18.6.2019 KiPa Kitron aurinkoisella stadionilla Ankkurit tasoitti avausjakson ja käänsi toisen voittoon. AA – KiPa 1 – 0 (3 – 3, 6 – 4)

KiPa ei saanut kokoonpanoonsa vasta torstaina Kainuun prikaatista  kotiutuvia Samu-Kalle Varosta ja Jiri Pippolaa.

–  Jokainen mies on meille tärkeä, varsinkin Varonen. Että kiitos vain, ilmoitti KiPan pelinjohtaja Raimo Bragge selvästi tuohtuneena

KiPa meni 0 – 1 johtoon ensimmäisessä vuoroparissa, kun Hannes Pekkisen vapaa lyönti upposi keskelle väliin ja Veli-Matti Sigvar tuli kotiin. Ankkurit tasoitti Markus Hallasuon kotiutettua Manu Haukkalan, mutta toisen alkavalla KiPa meni kaksi juoksua ohi. Topi Hurskainen löi kakkosrajasta läpi ja Veli-Matti Sigvart toi ykköseltä lähtien KiPalle 1 – 2. Kunnarin esti Kitron nurmikko, joka hidasti pallon kulkua. Ville Liukku sisävuoron viimeisenä lyöjänä löi ensimmäsellä merkistä väliin ja Valentin Ikonen toi 1 – 3.

Mutta Ankkurit kavensivat kolmannessa vuoroparissa 2 – 3 ja tasoitti viimeisen tasoittavalla 3 – 3:een. Kaikki isäntien avausjakson juoksut iski Markus Hallasuo.

–  Meidän sisäpeli oli todella hyvää kaksi vuoroparia, mutta sitten lukkari Keski-Petäjä vei meitä, harmitteli KiPan kakkospelinjohtaja Petri Tuuva Ruutu+:n haastattelussa.

KiPa aloitti toisen jakson hyvin torjuen Ankkureiden kärjestä tekemän palottoman ajolähdön ja iskemällä 0 – 3 johtoon tasoittavalla vuoroparillaan. Palottomasta ajolähdöstä Ville Liukku pisti pallon Postin eteen ja Veli-Matti Sigavrt toi 0 – 1. Toisella vapaa lyönti kakkoskopparin eteen ja Hannes Pekkinen toi jo 0 – 2. Topi Hurskaisen kova maaveto linjaan ja Piispasen räpellyksen jälkeen Antti-Jussi Toropainen toi jo 0 – 3.

Toisen alkavalla Ankkurit kuitenkin tasoittivat tekemällä myös kolme juoksua. Markus Hallasuo löi kierteisen lyönnin kakkossaumasta ja  Elmeri Koivusalmen tuomana 1 – 3. Jatkoajot Sami Mikkolanaholle, jonka hidastetulla 2 – 3 Ville Postin tuomana. Mikael Penninkankaan lyömä pallo ei jäänyt Toikan räpylään, vaan Nestori Yli-Sissala toi tasoituksen 3 – 3.

Tasoittavalla KiPa meni uudestaan johtoon kun Ville Liukku hermopallon kakkospuolelle ja Topi Hurskainen toi 3 – 4. Mutta tämä ei riittänyt, sillä Sasu Iivarinen iski seuraavassa sisävuorossa etupesien ollessa täynnä keskeltä takaa läpi 1+2 juoksua ja Ankkurit 6 – 4 johtoon. Kunnarin edellä kotiin tulivat Manu Haukkala ja Miika Keski-Petäjä.

– Se oli ennakkoon katsottu paikka, vakuutti Sasu Iivarinen ottelun jälkeen. Myös Bragge kehui Iivarisen lyöntiä –  Se oli loistava lyönti. Harvoin näkee tuollaisia.

KiPa sai vielä seuraavissa vuoropareissa molemmissa kaksi kotiutustilannetta Liukulle ja Ikoselle, mutta yritykset eivät lisäjuoksuja tuottaneet.

