Elmeri Purmonen – nopeat jalat ja kihara tukka

Sama tilanne toistui viime kesänä useampaan kertaan: pää viuhuu puolelta toiselle, silmät hakevat nopeasti kohdetta niin kaarelta, viuhkasta kuin ulkokentältäkin. Pieni nyökkäys, syötön noustessa katse automaattisesti ylöspäin, osuma, räjähtävät ensimmäiset askeleet röyhkeästi lyönnin perään, syöksy, ja seuraavaksi kaarella usein jo nostettiinkin käsiä ylös tuuletusten merkiksi ”Hyvä Epe!” -huutojen saattelemana. 

Vuosi 2020 jää monille huonolla tapaa mieleen: metsät ovat palaneet maailmalla ennätysvauhtia, ilmastonmuutos kiihtyy ja sen sulaneen jäävuoren huippuna voidaan pitää koko maailmaa ravisuttanutta covid-19-pandemiaa USA:n pitkäksi venyneitä presidentinvaaleja unohtamatta. 

Vasta 18-kesäiselle kärkietenijälle Elmeri Purmoselle tämä kesä, oikeastaan koko vuosi, on ollut poikkeuksellisen hyvä. Samaa voidaan sanoa Purmosen joukkueesta Kiteen Pallosta. Pelinjohtajien ennen kautta määrittelemien ennakkoasetelmien 11. sija ei kuitenkaan enteillyt kummoista kesää Keski-Karjalassa. 

– Kausi oli suurimmaksi osaksi aivan loistava! Erityisen hienoa oli, että koko joukkueelle tuli onnistumisia eikä oltu koskaan yhden pelaajan varassa. Harmi, että kausi päättyi jo puolivälieriin.

Viides sija tiiviillä pelitahdilla pelatulla kaudella oli perinteikkäälle pesäpalloseuralle alku johonkin uuteen: Ikoninen Rantakenttä sai nykyaikaiset puitteet stadionin myötä, joukkueen ilme ja taustat laitettiin uuteen uskoon ja kentällä nähtiin illasta toiseen sitkeä joukkue, joka uskoi itseensä ja voitti puolelleen kotiyleisönsä ja kasvatti korona-aikana yleisökeskiarvoaan.

Joukkue osoitti valmiutensa heti ensimmäisistä peleistä lähtien kaataen selvästi korkeammalle rankatut Joensuun Mailan sekä Imatran Pallo-Veikot kahdesti. Tasaisesti onnistuneen joukkueen tähtenä pitkin kesää tuikki Purmonen.

– Viime kausi meni itseltäni kaikin puolin ihan yläkanttiin, olen kyllä erittäin tyytyväinen. En olisi uskonut itsekään ennen kauden alkua, että tulisi tuollainen kausi pelattua! Asiat lähtivät jotenkin onnistumaan. Sitten se vain jatkui ja tuli onnistumisia onnistumisten perään.

Purmonen tunnetaan kuluneen kesän jälkeen jokaisella pesäpallopaikkakunnalla nopeista jaloistaan, röyhkeistä kentällemenoistaan ja omalla etenemisellä voitetuista, välillä jopa mahdottomilta tehtäviltä näyttävistä, pesänväleistä. Mutta millainen tyyppi Elmeri Purmonen oikeasti on?

– Haluaisin ajatella, että olen ennen kaikkea ystävällinen. Ja suhteellisen rento myös. 

LAJIIN JUURRUTETTU

Purmosen tarina alkaa pesäpalloilijalle tyypillisesti: pesäpallosukuun juuri ennen joulua 2001 syntynyt Purmonen on Kiteen Pallon omia kasvatteja. Kipinä lajiin syttyi jo pikkupoikana pesäpallokatsomossa. Siisti laji kiinnosti – eikä vähintään siksi, että kaikki kaveritkin pelasivat ja koko suku isää ja Esko-ukkia myöten olivat olleet jollain tapaa mukana pesäpallossa.

– Voisi sanoa, että pienestä asti on kädestä pitäen viety kentälle. Oikeastaan minut on juurrutettu tähän lajiin.

Pesäpallon lisäksi lajivalikoimaan kuului jääkiekko aina yläkoulun loppuun saakka, mutta alusta asti oli selvää, että lajiin ei ollut samanlaista intoa ja paloa kuin pesäpalloon. Harrastus lopahti juniorijoukkueen hajotessa.

