JoMa vei selvästi myös neljännen paikallisderbyn

Kiteen Pallon ja Joensuun Mailan väliset paikallispelit olivat tänä kesänä kiteeläisittäin synkkiä tapahtumia, sillä JoMa vei kaikki neljä kamppailua nimiinsä. Viimeinen paikallisderby Kiteen Rantakentällä päättyi lopulta vieraiden voittoon tylyin lukemin 0-2 (3-4, 3-10).

– Ei ollut meidän päivä, oltiin koko joukkueen voimin perässä tänään ja selvästi parempi voitti, pettynyt KiPan pelinjohtaja Sami Partanen harmitteli pelin jälkeen.

Ensimmäisellä jaksolla voitosta käytiin vielä tiukkaa kamppailua. Vierailijat menivät johtoon ensimmäisen tasoittavalla kaikkiaan kuusi juoksua lyöneen kakkospalkittu Juho Toivolan lyönnillä. Toisen aloittavalla KiPa pääsi hieman varkain johtoasemaan, kun loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon palanneen ja isäntien parhaana palkitun Aku Kettusen pystymailalyönti karkasi takakentältä läpi. Akun edellä Paavo Pelto juoksu tasoituksen ja kunnarin myötä KiPa siirtyi 2-1 johtoon.

Lähes heti perään Topias Kaksonen ujutti pallon väliin ja Matias Litmanen juoksi KiPan jo kahden juoksun karkumatkalle. Valitettavasti sisäpelin osalta onnistumiset jäivät tämän jälkeen vähiin ja kun lisäksi räpylässä nähtiin hieman haparointia, JoMa punnersi tasaisella juoksu per vuoro tahdilla lopulta jaksovoittoon lukemin 3-4.

– Ensimmäisellä jaksolla yksi sirvahdus antoi mahdollisuuden, mutta ei käytetty sitä ja annettiin jakso räpylästä, Partanen tiivisti.

– Huonoa oli kyllä kaikkinensa, myös ensimmäinen jakso, vaikka numerot olivatkin tiukat, Kettunen puolestaan sanoi.

Tauon jälkeen toisen jakson ratkaisu nähtiin heti ensimmäisen aloittavalla. Juoksutehtailun aloitti avausjakson tapaan Toivola ja hänen jälkeensä ajolähtöä purkamaan tulleen vieraiden ykköspalkittu Elmeri Liedon vahva yläkierteinen kumura yllätti KiPan takakentän ja taululla oli nopeasti lukemat 0-5. Iiro Nokkala kaunisteli vielä vieraiden johtoasemaa nostonäpyllä lyödyllä juoksulla ja toinen jakso oli käytännössä paketoitu ensimmäisen vuoron 0-6-lukemiin.

Tämän jälkeen loppujakso oli lähinnä pelailua ja kiteeläisittäin pieni valonpilkahdus nähtiin vasta viimeisessä vuorossa, kun Joni Lehikoinen puhkaisi komealla lyönnillä JoMan kentän takaa keskeltä ja kiersi kunnarin. JoMan vahvan lyöntipelin myötä toinen jakso sujui kuitenkin kokonaisuudessaan vahvasti vieraiden komennossa ja loppulukemat 3-10 kertovat tylysti kenttätapahtumien kulusta.

– Toisella jaksolla meillä ei sitten ollut enää mahdollisuuksia ja saatiin katsella JoMan hyvää lyöntipeliä, Partanen myönsi.

JoMan pelinjohtaja Mikko Huotari puolestaan kehui omiensa sisäpeliä kauden parhaaksi.

– Toivolalta erittäin tärkeitä juoksuja, kun oltiin ensimmäisellä jaksolla hankaluuksissa KiPan mentyä johtoon.

– Sitten kun päästiin pelin päälle, lyöntipelimme oli varmaankin kauden parasta, Huotari myhäili tyytyväisenä.

– Saatiin tänään erinomaisesti KiPan vaihtajat kuriin, etenkin ykköstilanteessa, Huotari jatkoi.

Runkosarjaa on KiPan osalta jäljellä kolme ottelua. Torstaina KiPa matkustaa Hyvinkään Tahkon vieraaksi, ensi viikon tiistaina Rantakentällä isännöidään Imatran Pallo-Veikkoja ja runkosarja päätetään ensi viikon torstaina Raahessa Pattijoen Urheilijoiden vieraana.

KiPa on tällä hetkellä sarjassa yhdeksäntenä pisteen perässä kahdeksantena olevaa Raahea. Seinäjoen JymyJussit ovat KiPan kanssa tällä hetkellä tasapisteissä kymmenentenä ja yhdentenätoista olevaan IPV:hen matkaa on kolme pistettä. Raahella on jäljellä enää kaksi ottelua, kun JymyJussit ja IPV pelaavat runkosarjassa sarjapisteistä vielä KiPan tapaan kolmeen kertaan.

Sijoilta 7-10 mennään pudotuspelikarsintoihin, kun taas sijalle 11 päätyvän joukkueen pelit loppuvat runkosarjaan. Joten panosta viimeisten kierrosten peleissä riittää enemmän kuin tarpeeksi.

Tästä pääset katsomaan ottelun tilastot ja lehdistötilaisuuden.