Näin yksi piste liitolle ja Ankkureille ensimmäinen voitto kuuteen viikkoon luvuin 1 – 0 (3 – 3, 6 – 4).

–  Jos joskus ollaan pakkovoiton edessä, niin tänään oli sellainen peli, tunnusti vime viikolla Alajärven pelinjohtajaksi vaihdettu kokenut Risto Ojanperä.

Tappiosta huolimatta KiPa on edelleen sarjassa kuudentena ja Ankkurti nousi SiiPen ohi toiseksi viimeiseksi. Nyt huilataan hetki ja palataan tositoimiin juhannuksen jälkeen torstaina 27.6. Pattijoen Urheilijoiden vieraana. Seuraava kotiottelu on lauantaina 29.6. Vimpelin Vetoa vastaan.

KiPan ykköspalkinnon sai neljä juoksua iskenyt Ville Liukku (4 lyötyä, 5/10 KL) ja kakkospalkinnon edelleen hyviä otteita mailan varressa vaihtotilanteissa ja kotiutuksissakin esittänyt Topi Hurskainen (2 lyötyä, 1 tuotua ja 9/12 KL). Topi on kärkilyöntitilastossa jo neljäntenä ja etenijätilastossakin viidentenä. KiPalta kannattaa mainita myös kolme juoksua tuonut Veli-Matti Sigvart, joka etenkin avausjaksolla meni hyvin kentälle ja toi KiPan kaksi ensimmäistä juoksua.

–  Sisäpelissä ei ollut loistoa, mutta se pyöri hyvin. Kotiutus on aivan liikaa Liukun varassa, harmitteli Bragge kun välillä loistaneella Valentin Ikonenkaan ei toisen jakson lopuppuolella onnistunut kahdessa tilanteessaan.

Ankkureiden palkitut olivat avausjakson kaikki kolme isäntien juoksua lyönyt Markus Hallasuo (4 lyötyä, 5/11 KL) ja Sasu Iivarinen toisen jakson ratkaisseen läpilyöntinsä ansiosta (1+2 lyötyä, 1 tuotu ja 5/7 KL).

KiPa aloitti hyvin mutta sitten Keski-Petäjä sekotti sisäpelin

Alajärven Kitron stadionilla hellekelissä KiPa aloitti sisällä Ankkureiden voitettua hutunkeiton ja valittua aloittavan ulkovuoron. Ville Hämäläinen joutui kopilla pois, Veli-Matti Sigavart meni polttolinjan virheen avulla ykköselle. Topi Hurskaisen kova kakkossaumasta väliin täytti etupesät. Hannes Pekkinen vaihtoi kärjen kolmoselle kun lukkari meni näpyn eteen liian aikaisin. Perään vapaa lyönti keskelle väliin ja Veli-Matti Sigvart toi KiPan johtoon 0 – 1. Valentin Ikonen vaihtoi takapesät täyteen ja kopin pudotuksella paloton ajolähtö Ville Liukulle. Taktisesta väärästä huono lyönti ja palo sekä kolmoselta että kotiin! Juha Toikka joutui laittoman pompun jälkeen kopittamaan. Jesse Eskelinen löi aurinkopallon kakkoskoppari Pukkiselle ja eteni suoraan kakkoselle. Juhani Myyryläinen kopilla pois, Ville Kotro löi itsensä ykköselle. Antti-Jussi Toropainen vaihtoi kolmossaumasta Eskelisen kolmoselle. Viimeisellä keskipomppu epäonnistui ja lyöjästä kolmas palo.

