuta jo lähtökohtaisestikin urheilullinen ja lajille omistautunut. Kun fysiikka paranee, se näkyy väkisin pelatessa jossain vaiheessa.

– Nyt on hyvä tekemisen meininki: sekä voima- että nopeustestit näyttävät, että selkeä hyppäys on tullut fyysisesti eteenpäin. Juttelemme Jonin kanssa myös paljon siitä, miten mitäkin kannattaisi harjoitella. Motivoitunutta urheilijaa on helppo valmentaa, Tuuva päättää.

LIIKKUVUUDEN SALAISUUS

Pelinjohtaja Tuuva pitää Pekkistä, Lehikoista ja Jesse Eskelistä yhtenä Superpesiksen kovimmista etukentistä. Lehikoinen haluaa nostaa suureen arvoon koko etukenttäpelin kehittymisessä myös joukkueen kapteenin Valentin Ikosen, jonka peliesitykset mahdollistavat myös etukentän toimivuuden. Kova ja vahva etukenttä taas antaa mahdollisuuden muille pelaajille pelata kauempana kotipesästä, jolloin välilyönneille on vähemmän tilaa.

– Ainoastaan huippuetumiehet pystyvät ottamaan sekä kovia että pieniä lyöntejä samaan aikaan. Jos meidän etumiehemme pystyvät tekemään sitä, niin sitten ollaan todella hyvällä mallilla. Jonilla ja Hanneksella on niin hyvät liikkuvuudet ja heittokädet, että se on tosi lähellä.

22-vuotiaalla Lehikoisella on totisesti erinomainen liikkuvuus ja hyvä ruumiinrakenne etumieheksi – jalat ovat vahvat, raajat pitkät ja pallo lähtee kädestä erittäin kovaa vauhtia. Joensuu-vuosien aikana Lehikoinen myös sai seurata läheltä kiistatta maan parhaan etumiehen Iiro Kuosan harjoittelua ja hakea siitä oppia myös omaan treenaamiseensa.

Lehikoinen huomauttaa, että palloja joudutaan kuitenkin hakemaan maasta, joten erityisesti vahvat jalat ja hyvä liikkuvuus ovat tärkeitä. Liikkuvuuden takanakin on tarina lapsuudesta ja se liittyy Salattuihin Elämiin. Kuinkas muutenkaan.

– Salkkarit tuli ennen aina klo 19.30, eikä niitä voinut katsoa kuin juuri silloin. Venyttelin aina noin puolet Salkkareista, se oli miun tapa. Veikkaan, että se on ollut iso tekijä, että tuli venyteltyä tosi paljon ennen kasvupyrähdyksiä.

AMMATTIYLPEYS

Lehikoisen elämä ei ole kuitenkaan ihan pelkkää urheilua. Ammattimainen urheilu ja rekan hytissä istuminen eivät noin stereotyyppisesti yleensä kuulu samaan lauseeseen, mutta Lehikoisen kohdalla ne molemmat ovat tärkeitä osasia hänen elämässään. Lehikoinen työskentelee hänen ukkinsa aikanaan perustamassa eläinkuljetusfirmassa harjoittelulta yli jäävällä ajalla. Työajat eivät aina ole yöunien kannalta optimaaliset, mutta onneksi työvuoroja voi sopia oman isän kanssa, joka luotsaa nykyään perheyritystä.

– Iskä ymmärtää urheilun päälle ja se tietää, kuinka tärkeää pesis on minulle. Pystyn tekemään ajohommia pesiksen ehdoilla. Työt tuovat muuta ajateltavaa tähän arkeen, että ei mene pelkästään treenaamiseksi ja sohvalla istumiseksi.

Rekkamiehen ammatista kuulemma kuittaillaan hyväntahtoisesti ja huumorilla, mutta Lehikoinen kantaa oman työnsä ylpeänä. Pääkoppa kestää pitkät ajomatkat oikein hyvin hyvän musiikin avulla. Aktiiviurheilijalle hieman erilainen työarki ei kuitenkaan ole pelkkää kahvilla tai penkillä istumista.

– Eläinkuljetushommassa hyvää on se, että lastatessa ja purkaessa joutuu touhuamaan hikihatussa elukoiden kanssa. Se on toimeliasta hommaa.

Iloinen ja erityisen ylpeä Lehikoinen on kuitenkin siitä, että hän pystyy tällä hetkellä panostamaan urheiluun täysillä ja vähän jopa elämäänkin sillä. Arki rullaa kotikaupungissa Joensuussa ja fysiikkatreenejä sekä omatoimisia lajiharjoituksia tehdään yhdessä Pekkisen, Varosen sekä Latun kanssa. Kiteelle joukkueen yhteisiin lajiharjoituksiin ajellaan muutaman kerran viikossa kimppakyydein.

TUNTEISIIN

Rento, helposti lähestyttävä, hassuttelija, elämänmakuinen.

Joukkuekaverit kuvaavat edellä mainittujen sanojen lisäksi Lehikoista todella positiiviseksi ja hyväksi joukkuepelaajaksi, jolla on aina pilkettä silmäkulmassa eikä Lehikoinen kuuleman mukaan jää missään tilanteessa sanattomaksi. Pelinjohtaja Tuuva kertoo, ettei Lehikoinen ole ikinä huonolla tuulella. Lehikoinen nauraa ja toteaa hyvin epäsuomalaisesti, että hänen pitäisi kyllä opetella pitämään pokkaa paremmin.

