Kempeleessä ensimmäinen jakso Jani Lassilan lukkarointinäytöstä, toisella KiPan kaksi hyvää sisävuoroa toi yhden sarjapisteen 3 tunnin väännöstä. KeKi-KiPa 2-1k (4-1, 7-8, 0-0s, 2-1k)

Koko ottelun kolmostilanteet tasaisesti 19-18 ja kärkilyönnit 48-51 (62%-55%) ja yleisöön menevän ottelun kesto 3 tuntia 4 minuuttia.

Tilastot tarjoaa Bellabit

– Aika juoksurikas peli, paljon tuli onnistumisia molemmille mailan varressa ja kelikin suosi sitä, tiivisti KiPan ykköspalkittu Matias Litmanen (8/10 KL).

Matias Litmasen pomppu oli kohdillaan myös Kempeleessä kuten 6.6.2023 KiPa-Manse-ottelussa

– Eka jakso oli tosi hyvää, annettiin vain yksi juoksu. Toinen jakso aika sekavaa, toinen oli johdossa ja välillä toinen, aika viihdyttävää, yleisöönmenevää peliä kertoi Kirin ykköspalkittu Matti Korhonen (2 lyötyä, 4/6 KL).

– Aika hurja tapahtuma pelinjohtajan vinkkelistä. Ihan kammottava määrä tehtiin räpylävirheitä, joten se että täältä saatiin edes yksi piste, on ihan lottovoitto. Ekalla jaksolla kolme neljästä taisi tulla hanskasta. Vähän piti ääntä nostaa kopissa ja hatun nosto jätkille, sieltä alkoi löytyä niitä vastuunkantajia. Tosi hieno nousu toiselle jaksolla ja hienosti pystyttiin toisen jakson lopussa nousemaan 7-5 tilanteesta voittoon. Superissakin tehtiin hyvin tilannetta, mutta vastustaja oli tuon verran parempi, kertoi KiPan pelinjohtaja Juho Kaikko.

– Sisäpeli oli meiltä hyvää pitkästä aikaa. KiPalla ekalla jaksolla yksi kolmostilanne ja koko ottelussa sitten 18, kertoo miten meillä ulkopeli repsahti. Hyvin pelasi kyllä Kiteen pomppupelikin toisella jaksolla. Oltiin sitkee ja voitettiin, voitto on voitto, Kertoi Kirin pelinjohtaja Petri Tuuva.

KiPan pelinrakentelua haittasi normaalisti kakkosena kärkeä vaihtavan Aku Kettusen loukkaantuminen alkuverryttelyssä ja siirtyminen jokeripaitaan, eikä hän käynyt kertaakaan lyömässä. Kirin lukkarin, Ruutu-Tähtipelaajan palkinnon saaneen Jani Lassilan tolppa nollatilanteessa etenkin avausjaksolla puri hyvin ja KiPa sai rakennettua vain yhden kolmostilanteen jaksolla.

Ensimmäisellä jaksolla Kirin Ossi Meriläinen ja Antti Korhonen löivät kumpikin kaksi juoksua ja jakso Kirille 4-1. KiPan ainoan iski kolmannen vuoroparin alkavalla kakkosjatkeelta Paavo Pelto ja kavennuksen 2-1 toi Otto Kauppinen.

Otto Kauppinen paloi kahdessa ensimmäisessä sisävuorossa kentällemenoyrityksissään, mutta sen jälkeen 11/12 kärkilyöntiä, kunnari tyhjään kenttään ja 4 tuotua juoksua lisää. Nämä riittivät vain KiPan kakkospalkintoon ja ykköspalkinnon sai kolmospolttajana pelannut Matias Litmanen, joka 8/10 kärkilyönnillään mahdollisti KiPan takatilanteet. 

