Imatran Pallo-Veikot vs. Kiteen Pallo 0-2 (0-1, 3-5)

vs

Yhteenveto

22.6.2022 KiPa teki sen mitä pitikin ja lähti 3 pisteen voitolla juhannustauolle. IPV-KiPa 0-2 (0-1, 3-5)

– Alku oli aika nihkeää, onneksi yksi juoksu riitti hyvän ulkopelin turvin jaksovoittoon, kertoi KiPan ykköspalkittu, 2 juoksua 2. jaksolla lyönyt Jiri Pippola (2 lyötyä, 4/9 KL). Kakkospalkinnon sai vaihtajajokeri Juuso Lattu, joka onnistui kasvattajaseuraansa vastaan 5/7 kertaa vaihdoissaan ja toi ensimmäisen jakson KiPan voittojuoksun.

Avausjakso ainona juoksun löi viimeisen tasoittavalla toiseksi viimeisenä lyöjänä kahden palon ajolähdöstä Otso Mäkelä (1 lyöty, 1 tuotu ja 3/4 KL) jonka välilyönti kolmoskopparin eteen riitti Juuso Latulle tuomaan voittojuoksuun.

Nihkeän avausjakson tilanteilla ei juhlittu, sillä kolmostilanteet vain KiPalle 3-4 ja kärkilyönnit 14-13 (33 % – 45 %). KiPa joutui muuttamaan lyöntijärjestystään toiselle jaksolle, sillä lukkari, numrolla 2 normaalisti pelaava Jesse Eskelinen siirtyi numerolle 9.

– Aika huonoa pesistä tarjottiin (Imatran kevään ennästysyleisölle 1061 katsojaa). Ulkopeli on edelleen hyvää, sisäpeliin ei voi olla tyytyväinen kun IPV:n lukkari Surakka hoiti ykköstilanteet hyvin. Jesse taisteli hyvin toisella jaksolla, erittäin tärkeät kolme pistettä otettiin. Tosi hyvillä lyönneillä hoidettiin toinen jakso ja mukava on nyt lähteä juhannustauolle, kertoi KiPan pelinjohta Juho Kaikko.

IPV:n pelinjohtaja Jukka Mäkinen oli luonnollisesti vähäsanaisempi.

– Kaveri oli tuon verran parempi. Ulkopeli oli hyvää, mutta tänään ei saatu sisäpelissä kaikkea irti.

Jiri Pippola iski
2. jakson kaksi ensimmäistä juoksua

Toinen jakso alkoi yhtä nihkeästi kuin ensimmäinenkin. Toisen vuoroparin alkavalla, kahden palon ajolähdöstä kotiuttajajokeri Jiri Pippola teki sen mitä pitkikin: ensimmäisellä lyönnillä kumura keskelle ja Samu-Kalle Varonen toi KiPan 0-1 johtoon.

Kun tasoittavalla sisävuorollan IPV ei saanut kuudella lyöjällään kuin yhden kärkkärin, alkoi ottelu kallistua KiPalle. Kolmannen alkavalla sisävuorolla kolmesta peräkkäisestä yhden palon ajolähdöstä viimeisellä lyönnillään Jiri Pippola sai jälleen kumuransa onnistumaan ja Hannes Pekkinen toi 0-2. Jatkoajoista Sami Partanen sai pystärinsä toimimaan ja Samu-Kalle Varonen toi 0-3. Ja Lassi Vasarainen jatkoi hienosti pudottamalla lyöntinsä vastustamattomasti kakkosjatkeelle ja Otso Mäkelä toi jo 0-4 KiPalle.

Kolmannen tasoittavalla KiPa ulkokenttä vähän uinui ja Sasu Toikka kavensi näpyllään Joona Mäkelän tuomana 1-4. Kahden palon ajolähdöstä vielä Sasu Iivarisen kumuralla Joona Sikiö toi 2-4. IPV:n painostus loppui kuitenkin jatkoajoista Miitri Pesosen koppilyöntiin.

Viimeisen alkavalla KiPan Hannes Pekkinen lisäsi heti kärjestä tehdystä palottomasta ajolähdöstä Elmeri Purmosen tuomana lukemat 2-5 taululle kun imatran linja vähän räpelsi.

Viimeisen tasoittavalla IPV toki rakensi heti palottomat ajot Sasu Toikalle, jonka välilyönnillä Joona Mäkelä toi 3-5, mutta kun takavaihtoi jäi saamatta, niin isäntien eväät oli syöty.

Näin KiPalle ansaitusti toinenkin kolmen pisteen voitto pailallisderbystä IPV:n kanssa ja sarjataulukossakin nousu ylemmäksi sijalle kahdeksan.

Katso tilastot ottelusta

Tiedot

Päivämäärä Aika Sarja Sarjakausi
22.06.2022 18:00 Superpesis Superpesis 2022

Tulokset

Joukkue12Yht.
Imatran Pallo-Veikot030
Kiteen Pallo152

Imatran Pallo-Veikot

AB R H RBI 2B 3B HR SB BB SO LOB
00000000000
IP H R ER BB SO HR
0000000

Kiteen Pallo

AB R H RBI 2B 3B HR SB BB SO LOB
00000000000
IP H R ER BB SO HR
0000000