Toisella jaksolla Alajärvellä KiPan hurja nousu 5-0 tappiotilanteesta 5-7 voittoon. Ensimmäisellä KiPa menetti täpärästi kolmannen pisteensä. AA-KiPa 0-1 (2-2, 5-7)

KiPa sai vierasturneensa toisessa ottelussa onnistumisia laajalla rintamalla. Tehotilastoon pääsi yhdeksän pelaajaa ja joukkueen kärkilyöntien onnistuminen oli kesän parasta, 67 %. Vähän kaivertamaan jäi avausjakson voiton lipsahtaminen sivu suun tasatulokseksi, mutta toisen jakson nousu 5-0 tappiotilanteesta jaksovoittoon 5-7 kertoi Kiteen Pallon joukkueen vahvuudesta.

– Melkein 30 astetta lämmintä, eilinen peli alla ja täällä odotti levännyt ja hyvin valmistautunut joukkue, joten ei mitenkään helppo tilanne ollut otteluun lähteä. Ekalla jaksolla vastustaja pelasi räpylässä pirun hyvin. Vähän jä harittamaan se tasoitusjuoksu, joka oli minun mimelestä palo, mutta ne on näkemysasioista, kertasi KiPan pelinjohtaja Juho Kaikko ottelun enismmäistä jaksoa.

– Toisella jaksolla kotijoukkueella tyrmäysalku, mutta onneksi saatiin heti pari juoksua siihen. Eilen tehtiin Seinäjoella ja nyt täällä tosi hieno nousu. Se näyttää meidän joukkueen henkistä kanttia. Tosi hieno peli ja se lämmittää, että 7 miestä teki juoksuja. Sen se meiltä vaatii, jatkoi Kaikko.

Ensimmäisellä jaksolla Ankkurit menivät toisessa vuoroparissa 1-0 johtoon kun Juho Ihamäen lyömän kumuran pallo poltteli KiPan takakentällä ja Mikael Penninkangas toi 1-0.

Vasta viimeisessä vuoroparissa nähtiin lisää juoksuja. KiPan oli tehtävä vähintään kaksi juoksua ja sen joukkue tekikin. Kärjestä Paavo Pelto (1 lyöty, 1 tuotu, 5/8 KL) pomputti ensin Otto Kauppisen (2 tuotu, 3/4 KL)kolmoselle, sitten pallo väliin keskelle ja heiton mentyä ohi lukkarin räpylän tilanne tasan 1-1. Etutilanteessa Samu-Kalle Varonen (1 lyöty, 1 tuotu, 3/6 KL) täytti takapesät,  mutta paloi itse ykköselle. Samu Vainikaisen (3 lyöty, 1 tuotu, 5/8 KL) kumuralla sataprosenttisesti kärkeä vaihtanut Aku Kettunen (2 tuotua, 6/6 KL) toi KiPan 1-2 johtoon.

– Kova kenttä, hyvä lyödä pomppua. Itse ottelusta hyvä fiilis jäi, tiivisti Aku Kettunen.

Tasoittavalla Ankkurit saivat jo kahden ristin loistaessa taululla KiPan ulkokentän hieman häplätessä pesät täyteen. Puuilon aikalisän jälkeen Lauri Ihamäen näpyllä syöttötuomari näytti ristiä mutta pelituomari hyväksyi Nestori Yli-Sissalan tuomana juoksun ja tasoituksen 2-2. Ankkureilla oli vielä mahdollisuus jakson voittojuoksuun, mutta KiPan hyvä ulkopeli torjui sen.

Ensimmäisen jakson kolmostilanteet 7-8 KiPalle ja kärkilyönnit 12-16 (50 %-59 %) selvästi KiPalle.

Ankkurit aloitti 2. jakson sisällä pelaten kesän parhaan sisävuoronsa. Tuukka Etula löi Atte Kuosmasen kotiin 1-0 kun linjassa heittoa piti virittää. Yli-Sissalasta risti kotiin mutta Tuukka Etula toi ykköspesältä ohi menneellä harhaheitolla 2-0. Nestori Yli-Sissala löi kakkosluukusta 1+1 juoksun arvoisen kunnarin kun Mikael Penninkangaskin ehti ykköseltä lähtien kotiin. Tilanne jo 4-0. Ajolähdöstä Juho Ihamäen merkityllä kumualla tuplajuoksu Nestori Yli-Sissalalle 5-0. Tässä sisävuorossa Ankkurit löivät 11 kärkilyöntiä, mikä on vain yksi vähemmän kuin koko ensimmäisellä jaksolla.

– Meille tarjottiin voittoa, mutta emme pystyneet sitä ottamaan. Sisäpeli lopahti ensimmäisen vuoroparin jälkeen, myönsi Ankkureiden ykköspalkittu kapteeni Nestori Yli-Sissala (1+1 lyötyä, 3 tuotua, 8/9 KL).

Tasoittavalla KiPan kärjestä paloton ajolähtö Varoselle, näpyllä risti kotiin. Jatkoajoista Jiri Pippolan vapaalla välilyönnillä Aku Kettunen toi 5-1. Välillä kopilla pesät tyhjiksi. mutta kakkoskärjestä Kasperi Kaksonen eteni Juuso Latun läpilyönnillä ja harhaheitolla kolmoselle. Ajolähdöstä Matias Litmanen (1 lyöty, 1 tuotu, 4/5 KL) löi hidastetulla Kasperi Kaksosen (1 lyöty, 1 tuotu, 4/5 KL) tuomana 5-2.

Ankkurit ei enää lisäjuoksuja saanut tuudittautuen jo kahden pisteen voittoon. Mutta kolmanen tasoittavalla KiPa näytti kaapin paikan. Yhden palon ajolähdöstä Samu-Kalle Varosen kumura keskelle ja Otto Kauppinen toi 5-3. Jatkoajoista Pippolan kolmas etulaiton ja toinen palo. Aikalisän jälkeen Samu Vainikaisen kumuralla Matias Litmanen toi 5-4. Sitten läpi kakkospuolelta ja Paavo Pelto toi 5-5. Lassi Vasaraisen (1 lyöty, 2/3 KL) kumura kakkosjatkeelle ja Samu-Kalle Varonen toi 5-6. Kasperi Kaksosen lyönti kakkospuolelle ja ulkopelaaja ei tiennyt mihin heittää, jolloin Samu Vainikainen toi jo 5-7.

Viimeisen alkavalla Ankkurit sai kärjen kolmoselle, mutta kakkoselta takapalo ja kolmas risti, joten KiPalle kaksi sarjapistettä, yksi Liitolle ja Ankkurit nollille lukemin 0-1 (2-2, 5-7).

Toisen jakson kolmostilanteet KiPalle 9-11, kotiutukset 4/7-7/11 ja kärkilyönnit yllättävän hyvällä prosentilla 20-24 (67 %-73 %).

KiPan kolmen ottelun viikko jatkuu ennen juhannustaukoa sunnuntaina 18.6.2023 klo 17 kun aina aurinkoiselle Rantakentälle saapuu Pattijoen Urheilijat. Juhannustauon jälkeen tiistaina 27.6.2023 klo 18 on Pohjois-Karjalan Derby II kun Joensuun Maila saapuu Rantakentälle.