Hannes Pekkinen on huippu-urheilija, jonka lahjakkuus olisi voinut kantaa toisessakin urheilulajissa. Kiteeläinen valitsi pesäpallon – ja siitä on iloa Kiteen Pallolle ja kenties koko pesäpalloväelle vielä pitkään.
Pesäpallokärpänen puraisi Pekkistä jo pienenä poikana. Paikan päällä Rantakentällä seuratut vuoden 2005 pesäpallofinaalit Kiteen Pallon jaNurmon Jymyn välillä ovat piirtyneet erityisesti silloin 7-vuotiaan pienen pojan mieleen. Kaikki pelit nauhoitettiin VHS-kaseteille kotona ja niitä kelailtiin edestakaisin ennen kuin siirryttiin pihapeleihin, joissa pelaajien lyöntityylejä matkittiin parhaan taidon ja osaamisen mukaan.
Peli itsessään oli vielä silloin toissijaista ja Kiteen Pallon tähtipelaajat Sami Partanen, Toni Kohonen ja Pasi Pirinen olivat pienten poikien fanituksen kohteina. Sittemmin fanituksen kohteet ovat muuttuneet osittain jo pelikavereiksi tai vastustajiksi.
– On hienoa, että olen päässyt pelaamaan samassa joukkueessa Samin kanssa. Isompi juttu on tietysti se, että urani alkuaikoina olen saanut etukenttäpelaamiseen hänen kauttaan ymmärrystä ja käsitystä. Siitä on ollut valtavan iso hyöty, Pekkinen kiittelee.
Kotona urheiluun pariin on kannustettu: ”kaiken maailman urheiluihin”, harrastuksiin ja urheilukatsomoihin on viety aina ja televisiostakin on katsottu kaikki mahdollinen urheilu yhdessä.
Pekkinen nostaa esiin myös kolme vuotta vanhemman isoveljen kanssa pelatut pihapelit, jotka ruokkivat pikkuveljen halua voittaa ja olla paras.
– Se oli kyllä hirveätä taistelua koko ajan. Se kasvattaa parhaiten, kun saa kilpailla vähän vanhempaa vastaan. Siinä saattaa joskus se tappiokin tulla, niin se kasvattaa vaan sitä nälkää. Sieltä se kipinä urheiluun on lähtenyt.
HUIPPU-URHEILIJAKSI KASVANUT
Kiteen Pallon varapuheenjohtaja ja entinen pitkäaikainen pelaaja Mikko Varonen on seurannut Pekkisen uraa läheltä jo juniorivuosista asti. Pekkistä hän kuvailee jo pikkupoikana innokkaaksi urheilijaksi ja lahjakkuudeksi, joka erottui kentältä.
– Hannes oli omassa juniorijoukkueessaan se pääarkkitehti koko junioriajan ja nousi Kiteen edustusjoukkueeseen tosi nuorena. Siinä vaiheessahan ei vielä näytetä parasta osaamista vaan mennään oikeasti kuin Bambi heikoille jäille, mutta uskalletaan ylpeänä tehdä myös ne karkeat virheet.
Varonen muistuttaa, että huippupelaajan polku on pesäpallossa monesti hyvin samankaltainen kuin Pekkisellä: pelaaja hallitsee junioreissa omaa ikäluokkaansa voittaen tilastoja suvereenisti. Pekkisen tilille kirjattiinkin junioreissa peräti viisi poikien Itä-Länsi-edustusta. Tämä jää myös historiaan, koska poikien Itä-Länsi-otteluita ei toistaiseksi enää pelata. Vastaavasti viiteen A-poikien Itä-Länsi-edustukseen on pystynyt vain Mikko Varonen.
– A-pojissa tuli pelattua monta kautta ja ne oli varsinkin silloin nuorena tosi tärkeitä pelejä. Näen sen tärkeänä sarjana, siellä pääsi nimenomaan kehittämään sisäpeliä. Neljä kertaa olimme finaaleissa ja kahdesti voitettiin mestaruuskin, Pekkinen muistelee.
Ymmärrys siitä, että pesäpallosta voisi tulla enemmänkin kuin harrastus tuli syksyllä 2013, kun kutsu kävi edustusjoukkueen harjoitusrinkiin Pekkisen ollessa vasta 14-vuotias. Seuraavana kesänä runkosarjassa Pekkinen pelasi viisi ottelua, joista ensimmäiseksi kirjattiin Kiteen Pallon ja Seinäjoen Jymy-Jussien välinen ottelu Rantakentällä heinäkuun lopussa. Muistikuvat KiPan 1–0-voittoon päättyneestä Superpesisdebyytistä ovat jännityksen värittämät.
