27.6.2019 Pattijoen kotiutukset KiPaa parempia ja Raahesta vieraille luu käteen. PattU – KiPa 2 – 0 (5 – 4, 3 – 2)

KiPan rosterista puuttui Raahessa Samu-Kalle Varonen ja jokeriosastolla Antti-Jussi Toropaisen tilalla oli Jiri Pippola.

Ensimmäinen jakso oli tilastojen valossa tasainen: kolmostilanteet 7 – 6, mutta isäntien kotiutukset olivat parempia. Toisella jaksolla KiPa voitti kolmostilanteet 7 – 9, mutta edelleen KiPan kotiutukset takkusivat.

Avausjaksolla PattU koulutti KiPan etukenttää

PattU aloitti sisällä terävästi: viiden lyöjän jälkeen taululla 2 – 0. Topi Kososen merkkaamaton kolmossaumaan ja Jere Achren toi 1 – 0. Jatkoajoista Juuso Keski-Koukkari löi merkistä väliin ja Paavo Pelto toi 2 – 0.

Kaksi seuraavaa vuoroparia KiPan ulkopeli oli rautaa, molemmissa PattU sai vain kerran etenijän edes kakkoselle.  Mutta sisällä ei saatu kuin kavennus 2 – 1, kun kolmannen tasoittavalla Ville Liukun merkattu kumura jäi Kalliolle, mutta Ville hämäläinen ehti kotiin.

Viimeisen vuoroparin alkavalla isännät kouluttivat KiPan etukenttää. Kolmostilanne tuli kun näpystä pallo pomppasi Myyryläisen räpylästä ja kierteisillä ykkösrajanäpyilla tuli kaksi juoksua. Ensin Topi Kosonen koulutti Pekkistä ja Jere Achren toi 3 – 1. Jatkoajoista Keski-Koukkari paloi laittomaansa, mutta Jari Törmänen toisti Kososen tempun Purmoselle ja Paavo Pelto toi 4  – 1. Samalla takavaihto ja kolmospuolelta myös Topi Kosonen kotiin 5 – 1.

Viimeisen tasoittavalla KiPa sai vielä palottomat ajot ja kolme kotiutusyritystä. Vain Valentin Ikonen onnistui kotiuttamaan kolmospussista Topi Hurskainen tuomana kavennuksen 5 – 2.

Toisella jaksolla ei KiPalla onneakaan

Toisen jakson alkuun KiPa oli vähällä mennä 0 – 2 johtoon. Topi Hurskainen löi läpi kakkosrajasta, mutta Ville Hämäläinen paloi niukasti kotiin Teemu Juntusen haettua pallon tenniskentältä ja Topi eteni vain kakkospesälle asti. Tasoittavalla Pattijoki meni 1 – 0 johtoon Jari Törmäsen lyötyä merkistä kakkossauman puhki ja Timo Kallio toi 1 – 0.

Toisen tasoittavalla Pattijoki lisäsi johtoaan 2 – 0:aan kun Topi Kosonen löi  merkistä väliin ja Antti Karjaluoto toi 2 – 0.

Kolmannen ja neljännen vuoroparin alussa KiPa pääsi jo tasoihin 2 – 2. Kenttä oli tyhjä ja vain jokerit jäljellä. Juha Toikka meni vapaalla kentälle, Jiri Pippola pudotti kakkosjatkeelle ja etutilanteeseen tuli Ville Liukku viimeisenä lyöjänä. Ensimmäinen kolmoskopparin eteen, takatilanne ja viimeisellä kumura Matikan eteen ja Juha Toikka toi kavennuksen 2 – 1. Viimeisen alkavalla Hannes Pekkinen löi palottomassa tilanteessa väliin ja Veli-Matti Sigvart toi 2 – 2. Valitettavasti ei lisäjuoksuja enää saatu, mutta tasoittavalla Topi Kosonen iski palottomasta ajolähdöstä läpi kolmosrajasta ja Juha Achren toi voittojuoksun 3 – 2.

