3.8.2019. Kolmen ja puolen tunnin välillä tunteitakin kuumentanut kamppailu päättyi kolmannen kotiutuskilpailukierroksen viimeissä eli 11. parissa Samu-Kalle Varosen kotiuttaessa Jesse Eskelisen. KiPa – KaMa 2 – 1s (4 – 5, 7 – 5, s1 – , k5 – 4)

Katso myös kuvat ottelusta (illalla ja aamulla lisää…)

Kiteen Pallo nappasi tärkeät kaksi sarjapistettä ja Kankaanpään Mailalle jäi yksi piste maratonottelun jälkeen. KiPan pelinjohtaja Raimo Braggen ja ykköspalkitun, toisen jakson voiton kunnarillaan ratkaissut Valentin Ikosen (1+4 lyötyä, 1 tuotu ja 8/11 KL) mielessä päällimmäisenä oli kaiherrus avausjakson sössimisestä.

– No siinä kunnarissa oli vähän tuuriakin. Ekalla jaksolla annettiin juoksuja ja joka puolella tuli kaikenlaista. Kaihertaa jotenkin, vaikka voitettiinkin, totesi Ikonen. KiPan kakkospalkinnon sai lukkarina sähäkästi pelannut Ville Liukku (3 lyötyä, 5/10 KL). Myös etenijät kunnostautuivat, Topi Hurskainen (5 tuotua, 7/11 KL) ja monesti viimeisellä lyönnillään 7/8 kertaa kentälle mennyt Veli-Matti Sigvart (2 tuotua, 7/8 KL ykköselle).

– Kolmea pistettä lähettiin hakemaan, mutta KaMa pani hyvin vastaan. Kuten Ikonen totesi, niin annettiin liikaa räpylstä. Ainakin 80 % juoksuista annettiin. Ottelussa oli paljon hyvää, mutta hiton paljon huonoakin. Tosi tyytyväinen olen kahteen psiteeseen, vaikka olisi ollu tmahdollisuus enempäänkin, toki olisi ollut enemmän hväittävääkin. Tuomareita en yleensä arvostele lehdistön edessä, mutta tänään tuomarit ei oikein onnistuneet, arvioi Bragge.

Kotiutuskisan toiseksi viimeisessä parissa KiPan Veli-Matti Sigvart olisi tuonut voittojuoksun, jos olisi syöksynyt vauhdilla kotipesään eikä suotta jarrutellen väistänyt myös kotipesään syöksyvää KaMan lukkari Joona Lehtistä.

Veli-Matti Sigvart väistää KaMan lukkari Joona Lehtistä kotiutuskisan toiseksi viimeisessä parissa

– Estäminen siinä olisi tullut, jos Sigvart ei laittanut jarruja päälle, sanoi Bragge. Pelituomari Jari Saaranen totesi siihen, että lukkarilla on oikeus mennä lähimpään kohtaan kotipesää. Jos Sigvart olisi siihen syöksynyt, niin tilanne olisi sitten pitänyt arvioida uudelleen. Nyt siinä ei mitään estämistä ollut.

Bragge ihmetteli myös tuomarien tulkintaa yleisön muka peliin vaikuttaneen huudon jälkeen annettuun uuteen lyöntiin. Katsomosta oli huudettu ”Ohi”.

Myös avausjakson KaMan 3 – 3 tasoitusta ennen syöttötuomari Jani Alakankaan tuomio herätti ihmetystä. KaMan kaari huusi syöttöä vääräksi ja Alakangas ilmoitti syötön lautasvääräksi, vaikka  pallo kopsahti lautaseen.

–  Pallon tulee osua selvästi lautaseen, selitteli Alakangas lehdistötilaisuudessa.

KaMan ykköspalkittu Jouni Itävalo (3 lyötyä, 1 tuotu, 10/12 KL) oli äärimmäisen pettynyt tappioon. Vieraiden kakkospalkinnon pokkasi Arttu Ruuska (1 lyöty, 3 tuotua, 10/12 KL).

–  Äärimmäinen pettymys on päällimmäisenä. Voittoa lähdettiin hakemaan, mutta ei oltu pelillisesti eikä henkisesti sillä tasolla mitä esimerkiksi viime pelissä. En tiedä, oliko pelin panos vai mikä, mutta ei päästy peliä pyörittämään rennosti ja rauhassa missään vaiheessa.  Toki on annettava myös kaverille, ei tuohon tiiviiseen ulkokenttään ole mitenkään helppoa lyödä, totesi Itävalo.