– Kolme juoksua taisin räpylästä antaa. Onhan se tietysti kova paikka laittaa 15-vuotias ulkokentälle tietäen, että sinne niitä lyöntejä tulee. Muistan kyllä itse asiassa sen, että se oli tosi siisti matsi! Ensimmäinen jakso meni tasan ja toisen jakso viimeiselle tasoittavalle tultiin selkeästi takaa-ajossa. Sitten kahdella peräkkäisellä kunnarilla voitettiin se matsi.
Varonen kuvaa Pekkisen luonteenlaatua ja periksiantamattomuutta kesällä 2015 Vimpelin Saarikentällä pelatun vieraspelin kautta. Pekkinen pelasi ottelussa siepparina ja luonnollisesti kokenut kotijoukkue löi näpyt nuorelle miehelle testaten tämän pääkoppaa koko ajan. Tilannetta ei helpottanut se, että peli oli TV-ottelu.
– Siinä pelissä Hannes heitti pyörähdysheitolla siepparin paikalta kahdesti pallon kolmospuolelta jokeen toistaen samaa virhettä. Mie näin sen pojan tuskan ja tunteen siitä, että eikö hän oikeasti osaa tätä ja eikö hän olekaan niin hyvä kuin hänestä kylällä hehkutetaan, Varonen muistelee.
Huippupelaajaksi kasvaminen vaatii useimmiten sen, että pelaaja joutuu ottamaan vastaan iskut raa’asti vasten kasvoja, joka pakottaa kasvamaan henkisesti uudelleen ja uudelleen.
– Kuulin, että peliä seuranneissa treeneissä pyörähdysheittoa oli treenattu niin kauan, että jokainen heitto tuli pesään, Varonen summaa.
MENNEISYYS MÄESSÄ
Pesäpallo ei ollut suinkaan ainoa laji, jossa Pekkinen oli lapsuudessaan lahjakas. Isän perintönä alkanut mäkihyppyharrastus ajoi pienen pojan mäkeen jo neljän vuoden ikäisenä. Mäkihypyn rinnalla kulki myös yhdistetty, joka muodostui talvilajeista ykköseksi ja jossa hän kilpaili 12-vuotiaaksi saakka.
– Hiihto oli itselle se selkeästi vahvempi osa-alue, mutta tykkäsin mäkihommasta enemmän. Treenaaminen oli mielekkäämpää ja mäessä saa kyllä aivan erilaisia fiiliksiä kuin hiihtoladulla puurtaessa.
Mainittavimpina saavutuksina mukaan tarttui valinta Hiihtoliiton alaiseen yhdistetyn juniorivalmennusryhmään sekä mäkihypyn hopeasompapronssi. Kisareissut veivät Kiteen Urheilijoiden kasvattia ympäri Suomea yhdessä seurakavereiden Antti Aallon ja ensimmäiset maailmancup-pisteensä marraskuussa Rukalla saavuttaneen Perttu Reposen kanssa. Valinta kansainvälisen olympialajin ja Suomen kansallispelin väliltä osoittautui kuitenkin luontevaksi.
– Pesis poltteli niin kovasti, että sitä kautta se päätös tuli. Tuntui jotenkin siltä, että siinä olisi itsellä paremmat mahdollisuudet menestyä. Tosin pitkään sen jälkeen kuin lopetin, niin talvisin tuli kaipuu mäkihommiin. Vieläkin tekisi välillä mieli käydä testaamassa, mutta nyt ei uskalla kyllä loukkaantumisriskin takia.
Pesäpallo oli kesäisin aina ykköslaji ja yhdistettyyn panostaminen olisi loppuaikoina vaatinut myös kesän pyhittämisen lajin täysipainoiselle harjoittelulle. Elämää ilman pesäpalloa oli vaikea kuvitella silloin – ja on vieläkin.
– Kyllä se monipuolisuus viehättää. Pesiksessä pitää olla paljon fyysisiä ominaisuuksia, mutta se taktinen puoli on niin tarkka ja moniulotteinen – sehän se varmaan on se ongelmakin ylipäätään, miksi pesis ei ole noussut kaiken kansan suosioon.
