Fiksu nuori mies, todellinen kapteeni, urheilullinen, rento ja reilu – näillä kaikilla sanoilla kuvataan Kiteen Pallon kapteenia Valentin Ikosta. Kun näiden kuvailuiden joukkoon lisätään vielä aimo annos kovaa työtä, periksiantamattomuutta sekä arki opintoineen Jyväskylässä, ollaan lähellä ”Alluksi” kutsutun Ikosen ydintä.
KINNARIN PESIKSEN PERUJA
2000-luvun alkupuolella Järvenpäässä elettiin pesäpallobuumia. Syksyllä 2001 paikallinen pesäpalloseura Kinnarin Pesis nousi Superpesikseen. Kuusivuotias Ikonen seurasi kotikaupungin joukkueen edesottamuksia tarkkaan, ja päätti aloittaa myös itse pesäpallon pesiskoulussa.
– Olin katsonut pesistä tosi paljon niin ymmärsin jo silloin peliä aika paljon. Se viehätti mua. Toki silloin nuorena koin myös, että mä olen ihan hyvä pesiksessä. Sekin tietysti motivoi.
Ikoselle on erityisesti jäänyt mieleen vuonna 2003 pelatun finaalisarjan ensimmäinen ottelu Sotkamon Jymyä vastaan Kinnarin kentällä Järvenpäässä. Kinnarin Pesiksen hopeajoukkueessa pelasivat muun muassa Timo Rantatorikka, Simo Eerikäinen, Markus Meriläinen ja Sami Partanen. Ikonen seurasi edellä mainittua nelikkoa tarkkaan ja halusi katsomoonkin aina jo hyvissä ajoin ennen pelejä, jotta näkisi myös alkuverryttelyt.
– Mä pääsin pikkupoikana heittämään avausheiton siinä pelissä Toni Kohoselle. Tämäkin on ollut sytyke siihen, että olen ajautunut syvemmin laji pariin, Ikonen muistelee.
Lukkarina aina C-ikäisiin junioreihin asti pelannut Ikonen pelasi pesiksen rinnalla myös muutaman vuoden jääkiekkoa, mutta laji ei tuntunut yhtä mukavalta ja sopivalta kuin pesäpallo. Pesis tuntui ennen kaikkea omalta jutulta.
– Jääkiekko oli jo silloin tosi fyysistä, siellä kahinoitiin ja tönittiin, kun taas pesiksessä oli se oma tila suorittaa. Se tuntui jo heti alusta asti hyvältä asialta.
Kinnarin Pesiksen värit vaihtuivat vanhemmissa D-junioreissa Hyvinkään Tahkon keltamustiin ja jo sitä ennen lukkarista oli tehty etukenttämies.
SUURIEN TUNTEIDEN KESÄ
Ikosen oma Superpesisura alkoi Hyvinkään Tahkosta 2012. Ensimmäinen Superpesisottelu kirjautui Ikosen nimiin Pihkalan helteisessä heinäkuussa, kun Alajärvi kaatui kotiutuslyönneillä 2-1. Jokerina pelannut Ikonen löi ensimmäisessä ottelussaan heti yhden juoksun. Superpesiksen treenirinkiin ja kokoonpanoon nostetun Ikosen ympärillä harjoituksissa ja kentällä olivatkin yhtäkkiä ne pelaajat, joita Ikonen oli nuorena ihaillut katsomon puolelta.
– Alkuun se tuntui jopa epätodelliselta, että olin aiemmin katsomosta katsonut näitä tyyppejä ja sitten mä olinkin itse siinä heidän vierellään tekemässä tätä hommaa. Alkuun se oli jännittävää ja arvostin tosi paljon heitä ja heidän tekemisiään. Katsoin kyllä tarkasti treeneissä, että miten he toimivat.
