>> Äänestä PKS:n Priima-pelaaja (sähköisin pelaaja) ja voita otteluliput! <<

24.5.2025 Aku Kettusen eka kunnari ikinä Rantakentällä varmisti KiPan kauden ensimmäisen 3 pisteen voiton. KiPa-Ankkurit 2-0 (3-1, 4-2).

KATSO MYÖS KUVAGALLERIA OTTELUSTA

– Kolme sarjapisettä on tärkeintä. Väittäisin, että tämä oli meiltä kevään huonoin peli. Mutta onnistuttiin kuitenkin tarvittavissa paikoissa, arvioi KiPan ykköspalkinnon saanut Aku Kettunen (1+1 lyötyä, 3 tuotua ja 7/9 KL). KiPalla oli tänään monta onnistujaa ja mailan varressa joukkueen kärkilyönnit onnistuivat mainiosti 66-prosenttisesti. Otto Kauppunen meni sataprosenttisesti kärkeen (4/4) tuoden yhden juoksun, Anttoni Jakobsson vaihtoi 5/7 kertaa kärkeä ja toi 2 juoksua. Jiri Pippola onnistui vaihtotilantessa ja kärkilyönnit 5/8, joista kolme juoksuilla kotiin.

– Kolme pistettä lämmittää. Ilmaiseksi ei ne tulleet tänäänkään. Eka jakso oli meillä hallinnassa. Toisella Aku Kettunen löi takaväärästä syötöstä pallon pusikkoon. Kotiutukset onnistuivat hyvin, 7/12 etenijä kotiin. Jiri Pippolalta (3 lyötyä, 5/8 KL) hyviä lyöntejä. Omin käsin oli tarkoitus ottaa voitto, kertoi KiPan pelinjohtaja Sami Eko Partanen.

–  Ankkureilla on hyvä lukkari, pitää koko ajan olla hereillä. Ajoittain pystyi sotkemaan meidän sisäpeliä, antoi Eko tunnustusta Alajärven lukkari Elmeri Iivoselle.

Ensimmäisen jakson aloitti hutunkeiton voittanut Ankkurit sisällä. Vieraiden kärki Elmeri Koivusalmi haavoittui, mutta jokeri Pyry Alanen, Matias Litmanen ja Nestori Yli-Sissala rakensivat nopeasti palottoman ajolähdön. Hyvän ulkopelin pelannut sulo-Veikko Varonen poltti Alasen kotiin. Jatkoajoista ensin Toni Marjamäen lyönti Kettuselle, risti Litmasesta kotiin ja viimeisellä Marjamäen kopinnosto etumiehelle Juho Keinäselle, jolloin takapalo ykköspesältä pilasi vieraiden sisävuoron.

Tasoittavalla KiPa näytti tilanteen rakentamisesta mallisuorituksen: ykkönen, kakkonen ja kolmonen täyttivät pesät neloselle Samu-Kalle Varoselle jonka viimeinen harmittavasti laittomaksi. Lyöjäjokeri Jiri Pippola korjasi asian lyömällä vapaan lyönnin väliin kakkospuolelle ja Otto Kauppinen syöksyi KiPan 1-0 johtoon. Petteri Kortelaisen kotiutuslyönti jäi etumiehelle, mutta neljännestä ajolähdöstä Juho Keinänen (2 lyötyä, 4/6 KL) löi kovaa kakkossaumaan räpylöitä hipoen ja Aku Kettunen toi 2-0.

Juho Keinänen sivalsi kakkossaumasta Aku Kettusen kotiin 2-0.

Toisen alkavalle sisävuorolle Ankkurit joutui vaihtamaan etenijäjokeri Pyry Alasen numerolle 2 Matias Litmasen tilalle. Matias pelasi kausilla 2022-2023 isänsä Heikin (1998-2003) jalan jäljissä myös KiPan paidassa ja hänen syntymäkuntansakin on Kitee. Alanen löi itsenä kärkeen, mutta neljän seuraavan lyöjän jälkeen tuli jo vuoron vaihto.

KiPan viahtolyönnit takkusivat toisen tasoittavalla. Viimeisenä lyöjänä Jiri Pippola tosin hienosti vaihtoi näpyllä ja kolmossaumalyönnillä Rasmus Surakan ykköspesältä kolmospesälle. Hidastettu keskipussiin ei aivan riittänyt lisäjuoksuun.

Kolmennessa vuoroparissa Ankkurit saivat nollan rikottua. Kärjestä oli jo tullut kaksi ristiä taululle ja kahden palon ajolähtö kuivui Samu-Kallen hakemaan koppiin. Kakkoskärki rakensi uudet ajot, ja Atte Kuosmasen lyönnillä pallo pomppasi erinomaisen ulkopelin pelanneen Topias Kaksosen räpylästä ulos ja Joona Peltokangas ehti kotiin kaventaen lukemiksi 2-1.

