3.6.2022 KiPa heräsi liian myöhään ja ulkopelivirheen myötä pisteet Kempeleelle. KiPa-KeKi 0-2 (0-1, 5-6)

Kempeleen Kiri oli tuplareissullaan eilen hävinnyt Joensuun Mailalle molemmat jaksot niukasti yhdellä juoksulla. Tänään Kiteen Rantakentällä Kirin onni vaihtui, sillä Kiri voitti molemmat jaksot yhdellä juoksulla. Ottelu oli erittäin tasainen tilastojenkin valossa: kolmostilanteet 14 – 15, kärkilyönnit 38-39 (56% – 55%).

Katso myös illan vilakalla kuvat ottelusta

KiPan kärki kulki loistavasti, Elmeri Purmonen 6/7 kertaa kärkeen, Juuso Lattu 8/8 vaihdot ja Jesse Eskelinen 7/9 vaihdot.  Mutta kotiutukset alkoivat sujua vasta 2. jakson 3. vuoroparissa.

KiPan ykköspalkittu Juuso Lattu tiivsti ottelun:
– Keula pelasi parhaan ottelunsa koko kaudella, mutta kotiutukset eivät kestä päivänvaloa. Ekalla jaksolla ulkopeli oli hyvää, toisella tuli peni kämmi (josta kolmannen vuoroparin tasoittavalla Kirin Matti Korhonen toiseksi viimeisenä lyöjänä, kahden palon tilanteessa, jalkavaivaisen Antti Korhosen ollessa ykköspesällä, iski viimeinen lyöntinsä läpi kakkospuolelta kunnarin ja juoksun arvoisesti muuttaen tasatilantee 3-5:een. Linja räpellyksellä vielä tuplajuoksu 3-6.)
– Vastustajankin keula kulki hyvin, ansaitusti saivat voiton, myönsi Juuso.

Juuso Latun huikeat vaihtolyönnit saattelivat sataprosenttisesti kärkeä eteenpäin

Kirin ykköspalkittu Antti Korhonen (2 lyötyä, 1 tuotu juoksu, 4/8 KL) iloitsi ensimmäisestä kolmen pisteen voitosta Rantakentällä. Kaksi aikaisempaa vierailua ovat nekin päättyneet Kirin voittoon, mutta jaksoin 1-2.

KiPan kakkospalkinnon sai kakkoskärjestä Joni Lehikoinen (1 lyöty, 6/8 KL), joka myös napsi etukentällä näpyistä useita paloja. Kirin kakkospalkinnon sai etenijäkonkari Teemu Isoketo, joka meni 7/7 kertaa kentälle.

KiPan pelinjohtaja Juho Kaikko harmitteli kotiuttajien puutetta:
– Ei ole sitä miestä, joka ensimmäisen juoksun löisi, nyt se jäi toisen jakson kolmanteen vuoropariin. Kun juoksu saadaan, niin niitä tulee sitten ryppäissä. Toisen jakson kahden palon tilanteen läpäri kruunasi illan, vaikka oli päästy peliin mukaan (0-3:sta tasoihin 3-3:een). Niitä virheitä aina tulee.

Kirin pelinjohtaja Teemu Körkkö oli luonnollisesti tyytyväinen.
– Eilisestä on menty eteenpäin ja lopputulso ratkaisee, vaikka ei se nättiä ollut. Pelattiin kahta laadukasta joukkuetta vastaan, kaverin ykköskeula peasi hyvin, mutta oltiin tarpeeksi kärsivällisiä ja saatiin voitto.

Ensimmäisellä jaksolla
tiukkoja tilanteita

Avausjaksolla ei juoksuilla juhlittu. KiPa voitti hutunkeiton ja aloitti ulkona. Kiri ei saanut kärkeä kulkemaan ja etenijää ei saatu kakkospesää pitemmälle. Tasoittavalla KiPa sai yhden palon ajot, mutta Jiri Pippolan kumura kantoi kopiksi ja tilanne kuivui kokoon.

Toisen alkavalla Kiri sai kärjestään palottomat ajot. Sami Haapakosken lyönnista Hannes Pekkinen heitti ristin kotiin. Jatkoajoista Antti Korhonen löi pallon väliin ja Samu-Kalle Varosen hyvästä heitoista huolimatta Onni Määttä ehti täpärästi kotiin 0-1 ja oli kiinni palkinnoissa, sillä juoksu jäi koko jakson ainokaiseksi.

Antti Korhosen lyönnillä Onni Määtän sormet jo viivalla, pallo räpylässä, mutta ei vielä lukkarin hallinnassa, joten juoksu 0-1

Kirin painostus jatkui, mutta M. Korhosen viimeinen laittomaksi, ja Tommi Piiraisen lyönnistä Lehikoinen nappasi kolmannen ristin kotiin.

Kolmannen tasoittavalla KiPa sai palottomat ajot, mutta Pippolan ja jatkoajoista Sami Partasen lyönnit Sami Haapakoskelle, kaksi ristiä taululle ja kopilla pesät tyhjiksi.

