Samu-Kalle Varoselle kahden vuoden jatkosopimus

Kiteen Pallon kulmakiviin lukeutuva Samu-Kalle Varonen, 21 jatkaa KiPan paidassa myös kaudet 2022 ja 2023. Nuoresta iästään huolimatta Samu-Kalle on jo verrattain kokenut Superpesis-pelaaja ja miehellä on menossa jo kahdeksas kausi korkeimmalla sarjatasolla. KiPan paidassa Samu-Kalle on pelannut kaudesta 2017 lähtien, eikä jatkopäätös tuottanut vaikeuksia nytkään.

– Kyllä se on ollut käytännössä siitä asti selvää, kun olen KiPassa pelannut, että jatkoja tehdään niin pitkään kuin mahdollista.

– Täällä on hyvä porukka ja sekä joukkue että seura ovat sellaisia, missä haluan olla, joten ei tässä ollut kahta sanaa, Samu-Kalle kertoo.

KiPan joukkueen runko on ollut nyt kasassa jo useamman vuoden ja monet pelaajista ovat tuttuja toisilleen juniorivuosista lähtien.

– Meillä on seurajohdossa ollut selkeä linja joukkueen rakentamisen suhteen ja tälläkin sopimuksella jatkamme avainpelaajien kiinnittämistä pitkällä tähtäimellä, pelaajaneuvotteluista vastaava Pasi Varonen kertoo.

– Hienoa, että Samu-Kalle avasi nyt pelin myös kauden 2023 osalta. Samppi on iso ja tärkeä palanen joukkuetta nyt ja tulevaisuudessa, Pasi jatkaa.

Myös joukkueelle tutulla ja yhtenäisellä joukkueen rungolla on iso merkitys.

– Sillä on ihan mielettömän iso merkitys, että olemme käytännössä kaikki tunteneet toisemme jo pitkään ja meillä on tämän myötä todella tiivis porukka. Kaikki tuntevat toistensa vahvuudet ja heikkoudet, niin on aika helppo pelata.

– Muutenkin koko jengi on ihan mielettömiä äijiä täynnä, Samu-Kalle kehuu.

Joukkueen tavoitteet tulevaisuuteen ovat selvät.

– Ensin mennään välieriin ja siitä mitaleille, Samppi linjaa.

Rantakentän kotiyleisölle Samu-Kalle haluaa myös lähettää terveisensä.

– Kiitos jo entuudestaan saatuun tukeen ja eikun lisää jengiä Rantakentälle, olette ylivoimaisesti paras kotiyleisö!

Kiteen Pallon sopimustilanne:

  • Jesse Eskelinen, 2021
  • Valentin Ikonen, 2021
  • Kasperi Kaksonen, 2022
  • Topias Kaksonen, 2021
  • Juuso Lattu, 2021
  • Joni Lehikoinen, 2021
  • Jarkko Matikka, 2021
  • Sami Mikkolanaho, 2021
  • Sami Partanen, 2021
  • Hannes Pekkinen, 2022
  • Elmeri Purmonen, 2022
  • Miika Timonen, 2022
  • Samu-Kalle Varonen, 2023
  • Lassi Vasarainen, 2022