Erityisen jännittäväksi Ikonen koki sen, että Tahkon joukkuetta johti kapteenina juurikin Timo Rantatorikka, jota Ikonen oli ihaillut jo pienenä poikana katsomosta. Rantatorikan Ikonen mainitsee edelleen omaksi idolikseen.
– Timo on kyllä semmoinen persoona, jota ihailen. Hän oli joukkueen kapteeni, johtajatyyppi ja mä tykkäsin hänestä kaikin puolin persoonana.
Superpesis-debyyttiä, eittämättä isoa askelta pesäpalloilijan uralla, edelsi kuitenkin koko pesäpalloyhteisöä kohdannut suuri suru ja järkytys. Toukokuun lopussa 2012 Hyvinkään Tahkon pelaajistoa joutui osalliseksi ampumavälikohtaukseen. Tahkon A-poikien joukkueessa vasta B-ikäisenä pelanneelta Ikoselta menehtyi joukkuekaveri ja toinen haavoittui.
– Se kosketti joukkuetta isosti. Mieleen on jäänyt se, miten sekä meidän että miesten Superpesis-joukkue ikään kuin yhdistyivät. Se tapahtuma yhdisti, hitsasi joukkueita yhteen ja oli aivan huikea juttu päättää kaiken sen jälkeen se kausi A-poikien pronssimitaliin.
ASKELEITA URHEILIJANA
Samana syksynä oli aika suunnata urheilulukioon Sotkamoon. Ei ollut itsestään selvää, että Ikonen sai luvan ja mahdollisuuden lähteä pesiksen perässä urheilulukioon. Ikosten perheen kotoa Hämeenlinnasta juna Kajaaniin kesti kuusi ja puoli tuntia.
Urheilijaksi kasvaminen vaati myös hänen vanhemmiltaan luottoa ja uskoa pojan pärjäämiseen. Sotkamossa Ikonen asusteli asuntolassa yhdessä Veli-Matti Sigvartin ja Ville Kotron kanssa. Valkolakin Ikonen painoi päähän kolmen vuoden opintojen jälkeen keväällä 2014.
– Kyllähän lukiovuodet kasvattivat. Sotkamossa opin ottamaan itsestäni vastuun ja hoitamaan koulu- ja ruokakuviot itsenäisesti. Ne vuodet kehittivät ilman muuta sekä ihmisenä että urheilijana.
Ison kiitoksen Ikonen haluaa antaa myös Mikko Kuosmaselle, joka oli merkittävä tekijä Ikosen urheilijaksi kasvamisen polulla.
– Mikko ymmärsi, mitä huipputasolla pelaaminen yksilönä vaatii.
Vaikka lukioarkea elettiin kaukana kotoa, kesät kuluivat silti yhä Hyvinkäällä Tahkon Superpesis- ja juniorijoukkueissa pelaten. Kirkkaimpina muistoina mieleen ovat painuneet syksyllä 2013 voitettu B-poikien Suomen mestaruus ja samana kesänä tullut valinta ikäluokan Itä–Länsi-otteluun Hyvinkäällä.
– Vuosi 2013 oli itselleni hyvä vuosi ja nappionnistuminen joukkueelle mestaruuden myötä. Itä–Länsi-valinnan lisäksi onnistuin siinä itse pelissäkin tosi hyvin ja sain kentän parhaan palkinnon.
Ikosen kotikentällä Hyvinkään Pihkalassa pelatussa Itä–Länsi-ottelussa Ikonen löi kunnarin, kolme tavallista ja toi kaksi juoksua.
KOUVOLA
Tahkossa Superpesis-otteluita kertyi Ikosen tilille tasaiseen tahtiin, mutta syksyllä 2016 oli aika vaihtaa maisemaa ja suunnata katseet Hyvinkään ulkopuolelle. Ikonen halusi nähdä, minkälaista pesäpallo on muualla. Armeija oli jo takanapäin, eikä koulupaikkaa vielä ollut. Kouvola tuntui hyvältä ympäristöltä kehittää itseään.