Vaikka nykyään Purmonen tunnetaan ennen kaikkea kovasta juoksuvauhdistaan ja rohkeasta etenemisestään, hän ei ollut synnynnäinen kärkimies tai joukkueen nopein kaveri, vaan pelasi lapsuudessaan sisäpeliä vaihtajana tai jopa loppupään numeroilla. Ulkopeli etukentällä kiinnosti lapsena sisäpeliä huomattavasti enemmän, koska sisäpelissä lyöntivuoroa joutui odottelemaan. 

– Pelasin ykkösvahdin paikkaa ja junnuissa siihen tuli koko ajan palloja. Oli paljon mielenkiintoisempaa, kun sain ottaa palloja kiinni ja tehdä hommia ja paloja jokaisen lyöjän kohdalla.

Vielä vuonna 2019 B-junioreiden kauteen lähdettäessäkin Purmosen peliasun hihoissa oli numero kaksi.

–  En ollut lapsena kyllä hidaskaan, mutta ei minusta silloin huomannut, että olisin erityisen nopea. Jossain vaiheessa tässä viimeisten vuosien aikana vain huomasin, että juoksen aika lujaa. Treenaaminen alkoi kiinnostaa ihan eri tavalla, kun tajusin voivani kehittyä huippunopeaksi. Mie vaan juoksen ja muut tekee muuta.

OPPIMAAN INNOKAS

Joukkueen viime kesänä viidenneksi johdattanut pelinjohtaja Petri Tuuva kuvailee Purmosta iloiseksi, rohkeaksi ja energiseksi luonnonlapseksi – hyväksi pojaksi ja mukavaksi kaveriksi. 

– Elmeri on innokas ja tosi halukas oppimaan. Välillä pitää vähän toppuutellakin, ettei Elmeri tee liikaa tai liian kovaa. Elmerillä on pelisilmää, mutta niinhän kiteeläisillä pelureilla usein onkin, Tuuva kertoo.

Purmonen naurahtaa Tuuvan sanoille ja tunnustaa itse olevansa vähän yli-innokas ”olisin halunnut pelata joka päivä” ja allekirjoittaa myös energisyyden todeten, että lähtee usein hirveällä innolla tekemään kaikkea. Ehkäpä juuri siitä kertoo myös viime kesänä pelattujen pelien määrä, joka lähentelee neljääkymmentä. Tämä ei kuitenkaan tuntunut painavan jaloissa, päinvastoin, nuoret jalat kyllä jaksavat.  

Pääsarjadebyyttiinsä Purmonen puki päälleen jokeripaidan paikallisvastustaja Joensuun Mailaa vastaan Kerubi-stadionilla toukokuun lopussa 2019. Kesän ajan nuori mies sai kasvaa uusiin rutiineihin rauhassa ja pienessä roolissa ilman merkittävää tulosvastuuta. Perusta läpimurtoon valettiin kuitenkin seuraavalla talviharjoituskaudella, kun harjoittelua alettiin todella tehdä kärkimiehen rooli mielessä pitäen.

– Petri antoi minulle ihan hirveästi vastuuta. Olen nuori kaveri eikä minulle ole kokemusta kauheasti ja silti se uskalsi laittaa kärkietenijän hommiin. Läpimurron mahdollisti varmasti vastuun saaminen ja se, kun koko joukkueella onnistuttiin. Helppo siinä oli sitten itsekin onnistua.

Tahdon ja innokkuuden lisäksi onnistuneiden peliesitysten takana on tehty iso ajatustyö ennen kaikkea epäonnistumisten hyväksymiseksi. Pelinjohtaja Tuuva alleviivaa tätä muutosta Purmosessa ehkä jopa suurimpana avaintekijänä siihen, miksi Purmonen pystyi pelaamaan koko viime kauden niin korkealla tasolla. 

– Minulla oli aiemmin paha tapa jäädä vellomaan epäonnistumisiin ja niistä tuli aina vähän liian iso juttu. Viime kaudella pääsin siitä eroon, Purmonen kertaa.

Epäonnistumisten miettiminen jätettiin minimiin ja keskittyminen suunnattiin vellomisen sijaan seuraavaan suoritukseen. Muutos tuntui luontevalta. Peli ei enää kaatunut siihen, että jollakin yksittäisellä lyöntivuorolla kentälle ei päässytkään tai tilanteesta tuli palo. 