Vaikka välillä mieli halajaakin mäkeen, ei edellisestä hypätystä hypystä ole jäänyt kiikkustuolissa muisteltavaksi erityisen mukavia muistoja. Pekkinen nauraa, että mäkeen ei tosiaan kannata lähteä ihan suorilta, vaan sitä ennen olisi syytä vähän muistutella kroppaa.
– Viimeksi kävin mäessä vuonna 2012. Silloin kävin hyppäämässä yhden hypyn Kiteen toisiksi isoimmasta mäestä ja sillä hypyllä tein voltit ja solisluu murtui.
KITEELTÄ JOENSUUHUN JA TAKAISIN
Kiteen Pallossa koko siihenastisen elämänsä pelanneella Pekkisellä oli syksyllä 2017 vastassaan uudet tuulet, kun Joensuun Mailasta tarjottiin sopimusta. Päätös siirtyä naapuriseuraan oli lopulta helppo, kun vaakakupissa painoivat menestys ja palava halu kehittyä pesäpalloilijana.
– Oltiin KiPassa monta vuotta runkosarjassa kahdeksansia ja sitten jouduttiin aina pleijareissa ensimmäisellä kierroksella pois. Haluisin muutosta. Kun JoMasta otettiin yhteyttä, tiesin, että siellä on oikeasti mahdollisuus voittaa suomenmestaruus.
Joensuu-vuoden aikana kirkastui vaatimustaso, jolla suomenmestaruutta havittelevan joukkueen on toimittava vuoden jokaisena päivänä. Ennakkotyöt tehtiin huolella, kaikkiin asioihin kiinnitettiin huomiota ja jokainen kivi käännettiin. Erityisesti Pekkinen nostaa esiin sen, kuinka tarkasti jokainen peli purettiin auki ja kuinka pieteetillä ulkopelin yksityiskohtiin puututtiin ja keskityttiin. Syksy 2018 päättyi riehakkaisiin mestaruusjuhliin.
– Menestystä ja omaa kehitystä lähdin hakemaan, ja niitä molempia sain. JoMalla oli kuitenkin niin huippumiehiä ykköskärjessä, että oma sisäpelirooli kakkoskeulassa jäi aika pieneksi ja jouduin usein kopinnostohommiin.
Mestaruus ei satu kaikkien kohdalle. Sen vuoksi nuorella iällä voitettu mestaruus tuntuu entistäkin arvokkaammalta. Kultamitalin kiilto kuitenkin vain kasvatti nälkää siihen, että vastaavat tunteet ja fiilikset saisi kokea uudestaan. Samalla tavalla kuin halu kehittyä ajoi Pekkisen Kiteeltä Joensuuhun, toi se myös miehen takaisin kotikonnuille.
– Haluan pelata ja pärjätä sekä sisä- että ulkopelissä. Näin, että Kiteellä oli mahdollisuus päästä pelaamaan ykköskeulaan ja kehittyä sisäpelin osalta. Tasaisuus omissa peliotteissa on jo löytynyt, mutta sisäpelin osalta haluan nostaa tasoani.
Kiteen pelinjohtaja Tuuva painottaa, että Pekkinen on nimenomaan omilla otteillaan ottanut isomman roolin sisäpelissä – valmiina sitä ei ole annettu. Vaikka visiitti Joensuun Mailaan jäi vuoden mittaiseksi, niin pelit paikallisvastustajaa vastaan sytyttävät silti kaikkein eniten: tunnelma on molemmilla stadioneilla hieno, katsomoissa on paljon ihmisiä ja vastassa on tuttuja pelikavereita.
– JoMaa vastaan on aina se oma tietynlainen kipinä siinä. Viime kesä toi paikallismatseihin uutta sytykettä, kun mekin pystyimme tosissaan haastamaan Joensuuta ja jopa voittamaankin.
NYKY-KIPALAISUUDEN KASVOT
Seuran varapuheenjohtaja Varonen vertaa urheilujoukkueen rakentamista työpaikkaan, joka on muovautunut vuosien varrella ja jossa on erilaisia persoonia, omia tehtäviä ja toimintamalleja. Joukkuetta rakennetaan 2–3 vuoden tähtäimellä ja huomioon pitäisi pystyä ottamaan valtava määrä asioita.
Kaikkeen ei kuitenkaan voi seurajohto vaikuttaa ja pelinjohtajallakin on usein sanansa sanottavana. Tietyn pisteen jälkeen on toivottava peukut pystyssä, että ne loput asiat loksahtelevat kohdilleen ja lopputuloksena on menestyvä joukkue. Kriteerejä joukkueelle on kuitenkin pohdittu.
