15.2.2020 Halli-SM voitolla käyntiin!

369 katsojaa oli todistamassa Imatran Ukonniemi Areenalla miten Kiteen Pallo aloitti Halli-SM matkansa voitolla, kun se kaatoi tasaisessa ottelussa Imatran Pallo-Veikot jaksoin 0-1 (3-3, 3-4).

Ensimmäisellä jaksolla KiPa siirtyi heti alussa 1-0 johtoon, kun Hannes Pekkinen löi kärkenä pelanneen lukkari Jesse Eskelisen kotiin. KiPalla ensimmäisen jakson ongelmaksi kuitenkin kehkeytyi tilanteiden elossa pitäminen, joka oli vaikeaa etenkin ajolähdöissä. Neljännen vuoroparin aloittavalle mentiin IPV:n 3-2 johdossa, kun KiPa oli saanut harhaheitolla toisen juoksun Veli-Matti Sigvartin tuomana toisessa vuoroparissa. IPV:n epäonneksi kuitenkin numerolla 5 pelannut Valentin Ikonen löi Tommi Päivisen kotipesään, tasoittaen samalla ensimmäisen jakson loppunumeroiksi 3-3.

Toinen jakso oli monin tavoin ensimmäisen kaltainen ja joukkueet löivät juoksuja tasaiseen tahtiin. KiPan takatilannepeli kuitenkin muovautui parempaan suuntaan, ja sisällä se sai toisella jaksolla peräti kahdeksan kotiutusyritystä IPV:n neljää vastaan. Näistä KiPa sai aikaan neljä juoksua, joista kaikki tulivat vapailla välilyönneillä. Imatra pääsi lähelle, mutta Kiteen varma ulkopeli antoi liian vähän kotiutusmahdollisuuksia, ja näin toinen jakso KiPalle 4-3.

Kiteen Pallon onnistujia lauantai-iltapäivässä olivat muunmuassa sisäpelissä kolme juoksua lyönyt Valentin Ikonen, 6/8 kertaa ykköstilanteen purkanut Tommi Päivinen sekä 6/6 kertaa kentälle etenemään itsensä lyönyt Veli-Matti Sigvart. Ulkopelissä selkeä onnistuja oli lautasen ääressä hyvin töitä tehnyt Jesse Eskelinen.

KiPan seuraavat Halli-SM pelit koittavat jo ensi viikonloppuna, kun se kohtaa Joensuussa JoMan perjantaina klo 18.00 sekä SiiPen lauantaina klo 18.30.