–  Harmitus on tietysti päällimmäisenä. Hyvä nousu ensimmäisellä jaksolla, toisella muutama ulkopelihassi mukaan lukien Ikosen kunnari. Ei oltu ihan tuoreella jalalla eikä pääkään ollut ihan mukana, tapahtui kaikenlaista. Värikäs, lämminhenkinen ottelu. Toivotaan, että yksikin piste on arvokas, säesti KaMan pelinjohtaja Jukka Karttunen.

KiPa sössi avausjakson 3 – 0 ja 4 – 3 johtoasemansa

KiPan voitti hutunkeiton ja valitsi tällä kertaa aloittavan ulkovuoron. KaMa ei saanut sisällä kuin kerran etenijän edes kakkospesälle. KiPan kärjestä puolestaa kolme ristiä kolmospesälle.

Toisen vuoroparin alkavalla KaMa sai kärejstään yhden palon ajot jokeri Petteri Kortelaiselle (vain 1 lyöty, 2/8 KL), jonka lyönnin Ville Kotro haki kopiksi: risti kotiin ja haavat kolmoselle.  Häntäpäästä Lehtinen pääsi harhaheitolla kolmoselle kun Elmeri Purmosen heitto meni ohi kakkospesän. Joona Anttila (2 lyötyä, 3/10 KL) pääsi yrittämään kotiutusta, mutta Ikonen nappasi ristin kotiin

Tasoittavalla KiPan kärkenä Purmonen paloi kakkoselle, mutta Varosen varrella Hurskainen pääsi kakkoselle ja hahrhaeiton turvin jo kolmoselle. Yhden palon ajolähdöstä Valentin Ikonen löi pallon linjaan ja Topi Hurskainen toi 1 – 0.  Jatkoajoista Ville Liukku puhkaisi keskisauman ja Samu-Kalle Varonen toi 2 – 0. Kolmannesta ajolähdöstä Sami Mikkolanaho (1 lyöty, 5/12 kl) löi väliin, mutta kakkoskoppari Valtteri Hämäläisen tappoheitto riitti ppolttamaan Hannes Pekkisen kotiin. Sitten kopilla pesät tyjiksi ja Sigvart meni kakkoskärkenä kentälle. Jesse Eskelinen näpytti häntä kaksi pesänväliä kolmoselle ja hahrhaheiton turvin Veli-Matti Sigavrt toi jo turvallisen tuntuisesti KiPan jo 3 – 0 johtoon.

Kolmannen vuoroparin alkavalla KaMa kuitenkin tasoitti jakson KiPan ulkopleivirheiden avulla. Kun Topias Lilja oli ykköspesällä,  vaihtoi Arttu Ruuska hänet välilyönnillä kakkoselle. Mutta pallo sirvahtikin Hurskaisen räpylästä läpi taakse ja Topis Lilja (3 tuotua, 6/9 KL) toi 3 – 1 kavennuksen. Mikko Pauna täytti ykköspesän ja Jouni Itävalo pomputti Ruuskan kolmoselle. Heitto meni ohi kolmospesän ja Arttu Ruuska karkasi tuomaan 3 – 2. Kari Kellokoski näpytti palottomat ajot, mutta KiPan torjui Kortelaisen ja Anttilan yritykset. Seuraavalla lyöntivuorolla KaMan kaari huusi syöttöä vääräksi ja syöttötuomari Alakangas ilmoitti syötön lautasvääräksi, vaikka  pallo kopsahti lautaseen. Ilmaiseksi saadusta ylimääräisestä syötöstä Toni Pomell pudotti pallon kakkoskoppari Lassi Vasaraisen eteen ja Kari Kellokoski toi tasoituksen 3 – 3.

Tasoittavalla KiPa sai yhden palon ajot Ikoselle, mutta Kivelä poltti Sigvartin kotiin. Jäi pelkkä kolmostilanne ja Ville Liukku löi KiPan 4 – 3 johtoon kolmospuolen välilyönnillä, jolla Topi Hurskainen ehti kotiin.

Viimeisen vuoroparin alkavalla KaMa sai kärejstään palottoman ajolähdön Kari Kellokoskelle, jonka lyhyestä näpysti Liukun piti helposti hakea palo. Mutta pallo ei tarttunutkaan Villen käteen ja Topias Lilja syöksyi halvalla tasoituksen 4 – 4. Yhden palon ajolähdötä Pekkinen nappasi Kortelaisen varresta toisen palon kotiin, mutta jatkoajoista Joona Anttilan merkkaamattomalla kolmospuolen välilyönnillä Kari Kellokoski toi jakson voittojuoksun 4 – 5. Tasoittavallaan KiPa ei saanut mmitään aikaan.