Tasoittavalla Ankkureiden Severi Piispanen vapaalla kentälle, Ville Postin vaihtolyönti kopiksi, mutta meni itse ykköselle. Pukkisen keskipompulla risti kakkoselta, Pukkinen ykköselle. Nestori Yli-Sissala nosti kopin, mutta Jouni Mäki vaihtoi varrella  takapesät täyteen. Mäestä toinen risti laittomalla. Sasu Iivarisen koppi pudotettiin, kahdenpalon ajolähtö Markus Hallasuolle, joka löi kolmossaumasta Manu Haukkala toi tasoituksen 1 – 1 pallon mentyä räpylän alta. Viimeisellä laiton ja KiPa sisään.

Toisen alkavalla KiPa jätti Purmosen väliin, Hämäläiselle haavat. Sigvart pystärillä ykköselle, Topi Hurskainen löi kovaa kakkosrajasta läpi ja Veli-Matti Sigvart toi ykköseltä lähtien KiPalle 1 – 2. AJ Toropaiselle haavat ja Pekkisen jättäessä väärän lyömättä tuli Hurskaisesta kärpänen. Ikonen löi itsensä kärjeksi ja Toikka vaihtoi pystärillä Ikosen kakkoselle ja vielä kolmosellekin tullen itse kopilla pois. Eskelinen ykköselle ja Myyryläinen vaihtoi hänet kärjen takana kakkoselle. Myyry kopilla pois, Kotro ykköselle. Ville Liukku viimeisenä lyöjänä löi ensimmäisellä merkistä väliin ja Valentin Ikonen toi 1 – 3. Keskisaumasta vaihto ja ajot jatkuivat Elmeri Purmoselle, koukkunäpy laittomaksi, palo lyöjästä ja Braggen ottaman aikalisän jälkeen Hämäläinen purkamaan, mutta pystäri kopiksi ja haavat kotiin, viimeisellä toinen koppi ja pesät tyhjiksi. Vuoroa ei tähän jätetä, joten kopittelua kunnes Toikka ja Eskelin löivät väliin täyttäen etupesät, mutta ei enää tilannetta.

Tasoittavalla Ankkurien Piispanen pompulla kärkeen, Postin varrella kakkoselle. Posti kopilla pois ja jokeri Elmeri Koivusalo täytti ykköspesän. Pukkinen poltti itsensä laittomaan ja Yli-Sissalan vaihtolyönti kopiksi Hurskaiselle ja pesät tyhjiksi. Haukkala pompulla kärkeen ja Penninkangas näpytti kakkoselle. Mäki vaihtoi ohitusnäpyllä kärjen kolmoselle välipalon hinnalla. Iivarisen kopilla etupesät tyhiksi ja Sami Mikkolanaho meni ykköselle. Viimeisenä lyöjänä Markus Hallasuo vaihtoi ensin takapesät täyteen, lyönti kakkossaumaan ja pallo meni liikkuvan maskin vuoksi Kotron ja Ikosen ohi ja Manu Haukkala toi kavennuksen 2 – 3.

Kolmannen alkavalla KiPa haki kärkeä esiin. Hämäläinen kopilla pois, Sigvart pystärillä ykköselle. Hurskaisen näpy lyhyt ja risti kakkoselle. Pekkisestä toinen risti.  Eskelinen vapaalla kärkeen, Myyryläisen kääntönäpyllä kakkoselle ja Juhani kopilla pois. AJ Toropaisen paukku jäi Piispaselle ja vuoron vaihto.

Tasoittavalla Ankkurit aloitti kärjestä ja Piispanen pompulla kärkeen. Postin lyönnin haki Hämäläinen syöksykopilla pois. Koivusalmelle myös haavat, Pukkinen vapaalla ykköselle. Yli-Sissalan kopinnosto, kahdet haavat. Haukkala näpyllä ykköselle, mutta Penninkankaan kakkosrajanäpyllä palo kakkoselta. Mäen keskinäpystä Myyryläinen teki jo toisen palon kakkoselta. Mäki kopilla pois ja Iivarisesta kolmas palo Pekkisen napattua kovan vedon kopiksi. Heikolla sisävuorolla ei Ankkureilta etenijää edes kakkoselle!