– Tykkään luoda hyvää ilmapiiriä ja positiivisuutta. Välillä tuntuu, että hymyilen liikaakin. Joskus saattaa jossain kaupan kassalla alkaa yhtäkkiä vain naurattamaan. Välillä vähän hävettää, mutta ei kai se niin vaarallista ole.

Lehikoisen tunteet näkyvät myös pelikentällä: tuuletukset ovat isoja, näyttäviä ja niitä on paljon. Lehikoinen on usein kädet pystyssä fiilistelemässä jo ennen kuin tilanne on ihan kokonaan ohikaan. Lehikoinen tunnustaa elävänsä otteluissa tunteiden vyöryssä, eikä näin ollen ehdi miettimään tekemisiään tai tuuletuksiaan. Joukkueen näkökulmasta tuulettelu on tietenkin kovin tervetullutta ja tärkeää. Tuuva kertoo, että kun etumies onnistuu ensimmäisessä tilanteessa, niin se jää myös vastustajalle helposti mieleen.

– Kun pelissä ollaan sydämellä mukana, niin ne tuuletukset ovat erittäin isosti henkeä nostattavia. Siinä on hyvä myös ottaa vähän henkistä yliotetta vastustajasta, kun ne katsovat, että tämähän tekee jatkuvasti paloja. Kyllä silloin sisäpelijoukkue miettii, että löisiköhän jollekin toiselle ja pitääkö omaa systeemiä muuttaa.

Provosointi ei kuitenkaan ole näyttävän tuulettelun päätarkoitus, vaikka lapsena pesiskatsomossa istuessaan Lehikoinen muistaakin nauttineensa erityisesti siitä, kun Pasi Kokkonen soitti suutaan takakentällä.

INTO JA SYDÄN

Pelinjohtaja Tuuva uumoilee, että tulevana kesänä Lehikoisella on edessä samankaltaiset ajat kuin Pekkisellä kesällä 2020: vastustajat arvostavat ja lyönnit suunnataan kenties jollekin muulle, kuin lähes joka vuoroparissa viime kesänä paloja tehneelle Lehikoiselle.

– Fokuksen on kestettävä ja Jonin on oltava koko ajan valmiina, vaikka palloja ei tulisikaan. Sen kautta tietenkin hänen pelaamisensa vähän vaikeutuu. Toisaalta, hän varmasti muistaa paremmin vastustajista, että mistä asennoista lyöntejä tulee ja tietää nyt tasan tarkkaan, mistä itse pystyy polttamaan, Tuuva summaa.

Pelinjohtaja odottaa, että Lehikoinen pystyy pelaamaan ulkopeliä sillä samalla tasolla mihin lopetti viime kauden. Tavoite on kova, mutta Lehikoisen odotetaan kantavan vastuuta. Takatilanteessa hän saa myös uuden vastuullisen tontin kakkosvahtina Tommi Päivisen lopettamisen myötä.

– Kakkosvahdin paikalle tulee yleensä paljon palloja takatilanteessa. Siinä pääsee Jonin hyvä liikkuvuus ja käsi esille. Ei näitä huippuluokan ulkopelaajia ole joka joukkueessa, että siinä mielessä Joni on kyllä ammattimies, Tuuva kertoo.

Yhtään paloa ei ole tehty eikä yhtään peliä ei ole kuitenkaan voitettu viime kauden esityksien perusteella. Joukkue on vuoden vanhempi, mutta edelleen kovin nuori, eikä rutiiniin voi tuudittautua yhtään erojen ollessa joka suuntaan pieniä.

– Meillä on oltava into ja sydän mukana. Koko ajan korostamme harjoituksissa sitä, että meillä täytyy olla se pikkupoikamainen into pelata täydellä sydämellä ja halulla. Siihen kun laitetaan näiden jätkien urheilullisuus, sitoutuneisuus ja kunnianhimo, niin silloin niitä voittoja voi tulla. Tavoitteena on tehdä omaa työtä niin, ettei kenenkään tarvitsisi ylisuorittaa, Tuuva tiivistää.

Lehikoisen oma resepti ensi kesään on hieman simppelimpi: hyvä ulkopeli, hyvä sisäpeli ja törkeän hyvä joukkuehenki.

– Eli kaikki hyvät jutut mukaan ja parantamaan niitä, Lehikoinen nauraa.

NOPEITA:

Guilty pleasure -musiikki?

”Rakkauslaulut tai ehkä enemmänkin herkät biisit. Mulla on semmoinen soittolista missä niitä on ja se pitää melko yksityisenä pitää.”

Salainen taitosi?

”Lumilautailu.”

Paras ruoka?

”Hampurilaiset.”

Seuraavaksi opettelen?

”Ruuanlaittotaidot”

Paras paikka Kiteellä?

”Rantakenttä, totta kai.”

Kaikkien aikojen urheilija?

”Usain Bolt”

Kuka näyttelisi sinua leffassa?

”James Bondista joku, en tiedä kuka.”

Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi?

”Alpeille.”

Mitä tai ketä kannattaa seurata ensi kesänä kentällä?

”Sami Partanen. Sen tuuletuksia.”

Kuka on teidän joukkueen paras vitsin kertoja?

”Pakko kai se on Mikkolanaho sanoa. Ei paras, mutta ainakin kertoo vitsejä.”

Lautapeli, jossa voitat aina?

”Vaihdan korttipeliin ja sanon Shanghai.”