Katso kuvat ottelusta
Ottelun lopussa koettiin heiman draamaakin: viimeisen vuoroparin alkavalla KiPan kotiuttajajokeri Jiri Pippola löi takatilanteessa viimeisenä lyöjänä ensimmäisellään kakkoskopparin eteen ja Matias Litmasen tuoma tasoitus KiPalle 3-3 näkyi jo taulullakin. Pelituomari Kosti Rautiainen kysyi muilta tuomareilta yksitellen, oliko lyönti koppi vai ei. Päätöksenä oli koppi sekä haavat molemmalle etenijälle. Toki tasoituksen jälkeen KiPan olisi pitänyt tehdä vielä juoksu jotta ottelu olisi jatkunut JoMan tasoittavaan sisävuoroon.
– Tiukka matsi ainakin omaan silmään. Ehkä vähän liikaa tuli juoksuja etupuolelta. Takatilanne ei kestänyt, hyvä lyöntejäkin siellä oli. Enemmän olisi pitänyt lyödä juoksuja ja ku oli 10 kolmostilannetta, niin ehkä viisi lisää, niin olisi ollut vielä tiukempaa, kertoi KiPan ykköspalkittu, kopparinakin hyvin pelannut ja Samu-Kalle Varonen (1 lyöty, 5/8 KL).
– Hyvä fiilis, tuntuu että lyönti on nyt kepissä. On valmistauduttu huolella ja tuli hyviä lyöntejä. Terotettiin, että pitää saada hyvä fiilis jo harjoituksissa jotta sen voi siirtää myös peliin, kertoi lyöjätilastossa Jiri Pippolan kanssa tasoihin 34 lyötyyn juoksuun noussut Juho Toivola (5 lyötyä, 8/10 KL)
KiPan pelinjohtaja Juho Kaikolla ei kovin hyviä fiiliksiä ottelusta jäänyt.
– Ei ole kovin mukavat fiilikset, kun tulee tukkaan eikä pinnaakaan lähde mukaan. Oli erikoinen peli, saatiin alussa nopeasti räpylästä kaksi paloa, sitten huono heitto, josta piti tulla kolmas palo. Kriittisiin paikkoihin tuli liikaa virheitä ulkopelissä. Toinen jakso pysyi pitkään tasaisena, mutta sisäpelissä olisi vielä paljon tehtävää. Pitää varmaan taas pyöritellä vähän videoita, Kaikko totesi.
Ensimmäisen jakson aloitti JoMa sisällä KiPan voitettua hutunkeiton. KiPan aloitus ulkona oli hieno ja jo kolmen lyöjän jälkeen taululla kaksi ristiä.
Mutta kolmannen palon sijaan Iiro Kuosa pääsi harmittavasti harhaheitolla kakkoselle ja illan sankari, 5 lyödyllä juoksullaan JoMan pelastanut Juho Toivola (5 lyötyä, 8/10 KL) löi kaksi ottamatonta välilyöntiä joilla Iiro Kuosa eteni ensin kolmoselle ja vielä toi isännät 1-0 johtoon.
KiPa aloitti sisälläkin hyvin tehden yhden palon ajot, Pippolan hermopallo mutta palo Kauppisesta kotiin ja jatkoajoista Samu Vainikaisen viimeinen kolmosjatkeelta laittomaksi.
Toisen alkavalla toisena lyöjänä JoMan Konsta Kettusen lyönti meni ykkösrajasta läpi, mutta 1937-päisen yleisön jo hurratessa Varonen haki pallon kolmospesälle ennen kunnaria. Tämän jälkeen vain neljä lyöjää ja vuoron vaihto.
Tasoittavalla KiPalle paloton ajolähtö ja Jiri Pippolan keskisaumalyönti tasoitti jakson 1-1 Otto Kauppisen (2 tuotua, 3/4 KL) tuomana.
Kolmannessa vuoroparissa JoMa meni jälleen juoksun johtoon kahden palon jo ollessa taululla. Toiseksi viimeisenä lyöjänä Juho Toivola ykkös-kolmostilanteessa jälleen väliin ja Konsta Piironen toi 2-1. Toivola vaihtoi vielä kakkosrajakovalla ja pompulla kärjen kolmoselle, mutta lisäjuoksua ei syntynyt.
Viimeisen alkavalla KiPan ulkopeli petti kun ykköstilanteessa näpyn jälkeen harhaheitto ohi kakkospesän ja Konsta Kettunen toi 3-1. Viimeisenä lyöjänä Juho Toivola löi kakkospussista Konsta Piirosen kotiin 4-1 ja Henri Litmasen varrella Elmeri Lieto toi jo 5-1.
Viimeisen tasoittavalla KiPan kärki tökki mutta Jiri Pippola löi kahden palon ajolähdöstä Paavo Pellon kotiin 5-2. Viimeisenä lyöjänä Joona Lehtinen ei onnistunut enää jatkoa hoitamaan.
Ensimmäinen jakso JoMalle 5-2, kolmostilanteet 9-6 ja kärkilyönnit 25-13 JoMalle.
KiPa aloitti toisen jakson sisällä ja kärki sakkasi pahasti. JoMa sai kärjestään yhden palon ajot ja Juho Toivola sai kakkospussista Konsta Kettusen kotiin 1-0.
Toisen alkavalla KiPan ykköspalkittu, Samu-Kalle Varonen vaihtoi ensin keskisaumasta Otto Kauppisen kolmoselle, sitten pallo väliin ja tilanne tasan 1-1.
Tasoittavalla oli taas KiPan ulkokentällä huono hetki. Juho Toivola näpäytti kakkosrajasta Konsta Kettusen kotiin 2-1. Heti perään jatkoajoista Kasperi Hämäläisen lyönnistä piti tulla risti, mutta huonon heiton vuoksi Konsta Piironen ehti kotiin 3-1.
Kolmannessa voroparissa JoMalle sattui Jiri Pippolan näpyn jälkeen ykköstilanteessa harhaheitto ohi kakkospesän ja Juuso Lattu toi KiPan juoksun päähän 3-2.
KiPalla oli myös hyvä ulkovuoro kun Toivolan ajolähöstä lyönti kopiksi ja kaksi ristiä sekä vuoron vaihto.
Viimeisen vuoroparin alkavalla KiPa oli saamassa vauhtia takaa-ajoonsa saaden palottoman ajolähdön Varoselle. Mutta varsilyönti kakkospuolelle meni liian pitkäksi tuottaen palon sekä kakkoselta että kotipesästä. Jiri Pippola löi takatilanteessa viimeisenä lyöjänä melkein tasoituksen, mutta koppi se oli ja JoMalle puhdas voitto ilman viimeistä sisävuoroakin.
Toinen jakso JoMalle niukasti 3-2, kolmostilanteet 8-4 ja kärkilyönnit 15-10 JoMalle.
KiPan seuraava kotiottelu on torstaina 6.7. klo 18 Vimpelin Vetoa vastaan. KiPan kovien vastusten viikko päättyy sunnuntaina vierailuun Kempeleessä kun Kempeleen Kiri saa vastaansa KiPan sunnuntaina 9.7. klo 17.