Ensimmäisellä jaksolla KiPan nousu katkesi kahteen näpykotiutukseen

PattU voitti hutunkeiton ja valitsi tämän kesän tyyliin aloittavan sisävuoron. Jere Achren näpytti itsensä kärkeen. Paavo Pelto ja Timo Kallio rakensivat heti kärjestä palottoman ajolähdön Topi Kososelle. Merkkaamaton kolmossaumaan ja Jere Achren toi 1 – 0. Jatkoajoista Juuso Keski-Koukkari löi merkistä väliin ja Paavo Pelto toi 2 – 0. Vaihto KiPan ulkokentän avustuksella ja kolmas ajolähtö  Jari Törmäselle, jonka ensimmäisellä haavat Kalliosta kotiin ja toisella risti Kososesta kolmoselta. Harri Kolehmainen kopitti ja etenijäjokeri Antti Karjaluoto kärkeen. Miikka Matikan pystärin haki hyvin Hämäläinen ja Marko Nikula sekä Teemu Juntunen kopeilla pois. Kärki esiin ja Achren vapaalla ykköselle, mutta kakkoselta toinen risti teknisellä palolla turvattiin Pelto aloittamaan toinen sisävuoro.

Ensimmäisen tasoittavalla KiPan Ville Hämäläinen pystärillä kärkeen. Topi Hurskaisen näpystä risti kakkoselle ja Hannes Pekkinen täytti välilyönnillä etupesät. Valentin Ikosen vaihto kopiksi ja Topista haavat kolmoselta. Kopilla Veli-Matti Sigvart pyrkimään tyhjälle kentälle, mutta haavta hänestäkin. Juha Toikka jätettiin väliin ja Elmeri Purmonen välilyönnnillä kärkeen. Jesse Eskelisen kääntö kakkossaumaan täytti etupesät. Juhani Myyryläisen lyöntivuorolla heitto ohi kakkospesän ja Elmeri kolmoselle. Takapesät täyteen ja yhden palon ajot kopin pudotuksella Ville Liukulle. Laittoman jälkeen viimeinen kakkospussiin, risti kotiin ja kahden palon ajot Ville Kotrolle. Achren kurkotti kolmosjatkeelta kopin ja Jesselle haavat kotiin. Pystäri laittomaksi ja vuoron vaihto.

Toisen alkavalla KiPan ulkopeli oli rautaa: viisi lyöjää ja kolme paloa! PattU:n Karjaluoto vapaalla kärkeen ja Pellon näpystä Jesse poltti kärjen kakkoselle. Kallion lyönnillä myös Pellosta kakkoselle palo. Kososen kopinnosto putosiin väliin, etupesät täynnä Törmäselle. Kova veto kopiksi Pekkiselle ja kolmas palo Kalliosta kolmoselta.

Tasoittavalla KiPan Hämäläinen kopilla pois ja Sigvart paloi laittomaan. Hurskainen myös kopitti, Pekkinen kovalla kärkeen. Ikonen veti kolmosluukkuun ja etupesät täyteen. Toikan pomppu, mutta risti kolmoselta. Kopilla pesät tyhjiksi ja Purmonen ykkösrajanäpyllä taitavasti kärkeen. Eskelisen varrella etupesät täyteen. Myyryläisen vaihto kopiksi, haavat Elmerisestä ja viimeisellä varrella takapalo ykköseltä.

Kolmannen alkavalla PattU:n Kolehmainen väärällä kärkeen ja Matikan tuppinäpystä Juhani poltti kakkoselta kärjen. Koppi yläs ja Hanhisalo välilyönnillä kärkeen. Juntunen käänsi kakosjatkeelle täyttäen etupesät. Karjaluoto löi puhtaan hudin, kolmoselta toinen risti ja laittoman jälkeen kiire eikä Hanhisalo ehtinyt kakkoselle.