– Toissa kaudella pääsin lyömään yksittäisessä pelissä harvoin. Siinä tuli olo, että on pakko onnistua ja näyttää, että osaan. Tänä kesänä tiesin, että jos en ensimmäisessä vuoroparissa pääse kentälle, niin minulla on vielä seitsemän vuoroparia aikaa yrittää. 

KÄDET EIVÄT TÄRISE ENÄÄ KENTÄLLÄ

Purmosen kotona kaikesta on aina voinut puhua avoimesti. Pelisuorituksistakin tulee palautetta jokaisen pelin jälkeen, eikä tarvitse olla edes pelipäivä, kun kotona ennakoidaan jo tulevaa. Sitä täydellistä peliä ei toistaiseksi ole vielä tullut vastaan, vaan aina on löytynyt parannettavaa. Palautteen antajana on ennen kaikkea Purmosen oma isä Sami, joka on toiminut myös Kiteen Pallon Superpesisjoukkueen pelinjohtajana kausilla 2013 ja 2014. 

– Välillä kun tulen kotiin, niin pitää antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, Purmonen tuhahtaa hyväntahtoisesti.

Suvussa kulkeva pesäpalloveri tai tunnistettavasti kiteeläinen pesäpallosukunimi selässä eivät ole tuoneet paineita omaan suoritukseen. Vaikka paineita ei ole, pelit jännittävät silti – hyvällä tavalla.

– Välillä muut kopissa vähän nauraa sille, kun jännittelen ennen peliä ja saatan tärisyttää käsiäni kopin nurkassa. Ei se sitten kentällä ole näkynyt niin, että jännityksen takia menisi huonosti.

Henkilökohtaiset onnistumiset ja joukkueen menestys ovat tehneet Purmosen tunnetuksi kotipaikkakunnallaan. Pitkien perinteiden pesäpallokaupunki on ottanut uudistuneen joukkueen omakseen. Etenkin oman kylän poikien menestyminen on tärkeää, ja sitä seurataan katsomoissa erityisen tarkasti. Juuri elmeripurmosmaiset tarinat ovat mannaa paikkakunnan pesäpalloväelle ja sen vuoksi kylänraitilla onkin piisannut juttukavereita.

Junioreiden ihailuun ja esikuvan asemaan Purmonen suhtautuu maltillisesti, vaikka tunnustaakin kokeneensa aluksi vähän outona sen, että huomaa ihmisten tunnistavan hänet. Kohtelias, ystävällinen ja varsin sympaattiselta vaikuttava nuori mies on kovaa huutoa yhteistyökumppaneiden keskuudessa ja haluaakin olla hyvänä esimerkkinä kaikille.

– Olen aina ajatellut, että kaikki pitää tehdä kunnolla eikä lähteä mitenkään vetkuilemaan. Hyvän esimerkin antamiseen kuuluu minusta se, että tervehditään aina ja näytetään positiivista mieltä, eikä tiuskita – varsinkin junioreiden läsnä ollessa.

JATKUVAA KEHITYSTÄ

Purmonen nauraa muistellessaan sitä, kuinka kavereiden kanssa on lapsuudessa kiipeilty silloisten Rantakentän katsomorakenteiden alla. Uudet stadiontasoiset puitteet ovat tuoneet uudenlaista puhtia myös yleisöön. Niin Purmonen kuin Tuuvakin kiittelevät kiteeläisyleisöä viime kesän otteluista. 

– Jos meillä voisi se ylimääräinen kenttäpelaaja olla, niin kiteeläisyleisö olisi kyllä se ollut. Kotipeleissä oli upea tunnelma läpi kesän ja ero vieraspeleihin oli todella merkittävä, Tuuva kertaa.

Kesän 2020 tunnelmia muistellessa mieli palaa tunnelmoimaan erityisesti puolivälierien kotipeliä Kouvolaa vastaan.

– Ensimmäisen jakson ratkaisu jäi mieleen, kun Mikkolanaho löi pallon väliin ja toin sen jakson ratkaisujuoksun. Se oli kyllä erityisen hieno hetki. 

Puolivälierissäkin joukkue näytti sitkeytensä vieden Rantakentällä pelatun toisen ottelun nimiinsä, mutta lopulta Kouvolan kovempi rutiini vei voiton. Onnistuneen kesän jäljiltä ei Tuuvan mukaan ole marraskuussa havaittavissa yhtään vähänkään leipääntynyttä pelaajaa. Joukkueessa vallitsee iloinen, avoin ja positiivinen henki, eikä kopista tartu kenellekään paha mieli mukaan. Töitä on kuitenkin tehtävä kovasti, jotta peliä voidaan rakentaa alusta asti korkeamman lähtötason päälle. Hyvän kesän jälkeen mikään ei tule ilmaiseksi.

