3.6.2021. Karmivan avausjakson jälkeen KiPalle makea voitto kauden avauksessa supervuoroparin jälkeen

Aina aurinkoisella Rantakentällä oli karmea kauden avaus, sillä avausjakso päättyi 0-8 Pattijoen Urheilijoiden hyväksi. KiPa sai kahdessa ensimmäisessä sisävuorossaan viisi ajolähtöä, mutta kotiutusyritykset olivat ponnettomia. PattU puolestaan meni 0-1 johtoon vapaataipaleen turvin ensimmäisessä vuoroparissa ja toisen vuoroparin jälkeen taululla oli jo 0-6. Tässä vaiheessa vieraiden ykköshahmon, jokeri Jari Törmäsen saldo oli 1+2 lyötyä ja 2 tuotua juoksua. Topi Kosonen ja Juuso Keski-Koukkari lisäsivät vielä KiPa tuskaa kahden juoksun verran kolmannen tasoittavalla, joten ilman viimeistä sisävuoroakin jakso vieraille 0-8.

– PattU löi tosi hyvin ja me oltiin statisteja vaikka kahdessa ekassa sisävuorossa saatiinkin viisi ajolähtöä, myönsi KiPan pelinjohtaja Petri Tuuva.

Toinen jakso pelattiin nolla-nollaa viimeiseen vuoropariin asti kun KiPa sai ulkopelin kuosiinsa. Hannes Pekkisen toisen vuoroparin haamusyöksykoppi ajolähdöstä ja tappoheitto kotiin oli yksi ottelun käännekohta.
KiPan paloista kaksi kolmasosaa eli kuusi oli tullut kopinnostopaloina kolmessa ensimmäisessä sisävuorossa, mutta kun vastustaja pidettiin nollilla viimeiseen vuoropariin saakka, niin jostain sen juoksun oli tultava, kuten KiPan ykköspalkittu Pekkinenkin totesi.

Viimeisen tasoittavalla kärki Elmeri Purmonen pääsi ensi kertaa jakson aikana kentälle ja heti perään Jesse Eskelinen pamautti pallon pusikkoon 1+1 juoksun arvoisesti! Näin toinen jakso isännille 2-0.

– Toisen jakson ulkopelin tiivistyminen toi uskoa. Siitä oli apua, että muistettiin viime kesän nousut, kertasi Tuuva.

Superin alkavalla KiPan Jarkko Matikan vapaalla lyönnillä Juuso Lattu toi 1-0.  Kaksi ristiä oli jo taululla ja etutilanteessa Pattijoen lukkari Topi Kososen heitellessä pelituomari Olli Vilenillä oli jo käsi pystyssä, kun Pattijoen lukkarin heitto luiskahti karkeasti ohi kakkospesän ja harhaheiton turvin Matikka toi kakkospesältä lähdettyään 2-0. Superin tasoittavalla KiPa sai vieraiden kärjen poikki ja ottelu loppui Miikka Matikan takapaloon ykköseltä.

Katso kuvat ottelusta täältä!

Toisen jakson viimeisen tasoittavalla toisena lyöjänä Jesse Eskelinen iski 1+1 juoksun arvoisen kunnarin ja jaksovoitto KiPalle 2-0