Tasoittavalla KiPa jätti Kotron väliin ja Hämis löi käiverön kolmospesälle edeten suoraan kakkoselle! Hurskainen löi kolmosjatkeelle täyttäe ykköspesänkin. Pekkinen puhkaisi keskisauman, kärki kolmoselle. Koukkunäpystä välipalo kakkoselta ja Hannes kopilla pois. Sigvart pystärillä ykköselle. Ikosen tuppinäpyllä takapesät täyteen. Kopin pudotuksella yhden palon ajot Ville Liukulle, merkattu kumura jäi Kalliolle, mutta Ville hämäläinen ehti kotiin kaventaen 2 – 1.  Etulaittomalla Villestä toinen risti. Toikan pomppu taas liian matala ja kolmas palo kolmoselta.

Neljännen vuoroparin alkavalla PattU:n Achren vapaalla kärkeen, Pellon keskipompulla etupesät täyteen. Kallion näpy pomppasi Juhanin räpylästä. Aikalisän jälkeen paloton ajolähtö Topi Kososelle, jonka kääntönäpy ykkösrajaan ja Jere Achren toi 3 – 1. Jatkoajoista Keski-Koukkari paloi laittomaansa, mutta Jari Törmänen toisti Kososen tempun ja Paavo Pelto toi 4  – 1. Samalla takavaihto ja kolmospuolelta myös Topi Kosonen kotiin 5 – 1. Kopittelun jälkeen PattU haki vielä kärkeä esiin, mutta ei saanut lisäjuoksuja.

Viimeisen tasoittavalla KiPan kopitti neljä miestä pois ja Hämäläiselle myös haavat. Sigvart, Hurskainen ja Pekkinen rakensivat aikalisän jälkeen palottoman ajolähdön Ville Liukulle, toinen väliin keskelle, mutta ei etenemistä. Kolmas kolmospussiin ja Sigvartista  palo. Jatkoajot Valentin Ikoselle ja kolmospussista Topi Hurskainen toi kavennuksen 5 – 2. Ikoselta laittomalla toinen palo. Toikalle takatilanteessa merkki päälle, mutta kakkospuolelta pallo kotiin ja kolmas palo.

Ensimmäisen jakson kärkilyönnit 20 – 17 (49 % – 47 %), kotiutukset 5/7 – 2/6.

Toisen jakson alkuun tulossa KiPalle 1+1, mutta jäätiinkin nollille

KiPa vaihtoi Sigvartin numerolle 1, muut pykälän eteenpäin ja Toikka jokeriksi. Sigvart löikin itsensä kärkeen, mutta Hämäläisen pystärillä risti kakkoselta. Hurskainen löi läpi kakkosrajasta, mutta Hämäläinen paloi niukasti kotiin Juntusen haettua pallon tenniskentältä ja Topi eteni vain kakkospesälle asti. Pekkinen pudotettiin ykköselle kärjen taakse. Ikosen kääntö kakkospuolelle ja välipalo kakkoselta.

Tasoittavalla Pattijoen Achren joutui kopittamaan, Karjaluoto samoin. Pelto  paloi pompullaan, Kallion kova kakkosrajaan ja kärki kentälle. Kososen kääntönäpyllä Kallio kakkoselle ja itse kopilla pois. Kolehmainen myös kopitti ja Matikka pystärillä kärjen taakse. Jari Törmäsen keskinäpyllä takapesät täyteen ja merkistä kakkossauma puhki ja Timo Kallio toi 1 – 0. Matikka samalla jo kolmoselle, pesät täyteen ja Keski-Koukkarin kopilla haavat kotiin, Viimeisellä laiton näpy ja toinen risti. Hanhisalon kova jäi linjaan ja kolmas palo kolmoselta.

Toisen alkavalla KiPan lyönnit alkoivat Purmosesta, joka meni vapaalla kentälle. Eskelisen kopilla haavat molemmille. Kärkeä esiin ja Sigvartista kopinnostopalo. Hämäläinen kopilla pois. Hurskainen pompulla kärkeen, Pekkinen vaihtoi varrella kakkoselle, Topi kopilla pois. Ikonen välilyönnillä ykköselle, jokeri Toikka vaihti kovalla yhden palon ajot Liukulle. Ensimmäinen merkkattu, mutta Juntusen syöksykopilla haavat kotiin. Toisella väliin kolmospuolelle ja viimeisellä Ville ykköselle. Viimeisenä lyöjänä Jiri Pippola ensi kertaa mailan varressa. Ensi kumura Kalliolle, risti kotiin eikä takavaihtoja. Toisella vaihto kolmoselle ja viimeisellä pallo lensi Juntuselle kopiksi eikä juoksuja.