Ensimmäisen jakson kärkilyönnit 19 – 22 (49 % – 55 %), kolmostilanteet 6 – 11 ja kotiutukset 3/5 – 5/11.

Valentin Ikosen 1+2 läpilyönnillä 2. jakso KiPalle

KiPa aloitti toisen jakson mallikkaasti. Kärjestä Varonen rakensi heti takatilanteen ja Hannes Pekkinen löi vapaan lyönnin väliin kolmospuolelle ja Veli-Matti Sigvart karkasi tuomaan 1 – 0. Palotomasta ajolähdöstä Ville Liukku pudotti väliin kolmosjatkeelle ja Topi Hurskainen toi 2 – 0. Mikkolanaholle saatiin vielä yhden palon ajot, mutta lukkari Lehtinen irrotti taktisella väärällä Pekkisen kolmoselta.

Tasoittavan myös KaMa aloitti hyvin tehden kärjellään kolmella näpyllä palottomat ajot Kari Kellokoskelle. Neljäs näpy, joka ei jäänyt Ville Hämäläisen käsiin saatteli Mikko Paunan (2 tuotua, 6/7 KL) kotiin 2 – 1. Jatkajot Korteleiselle, jonka laittomalla ensimmäinen risti taululle. Pauna jatkoi ajoja ja Liukku nappasi väärällä Ruuskan irti kolmoselta. Sitten kopinnosto ja KaMan ote hyytyi siihen.

Toisen alkavalla KiPan Valentin Ikonen löi yhden palon ajolähdöstä pallon läpi ykkösrajasta verkkoon ja Topi Hurskainen toi 3 – 1. Liukun välilyönillä Varone yksin kolmoselle ja viimeisenä lyöjänä Sami Mikkolanaho löi kakkossaumasta Samu-Kalle Varosen tuomana 4 – 1.

Tasoittavalla KiPa sai napattua haavoja KaMan kärjestä, mutta Itävalo löi itsensä käiveröllä suoraan kakkospesälle. Kari Kellokoski hoiti kolmosvaihdon välilyönnnillä ja uudelleen pallo väliin. Kun Vasaraiselta pallo putosi heittotilanteessa, ehti Jouni Itävalo tuomaan kavennuksen 4 – 2.

Kolmannen alkavalla KiPan kärki ei päässyt kentälle ja Varonen paloi Kotron tuppinäpystä kolmoselle. Mikkolanahon kovalla kakkosrajavedolla Ville Hämäläinen pääsi kolmoselle ja olisi ehtinyt kotiinkin Mikkolanahon välilyönnillä, mutta ei lähtenyt. Vasarainen oli viimeisenä lyöjänä, pallo väliin mutta Hämäläisen vasen jalka ei kestänyt ja tuli yhdellä jalalla kotiin jääden siihen makaamaan. Kolmas risti, Eskelinen ulos Hämäläisen tilalle ja Hämis sairaalaan tutkimuksiin.

Sami Mikkolanaho hoitaa loukkaantunutta Ville Hämäläistä

Tasoittavalla KaMa sai Topias Liljan yksin kolmoselle ja Jouni Itävalo löi pallon väliin kakkospuolelle. Pallo poltteli Vasaraisella ja Topias Lilja toi uhkaavasti KaMan jo yhden juoksun päähän 4 – 3. Ei paloja, mutta kolmesta seuraavasta lyönnistä Kotro, Liukku ja Kotro uudelleen teki kolme paloa.

Viimeisen vuoroparin alkavalla KiPa rakensi palottomat ajot Pekkiselle. Lyönti väliin mutta kolmoskoppari Lilja poltti Purmosen kotiin. Uudet ajot Valentin Ikoselle, joka iski pallon kakkoskoppari Hämäläisen yli takarajalle 1+2 juoksun arvoisesti. Ykköseltä lähtenyt Pekkinen paloi kotiin, mutta kunnarin edellä Topi Hurskainen ja Samu-Kalle Varonen toivat KiPalle 7 – 3 johdon. Liukulle oli heti merkki päällä, mutta tappikumurayritys jäi etumiehelle kopiksi eikä tuplajuoksua tullut.