Joona Peltokankaan tuoma juoksu jäi Ankureiden ainoaksi ilonaiheeksi enimmäisellä jaksolla.

KiPa kuittasi kavennuksen seuraavassa sisävuorossaan kun Jiri Pippola löi illan toisen juoksunsa kotiuttamalla kolmosluukusta Anttoni Jakobssonin 3-1.

Anttoni Jakobsson ehti hölkätenkin tuomaan Jiri Pippolan lyönnillä KiPan avausjakson loppunumeroiksi 3-1.

Viimeisen vuoroparin alkavalla Samu-Kallen syöksykoppi Koivusalmen lyönnistä, Anttonin tappoheitto Alasen pompusta ja Topiaksen koppi ja palo Penninkankaan vaihtolyönnistä katkaisi Ankkureiden yrityksen ja jaksovooitto KiPalle 3-1.

Otto Kauppinen tuulettaa avausjakson KiPan voittoa.

Ensimmäisen jakson kolmostilanteet olivat tasan 6-6, mutta kotiutuksissa KiPa oli tehokkaampi lukemin 3/6 – 1/4.

Toinen jakso oli nihkeämpää ja kahteen ensimäiseen sisävuoroon ei kumpikaan päässyt yrittämäänkään kotiutusta. KiPa sai yhden ajolähdön Pippolalle, mutta Ankkureiden lukkari irrotti taktisella väärällä Surakan kolmospesältä.

Toisen tasoittavalla tuli pientä draamaa kentällä ja katsomossa: ensin Koivusalmi liukastui lyöntitilanteessa ja väänsi nilkkaansa. Oneksi hetken hoidon jälkeen jalka oli pelikunnossa. Etulan lyönti hankalasta surakan syötöstä lensi suoraan Sudenpesään ja ottelu keskeytettiin viideksi minuutiksi. Ensiapuhenkilöstö kävi hoitamassa pallon kohteeksi osuneen henkilön ja siitäkin selvittiin säikähdyksellä. Kuten Jari Kareinen usein kuuluttajan on todennut, pesäpallo-ottelussa pitää seurata pesäpalloa!

Jakso ratkesi kolmannen aloittavalla kun Aku Kettunen pamautti takaväärästä syötöstä ykköstilanteessa pallon rantapusikkoon. Kunnarin edellä kotiin juoksu Anttoni Jakobsson ja taululle 2-0.

Sulo-Veikko, Juho ja Petteri kannustavat Anttonia kotitaipaleella.
Iloinen Aku Kettunen lentävän kenttäreportterin Sutki Sutisen haastattelussa.

– ”Taas kerran – tämä oli eka kunnari Rantakentällä ikinä”, korjasi Kettunen Sutki Sutisen haastattelun alkua kunnarinsa jälkeen. Juho Keinänen löi vielä Akulle tuplajuoksun vapaalla lyönnillä kakkosjatkeelle. Sisävuoron jatkuessa Jiri Pippola iski kakkossauman puhkaisulla Rasmus Surakan kotiin 4-0.

Jiri Pippolalla ja Petteri Kortelaisella molemmmilla nyt 9 lyötyä juoksua.
Juho Keinänen polttaa kolmannen tasoittavlla Elmeri Koivusalon kotiin Veeti Kokon varsilyönnnistä.

Ankkurit onnistuivat vielä kaventamaan parilla juoksulla kun kolmannen tasoittavalla Markus Hallasuo kotiutti välilyönnillä Nestori Yli-Sissalan 4-1 ja viimeisen tasoittavalla Veeti Kokko myös välilyönnillä Elmeri Koivusalmen 4-2. 

Viimeisessä vuoroparissa Samu-Kalle Varonen onnistui heittäytymällä lyömään Iivosen taktisesta väärästä.

Toisen jakson kolmostilanteet Ankkureille 5-6, mutta kotiutukset jälleen KiPalle tehokkaammin 4/6 – 2/5.

Rantakentän 1589 katsojan riemuksi kauden ensimmäiset täydet kolme pistettä jäivät KiPalle.

KiPan seuraava ottelu on helatorstaina Raahessa Pattijoen Urheilijoiden vieraana. Yhden ottelun enemmän pelanneella Pattijoella on 7 sarjapistettä kuten KiPallakin.

Sunnuntaina 1. kesäkuuta Rantakentälle saapuu sarjan viimeisenä 3 sarjapisteellä oleva Haminan Palloilijat, jonka pelinjohtajana on KiPan lukkarilegenda Toni Kohonen.