– Meillä on energinen, edelleen nuori ja nälkäinen joukkue kasassa. Saimme Juuso Latusta ja Sami Partasesta Itä-Länsi-luokan vahvistuksia, variaatiota peliin, kilpailua pelipaikoista ja mahdollisuuden kierrättää joukkuetta entistä enemmän, Tuuva toteaa ja muistuttaa samalla, että isoa tonttia pelanneen ja tähän kauteen uransa lopettaneen Tommi Päivisen paikka on erittäin iso täytettäväksi ulkopelissä.

Tuuva huomauttaa, että nuori kärkimies kehittyy ihan koko ajan.

– Elmeri oppii ulkopeliä koko ajan paremmin pelien myötä. Sisäpelissä keskitytään nyt talven aikana siihen, että saadaan jo kovaa lähteviin heittoihin aina oikea osoite, ja räpylään varmuutta. Vielä ei ole löytynyt rajaa, johon taidot tai nopeus loppuisivat.

Jo nyt monipuolisesti ympäri kenttää lyövä Purmonen tunnustaa, ettei ole aina ihan varma mihin on palloa lyömässä syötön noustessa ilmaan. Joukkueen taustoista muistellaan erityisesti Imatraa vastaan Ukonniemessä pelattua vierasmatsia, jonka lehdistötilaisuudessa ykköspalkinnon saanut Purmonen totesi puolivitsillä syyksi hyvään vireeseensä: ”Kun itsekään ei tiedä minne pallo lähtee, niin silloin pääsee yleensä aika hyvin kentälle”.

Röyhkeästi ja empimättä lyöntiensä perään lähtevä Purmonen harjoittelee parhaillaan lyöntirepertuaariinsa pomppua Pasi Pirisen opissa.

– Aika vähän vielä keskiosumia tulee. On se pomppu jo kuitenkin paremmalla mallilla, kuin viime kesän treeneissä.

ENSIMMÄISEN HERMOROMAHDUKSEN PAIKKA?

Juuri nyt Purmosen arki kulkee harjoituksien ehdoilla. Kestävyyspainotteinen juoksu- ja punttiharjoittelu sekä muutama viikko sitten alkaneet lajitreenit pitävät liikkeessä 7–9 kertaa viikossa. Haastattelupuheluunkin hän vastaa heti juoksulenkin ja suihkun jälkeen. 

Pesäpallon lisäksi keväällä valkolakin saaneen Purmosen arkeen kuuluu työ. Resurssiopettajana 3.–6.-luokkalaisten parissa työskentelevä Purmonen haluaakin olla isona matematiikan opettaja. 

– Matikka on kiehtonut ala-asteesta asti. En ole sitä ihan lukkoon lyönyt, mutta kyllä se ykkösajatus nyt on.

Työn ja pesäpallon jäljiltä jäävä vapaa-aika kuluu ystävien kanssa hengaillessa (”edelleen ne samat lapsuudesta”) ja iltaisin sarjojen ja musiikin parissa (”varsinkaan arkisin ei ole muuhun aikaa”). Ehkäpä tämän takia myös viime kauden kärkietenijäsensaatio toteaa kysymykseen seurustelusta: ”no ei ole kyllä millään tolalla, ihan yksin edetään”.

Lähitulevaisuudessa häämöttää tammikuussa Kainuun prikaatissa alkava puolenvuoden varusmiespalvelus. Purmosta epäilyttää. Hän tuumii armeijan korona-aikana tuovan aivan omanlaisiaan haasteita arkeen, vaikka tarkoitus on hakea ja päästä urheiluakatemiaan. Jo aikaisemmin armeijan Kajaanissa käyneet joukkuekaverit ovat vakuutelleet, että harjoittelemaan pääsee kuitenkin melko hyvin. Sotilasuralle ei ole toistaiseksi hinkua, vaikka isä onkin toiminut aiemmin rauhanturvaajana.

– Itselle ei ole tuo sotilasura oikein napannut. Tai saa nähdä, ellei tuo armeija sitten ihan jotenkin ihmeellisesti innosta. Mutta en kyllä usko siihen.