Viimeisen tasoittavalla KaMa kavensi kahdella juoksulla, mutta KiPan jaksovoitto ei ollut uhattuna. Paunan näpystä harhaheitto yli kakkospesän ja KaMa sai takatilanteen ilmaiseksi. Jouni Itävalo kotiutti ykkösrajanäpyllä Arttu Ruuskan 7 – 4 kun pallo ei jäänyt Eskelisen näppeihin. Kellokoski täytti etupesätkin ajolähdöksi Petteri Kortelaiselle. Jälleen ykkösrajanäpy, heitto ohi kotipesän ja Mikko Pauna toi 7 – 5. Jatkoajoista Anttilan veto Ikoselle, toinen palo ja kolmannesta ajolähdöstä Liukku nappasi kärpäsen taktisella väärällä Kellokoskesta.

Toisen jakson kärkilyönnit 25 – 22 (58 % – 55 %), kolmostilanteet 12 – 9 ja kotiutukset 7/12 – 5/9.

KiPa tasoitti harhaheitolla supervuoroparin 1 – 1

KaMa aloitti supervuoroparin sisäöllä ja sai kolmella näpyllä palottomat ajot Kellokoskelle. Viimeinen näpy laittomaksi, risti taululle. Kortelaisen keksipomppu liian matala, toinen palo. Kolmas ajolähtö Joona Anttilalle, kova veto linjaan ja pallon sirvahtaessa räpylästä toi Arttu Ruuska KaMan johtojuoksun 0 – 1.

Tasoittavalla KiPan Varosen tehdessä takatilannetta ohitusnäpyllä, lensi pallo ohi kolmospesän ja Jesse Eskelinen karkasi harhaheitolla tuomaan tasoituksen 1 – 1. Samalla myöhässä lähtenyt Hurskainen palo kolmoselle. Pesät olivat tyhjinä kun toiseksi viimeisenä lyöjänä Vasarainen meni kovalla ykköselle. Viimeisenä lyöjänä Mikkolanahon hidastetulla ja kolmospuolen räpellyksellä etenijä jo kolmoselle. Viimeisellä pallo kolmospussiin, mutta Vasraisen jalat eivät riittäneet voittojuoksun tuomiseen.

Kotiutuskisaa kolme kierrosta: KiPalle voitto

KaMa aloitti kotarit:

  1.  Jouni Tävalo – Topias Lilja: kolmas linjaan, palo
  2. Kari Kellokoski – Arttu Ruuska: vääräksi vedottu syöttö suora, palo
  3. Petteri Kortelainen – Mikko Pauna: kakkoskoppari räpelsi, 0 – 1
  4. ? – ?: pallo väliin, 0 – 2
  5. Toni Pomell – Valtteri Hämäläinen: sirvahti linjasta näpeistä: 0 – 3

KiPa tasoittamaan:

  1. Ville Liukku – Lassi Vasarainen: eka linjaan, palo
  2. Valentin Ikonen  – Veli-Matti Sigvart: heitto yli, 1 – 3
  3. Sami Mikkolanaho – Jesse Eskelinen: merkkaamaton kolmosjatkeelle, 2 – 3
  4. Hannes Pekkinen – Topi Hurskainen: palo
  5. Samu-Kalle Varonen – Jesse Eskelinen: kolmas kova ykkösrajaan, 3 – 3

KaMan kolme seuraavaa:

  1. Jouni Tävalo – Topias Lilja: toinen väliin, Hurskainen poltti
  2. Kari Kellokoski – Arttu Ruuska: ykkösrajanäpy, Pekkinen poltti
  3. Petteri Kortelainen – Mikko Pauna: toisella kolmossaumaan, 3 – 4

KiPan kolme seuraavaa:

  1. Ville Liukku – Topi Hurskainen: ekalla väliin kolmospuolelle, 4 – 4
  2. Sami Mikkolanaho – Veli-Matti Sigvart: ekalla keskipomppu, palo
  3. Samu-Kalle Varonen – Jesse Eskelinen: toisella väliin, palo

KaMan kolme seuraavaa:

  1. Jouni Tävalo – Topias Lilja: toinen keskinäpy, Pekkinen poltti
  2. Kari Kellokoski – Arttu Ruuska: toisellla väliin, ei lähtenyt ja kolmas linjaan, Eskelinen poltti
  3. Petteri Kortelainen – Mikko Pauna: ekalla keskinäpy, Eskelinen poltti

KiPan kolme seuraavaa:

  1. Ville Liukku – Topi Hurskainen: toinen linjaan, palo
  2. Valentin Ikonen – Veli-Matti Sigvart: kolmas väliin, heitto ohi kotipesän, Sigvart väisti lukkaria ja palo
  3. Samu-Kalle Varonen – Jesse Eskelinen: viimeisellä kakkossaumaan, 5 – 4

Jesse Eskelinen tuo helposti KiPan voittojuoksun 5-4 Samu-Kalle Varosen lyönnillä 11. kotiutuskierroksella