Viimeisen vuoroparin alkavalla KiPa jätti kaksi pois ja kärki esiin. Hämäläinen ensi kertaa ykköselle, vapaataipaleen avulla. Hurskainen vaihtoi koukkunäpyllä ja tuli itse kopilla pois. Sigvart käänsi keskiaumasta itsensä ykköselle. Hämäläisen ohitusnäpyn haki Piispanen, ensimmäinen palo kolmoselta, Sigvart kakkoselle. Aj Toropainen välilyönnillä ykköselle, Ikosen (tahallisella?) hudilla toinen palo kolmoselta.  Ikonen kopilla pois, Toikka vaihtoi pompulla Toropaisen kolmoselle, Toikka itse ykköselle.  Eskelisestä kolmas palo ykköseltä kopinnoston epäonnistuttua ja Toropaisesta harmittavasti pesämuna kolmoselta.

Viimeisen tasoittavalla Ankkureiden Piispanen edelleen sataprosenttisesti kärkeen pompullaan. Postin pystäri kakkossaumaan täytti etupesät. Pokkisen pompulla kärki kolmoselle ja takapesät täynnä, kopinnostolla risti ykköseltä. Kopinpudotuksella yhden palon ajot Markus Hallasuolle, kakkosrajanäpy Purmoselle ja palo kotiin. Takavaihdon jälkeen lyönti keskisaumaan ja Ville Posti karkasi kotiin tuoden 3 – 3 kun Hurskaisen heitto aukesi hieman ohi lukkarista.  Peli tasan 3 – 3. Haukkalan kopinnosto pudotettiin, kahden palon ajot Mikkolanaholle ja Pekkinen poimi kolmosluukusta kolmannen palon kotiin!

–  Meidän sisäpeli oli todella hyvää kaksi vuoroparia, mutta sitten lukkari Keski-Petäjä vei meitä, harmitteli KiPa kakkospelinjohtaja Petri Tuuva Ruutu+:n haastattelussa.

Toinen jakso kääntyi Sasu Iivarisen 1+2 läpilyönnillä

Ankkurit aloittivat sisällä ja kärjestä paloton ajolähtö Hallasuolle, pallo Kotrolle ja risti kotiin. Samalla takavaihto kolmoselle ja kopilla etupesät tyhjiksi. Haukkala ykköselle, Penninkankaan lyhyestä näpystä välipalo kakkoselta. Koppeja ylös ja toiseksi viimeisenä lyöjänä Mikkolanaho, koppi Hurskaiselle ja pesät tyhjiksi.

KiPan tasoittavalla Hämäläinen kärkeen, Hurskaisen veto kolmosluukkuum, mutta Mäen syöksykopilla kahdet haavat! Sigvart vapaalla ykköselle, Pekkisen veto Piispasen kautta kauas ja etutilanne. Numerolle neljä tullut Toikka pomputti kärjen kolmoselle. Paloton ajolähtö Ville Liukulle, pallo Postin eteen ja Veli-Matti Sigavrt toi 0 – 1. Toisella vapaa lyönti kakkoskopparin eteen ja Hannes Pekkinen toi jo 0 – 2. Viimeisellä koppi ylös, mutta sen jälkeen Myyryläisestä ja Kotrosta turhat ykköspalot.  AJ Toropainen meni keskipompulla ykköselle, Hämäläisen ohitusnäpyllä ja välilyönnillä ykkös-kolmostilanne. Topi Hurskaisen kova maaveto linjaan ja Piispasen räpellyksen jälkeen Antti-Jussi Toropainen toi 0 – 3. Tekninen palo jotta Topi jäi lyömään seuraavaan sisävuoroon.