Viimeisen alkavalla Kirin palottoman ajolähdön hoiti Samu Vainikainen ja M. Korhosen kotiutusnäpystä Lehikoinen nappasi komean palon kotiin. Tasoittavalla KiPa rakensi kärjestä palottomat ajot, mutta Vainikaisen lyönnillä haavat kotiin ja vaihtonäpystä risti kolmoselta. Ekon näpyllä sama kohtalo ja kolmaskin palo tuli kolmospesältä Otso Mäkelän lyönnillä.

Toinen jakso kaatui
Matti Korhosen läpilyöntiin

Toisella jaksolla KiPa aloitti sisällä ja Purmosen ainoan epäonistuneen kentällemenoyrityksen jälkeen etupesät saatiin täyteen, mutta koppi pilasi jatkon. Kakkoskärjestää kuitenkin Lehikoinen löi itsensä suoraan kakkospesälle, mutta Kirin lukkari Jani Lassila nappasi hänestä kärpäsen.

Tasoittavalla Kiri rakensi oppikirja-ajot ja Sami Haapakosken välilyönnillä Teemu Isoketo toi 0-1. Ajot jatkuivat ja Antti Korhosen iski pallon linjaan, heitto oli huono ja pallo karkasi lukkarin räpylän kärjestä. Näin Onni Määttä toi 0-2. Jatkoajoista Pekkinen napsi ristit kotiin.

Toisessa vuoroparissa Matti Korhonen löi pallon linjaan ja heitto jäi taas kehnoksi, Aatu Saastamoinen toi jo 0-3.

Kolmannen alkavalla Kiri vaihtoi ontuvan Antti Korhosen jokeriksi ja tilalle tuli etenijäjokeri Sebastian Lahti. KiPa sai hyödynnettyä tilannetta ja palottomasta ajolähdöstä Samu Vainikainen löi Elmeri Purmosen kotiin 1-3. Vaihtonäpystä pallo kaaressa yli kolmospesän ja Juuso Lattu jatkoi suoraan kotiin kaventaen jo 2-3. Rantakentän seitsemännsataapäinen yleisökin heräsi ja jälleen näpystä heitto ohi kolmospesän ja toinen paloton ajolähtö. Pippolan näpy jäi liian lyhyeksi ja lukkari haki sen, jatkoajoista Mäkelän viimeinen laittomaksi. Joni Lehikoinen iski pallon väliin kolmoskopparin eteen ja Samu Vainikainen toi KiPan tasoihin 3-3.

Samu Vainikainen avasi KiPan juoksuhanoja vasta 2. jakson 3. vuoroparissa kotiuttamalla Elmeri Purmosen

Tasoittavalla Kirillä oli jo kaksi ristiä taululla, kolmanneksi viimisenä lyöjänä Matti Korhosen edessä ykkösellä vaivanen Antti Korhonen, jolla oli yksi lyönti jäljellä. Kohti tulevapallo pitää ottaa kiinni, mutta kuitenkin pallo läpi rantapusikkoon, Antti Korhonen ontuen kotiin ja Matti Korhonen kiersi kunnarin 3-5. Tommi Piirainen löi vielä pallon linjaan ja ulkokentän avustuksella Matti Korhosen tuplajuoksulla taululle taas kolmen pisteen ero 3-6.

Tällaista ei saa tapahtua vaan kohti tulevat pallot pitää ottaa kiinni
KiPan pelinjohtaja Juho Kaikolla on mietittävää sisäpelin ja etenkin kotiutusten suhteen

Viimeisen alkavalla KiPalle heti paloton ajolähtö, joka josta haavat kotiin kun kakkoskoppari Tommi Koivisto juoksi reilusti laittoman lyönnin kopiksi. Kärjen vaihto onnistui takapalon hinnalla ja toinenkin risti tuli taululle ennekuin pesät saatiin uudestaan täyteen Jiri Pippolalle. Kakkosrajanäpyllä Jesse Eskelinen kiiti kotiin 4-6 ja kumura kolmoskopparin eteen, pallo ppomppasi yli ja Sami Partanen toi jo 5-6. Valitettavasti varmistava kakkoskoppari haki pallon nopeasti, eikä lisäjuoksuja tullut. Ykkös-kolmostilanteessa Joni Lehikoisen tappikumuran sai poltaja hypättyä kopiksi ja ottelu päättyi Otso Mäkelän palaessa kotiin.

Pallo ei jää räpylään ja Jesse Eskelinen tuo Jiri Pippolan kakkosrajanäpyllä 4-6

Kotiuttajajokeri Jiri Pippola on lyönyt jokaisessa 8 ottelussa vähintään yhden juoksun, yhteensä 15 juoksua.

Ensi viikolla KiPalla on tuplaottelun reissu, tiistaina 7.6. Koskenkorvan Urheilijat ja keskiviikkona 8.6.2022 Kankaanpään Maila. Välissä vain vähän harjoittelutaukoakin, sillä seuraava kotiottelu on sunnuntaina 12.6.2022 Seinäjoen JymyJusseja vastaan.