Kiteen Pallon oma kasvatti Kasperi Kaksonen jatkaa KiPassa myös kaksi seuraavaa kautta

Kasperi Kaksonen, 19, ja Kiteen Pallo ovat solmineet jatkosopimuksen kausista 2023 ja 2024. Kolmatta kauttaan Superpesiksessä pelaava KiPan oma kasvatti on tällä kaudella joutunut jättämään pelejä väliin asepalveluksen vuoksi, mutta loppukauden ajan Kasperi on jälleen normaalisti joukkueen vahvuudessa.

Ulkopelissä Kasperi on totuttu näkemään polttolinjassa useammallakin paikalla ja sisäpelissä miehen vahvuus on monipuolisuus ja Kasperia onkin käytetty niin etenemis-, vaihto- kuin myös kotiutustehtävissä. Nuoren miehen omat tavoitteet ovat tulevaisuudessa korkealla niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenkin osalta.

– Tulevaisuudessa haluan ehdottomasti ottaa askelia kohti Superpesiksen kärkeä ja uskon, että Kitee on juuri oikea paikka itselleni kehittyä. On erittäin hienoa jatkaa juuri tässä seurassa ja joukkueessa, Kasperi kertoo.

– Meillä on joukkueessa runsaasti osaamista ja uskon, että pystymme menestymään tällä porukalla, mies jatkaa.

Kiteen Pallossa oman kasvatin jatkosopimus jatkaa KiPan selkeää linjaa, jossa joukkue rakennetaan omien kasvattien varaan muutamilla täsmähankinnoilla höystettynä.

– Ensinnäkin on hienoa, että meidän omat nuoret sitoutuvat tähän juttuun. Kasperin parhaat vuodet ovat vasta tulossa ja hän on jo väläytellyt potentiaaliaan sekä sisä- että ulkopelissä, Sami Mielonen Kiteen Pallosta toteaa.

– Meillä on vahva luotto näihin nuoriin ja uskomme, että Kasperi tulee olemaan tulevaisuudessa yksi tämän joukkueen kulmakivistä, Mielonen jatkaa.

Myös Kiteen Pallon puheenjohtaja Pentti Lipsanen on samoilla linjoilla.

– Puheenjohtajana olen erittäin iloinen etenkin siitä, että meidän omat kasvatit tekevät pitkiä jatkosopimuksia ja osoittavat näin kipasydäntään sekä arvostusta sitä työtä kohtaan, jota tässä seurassa tehdään heidän eteensä seiltä junioripuolesta lähtien.

– Nämä nuoret ovat valmiita ottamaan vastuuta joukkueena menestymisestä, eikä kukaan pelaa vain omien tavoitteidensa saavuttamiseksi, Lipsanen sanoo.

Kiteen Pallon sopimustilanne tämän kauden jälkeen:

  • Kasperi Kaksonen, 2024
  • Topias Kaksonen, 2023
  • Juuso Lattu, 2023
  • Joni Lehikoinen, 2023
  • Matias Litmanen, 2023
  • Samu Vainikainen, optio 2023
  • Samu-Kalle Varonen, 2023
  • Lassi Vasarainen, 2025
  • Pelinjohtaja Juho Kaikko, 2023