– Joukkueessa on oltava luonteenpiirteiltään henkisiä johtajia, fyysisesti esimerkillisiä urheilijoita ja elämäntavoiltaan esimerkillisiä kavereita. Ja tietysti mahdollisimman vähän vääränlaisia esimerkkejä sellaisista piirteistä, mitkä eivät palvele urheilua, Varonen listaa.
Kun oikeanlainen pelaaja löytyy, hänen kanssaan pyritään luonnollisesti tekemään pidempi sopimus. Pekkisen kohdalla kahden vuoden jatkosopimus allekirjoitettiin kesällä 2020. Nimi paperissa oli uuden alkua elävän Kiteen kannalta erityisen tärkeä – Pekkisen vanavedessä moni muukin näki joukkueen potentiaalin sekä valoisan tulevaisuuden ja laittoi nimensä sopimuspaperiin.
– Hannes on tällä hetkellä sellainen nyky-kipalaisuuden selkeä kasvo kenen ympärille joukkueen ulkopeliä ja tietysti sisäpeliäkin rakennetaan. Luotan siihen, että Hanneksen omat tavoitteet ovat niin kovat, että ne saavuttamalla hän täyttää myös meidän kaikkien muiden odotukset, Varonen tuumaa.
Pekkisestä huokuu nöyryys ja halu näyttää huippuosaaminen, halu kasvaa ja olla yksi joukkueen avainpelaajista. Positiivisuus ja voittajaelkeet yhdistyvät itseään huolettomaksi ja rennoksi kuvaavassa Pekkisessä. Varonen kertoo, että Hanneksesta on kuoriutumassa eleetön huippu-urheilija ja löytää tästä nopeasti yhtäläisyyksiä koko pesiskansan tuntemaan Pasi Piriseen.
– Samoja piirteitä heissä on. Eihän Pasikaan halunnut tehdä itsestään numeroa muuta kuin pelitaitojensa ja kentällä tehtyjen suoritusten kautta. Sitä arvostan kyllä itse kiteeläisissä pelaajissa paljon ja sellaisen ympärille on hyvä rakentaa.
Kiteeläisyys on kiteeläisen johtavan pelaajan tärkeä ominaisuus, sitä ei sovi unohtaa. Ja johtava pelaaja Pekkinen totisesti on jo nyt, sillä tällä hetkellä Kiteen Pallo rakentaa pitkälti hänen ympärilleen. Joukkueeseen on haettu myös aisapareja, parivaljakkoja, joiden kemiat kohtaavat ja yhteispeli toimii – niitä löytyy Pekkisen ympäriltä niin sisä- kuin ulkopelistäkin.
ETUKENTÄN KOLMIKKO
Kova heittokäsi on ollut Pekkisen vahvuus lapsesta asti ja hän aloittikin junioriuransa takakentällä kopparina. E-junioreissa pelipaikka vaihtui etukentälle. Pelin ytimessä olo ja toiminta tuntuivat mielekkäiltä ja omalta, ja sitä heittokättä tarvitaan nykypesäpallossa entistä enemmän etenijöiden etenemisnopeuksien kasvaessa. Tärkein etukenttäpelaajan ominaisuus on pelin lukeminen ja pelikäsitys, ja sen Pekkinen on omien sanojensa mukaan omaksunut pihapeleistä ja VHS-kaseteilta nuorena katsotuista peleistä.
– On pystyttävä lukemaan lyöjän asennoista, onko tulossa kova lyönti, näppi vai ohitusnäppi. Heittokäden on myös oltava kova, koska nykyään pitää olla täydellinen suoritus, että pystyy polttamaan huippuetenijän. Ja hyvähän se olisi räpylä ehtiä laittamaan väliin, jos pallo tulee kohti 180 kilometriä tunnissa.
Pekkisen rinnalla viime kesänä läpimurron tehnyt sieppari Joni Lehikoinen ja lukkari Jesse Eskelinen muodostavat tiiviin etukentän kolmikon. Ryminällä pesiskansan tietoisuuteen nousseen Lehikoisen Pekkinen tunsi jo entuudestaan juniorivuosilta.
– Joni oli tosi hyvä hankinta! Jessellä taas on kova fysiikka ja se on sähäkkä hakemaan lyhyitä. Ei me olla välttämättä edes hirveästi sovittu, että mitä kukakin pelaa vaan ihan fiiliksellä on menty ja se on toiminut. Hyvä kemia siinä on syntynyt!