– Kouvolasta oltiin yhteydessä ja se tuntui todella kovalta tavoitteelta ja ympäristöltä. Joukkue oli kova, ammattimainen ja harjoitteluolosuhteet oli hoidettu viimeisen päälle.
Kouvolassa oli kasassa eittämättä loppuottelutason joukkue ja parikymppisen Ikosen rooli jäi Kouvolan vuosina pieneksi.
– Joukkueen rakenne ja runko oli kova ja mä olin tosi nuori. Sisäpelin osalta rooli jäi aika pieneksi. Tietenkin joitain yksittäisiä pelejä pääsin pelaamaan isommille pelipaikoille. Jos vertaa, niin paljon pienemmässä roolissa pelasin Kouvolassa, kuin nyt viime vuosina KiPassa, Ikonen muistelee.
KPL:ssä Ikosen ulkopelipaikka oli ensimmäisen vuoden siepparina, mutta toisena kesänä Ikonen nähtiin välillä jo kipalaisittain tutummassa roolissa polttolinjassa. Superpesiksen mitalit jäivät kuitenkin joukkueelta haaveeksi, mutta junioreissa Ikosen mitalit saivat jatkoa: hän oli Jesse Eskelisen kanssa voittamassa KPL:n A-poikien Suomen mestaruutta syksyllä 2016, kun tiukassa finaalisarjassa Kitee lopulta kaatui Rantakentällä. Kouvolassa vietetyt vuodet olivat kuitenkin Ikosen oman pelaaja- ja urakehityksen kannalta ne tärkeimmät vuodet tähän asti.
– Sain satsata kaksi vuotta ihan täysillä pesäpalloon ja harjoittelemiseen. Kouvola näytti konkreettisesti sen, mitä on toiminta menestyvässä Superpesis-joukkueessa ja opin joukkuetasolla sen, mitä urheilijan elämä ja arki ruokailuineen ja lepoineen on ja mitä se vaatii.
Toisen Kouvolassa vietetyn kesän aikana mielessä kypsyi jo ajatus muutoksesta.
– Halusin isompaan rooliin pelaamaan ja päästä itse vaikuttamaan pelien ratkaisunpaikkoihin, pelaamaan niitä ja nauttimaan niistä.
Kiteeltä oltiin yhteydessä ja vastassa odotti nuori, urheilullinen ja ennen kaikkea mielenkiintoinen joukkue. Samalla Ikosen tiet ristesivät uudestaan lukioaikaisen asuntolaporukan kanssa, kun Sigvart ja Kotro pelasivat myös Kiteellä.
KULMAKIVI
Neljättä kauttaan Kiteen Pallossa aloitteleva Ikonen muuttaa taas kevään korvilla opiskelukaupungistaan Jyväskylästä Kiteelle. Pohjoiskarjalainen elämänmeno on maistunut Uudellamaalla kasvaneelle Ikoselle erittäin hyvin. Lupsakat kaverit ja hauskat persoonat ovat osoittautuneet myös kentällä todellisiksi pelimiehiksi, joiden sekaan Ikonen kokee sopivansa hyvin niin persoonana kuin pelaajanakin.
– Kiteellä pelaajat ovat todellisia pelureita – ne osavat pelata sitä peliä ja ymmärtää sitä. Koen, että sovin porukkaan hyvin, koska mä ymmärrän myös peliä hyvin. Se moniulotteisuus ja taktiset hienoudet ovat aina viehättäneet. Mä osaan tunnistaa niitä tilanteita, että mitä tulisi tehdä missäkin tilanteessa. Koen, että mulla on pelin sisällä myös hyviä oivalluksia.
Samanikäisen ja -henkisen joukkueen vaihtuvuus kaudelta 2020 on ollut pientä, minkä Ikonen kokee ilman muuta tärkeäksi asiaksi. Samat miehet pelaavat ympärillä, ja peliä voidaan kehittää edelliskesän päälle. Ilmaiseksi joukkue ei saa mitään tänäkään kesänä, mutta uskoa ja itseluottamusta ammennetaan viime kesän onnistumisista.
