--

Pienestä oli taas kiinni, ei ollut KiPasta vielä voiton ottajaksi. II pve KiPa-Jymy 0-2 (1-4, 0-1)

KATSO MYÖS KUVAT OTTELUSTA

Etenkin toisella jaksolla Jymy tarjosi KiPalle jaksovoittoa, mutta ei ollut KiPasta ottajaksi. Molemmat lukkarit, KiPan Joona Lehtinen ja Jymyn Aapo Komulainen, onnistuivat hyvin pitämään lyöjäjokerit kurissä. KiPan Jiri Pippola onnistui kotiutuksessa vain 1/6 kertaa ja Jymyn Roope Korhonen 1/4 kertaa. Kolmesti Roope joutui jo vaihtotehtäviin hoitaen kakkos- tai kolmosvaihdon 4/4 kertaa.

Jiri Pippola osuu Aapo Komulaisen takaväärään 2. jakson 3 vuoroparissa

– Tänäänkin riitti tilanteita, mutta ei ollut meistä ottajaksi. Näköjään puolitettiin juoksujen määrä, mutta yksi on liian vähän, vaikka viime tapahtuman jälkeen ajattelin, että ei ainakaan puolitettaisi juoksujen tekomäärää. Pitää minun ja pelaajien vaan tehdä töitä sisäpelin osalta. Sitkeitä oltiin, mutta palkkaa ei meinaa tulla, harmitteli KiPan pelinjohtaja Sami Eko Partanen.

– Sarja on vasta alkutekijöissään, muistutti Eko lopuksi. Seuraava ottelu on ylihuomenna sunnuntaina klo 16 Sotkamossa. KiPan kokoonpanosta puuttuu kärkietenijä Otto Kauppinen ja päivän ottelun kesken jättäneen Juuso Latun tilanne on myös auki.

– Altavastaajana pitäisi voittaa, jos jaksolla vain yksi juoksu päästetään. Ei muuta kuin sisäpeliä harjoittelemaan, totesi KiPan ykköspalkittu, kärkietenijä Kasperi Kaksonen (4/6 KL ykköselle) ja tiivis ulkopeli kuten pikkuveljellään Topiaksella.

Kasperi ja Topias Kaksonen eivät etukentällä kuvia kumarra

Myös Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen kehui nuorempaa Kaksosta.

– On kova pelimies etukentälle kasvamassa. Hän pelaa todella kypsää peliä niin sijoittumisen, heittämisen kuin muunkin suhteen ja on kasvamassa johtavaksi pelaajaksi, suitsutti Kuosmanen.

– Tehtiin ekalla jaksolla tilannetta hyvin, vähintään juoksu jokaisessa sisävuorossa. Toinen jakso meni nihkeäksi, vastustaja on parantanut peliään hurjasti, jatkoi Kuosmanen.

Jymyn ykköspalkinnon sai lukkari Aapo Komulainen, joka napsi muutaman kärpäsen ja oli sisälläkin tehokas ollen mukana kolmessa Jymyn viidestä juoksusta (2 lyötyä, 1 tuotu ja 3/4 KL).

– Nahkeata oli oli molemmilla. Meillä ei sisäpeli ole sillä tasolla mitä tähän aikaan pitäisi olla. Ulkopeli on hyvällä tasolla, kaveri löi kovaa keskelle ja kovaa reunoille ja pystyttiin torjumaan ne, kertasi Komulainen.

Ensimmäisellä jaksolla
oli muutama tiukka pesäkilpa ja Rantakentän 1306-päinen yleisö antoi tuomariparille palautetta kun pari kertaa syöttötuomarin ja pelituomarin näytöt menivät ristiin. Mutta tuomiot kuitenkin yleensä oikein, eikä ne lopputulokseen vaikuttaneet.

Kalle Kuosmasen jalka irtosi vasta tämän jälkeen pesästä 1. jakson 3. sisävuorossa,
vaikka katsomo oli eri mieltä

KiPan kapteeni Lassi Vasarainen voitti hutunkeiton ja valitsi aloittavan sisävuoron. KiPa sai kahden palon ajot Jiri Pippolalle, jonka lyönti poltteli Jymyn linjassa niin paljon että Aku Kettunen toi KiPan johtoon 1-0. Lyöntivuoro vain jäi kävästi numeroon kuusi.

Jiri Pippola tuulettaa kun Jymyn linja räpelsi ja Paavo Pelto syöksyi kotiin 1-0

Tasoittavalla Jymyn Roope Korhonen tasoitti ykkösrajanäpyllä, jolla nopea Iivari Vihanto toi 1-1. Jatkoajoista Aapo Komulaisen vapaa kumura keskelle kotiutti Jere Vikströmin ja vieraat johtoon 1-2.