Tasoittavalla PattU kopitti pari miestä pois ja haavat myös Acrenille. Karjaluoto pystärillä kärkeen, Pelto ykkösrajan hidastetulla vaihtoi kärjen kakkoselle ja itse pystärillä ykköselle. Kallio pomputti kärjen kolmoselle, tuppinäpystä takapalo ykköseltä. Topi Kososen viimeisellä merkistä väliin ja Antti Karjaluoto toi 2 – 0. Törmäsen vaihto kopiksi, toinen palo kolmoselta ja pesät tyhjiksi. Kolehmainen välilyönnillä kärkeen, Matikan ohitunäpystä Myyryläinen poltti kakkoselta.

Kolmannen alkavalla KiPan lyönnit lähtivät Purmosesta, joka menikin kentälle tyylikkäällä välilyönnilla. Eskelinen kuitenkin kopitti. Myyryläinen pystärillä yköselle, Kotron kopilla pois ja kärkeä esiin.  Sigvartin pystäri kopiksi, Hämäläisen viimeinen etumiehelle ja risti. Hurskainen röyhkeästi ykköselle, Pekkisen kova Pellolle ja toinen palo. Pekkinen kopilla pois, Ikonen myös. Toikka vapaalla kentälle, Pippola pudotti kakkosjatkeelle ja etutilanteeseen Ville Liukku viimeisenä lyöjänä. Ensimmäinen kolmoskopparin eteen, takatilanne ja viimeisellä kumura Matikan eteen ja  Juha Toikka toi kavennuksen 2 – 1.

Tsoittavalla PattU kopitti muutaman miehen pois, Achren varrella kärkeen. Pelton keskinäpystä Eskelisen heitto ohi kakkospesän jaharhaheiton turvin takatilanne Kalliolle, joka meni näpyllä ykköselle. Paloton ajolähtö Kososelle, tuppinäpy kakkosrajaan ja Myyryläinen poltti kotiin. Takavaihdon jälkeen merkki päälle, pallo Pekkiselle ja toinen risti kotiin. Viimeisellä haavat Kososesta. Kolhemainen kärjen taakse ykköselle. Törmäsen keskivarresta huono heitto, ei paloa kolmoselta ja Kallio harhaheiton turvin kakkoselle. Törmäsen viimeinen linjaan kopiksi ja haavat ykköseltä. Keski-Koukkarin keskivarren haki Myyryläinen ja kolmas palo kotiin.

Viimeisen alkavalla KiPa kopitti kolme miestä pois, Sigvart kovalla kärkeen. Hämäläinen näpytti etupesät täyteen. Hurskainen näpytti takatilanteen. Viimeisellä koppi ja takatilanteessa Hannes Pekkinen löi ensimmäisellään väliin ja Veli-Matti Sigvart toi 2 – 2. Jokeri Toika kova kakkosrajasta ulos, ensimmäinen palo. KiPan aikalisän jälkeen Ikosen kääntönäpyllä takapesät täyteen ja kovalla ajolähtö Liukulle. Viimeisellä maalyönti Kalliolle, toinen palo kotiin. Jatkoajot Pippolalle, jonka viimeinen laittomaksi eikä KiPalle jaksovoittoakaan!

Viimeisen tasoittavalla Pattijoki hakemaan Liitolta kolmatta sarjapistettä. Neljä miestä pois, kärki esiin. Achren hidastetulla kärkeen, Pellon kääntönäpyllä etupesät täyteen. Kallion pompulla Achren kolmoselle, paloton ajolähtö aikalisän jälkeen. Topi Kosonen iski ensimmäisellään pallon läpi ykkösrajasta ja Jere Achren toi voittojuoksun 3 – 2.