Kovalyöntinen Ikonen näkee omaksi vahvuudekseen pelaajana monipuolisuuden: hänellä on laajalyöntivalikoima, lyönnit sekä heitot lähtevät kovaa ja pallot pysyvät ulkopelissä räpylässä. Myös Kiteen Pallon pelinjohtaja Petri Tuuva yhtyy näkemykseen.
– Allu lyö erittäin taitavasti ja kovaa. Hän on ollut meidän ykköskotiuttaja numerolla pelaavista jo kaksi vuotta, ja usein hän on myös ensimmäisen juoksun lyöjä. Hän on juniorina saanut olla enemmän vaihtolyöjä, niin se taito ja repertuaari hänen lyönneissään on iso. Ulkopelissä hän on linjassa ihan johtava pelaaja ja tosi tärkeässä roolissa.
Kiteellä Ikonen on saanut alusta lähtien ison roolin niin kentällä kuin kopissakin. Työ tulosten takana on ollut tiukkaa ja kovaa, eivätkä isot lyötyjen juoksujen määrät ja onnistumiset tiukoissakin paikoissa ole tulleet itsestään. Pelinjohtaja Tuuva kuvaa Ikosta erittäin kovaksi urheilijaksi, jonka hän odottaa olevan joukkueen kulmakiviä tulevanakin kesänä.
– Kouvolassa Allu kasvoi ilman muuta urheilijaksi ja nyt sitten Kitee-vuosina hän on pystynyt kentällä lunastamaan ja näyttämään, että on ison roolin mies ja pärjää siinä sekä sisällä että ulkona. Vastuu on kova, ja kun sen pystyy kantamaan, niin silloin joukkue alkaa pikkuhiljaa väkisin menestymään, Tuuva summaa.
SEURAAVA STEPPI
Silti työtä on vielä tehtävänä: kehityskohteekseen Ikonen mainitsee nopeuden, josta ei lyöjämiehellekään ole haittaa. Pitkä talvikausi Jyväskylässä on sujunut hyvin ja ennätykset ovat paukkuneet testeissä monella osa-alueella.
– Oon saanut olla tosi pitkän pätkän terveenä, eikä ole ollut mitään, mikä olisi sotkenut harjoittelua. Testituloksien perusteella olen kovemmassa kunnossa kuin koskaan.
Kauden alun siirtymisen sekä Ikonen että Tuuva kokevat joukkueelle vain positiivisena asiana. Loukkaantuneet pelaajat saadaan parempaan kuntoon ja armeijan harmaissa oleva kaksikkokaan ei joudu olemaan pois alkukauden peleistä.
– Me saadaan periaatteessa koko toukokuu harjoitella yhdessä koko joukkueena Kiteellä. Se on tosi arvokasta ja hyödyllistä aikaa meille käydä peliasioita läpi, Ikonen summaa.
Joukkueena voittaminen ja yksilönä onnistuminen ovat mielessä myös tulevaisuuden tavoitteissa. Mestaruuksia ja mitaleita juniorisarjoista on kertynyt, mutta toiveissa siintää Superpesiksen mestaruus ja henkilökohtainen valinta Itä–Länsi-otteluun.
– Mä oon nyt 25-vuotias, että kyllä mä uskon, että mun parhaat pelivuodet ovat vielä tulossa ja ihan nurkan takana. Siellähän jo yli 40-vuotiaatkin vielä pelaavat, että mullahan on vielä hyvää aikaa paljon jäljellä, Ikonen nauraa.
Kiteen Pallon osalta näkymä on myös valoisa.