Toisen alkavalla KiPa rakensi jokeriparillaan Juuso Lattu-Matias Litmanen ja Samu Vainikaisen varsilyönnillä palottomat ajot Jiri Pippolalle. Jiri pääsi kahdesti yrittämään kotiutusta, mutta varsilyönnistä ja kakkosranäpystä ristit kotiin Latusta ja Litmasesta. Etupesät jäivät täyteen, mutta Topias Kaksosen vaihtolyönnistä välipalo kakkoselta ja vuoro oli nopeasti viiden lyöjän jälkeen ohi.

Tasoittavalla Jymyn ex-kipalainen Elmeri Purmanen (1 tuotu, 3/3 kertaa kärkeen) pääsi ykköselle ja harhaheiton turvin saman tien kakkoselle. Kalle Kuosmanen vaihtoi kärjen kolmoselle ja paloton ajolähtö R. Korhoselle. Kuten Pippola, jai Korhonenkin tänään vain yhteen kotiutukseen ja nyt Kasperi Kaksonen poltti Purmosen kotiin. Juho Keinänen jatkoi ajolähtöä ja nyt oli Topiaksen vuoro polttaa Kuosmanen kotiin. Mutta kolmannesta ajolähdöstä Jussi Korhonen löi kolmospussista täpärästi Niilo Piiponniemen kotiin 1-3.

Jakson kolme kolmostilannetta oli jo KiPalla ohi, mutta Jymy sai kolmannen tasoittavalla sisävuorollaan yhden palon ajot R. Korhoselle. Laittomalla toinen risti taululle, mutta Aapo Komulainen löi kumuran keskelle ja Jere Vikström toi jakson loppunumeroiksi 1-4.

Ensimmäisen jakson kolmostilanteet 3-6, kärkilyönnit 9-14 (39 %-78 %).

Toinen jakso
oli nihkeää pudotupelivääntöä. Jymy aloitti sisällä ja Niko Korhonen pomputti kaksi pesäväliä Vikströmiä kolmoselle. Kun KiPa otti kopit pois, vasta viimeisenä lyöjänä Jymy rohkeni yrittää kotiutusta, mutta Aku Kettunen torjui R. Korhosen lyönnin.

Tasoittavalla KiPa sai odotuksia nostattavasti kahden palon ajot Pippolalle. Harmittavasti haavat kotiin Litmasesta, mutta vaihto onnistui. Topias Kaksosen kääntö kolmossaumaan kuitenkin Niko Korhoselle kopiksi ja voron vaihto.

Toisen alkavalla Niko Korhonen vaihtoi takapesät täyteen ja yllätysmerkillä yritti koiutusta näpyllä. Se jäi liian lyhyeksi ja lukkari Joona Lehtinen kävi poimimassa palon kotiin. Lassi Vasaraisen kopin haku tyhjensi pesät ja R. Korhonen tuli jo etutilanteeseen lyömään. Kärjen vaihto kolmoselle onnistui, mutta viimeinen lyönti laittomaksi ja tilanne tussäsi siihen.

Tasoittavalla KiPa jouti kopittamaan kärjen pois ja Juuso Lattu meni uudeksi kärjeksi ykköselle. Kärkkyessä kuitenkin jalka petti ja hoivailujen jälkeen hän yritti vielä jatkaa, mutta joutui sovitulla kopilla tulemaan haavoittuneena pois kentältä.

Kolmannen alkavalla oli KiPan ulkopeli jälleen mallikasta. Viimeisenä lyöjänä R. Korhonen vaihtoi kärkeä kolmoselle, mutta Kasperi Kaksonen hoiti kolmannen palon kotiin.

Tasoittavalla KiPa sai yhden palon ajot Pippolalle. Ensin risti kotiin Niko Korhosen kopilla ja sitten vaihto epäonnistui välipaloon.

Viimeisen vuoroparin alkavalla taululla edelleen 0-0 -lukemat. KiPa sai Jymyn kärjen poikki, mutta toiseksi viimisenä lyöjänä R. Korhonen vaihtoi Aapo Komulaista kaksi pesäväliä kolmoselle. Viimeisenä lyöjänä viimeisellä lyönnillä Kalle Kuosmanen löi väliin kakkosjatkeelle ja Aapo Komulainen toi illan toisen juoksunsa ja ottelun voittojuoksun 0-1.

Tasoittavalla KiPa sai kahden palon ajot, mutta Jymyn lukkari nappasi illan kolmannen kärpäsensä irrottamalla väärällä Vasaraisen kolmoselta ja ottelu päättyi siihen.

Lassi Vasarainen kärkietenijänä lopussa, mutta Komulainen nappasi hänestä kärpäsen kolmoselta

Toisen jakson kolmostilanteet 4-5, kärkilyönnit 17-19 (53 %-58 %).

TILASTOT OTTELUSTA

Kolmas puolivälieräottelu Sotkamossa ensi sunnuntaina klo 16:00 ja neljäs Kiteen Rantakentällä tiistaina klo 17:30.