Kesän ennätysyleisö sai jännittää ja nautiskella kaikkia pesispelin mausteita KiPan katkaistessa kotitappioputkensa. KiPa-Tahko 2-1k (6-9, 5-1, 0-0s, 2-1k)

OP Pohjois-Karjalan tarjoamassa ilmaisottelussa oli näkemistä ja kokemista pankin rahojen edestä. Supervuoroparia lukuunottamatta kahdeksassa muussa vuoroparissa nähtiin vähintään yksi juoksu. Kolmen tunnin ja vartin vääntö päättyi KiPan ensimmmäiseen voittoon Rantakentällä sitten kesäkuun 11. päivän, joten kuuden kotiottelun, ilman yhtään jaksovoittoakaan jatkunut tappioputki saatiin Tahkon kustannuksella poikki.

Lassi Vasarainen ja Otto Kauppinen näyttävät tuuletuksen mallia

KATSO MYÖS KUVAT OTTELUSTA (aamulla lissää…)

Vaiherikas ottelu todellakin tarjosi viihdettä koko rahalla.

– Pitkästä aikaa kotivoitto, lämmittää vielä tällaisen kotiyleison edessä. Tästä on hyvä jatkaa, kertoi KiPan ykköspalkittu Jiri Pippola (6 lyötyä, 1 tuotu, 7/13 KL j lyöty juoksu vielä kotareissakin). Kakkospalkinnon sai kolme juoksua tuonut kärkietenijä Otto Kauppinen (3 tuotua, 7/9 KL). Yhtä hyvin pelasi myös sataprosenttisesti 8/8 kertaa kakkosvaihdoissaan onnistunut Paavo Pelto (2 tuotua, 9/10 KL).

Paavo Pelto toi 2 juoksua ja vaihtoi kärkeä 90 %:n tehoilla 9/10 kertaa

– Sai kyllä kentällä liikkua, viihdyttävä pesispeli, jossa sattui ja tapahtui. Harmi vaan ettei saatu lopussa käännettyä voitoksi. Hieno peli molemminpuolin, arvioi Tahkon ykköspalkittu kärkimies Teemu Nurmio (1 tuotu, 9/11 KL). Tahkon kakkospalkinto avausjaksolla kuusi juoksua iskenyt kokenut Juha Kore Korhonen (1+5 lyötyä, 1 tuotu, 9/11 KL).

– Oli pelissä myös vähän aneemisiakin hetkiä. Tänään klo 17:30 Ekon kanssa jutellessa aistin Ekon lauseista kun he ei ole voittaneet kotona pitkään aikaan, että tulee paljon yleisöä ja meteliä ja he pääsee hyvään hurmokseen. Ensimmäisellä jaksolla päästiin vähän karkuun, kaveri tuli horjumatta hyvin tasoihin. Toisella jaksolla KiPa pyöritti peliä, me ei päästy peliin mukaan missään vaiheessa. Superissa ei sitten kumpikaan saanut mitään ja kotareissa voi aina sattua mitä vaan. Hienoa, että oli jo vähän sellaista play off-tunnelmaa, jutteli Tahkon pelinjohtaja Raimo Bragge.

– Sai jännittää ja nautiskella. Kaikkia niitä mausteita, mitkä urheiluun kuuluvat. Sisäpelissämme tuli juoksuja tasaisesti. Pippolalle pystyimme luomaan hurjan kasan tilanteita. En muistakaan milloin viimeksi on lyöjäjokeri olisi päässyt kymmentä kertaa yrittämään. Kotiutusyritykset on nyt oikeilla miehillä, iloitsi KiPan pelinjohtaja Sami Eko Partanen. Pippolalla 8 lyöntivuoroa eli vain yhdessä sisävuorossa hän ei päässyt lyömään ja kotiutukset 6/10.

Ensimmäisen jakson
ensimmäisesä vuoroparissa oli sellainen tilastoihme, että yhteensä 9 juoksua tehtiin yhdessä vuoroparissa kahden palon tilanteissa, ensin Tahko 4 ja sitten KiPa 5.

Tahko aloitti sisällä ja KiPa sai kärjen haavoitettua pois. Kakkoskärjestäkin piti olla jo kolmas palo tulossa kakkoselta, mutta se jäi saamatta. Sen jälkeen Tahkon kakkospalkinnon saanut kokenut, 42-vuotias Juha Kore Korhonen (1+5 lyötyä, 1 tuotu, 9/11 KL) kotiutti ajolähdöstä ensin KiPan räpylävirheen avulla Petteri Alasen 0-1. Sitten pallo läpi kolmosrajasta 1+2 juoksun arvoisesti ja taululle jo 0-4, kun kunnari edellä kotiin tulivat Samu Kyhyräinen ja Juha Niemi.

Tasoittavalla KiPan sisävuorolla viiden lyöjän jälkeen oli kaksi kärkietenijää jo poltettu kun sadatta superpesiksen runkosarjan otteluaan pelannut Jiri Pippola löi pallon arviointivirheen takia kolmoskoppari Teemu Nurmion yli rajalle ja Lassi Vasarainen toi 1-4. Harmittavasti pallo ei kauemmaksi pyörinyt vaan vain takatilanne jäi päälle. Jipi iski hermopallon linjaan ja Samu Vainikainen toi 2-4.

