Sami Partanen palaa KiPaan

Sami Partanen, 41, palaa Imatralta Kiteen Pallon riveihin vuoden mittaisella pelaajasopimuksella. Kaksi edellistä kautta Imatralla pelannut Saaren Urheilijoiden kasvatti tulee olemaan pelaamisen ohella mukana KiPan juniorivalmennuksessa. Tuleva kausi on Partaselle 25. kausi Superpesiksessa ja 20. Kiteen Pallossa.

-Kyllähän pelaajauran jatkoa piti taas ihan tosissaan miettiä. Noin tiivis tahti, mitä viime kesänä oli, jättää tietenkin jälkensä ja kun kausi vielä päättyi pettymykseen. Jokainen tarina ja syksy alkaa aina nollasta, niin piti pohtia, että onko tässä järkeä ja miten pitkän talven jaksaa painaa, Eko kertoo.

-Se, että oli kysyntää, edesauttoi jatkopäätöstä ja Kiteelle palaamiseen vaikutti tietenkin isosti perhe-elämä, josta varmaan yhtä poikaani Eeliä lukuun ottamatta kaikki ovat nyt tyytyväisiä. Eelin mielestä olisi pitänyt mennä Sotkamoon, Sami naureskelee.

Viime kesänä kärkilyöntitilaston neljänneksi itsensä nakutellut Partanen on seurannut tarkkaan KiPan uudistumista ja pirteitä otteita.

-Tietenkin KiPaa on tullut seurattua tarkalla kammalla ja hyvillä mielin olen katsonut muutosta nuorissa miehissä, seurassa ja olosuhteissa. On hymyilyttänyt, että on otettu kauttaaltaan isoja askeleita eteenpäin ja oma roolini on tulla tukemaan ja auttamaan siinä.

-Sen hyvän päälle on, mikä on luotu, on hyvä lähteä rakentamaan, eikä ehjää pidä mennä rikkomaan. Valmennusjohdon tehtävä on sitten asetella palaset paikalleen ja tärkeintä on, että olemme kaikki siinä samalla sivulla. Kaikki palikat hyvään meillä on tässä olemassa, Eko pohtii rooliaan ja ensi kautta.

-Minunkin naamastani löytyy erilaisia virneitä ja pystyn kyllä muuntautumaan, Sami myhäilee.

-Imatran suuntaan vielä iso, nöyrä ja syvä kumarrus kahdesta vuodesta, Eko päättää.

Kiteen Pallon puolella seuralegendan paluusta ollaan luonnollisesti tyytyväisiä ja Ekon kokemus ja taidot ovat tervetullut lisä menestystä kohti menevään seuraan.

-Eko on vuodesta toiseen yllättänyt epäilijät, hänellä on uskomaton kyky pitää tasonsa ja uudistua.

-Nyt mies pääsee kotioloihin ja hän haluaa varmasti olla yhtenä palasena viemässä uudistunutta Kiteen Palloa eteenpäin. Emme ole kaukana mitalipeleistä ja Eko tuo tähän palettiin tärkeän lisän. Menestyvässä joukkueessa kokemustakin tarvitaan aina, Kiteen Pallon varapuheenjohtaja Mikko Varonen

KiPalla on tällä hetkellä kasassa 11 pelaajasopimusta sekä pelinjohtajasopimus Petri Tuuvan kanssa.

-Joukkue on hyvää vauhtia kasaantumassa. Jatkossakin luotetaan ja panostetaan kiteeläisiin nuoriin pelaajiin, Varonen avaa joukkueen rakentamista.

Kiteen Pallon sopimustilanne:

  • Jesse Eskelinen, 2021
  • Valentin Ikonen, 2021
  • Kasperi Kaksonen, 2022
  • Joni Lehikoinen, 2021
  • Sami Mikkolanaho, 2021
  • Sami Partanen, 2021
  • Hannes Pekkinen, 2022
  • Elmeri Purmonen, 2022
  • Miika Timonen, 2022
  • Samu-Kalle Varonen, 2021
  • Lassi Vasarainen, 2022
  • Pelinjohtaja Petri Tuuva, 2021

Lisätietoja: Mikko Varonen, puh. 050 591 1808 / Pasi Varonen, puh. 0500 543 731