Ensimmäisen jakson kolmostilanteet tyrmäävästi Kirille 8-1 ja kärkilyönnit 20-13 (71%-39%)

Tauon jälkeen KiPa tuli ryminällä toiselle jaksolle. Kiri aloitti sisällä ja jo kolmen lyöjän jälkeen taululla oli kaksi paloa. Kun ensimmäisen jakson KiPan tilastoissa oli vain yksi juoksu, yksi kolmostilanne ja 13 kärkilyöntiä, niin toisen jakson 1. vuoroparissa tuli 4 juoksua 6 kolmostilanteesta ja 14 kärkilyöntiä.

Samu-Kalle Varosen veto kolmosluukusta aidan ali vastamäkeen ja Juuso Lattu toi 0-1 ja takapesät täyteen. Vasarainen ykköselle, yhden palon ajot Jiri Pippolalle mutta ykkösrajanäpystä niukka palo Pellosta kotiin. Toisella vapaa kumura kakkosjatkeelle ja Samu-Kalle Varonen toi 0-2. Kopilla pesät tyhjiksi ja Kaksonen kärkeen. Litmasen pompulla Kaksonen kakkoselle ja toisella pompulla jo kolmoselle. Joni Lehikoisen keskinäpy ei jäänyt A. Korhoselle ja Kasperi Kaksonen toi 0-3. Joona Lehtinen eka kertaa lyömässä, ensimmäisellä kakkosvaihto onnistui ja toisella pallo Haapakosken ohi läpi kakkospesältä jolloin kakkospesältä lähtenyt Joni Lehikoinen toi jo 0-4.

Toisessa vuoroparissa Kiri kavensi 2 juoksulla kun Antti ja Matti Korhosen kumurat putosivat väliin.

Kiri meni kolmannessa jo 4-5 johtoon. Jani Lassilan näpystä pallo sirvahti hieman kolmosvahdilta ja Perttu Olli toi harhaheiton turvin 3-4. Juhani Ojalan veto kolmospuolelta aidan ali ja Aappo Savikoksi toi tasoituksen 4-4. Antti Korhosen kumura kolmosjatkeelta läpi ja Markus Keski-petäjä toi 5-4.

Paavo Pellon tasoitettua etutilanteessa kakkosjatkeen läpilyönnillä Otto Kauppisen tuomana 5-5 Kiri oli jälleen kiinni puhtaassa voitossa, kun viimeisen vuoroparin alkavalla lyöjäjokerit Matti Korhonen ja Ossi Meriläinen löivät Kirin 7-5 johtoon.

Mutta viimeisen tasoittavalla KiPan sankari Otto Kauppinen pamautti kunnarin tyhjään kenttään, Samu-Kalle Varonen iski Otolle tuplajuoksun ja Samu Vainikaisen läpilyönti kolmosjatkeelta etutilanteessa merkitsi KiPalle Juuso Latun tuomaa jaksovoittoa juoksun 7-8.

Toisen jakson kolmostilanteet KiPalle 10-14 ja kärkilyönnit 25-33 (63%-67%)

Supervuoroparissa KiPa sai kolme kolmostilannetta, mutta Pippola, Matikainen ja Lehikoinen eivät onnistunut kotiutusyrityksissään. Kiri rakensi palottomat ajot, mutta Antti Korhosen lyönnillä haavat kotiin ja kun KiPa nappasi kaksi kärkipaloa kolmoselta, oli edessä kotiutuskilpailu.

KiPa aloitti kotarit hyvin kun ensimmäinen pari Samu-Kalle Varonen-Joni Lehikoinen toi komealla kumuralla 0-1. Kolmen seuraavan parin yritykset haavoihin ja viimeisestä risti kotiin.

Kiri kuittasi nopeasti: kaksi ensimmäistä paria onnistuivat kun Antti Korhonen-Onni Määttä, kakkosluukusta 1-1 ja Matti Korhonen-Markus Keski-Petäjä, kumura ja Varosen hyvästä heitosta huolimatta voittojuoksu 2-1.