Varonen taas nostaa empimättä esiin myös Pekkisen vaikutuksen ja tuen Lehikoisen huikeaan kauteen, joka poiki Lehikoiselle kolmannen sijan pelaajien äänestäessä sarjan parasta ulkopelaajaa.
– Vastustaja valitsee yleensä mahdollisesti heikomman etupelaajan, jolle se lyö näpyt. Tässä tapauksessa Hannes oli jo maineeltaan niin kova, että moni ajatteli, että lyödäänpä nyt Lehikoiselle ja Joni teki sitten karmean määrän paloja kaikista. Tässä tulee juuri se tutkaparien ajatus esille. Tosi hienoja etumiehiä molemmat!
Pelinjohtaja Tuuvan mukaan kova etukenttä saa vastustajat empimään etenkin vaihtotilanteissa, kun lyhyille lyönneille ei ole tilaa. Jatkossa etumiesten ominaisuuksia halutaan kehittää niin, että etukentällä voidaan pelata kauempana, jotta polttolinjaakin pystytään viemään kauemmaksi. Kolmikolla Pekkinen, Lehikoinen ja Eskelinen onkin tavoitteena olla ensi kesänä Suomen tehokkain ja paras etukenttä.
JOHTAVA PELAAJA
Tänä syksynä pesäpallon värittämään arkeen muuta ajateltavaa ovat tuoneet osa-aikaiset työt, mutta kesät ja kenties jo ensi keväänkin Pekkinen pyhittää pesäpallolle. Suurimmat haaveet ovat nekin pesäpallon parista, vaikka Pekkisen puheissa pilkahteleekin toive koulupaikasta sekä siviiliuran suunnan selkeytymisestä ja uran jälkeisestä hyvästä ammatista.
Myös perheen perustaminen on toiveissa tulevaisuudessa, mutta tällä hetkellä mennään pesäpallo edellä. Kodin ja vanhempien antama esimerkki ja tuki ovat olleet avainasemassa Pekkisen urheilu-uran taustalla. Nykyään tärkeänä tukena on myös tyttöystävä, jolta vaaditaan erityistä joustoa Pekkisen elämän jakautuessa sekä Joensuun-kotiin että kesäkotiin Kiteellä.
Pyyteetön tuki ja ymmärrys ovat mahdollistaneet keskittymisen urheiluun. Vuosien varrella myös oman rooli joukkueessa on kasvanut ja kehittynyt. Sen huomaa vasta 22-vuotiaan Pekkisen mukaan jo siitä, että kopissa on jo nuorempaa porukkaa kuin hän itse.
– On se vähän eri tilanne olla rookiena kopissa kymmenen vuotta vanhempien pelaajien ympäröimänä. Nyt siellä pystyy jo jotain neuvoja nuoremmillekin sanomaan, Pekkinen nauraa.
Roolia ovat kasvattaneet myös Pekkisen esimerkillinen toiminta, hyvä ulosanti sekä keskustelutaidot niin pelaajiston, pelinjohtajan kuin seurajohdonkin kanssa. Seuran pitkäaikainen kumppani Nightwish on nimenomaan halunnut Pekkisen omaksi kummipelaajakseen.
– Hannes on tyyppinä umpikiteeläinen sielu, hiljainen, rauhallinen ja pursuaa sisällä sellaista halua olla paras ja näyttää kaikille ja koko maailmalle. Sen olen aistinut siitä viimeiset vuodet, Varonen kertoo.
Pekkinen ei ole johtava pelaaja ainoastaan kentällä. Varonen mainitsee nauraen esimerkkinä joukkueen taannoisen vaatetilauksen, jossa tarjolla oli poikkeuksellisesti myös kullanvärisiä kevyttoppatakkeja. Varonen sai taivuteltua Pekkisen ottamaan punamustasta väriteemasta poikkeavan takin, ja sen jälkeen muille asian myyminen olikin jo helpompaa, koska ”Jos Hannes on ottanut, niin voin miekin sitten ottaa”.
Jos joukkuekin luottaa asuvalinnoissaan Pekkiseen, niin myös Kiteen Pallon fanit. Joukkueen myydyin fanipaita on nimittäin Pekkisen nimellä varustettu.
