Juho Kaikko, 28, ja Kiteen Pallo ovat solmineet kaudet 2022 ja 2023 kattavan pelinjohtajasopimuksen. Kouvolalaislähtöinen Kaikko tuli kesken viime kauden KiPan Miesten Superpesis-joukkueen kakkospelinjohtajaksi.
– Viime kesästä jäi hyvät fiilikset KiPasta, vaikka tulos ei ollutkaan toivotunlainen. Silloin kun Varosen Mikko soitti, tuli heti olo, että haluan tämän kortin kyllä katsoa. Kaikki ottivat seurassa ja joukkueessa hyvin minut vastaan ja oli helppo tulla mukaan, Juho kertaa viime kautta.
Pelinjohtajana toimimista ja joukkueen kanssa toimimista Juho odottaa innolla.
– Olen ensinnäkin erittäin otettu, että minua kysyttiin tähän rooliin. Kiteen Pallo on sellainen seura, jota olen jo junnuna seurannut, kun KiPa pelasi finaaleissa. Hienoa päästä edustamaan tällaista seuraa, Juho sanoo.
– Koen myös, että joukkue sopii minulle hyvin, koska kyseessä on pääsääntöisesti nuori joukkue ja omat vahvuuteni ovat pelinjohtamisen ohella siinä nuorten pelaajien kehittämisessä.
Juho uskoo, että joukkueessa on vielä monta pelaajaa, joka ei ole vielä päässyt sille tasolle, mille edellytykset ovat olemassa.
– Meillä on porukassa sellaisia jätkiä, ketkä eivät vielä ole päässeet kaikki näyttämään sitä omaa tasoaan. Odotan ja uskon, että tulevaisuudessa nuoret nousevat sieltä esiin entistä enemmän ja ottavat isompaa roolia.
– Meillä on myös ensi kesälle kasassa mailan varressa vaarallinen porukka, ja ulkopelin osalta siinä ovat myös palaset oikein hyvät, ei voi valittaa, Juho myhäilee.
Ensi kauden tavoitteista Juho ei ole vielä joukkueen kanssa jutellut, mutta sävelet ovat Juhon mukaan selvät.
– Ei näistä ole tietenkään vielä yhdessä keskusteltu, mutta se on selvää, että Rantakentällä pitää pelata ylempiä pudotuspelejä. Tarkemmin sijoitustavoitteet runkosarjan osalta käydään joukkueen kanssa läpi sitten myöhemmin.
– Tämän lisäksi omalla kohdallani on tavoitteena nuorten pelaajien kehittäminen, Juho kertoo.
Lyhyen visiittinsä aikana Juho kerkesi myös ihastua Rantakentän yleisöön menneen kauden aikana.
– Kiteellä on hyvin erilainen yleisö, mihin Kymenlaaksossa olin tottunut. Katsomossa oli viime kesänäkin hyvin meteliä ja hienosti yleisö kannustaa omiaan.
– Toivottavasti löydätte kaikki myös ensi kesänä sankoin joukoin lehtereille katsomaan ja kannustamaan. Peli tulee varmaan olemaan vähän erilaista, mitä aiemmin, kuten aina, kun pelinjohtaja vaihtuu, tuo jokainen peliin omat mausteensa, Juho lähettää terveisiä kiteeläiskannattajille.
Seuran puolelta uskotaan, että Juho on mies, joka saa ulosmitattua joukkueesta kaiken mahdollisen.
– Meille jäi Juhosta erittäin hyvä kuva viime kesän perusteella. Juholla on valmentamiseen, pelinjohtamiseen ja pesikseen yleensäkin vahvasti vihkiytynyt tyyli.
– Meidän nuoressa joukkueessamme on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia ja meillä on vahva luotto, että Juho saa ulosmitattua sen ja vietyä meidät kohti tavoitteita, Mikko Varonen sanoo.
JUKKA PENNASEN KIPINÄ VALMENNUSHOMMIIN SYTTYI UUDELLEEN
Fysiikkavalmennuksesta päävastuun tulevalla kaudella kantaa jo viime kaudella mukana ollut, kaiken nähnyt ja kokenut Jukka Pennanen, 62. Viime kaudella Jukan rooli oli vielä kohtuullisen vähäistä, mutta tästä eteenpäin mies on jälleen joukkueen täysipainoinen fysiikkavalmentaja.
– Kun viime talvena kävin vetämässä Joensuussa muutamalle jätkälle treenejä, syttyi kipinä pikkuhiljaa valmennushommiin.
– KiPalla on kasassa nuorekas, kehityskelpoinen ja taitava porukka, jolla on kaikki mahdollisuudet menestyä, Jukka pohtii.
Kuten Kiteellä hyvin tiedetään, Jukka tietää, mitä ominaisuuksia huippupelaajalta lajitaitojen lisäksi tarvitaan.
– Vaikka kyseessä on taito- ja taktiikkalaji, tarvitaan pesikseen myös hyvän fyysisen kunnon omaavat pelimiehet. Kiteeläiseen pesäpalloon on aina kuulunut olennaisena osana hyvä fysiikka ja sen eteen olen valmis antamaan panokseni.
Jukka korostaa, että ”paperivalmentajaksi” hänestä ei ole, vaan työt tehdään paikan päällä.
– Nyt minulla on siviilielämäni puolesta mahdollisuus käyttää aikaa valmentamiseen ja olla läsnä joukkueen luona.
– Vahvana kannustimena mukaantulooni on tietysti myös ne myönteiset menestyksen ajat, jolloin sain olla mukana KiPassa. Ja olennaista on tietenkin myös se, että minua tähän tehtävään kysyttiin.
– Keskustelut, joita olen käynyt, uskon vahvasti, että joukkueella, valmennuksella ja seurajohdolla on vahva keskinäinen luottamus ja usko siihen, että kiteeläinen pesäpallo saadaan nousuun. Kovaa työtä se vaatii, mutta siihen ollaan valmiita, Jukka lupaa.
Seurassa Jukan tulon myötä tiedetään, mitä saadaan.
– Jukan myötä meillä on fysiikkapuolelle juuri sitä mitä tarvitaan, pitkän linjan erittäin kokenut valmentaja, joka on tunnettu tinkimättömyydestään. Hänen kohdallaan tulokset puhuvat puolestaan ja sen myötä mies nauttii suurta kunnioitusta ja arvostusta pesispiireissä, Pasi Varonen iloitsee.
Tulevan kauden pelaajasopimuksista Kiteen Pallo tiedottaa lisää lähipäivinä.
Kiteen Pallon sopimustilanne:
- Jesse Eskelinen, 2022
- Kasperi Kaksonen, 2022
- Juuso Lattu, 2023
- Joni Lehikoinen, 2023
- Hannes Pekkinen, 2022
- Elmeri Purmonen, 2022
- Miika Timonen, 2022
- Samu-Kalle Varonen, 2023
- Lassi Vasarainen, 2022
- Pelinjohtaja Juho Kaikko, 2023
- Fysiikkavalmentaja Jukka Pennanen, 2022