21.8.2022 Samu-Kalle Varosen 1+3 juoksua ratkaisi 1. jakson ja superissa Samu Vainikaisen yksi juoksu ratkaisivat KiPalle voiton runkosarjan voittajasta. KiPa-ViVe 2-1s (7-5, 0-2, 1-0s)  

Elmeri Purmonen syöksyy ottelun voittojuoksun Samu Vainikaisen välilyönnillä Supervuoroparissa (kuvakaappaus Ruutu+)

KiPa onnistui vihdoin Vimpelin Vedon voittamiseen pudotuspeleissä. Voitot ovat nyt tasan 1-1 ja Rantakentällä pelataan ainakin torstaina 25.8. kolmas puolivälieräottelu. Sitä ennen toinen kohtaaminen on Saarikentällä tiistaina 23.8.

KiPa ja Veto ovat kohdanneet puolivälierissä kausilla 2012, 2016, 2017 ja 2019. KiPa oli ennen tätä voittoa onnistunut nappaamaan vain yhden voiton, kymmenen vuotta sitten kauden 2012 puolivälieräsarjasta.

KiPa voitti avausjakson, mutta toinen oli vaisua sisäpeliä molempien pelatessa hyvää ulkopeliä ja jakson vei Veto. Mutta Superin alkavalla KiPa sai nollattua jo 6/6 kertaa kotiutuksissaan onnistuneen JP Vainionpään ja vieraat jäivät juoksuitta. Tasoittavalla KiPa tarvitsi vain viisi lyöjää. Samu Vainikainen iski KiPalle makean voiton, joka syntyi kun kolmosella ollut Elmeri Purmonen näki lyönnin sipsahtaneen linjassa räpylään ja menevän kopparille saakka ja karkasi kotiin.

KiPan ykköspalkinnun sai avausjakson ratkaisija Samu-Kalle Varonen (1+3 lyötyä, 2 tuotua, 7/10 KL). Kakkospalkinnon pokkasi superin voittojuoksun kiitänyt Elmeri Purmonen (1 lyöty, 2 tuotua, 7/10 KL). Mainita kannattaa myös Otso Mäkelä (1 lyöty, 5/6 KL) ja Juuso Lattu (1 tuotu, 5/7 KL).

Vedon ykköspalkinnon sai joukkuetta reppuselässän kannatellut Jukka-Pekka Vainionpää (6 lyötyä, 7/10 KL) ja kakkospalkinnon jokeri Jere Saukko (2 tuotua, 6/7 KL ykköselle).

Katso kuvat © Jukka Leino ottelusta

Avausjaksolla Samu-Kalle Varonen
tyhjensi pajatson

KiPa meni heti alussa 1-0 johtoon Otso Mäkelän kotiuttaessa Juuso Latun suoraan kakkospesältä. Veto kuitenkin meni seuraavassa vuoroparissa jälkeen 1-3 johtoon.  

Paloton ajolähtö Matias Rinta-aholle, jonka ottamaton veto kakkosjatkeelle riitti Olli Heikkalalle 1-1.  JP Vainionpään kumura Samu-Kallen eteen ja Aleksi Lassila toi 1-2. Sitten JP pisti pallo keskisaumaan ja Mikko Vihriälä toi 1-3.

Toisen alkavalla viimeisenä lyöjänä Jiri Pippola, veto Heikkaloille ja Jesse Eskelinen toi kavennuksen 2-3.

Elmeri Purmonen toi kaksi ja Jesse Eskelinen yhden juoksun (kuvat © Jukka Leino)

Tasoittavalla Veto lisäsi jälleen johtonsa kahtreen juoksuun kun JP Vainionpää toiseksi viimeisenä lyöjänä, viimeinen lyönti keskelle ja linjan pomputtaessa Jere Saukko toi 2-4.

Mutta KiPa ei tästä hätkähtänyt. Kolmannen alkavalla loistavaan pudotuspelivireeseen päässeen Samu-Kalle Varosen loistolyönti 1+3 juoksun arvoisesti kolmoskulmaan ja Anttilan syöksystä huolimatta pajatso tyhjäksi ja taululle 6-4. Kunnarin edellä kotiin tulivat Elmeri Purmonen, Samu Vainikainen ja Hannes Pekkinen. Lassi meni kärjen taakse ykköselle ja Elmeri Purmonen löi merkistä väliin ja Samu-Kalle Varonen toi 7-4.

Samu-Kalle Varosen pajatson tyhjennyksellä 6-4 ja tuplajuoksulla 7-4 kolmannen alkavalla sisävuorolla (kuvat © Jukka Leino)

Tasoittavalla Veto rakensi tutusti palottomat ajot JP Vainionpäälle, pallo väliin ja Aleksi Lassila toi vieraille kavennuksen 7-5. Mutta lyöjäkuninkaan neljä lyötyä juoksua ei riittänyt, kun viimeinen vuoropari oli juoksuton. Näin komea jaksovoitto KiPalle.

Ensimmäisen jakson kolmostilanteet KiPalle 10-8, kotiutukset 7/11 – 5/7 ja kärkilyönnit 23-20.

Toinen jakso KiPalta
saamatonta sisäpeliä

Toisen jakson ulkopeli oli KiPalla hyvää, sillä Veto sai vain kolme kolmostilannetta. Mutta sisäpeli oli KiPalla täysin hukassa ja isännät ei saaneet yhtään kolmostilannetta aikaan.

Kolmannen alkavalla Vedon yhden palon ajot JP Vainionpäälle, pallo vastustamattomasti kakkosjatkeelle ja Olli Heikkala toi 0-1. Sama toistui neljännen alkavalla kun yhden palon ajolähdöstä JP Vainionpään ensimmäinen lyönti putosi väliin kolmospuolelle ja Jere Saukko toi 0-2.

Toisen jakson vähät kolmostilanteet Vedolle 0-3, kotiutukset 0/0– 2/3 ja kärkilyönnit 11-19.

KiPa näytti henkisen vahvuutensa
Supervuoroparissa

Veto aloitti Supervuoroparin sisällä ja kärjestä heti palottomat ajot JP Vainionpäälle, jonka kotiutusaldo oli tähän mennessä 100-prosenttisnen: 6/6 juoksua. Viimeisellä pallo linjaan ja M. Vihriälästä ensimmäinen palo. Jatkoajot Rinta-aholle ja Samu Vainikainen haki huiman kumuran kopiksi ja A. Lassilasta toinen palo kotiin. Toinen lyönti kopiksi ja Anttila oli irti kopin aikana, joten viiteen lyöjään loppui Vedon sisävuoro.

Superin tasoittavalla KiPan Elmeri pystärillä kärkeen. Juuson viimeisellä pallo kakkossaumaan ja kopparin katkaisu esti pahemmalta. Jessen välilyönnillä Elmeri kolmoselle. Jessen toinen kopiksi linjaan, risti taululle ja Elmeri yksin kolmosella. Matias tuli  kopilla pois ja viidentenä lyöjänä Samu Vainikaisen toinen lyönti upposi kakkospuolelle väliin ja Elmeri Purmonen karkasi KiPan voittojuoksun 1-0.

Rantakentällä 985 katsojaa ja junnuille maistui jäätelö sekä KiPan kannustaminen kuva © Jukka Leino