– Joukkueena meidän seuraava steppi on puolivälierävastuksen voittaminen ja välieriin kampeaminen. Se vaatii tietysti sitä, että pelataan koko runkosarja tosi hyvällä tasolla, jotta saadaan sijoitus mahdollisimman ylös ja sitä kautta ne todennäköisyydet myös jatkoon pääsyyn korkeammaksi.
UUDEN SUKUPOLVEN KIPA
Jo juniorijoukkueissaan usein kapteenin tehtävän saanut Ikonen on äänestetty kahtena edellisenä vuonna joukkueen kapteeniksi pelaajien ja tiiviisti joukkueen mukana olevien ja elävien taustahenkilöiden toimesta.
– Mulle merkitsee tosi paljon ja arvostan sitä tosi korkealle, että saan olla juuri tämän joukkueen kapteeni. Etenkin kun pelaajat ovat sen itse äänestäneet ja valinneet, niin on se kyllä tosi iso kunnia saada tällainen luottamustehtävä, Ikonen kertoo.
Tehtäväänsä hän ei suhtaudu kevyesti. Kapteenin tehtävä on Ikosen mielestä vaatia harjoituksissa ja peleissä tiettyä tasoa, mutta samalla tuoda positiivisuutta joukkueeseen, olla linkki pelaajiston ja pelinjohdon välillä, kuunnella ja ottaa kaikki huomioon, ja auttaa tarvittaessa niin pesiksessä kuin pesiksen ulkopuolisissakin asioissa.
Ikonen naurahtaa ja toivoo, että olisi juuri kuvailemansa kaltainen kapteeni ja lisää, että haluaa kapteenina tehdä joukkueesta ja joukkueen pukukopista sellaisen tilan, jonne mahtuvat kaikki aivan omina itsenään.
– Uskon olevani luotettava ja oikeudenmukainen tyyppi. Yritän kohdella kaikkia rehellisesti ja rehdisti. Pyrin olemaan mahdollisimman positiivinen ja luomaan hyvää, rentoa ilmapiiriä, missä mä uskon, että jokainen uskaltaa ja saa olla ihan oma itsensä. Sitä kautta kentälläkin homma toimii parhaiten.
Ikosen mukaan hommia tehdään ilman muuta tosissaan, mutta mukana on hyvä olla myös ripaus hauskuutta.
– Mulla on myös hyvä huumorintaju ja mä koen olevani ainakin välillä ihan hauska, Ikonen vakuuttaa nauraen.
Ikosen huumori on noteerattu tietysti myös pelaajistossa ja tituleerasipa Hannes Pekkinen Ikosta jopa joukkueen parhaaksi vitsinkertojaksi. Joni Lehikoinen on samoilla linjoilla Pekkisen kanssa.
– Allu on todella hyvä joukkuepelaaja ja tosi rento. Ja on kyllä todellinen kapteeni. Hän osaa ottaa asiat sopivalla vakavuudella ja sitten kuitenkin on oma huumori mukana kaikessa.
Jos pelikaverit tukeutuvat ja luottavat tiukoissa paikoissa Ikoseen, niin hän itse hakee tukea läheisistä ihmisistään, erityisesti omilta vanhemmiltaan sekä tyttöystävältään.
– Sitten jos on pesäpallon suhteen jotain spesifimpää ongelmaa tai asiaa, niin tykkään jutella ja hakea tukea pelikavereilta sekä entisiltä kokeneilta pelaajilta.
Kapteenisto on pelinjohtajalle yksi työkalu joukkueen johtamisessa, ja siihen kuuluu Ikosen lisäksi Hannes Pekkinen, Sami Partanen ja Sami Mikkolanaho. Pelinjohtaja Tuuva kertoo peilaavansa ja testaavansa omia ajatuksiaan ensin kapteenistolla ja kuulostelevansa vastaanottoa ja mielipiteitä välillä hulluihinkin ajatuksiin. Avainasemassa kapteeniston ja pelinjohtajan välillä on vankkumaton luottamus puolin ja toisin. Asioista on pystyttävä puhumaan oikeilla nimillä.