Jiri Pippola löi kahdella eri lyönnillä KiPan kavennuksen 2-4
Lukkarin jalkakin oli irti kotipesästä eikä pallo pysynyt käsissä kun Samu Vainikainen toi 2-4

Tilanteessa lukkarin jalkakin oli irti kotipesästä. Toisesta ajolähdöstä Jonne Matikaisen hermopallo poltteli kakkospuolella ja Joni Lehikoinen toi KiPan jo juoksun päähän 3-4. Ajot jatkuivat ja Joona Lehtisen lyönti tappimiehen räpylää hipaisten kotiutti Jiri Pippolan 4-4.

Jiri Pippola ja Matias Litmanen tuulettavat KiPan tasoitusta 4-4

Rantakentän 2219 hengen katsomo riemuitsi kun vielä Topias Kaksonen käveli 5-4 johtojuoksun vapaataipaleen turvin.

Toisen alkavalla Tahkon Teemu Nurmio (1 tuotu, 9/11 KL ykköselle) toi harhaheiton turvin vieraat tasoihin 5-5. Kakkoskärjestä tehdystä palottomasta ajolähdöstä Juha Niemi (1 lyöty, 1 tuotu, 2/7 KL) löi mekristä keskisaumaan ja Petteri Alanen toi Tahkon johtoon 5-6. Toisella lyöntikierroksella Valentin Ikosen lyönnistä ajolähdöstä KiPa sai kaksi ristiä taululle kun Lehtisen etuväärästä syötöstä Ikonen paloi ykköselle ja Nurmio kotiin. Mutta vielä kahden palon ajoista Juha Kohosen kumuralla Jesse Eskelinen (2 tuotua, 9/11 KL) toi 5-7.

Samu-Kalle Varosen syöksykopilla kolmet haata toisessa vuoroparissa

Kolmannen tasoittavalla Tahko löi vielä kaksi juoksua kun Valentin Ikonen kotiutti kolmospuolelta Jesse Eskelisen 5-8 ja Juha Korhonen linnjasta palolta haiskahtaen Santtu Patovan 5-9.

Viimeisen tasoittavalla Jiri Pippola löi Matias Litmasen kotiin kun heitto meni ohi kotipesän ja taululle jakson päätösnumerot 6-9.

Toisella jaksolla
KiPa hallitsi peliä tehden toisen alkavalla kaksi juoksua ja muissa sisävuoroissaan yhden. Lukkari Joona Lehtisen johdolla Tahkon lyöjät pysyivät kurissa ja kolmostilanteet 8-5 KiPalle.

Ensimmäisen alkavalla Jiri Pippola kotiutti Paavo Pellon ajolähdöstä komealla kumuralla 1-0.

Toisen alkavalla Samu-Kalle Varonen kotiutti kakkospussista Otto Kauppisen 2-0 ja heti perään Lassi Vasaraisen lyönnin koppari pudotti ja Paavo Pelto toi 3-0.

Lukkari Petteri Alasta alkaa keljuttamaan, mutta Lassi Vasarainen riemuitsee lyömäänsä 3-0 juoksua

– Tällainen vuoropari lässähti, totesi Eko Partanen kun Samu-Kalle Varonen juoksi kaukaa laittomasta kopilla haavat Tahkon kärjestä Nurmiosta ja Eskelisestä.

Kolmannen ja neljännen alkavalla KiPan tehopari Jiri Pippola-Otto Kauppinen teki kakkosrajanäpyllä 4-0 ja välilyönnillä kakkossaumaan 5-0.

Petteri Alanen ei saa palloa kiinni ja Otto Kauppinen tuo Jiri Pippolan kakksorajanäpyllä 4-0

Tahko sai vasta viimeisen tasoittavalla lohdutusjuoksun 5-1. Toiseksi viimeisenä lyöjänä yhden palon ajolähdöstä Santtu Patova kotiutti Luka Raesmaan. Patovan viimeinen lyönti laiton, toinen palo ja kun etupesät olivat täynnä ja Vasarainen haki viimeisen lyöjän Kyhyräisen lyönnin syöksykopiksi ja pesät tyhenivät, oli edessä supervuoro.

Supervuoroparin
KiPa aloitti sisällä saaden yhden palon ajot Pippolalle. Kakkoskoppari Raesmaa haki merkatun lyönnin kopiksi ja toinen risti taululle. Kopilla pesät tyhjiksi eikä uutta tilannetta saatu.
Kun tasoittavllaan Tahko ei saanut kun kaksi kärkkäriä ykköselle, jatkettiin kolmen tunnin jälkeen kotiutuskilpailulla.

KiPa aloitti kotarit
sisällä todella hienosti, Jiri Pippola kotiutti Otto Kauppisen kovalla lyönnillä kakkospuolella 1-0 ja heti perään Samu Vainikainen samasta osoitteesta Matias Litmasen 2-0. Muut parit eivät lisäjuoksuja saaneet.
Tahkolta vain kolmannessa parissa Valentin Ikonen löi kolmossaumasta Teemu Nurmion kotiin 2-1. Kun Tahkon lyöjät löivät muissa pareissa yhteensä 8 laitonta, riitti KiPan kaksi juoksua ottelun voitton.

KiPan seuraava ottelu on Rantakentällä ensi sunnuntaina 30.7. klo 17 Joensuun Mailaa vastaan ja torstaina 3.8. KiPa kohtaa Pihkalassa Hyvinkään Tahkon.