Yksin kohti Kainuuta ei tarvitse mennä, sillä mukaan Kiteeltä lähtee ystävä ja joukkuekaveri Lassi Vasarainen

– Se tuo tietynlaista helpotusta ja turvaa, kun tietää, ettei tarvitse ihan yksin joka viikko reissata. Tosi hyvä, että Lassi lähtee täältä mukaan.

Pelinjohtaja Tuuva toppuuttelee asettamasta liian isoja saappaita nuorelle kärkietenijälle ensi kaudella.

– Armeija on kenelle tahansa pesäpalloilijalle vaikea vuosi ja kova fyysinen rasite, mutta ennen kaikkea se on sitä etenijälle. Jos Elmeri pystyy vakiinnuttamaan viime kesän tasonsa, on sekin jo valtavan iso suoritus armeijavuotena.

Purmosen tavaramerkkinäkin kenties jo tunnettu kihara tukka ei kuitenkaan selviä armeija-ajasta vahingoittumattomana. Tukanlähtö naurattaa jo etukäteen.

– Joo, kyllä se on sen ensimmäisen hermoromahduksen paikka. Se on ensimmäinen iso askel armeijassa. Vähän jännittää tai oikeastaan kyllä hirvittää, että miltäköhän sitä näyttää ilman hiuksia.

IHANILLA LYÖNNEILLÄ KOTIIN

Kauden 2020 menestys on luonnollisesti tuonut lisämotivaatiota harjoitteluun koko joukkueelle. Ennakkoluulottomat esitykset ja onnistumiset näyttivät, että menestys jatkossakaan ei ole tuulesta temmattua. 

– Näimme, että olemme lähellä niitä TOP 4 -joukkueita ja todistimme, että voimme pärjätä ketä vastaan vain. Kaikilla on nyt se asenne, että me haluamme välieriin asti.

Vaikka armeijavuosi tuokin rasitteensa Purmosen kevääseen ja kesään, on nuorella miehellä yhä merkittävä rooli joukkueessa. Seurassa ei ole ollut puhtaasti Kiteen Pallossa kasvanutta näin lahjakasta ja nopeaa kärkimiestä koskaan ennen.

Tasaisuutta ja ehjänä pysyminen. Siinä Purmosen omat simppelit tavoitteet ensi kauteen. Joukkue janoaa menestystä ja kurkottelee kohti mitalipelejä. Niitä Kiteen Pallo on pelannut viimeksi Puijonlaaksossa syyskuussa 2006. Mutta minkälaisilla lyönneillä ja kenen kotiuttamana hän haluaa ensi kesänäkin tuuletella villisti juoksuja?

– Kyllä mie haluan tulla kotia ihan ehdottomasti Mikkolanahon kumuralla. Se on niin ihana, kun se käy korkealla. Siitä on mukava lähteä kolmoselta.

Kiteellä on jo totuttu näkemään kiharatukkainen kärkimies viilettämässä kolmoselta kotiin, mutta sitä hulmuavaa tukkaa ei nähdä ainakaan ennen juhannusta. Purmosella on aika selvät sävelet tulevasta: Kiteellä pienestä pitäen pesäpalloa pelanneena hän ei vielä tässä vaiheessa uraansa näe pelaavansa missään muualla.

– Unelmoin pesiksestä. Haaveilen mahdollisimman pitkästä urasta ja tietysti menestyksestä. Varsinkin siitä, että saisin pelata ja menestyä Kitteellä mahdollisimman hyvin.

NOPEAT:

Guilty pleasure -musiikki?

”Ressu Redfordin biisit. Muut nauraa ehkä tälle, mutta sen kaikki biisit.”

Salainen taitosi? 

”Ei ole mitään.”

Paras ruoka?

”Tortillat jauheliha- tai kanatäytteellä. Erittäin hyvä!”

Pelimatkoilla..? 

”Istun korttipöydässä. Kaikki ketkä haluaa mukaan, mahtuu mukaan.”

Seuraavaksi opettelen? 

”Pompun lyömisen.”

Paras paikka Kiteellä? 

”Hutsin urheilukenttä.”

Viimeksi luin? 

”Lastenkirja Karusellin 1.–2.-luokkalaisille.”

Kaikkien aikojen urheilija? 

”Nyt on pakko valita pesäpalloilija Toni Kohonen.”

Kuka näyttelisi sinua leffassa?

”Joku kiharatukkainen näyttelijä varmaan. Kyllä se olisi joku toimintakomedia todennäköisesti.”

Teksti: Liina-Maija Rummukainen