Pudotuspelit käyntiin – KiPa haastaa Vimpelin

KiPa selvitti jännittävien vaiheiden jälkeen tiensä neljäntenä kesänä peräkkäin pudotuspeleihin. Vastaan asettuu viime vuosilta tuttu pari – runkosarjan voittaja Vimpelin Veto.

KiPa varmisti paikkansa pudotuspeleissä viimeisellä kierroksella, kun jännittävä kamppailu eritoten Imatran Pallo-Veikkojen kanssa kahdeksannesta paikasta kääntyi kiteeläisten eduksi joukkueen kaadettua Hyvinkään Tahkon päätöskierroksella puhtaasti 2-0. Etulyöntiasemassa ennen kierrosta ollut Imatra puolestaan pudotti Kouvolassa pisteen voittaen supervuoroparissa, joka tarkoitti sitä, että KiPa kiilasi lopulta pisteen erolla pudotuspeleihin.

Vastaan asettuva Vimpelin Veto puolestaan voitti runkosarjan lopulta kuuden pisteen erolla ennen toiseksi sijoittunutta Sotkamon Jymyä. Veto hävisi runkosarjassa ainoastaan kolme ottelua: kahdesti juurikin Jymylle ja kerran kotonaan Joensuun Mailan käsittelyssä. Koko runkosarjaa katsottaessa Vimpeli oli kokonaisuudessaan selkeästi sarjan paras joukkue ottaen eniten puhtaita kolme pisteen voittoja (19), lyöden eniten juoksuja (331), sekä antaen niitä vähiten vastustajille (139).

Runkosarja päättyi KiPan osalta tuuletuksiin. Kuva: Niilo Hirvonen.

Runkosarjassa KiPan ja Vedon molemmat kohtaamiset päätyivät eteläpohjalaisten voittoon. Saarikentällä lukemat olivat tylyhköt 2-0 (5-0, 14-1) ja Rantakentällä puolestaan nähtiin vähäjuoksuisempi kamppailu, joka päättyi vieraiden 0-2 (0-3, 1-3)-voittoon.

Vimpeli on tullut KiPalle tutuksi puolivälierävaiheen vastustajaksi viime vuosina. 2010-luvulla joukkueet ovat kohdanneet samassa vaiheessa kolmesti aiemmin – vuosina 2012, 2016 ja 2017. Näissä sarjoissa Vimpeli on ollut niskan päällä edeten jokaisesta sarjasta välieriin yhteisvoitoin 10-1. Lienee selvää, että tälläkin kertaa runkosarjan voittaja lähtee ennakkosuosikkina puolivälieräsarjaan.

Vuoden 2017 kohtaamisessa Rantakentällä nähtiin jännitysnäytelmä Vimpelin viedessä voiton kotareissa 1-2.

KiPan pelinjohtaja Raimo Bragge tiedostaa Vimpelin vahvuuden, mutta tiedostaa myös, millä ennakkosuosikkia voi horjuttaa:

”Kaikki on nollattu ja pudotuspeleihin lähdetään samalta viivalta, jossa eivät vanhat voitot enää merkitse. Selvää on, että Vimpelin on ennakkosuosikki sarjaan ja lähtökohta on aikalailla sama kuin vuonna 2016, kun tässä vaiheessa kohdattiin. Saarikenttä on ollut meille paha paikka, ennakkoluulottomasti on pelattava eritoten siellä vieraissa. Taktinen pelaaminen näyttelee suurta roolia tässä sarjassa. Sarjan ratkaisee meidän kannalta se, miten virheetöntä peliä pystymme pelaamaan, helppoja ei saa antaa missään tapauksessa Vimpelin tasoiselle joukkueelle. Luottavaisin mielin kuitenkin olen, sillä meidän peli on hyvässä kunnossa ja olemme pelanneet nousujohteisesti kohti näitä pelejä. Ensimmäisen pelin tärkeys on suuri meidän yllätysmomentin kannalta.”

Ottelusarja isketään tänään käyntiin Saarikentällä klo 17.30 ja KiPa pelaa puolestaan ensimmäisen kerran kotona sunnuntaina 18.8 klo 17.00 alkaen.

Koko puolivälieräsarjan otteluohjelma:

  • Vimpeli – Kitee, pe 16.8 klo 17.30, Saarikenttä
  • Kitee – Vimpeli su 18.8 klo 17.00, Rantakenttä
  • Vimpeli – Kitee ti 20.8 klo 17.30, Saarikenttä
  • Kitee – Vimpeli to 22.8 klo 17.30, Rantakenttä (tarvittaessa)
  • Vimpeli – Kitee la 24.8 klo 16.00, Saarikenttä (tarvittaessa)