Toisen alkavalla Piispasesta haavat, Koivusalmi väärällä kärkeen ja Posti vaihtoi keskisaumasta etupesät täyteen. Pokkisesta risti, harhaheitto ohi kotipesän ja kärki kolmoselle. Yli-Sissala täyttää etupesätkin kopin pudotuksella. Yhden palon ajolähdöstä Markus Hallasuo löi kierteisen lyönnin kakkossaumasta Elmeri Koivusalmen tuomana 1 – 3. Jatkoajot Sami Mikkolanaholle, jonka hidastetulla 2 – 3 Ville Postin tuomana ja kakkoselta välipalo. Haukkala täytti pesät uudelleen ja Mikael Penninkankaan lyömä pallo ei jäänyt Toikan räpylään, vaan Nestori Yli-Sissala toi tasoituksen 3 – 3. Kopittelun jälkeen Mäestä kolmas palo ykköseltä.

Tasoittavalla KiPan Sigvart kovalla kärkeen ja Hurskainen vaihtoi kääntövarrella kärjen kakkoselle. Pekkisen kova kakkospuolelle ja kärki kolmoselle. Paloton ajolähtö Ville Liukulle. Sigvartista ensin risti kotiin näpyllä, mutta viimeisellä hermopallo kakkospuolelle ja Topi Hurskainen toi 3 – 4 takapalon hinnalla. Ikonen kopitti, Eskelinen pitkällä näpyllä ykköselle. Myyryläisen kova keskelle, etupesät täyteen. Kotron kovalla kärki kolmoselle ja kopilla etupesät tyhjiksi. Toropaisen lyönnillä haavat Eskelisestä kotiin.

Kolmannen alkavalla Piispasesta ykköspalo Kotron heitolla. Posti kärkeen, Pokkisen kopilla pesät tyhjissä. Haukkala meni kärkeen, Sasu Iivarinen iski vastustamattomasti keskeltä takaa läpi 1+2 juoksua. Ankkurit 6 – 4 johtoon kun kunnarin edellä kotiin tulivat Manu Haukkala ja Miika Keski-Petäjä. Kopin pudotuksella kahden palon ajot Hallasuolle. Hurskaisen syöksykopilla haavat kotiin. Kakkoskärjestä Haukkala kentälle, mutta ei enää tilannetta.

Tasoittavalla KiPa haki kärkeä ja Hämäläinen sekä Hurskainen etupesille. Pekkisestä risti mutta Toikan pomppu kopparille asti ja ajolähtö aikaisän jälkeen. Liukku näpyttää, risti kotiin ja jatkoajot Ikoselle.  Viimeinen tappimiehelle kopiksi ja vuoron vaihto.

Viimeisen alkavalla Ankkurien lyönnit lähtivät kuutosesta. Iivarinen löi osittain läpi kakkosluukusta, etupesät täyteen. Mäen lyönti Pekkiselle, risti kolmoselta. Kopilla kärki esiin, Piispnen kovalla kärkeen. Pokkinen pomputti kärjen kolmoselle ja pesät täyteen. Yhden palon ajolähtöä purkamaan Hallasuo, Hämäläiselle koppi ja haavat kotiin. Hidastetulla vaihto ja uudet ajot Mikkolanaholle. Viimeinen osui Hallasuohon, lyönti laiton ja lyöjästä toinen risti. Yli-Sissala löi ensimmäisellä kakkosrajanäpyn, Purmonen vauhdilla hakemaan ja kolmas palo Postista kotiin.

Viimeisen tasoittavalla KiPa kopitti kärkeä esiin. Hämäläinen vapaalla kärkeen, Hurskaisen varsikäännöllä vaihto, mutta sitten risti kolmoselta. Pekkinen vaihtoi etupesät uudelleen täyteen. Toikan laittoman jälkeen vapataival kolmoselle! Pesät täyteen ja Liukku löi kolmospussiin, toinen risti kotiin. Jatkoajot Ikoselle, jonka lyönti kakkospussiin, kolmas palo kotiin ja Ankkurit voittoon!