– Kun vaikeita hetkiä tulee, on helppo sanoa kapteenistolle, että vastuuta on kannettava nyt. Jokainen tietenkin on vastuussa itsestään, mutta kapteeniston on totta kai pikkuisen otettava joukkuetta reppuselkään, jos tilanne sitä vaatii, Tuuva kertoo.
Kiteen kapteenisto on sekoitus nuoruutta, kiteeläisyyttä ja kokemusta.
– Tämä on uuden sukupolven KiPa ja on luontevaa, että jatkumona sille on nyt nuorista myös kapteenikin, Tuuva tiivistää.
”FIKSU NUORI MIES”
Ikonen päättelee parhaillaan neljättä vuottaan luokanopettajaopintojen parissa Jyväskylän yliopistossa. Opinnot ovat ihanneaikataulussa ja syksyllä alkavalle viidennelle vuodelle jää muutamien maisterivaiheen kurssien lisäksi päättöharjoittelu sekä gradun kirjoittaminen. Jatko-opinnot johtamisteema mielessä pitäen kiinnostavat, mutta mitään ei ole lyöty vielä tarkasti lukkoon. Valmistuminen, työpaikka ja elämänvakiinnuttaminen ovat mielessä seuraavien vuosien aikana.
Opintojen ja täysipainoisen treeniarjen yhdistäminen on opettanut Ikosen kuuntelemaan itseään ja omaa kroppaansa paremmin. Itsekuria on oltava, samoin suunnitelmallisuutta, jotta saa koulun ohessa laadukkaat harjoitukset tehtyä.
– Olen oppinut armollisuutta itseäni kohtaan ja tunnistamaan sen, milloin tulee levätä ja pitää lepopäivä. 8-16 koulupäivän jälkeen ei ole järkevää tehdä enää mitään kovaa harjoitusta. Mulla on tapana, että sunnuntaisin suunnittelen koko seuraavan viikon harjoitukset, jotta ne sopivat koulun ja opiskelun kanssa yhteen.
Armollisuus ja itsensä kuunteleminen lienevätkin tärkeitä työkaluja, ja havaintoja, aina täysillä tekemiinsä asioihin heittäytyvälle Ikoselle hektisen arjen yhteensovittamisessa.
– Mä olen aika tunnollinen. Jos mä johonkin hommaan lähden, niin mä pyrin hoitamaan sen myös niin hyvin kuin osaan ja annan kaikkeni siihen.
Myös pelinjohtaja Tuuva näkee Ikosen omistautumisen.
– Allu on hyvin itseohjautuva ja suunnittelee omat viikkorytminsä tarkkaan. Urheilullisena kaverina hän ymmärtää harjoittelun, ravinnon ja levon merkityksen. Samalla hän opiskelee luokanopettajaksi ja valmistuu ammattiin siitä. Hänen elämänsä on aika mallillaan. Hän on hyvä esimerkki kapteenina koko joukkueelle siitä, miten hyvin voi hommat tehdä. Hän on fiksu nuori mies.
Harjoitusolosuhteet Jyväskylässä ovat hyvät ja lajitreeniaikoja sovitaan yhdessä myös Jyväskylässä opiskelevan Eskelisen kanssa. Kovana harjoittelijana jo pienestä pitäen tunnettu Ikonen kirjaa tehdyt harjoitukset ja treeniohjelmat säntillisesti ylös harjoituspäiväkirjoihin, joita on kertynyt jo vinot pinot.
– Harjoituspäiväkirjan pidosta on tullut tapa jo kauan sitten. Jälkeenpäin on kiva katsoa, että miten olen saanut kehityksen jossain asiassa aikaan tai huippukunnon päälle.