HALU OLLA PARAS
Vaikka joukkueessa rooli on kasvanut, määrätietoisuus, kunnianhimo ja kova sisäinen motivaatio ajavat Pekkistä yhä vahvasti eteenpäin. Häntä kuvaillaan myös alati tunnolliseksi ja urheilulliseksi – pesäpallolle omistautuneeksi. Itse hän toivoo vaatimattomasti hymähtäen olevansa ”ainakin semmoinen luotettava tyyppi”.
– Hannes on kyllä kaikin puolin rento ja mukava, mutta silloin kun treenataan, niin sitten se on erittäin tosissaan, joukkuekaveri Elmeri Purmonen luonnehtii.
Pelinjohtaja Tuuvan mielestä Hannes on hyvä valmennettava. Huolellisuus harjoittelussa on kantanut hedelmää, eikä yhtään peliä ole jäänyt loukkaantumisten takia välistä. Pekkinen on edelleen kovin nuori ja vasta matkalla huippupelaajaksi. Monella voi kuitenkin olla mielessä, että Pekkinen on jo nyt syrjäyttänyt Sami Partasen ja on tällä hetkellä Suomen paras ykkösvahti.
– Hanneksella on vielä tosi paljon loikkia otettavana ja hän tiedostaa sen varmasti itsekin, että pystyy vieläkin parempaan. Se kriittinen askel on vielä otettavana, jotta hän nousee sinne huippupelaajien kärkikastiin, Varonen muistuttaa.
Kilpailu ajaa eteenpäin myös harjoittelussa, ja se kovin kilpakumppani on löytynyt jo pienestä pojasta lähtien hyvästä ystävästä Samu-Kalle Varosesta. Pekkinen kertoo asiasta hymy äänessään:
– Me taistellaan Sampin kanssa toisiamme vastaan. Aina on ollut sellainen kilpailu, ei nyt välttämättä pelissä, mutta treenitilanteessa se on parasta harjoittelua. Silloin saa yleensä parhaat tehot ja toistot irti.
Ensi kesänä Pekkinen siirtyy todennäköisesti takatilanteessa kakkospolttajan paikalle. Avainpaikka ulkopelissä on vaativa, mutta hän haluaa olla yksi joukkueen tukipilareista – yksi niistä, joka kovissa paikoissa pystyy tekemään kovimmat suoritukset. Mahdollisuus menestyä kotiseurassa tulevaisuudessa polttelee. Palo ja tahto urheiluun on sisäsyntyistä.
– Urheilu on ollut aina suurimpia asioita elämässäni ja pienenä unelma-ammattini oli itse asiassa ammattiurheilija. Tykkään pesäpallosta niin tosi paljon, että haluan tehdä sen eteen töitä ja pyrkiä olemaan aina parempi. Haluan menestyä pesiksessä ja olla paras.
NOPEITA
Paras ruoka?
”Sisäfilepihvi ranskalaisten ja pippurikastikkeen kanssa.”
Pelimatkoilla…?
”Pelaan korttia.”
Paras paikka Kiteellä?
”Rantakenttä.”
Viimeksi luin?
”Marko Jantusen kirjan.”
Kaikkien aikojen urheilija?
”Matti Nykänen. Tai ei sittenkään, on se pakko sanoa Michael Jordan.”
Kuka näyttelisi sinua leffassa?
”Miun lempinäyttelijä Leonardo DiCaprio.”
Mitä urheilulajia seuraat telkkarista mieluiten?
”No jopa mäkihyppyä ja hiihtoa. Aallon Antin edesottamuksia tulee seurattua tarkasti.”
Minne haluaisit matkustaa seuraavaksi?
”Australiassa olisi hieno käydä.”
Mitä tai ketä kannattaa seurata ensi kesänä Rantakentällä?
”Sami Mikkolanahon tuuletuksia.”
Kuka on teidän joukkueen paras vitsin kertoja?
”Ootappas! Kyllä se on Valentin Ikonen.”
Lautapeli, jossa voitat aina?
”En mie tiiä voitanko missään ikinä, mutta sanotaan vaikka Kimble.”
Elmeri Purmosen asettama kysymys: kuka on korttipöydän inhottavin pelaaja?
”No tämä on helppo. Itse kysymyksen lähettäjä ihan selkeästi. On keksitty uusi lempinimikin ’Pulla Purmonen’. Ihan käsittämätöntä tuuria pojalla ollut niissä peleissä. Jos Elmeri on mukana niin ikinä ei voi sanoa, että oot voittanut, ennen kuin viimeinen kortti on lyöty pöytään. Sieltä löytyy aina joku parempi kortti.”
Teksti: Liina-Maija Rummukainen