DISKOMUSIIKKIA
Paineita kapteenin tehtävästä tai isosta vastuusta Ikonen ei tunnusta ottavansa. Hän luottaa siihen, että omana itsensä pysyminen ja oleminen riittää. Pelillisiä painetilanteita hän harjoittaa läpi talvikauden mielikuvissaan luomalla lyöntiharjoituksissa pelitilanteen omassa päässään ja välillä hän sanoo tilanteen harjoituskaverilleen myös ääneen.
– Yritän sillä tavalla tuoda sitä peliä, ratkaisutilanteita ja sitä painetilanteen tunnetta, että nyt on lyötävä juoksu. Itse pelissä en sitä enää tilanteen tullessa eteen ajattele. Kun se juoksu pitää lyödä, niin se on lyötävä, oli tilanne tiukka tai ei.
Rutiineita on hyvä olla ja Ikonen tykkää erityisesti valmistautua peliin lyömällä myös pelipäivän aamuina. Lyöntiharjoitus on ennen kaikkea henkisesti peliin valmistava, mutta Ikonen vakuuttaa voivansa lähteä peliin ilman tätäkin. Taikauskoiseksi Ikonen ei kuitenkaan tunnustaudu.
– Toki ennen pelejä pyrin omassa mielessä visualisoimaan ja käymään läpi tilanteita, joita on tulossa, jotta ne sitten pelissä tuntuu jo tutuilta, enkä hätkähdä niitä.
Vaikka Ikonen lähestyykin peliä mielikuvien kautta kenties analyyttisestikin, joukkuekaveri Joni Lehikoinen kertoo, että kapteenilla on Lehikoisen sanojen mukaan taipumus lauleskella ja ”seota pelipäivänä totaalisesti”.
– No en mä tiedä, mitähän mä sanoisin. Mä väitän, että en mä välttämättä ihan aina sekoa. Jos sattuu tarpeeksi hyvä kappale soimaan kopissa niin mä saatan kyllä jammailla siihen tahtiin, Ikonen nauraa.
Mikä sitten on se tarpeeksi hyvä kappale?
– No kyllä mä tykkään semmoisesta vanhasta diskomusasta! Se on hyvä!
NOPEAT
Quilty pleasure -musiikki?
”No mä en sano sitä vanhaa diskomusaa, koska sitä mä kuuntelen normaalisti. Tämmöiset Gimmel Roviolla-tyyppiset suomihitit.”
Paras ruoka?
”Kyllä se on hyvä perus kotiruoka. Oikein hyvin tuommoiseen tomaattikastikkeeseen tehty pasta bolognese ja sopivasti jätetty napakaksi ne spagetit. Ite tehtynä.”
Paras paikka Kiteellä?
”Rantakenttä”
Viimeksi luin?
”Tieteellisiä artikkeleita, mutta jos sen ulkopuolelta mietin, niin urheilijoiden elämänkertoja. Zlatan tai Agassi taisi olla.”
Kuka on kaikkien aikojen urheilija?
”Usain Bolt.”
Jos sinusta olisi leffa niin kuka näyttelisi sinua?
”Aku Hirviniemi.”
Mitä urheilulajia seuraat kaikkein mieluiten telkkarista?
”Kyllä hiihtoa on mukava kattoa.”
Mitä tai ketä kannattaa seurata Rantakentällä ensi kesänä?
”Kannattaa seurata ehdottomasti Mikkolanahon tuuletuksia tai ylipäätään toimintaa kaarella silloin, kun joku meidän joukkueesta lyö läpilyönnin.”
Mikä on lautapeli jossa voitat aina?
”Scrabble.”
Teksti: Liina-Maija Rummukainen
Lue myös Liina-Maijan aiemmin kirjoittamat henkilökuvat:
OIKEASSA PAIKASSA – JONI LEHIKOINEN NAUTTII OLOSTAAN KITEEN ETUKENTÄN LUKKONA
HANNES PEKKINEN ON PELAAJA, JONKA YMPÄRILLE KITEEN PALLO RAKENTAA TULEVAISUUTTAAN