2.6.2019. KiPa olisi ansainnut paljon enemmän hyvästä peli-ilmeestään. KiPa – KPL 0 – 1 (6 – 7, 7 – 7)

Katso myös kuvat ottelusta

KiPan sitkeä taistelu hyvällä peli-ilmeellä olisi ansainnut vähintään kaksi sarjapistettä kun juoksujakin ehtiin 6 ensimmäisellä ja 7 toisella jaksolla. KiPa olisi voittanut ensimmäinen jakson juoksuin 6 – 5, mutta kahden palon tilanteessa KPL sai viimeisessä vuoroparissa tasoitusjuoksun, vaikka pallo tuli lukkarin räpylään ennenkuin etenijän käsi oli kotipesässä. Antti Hartikaisen syöksyessä etummainen oikea käsi meni vaaksan verran ohi kotipesän.

Antti Hartikaisen vasen käsi ei mitenkään voinut ehtiä kotipesään ennen pallon tuloa Jesse Eskelisen räpylään. Oikea käsi liukui ohi kotipesän.

KiPan pelinjohtaja Raimo Bragge katsoi ottelun jälkeen jo kesäkuun aikana vastaan tulevien päävastustajien kohtaamisia.

– Pelattiin kauden parasta peliä, ilme oli hyvä ja lyötiin palloa rohkeasti. Ilme säilyi vaikka helposti olisi toisella jaksolla niska katkenut (KPL meni aloittavallaan 0 – 4 johtoon). Tästä on hyvä jatkaa meidän päävastustajia vastaan ja tiistaina mennään Hyvinkäälle. Me olisi ansaittu paljon enemmän. Olen hieman eri mieltä ensimmäisen jakson tasoituksesta, mutta vihelletty mikä vihelletty, totesi Bragge pitäen isomman harmituksen sisällään.

Myös KPL:n pelinjohtaja Matti Iivarinen kehui KiPan otteita.

– Voitto tuli vaikak vastustaja oli erittäin sitkeä. Ville Liukku (1+5 lyötyä, 2 tuotua ja 8/13KL) pelasi erittäin hyvin. Ulkopelissä me annettiin paljon Kiteelle, juoksuja ja vaihtoja. Tällaisen iltapuhteen jälkeen olen erittäin tyytyväinen, että voitettiin. Olisi voinut käydä paljon pahemminkin, huokaili Iivarinen.

KiPan ykköspalkittu Ville Liukku korosti myös KiPan peli-ilmettä.

– Hyväilmeinen peli oli tänään, se näkyi myös pelissä. Saatiin jotain myös KPL:n ulkopelin avulla ja hyvän mielen lisäksi olisi voitu pisteitäkin saada. Harmittaa toinen jakso jossa KPL meni kaksi kertaa johtoon tai tuli tasoihin. Mutta tällaisella pelillä saadaan aika monta kolmen pisteen voittoa kesäkuun aikana, arvioi Liukku.

KPL:n ykköspalkinnon sai KiPassakin pelannut Matti Latvala (6 lyötyä, 8/12 KL). Erikoista oli myös se, että kaikki kuusi Latvalan lyötyä juoksua toi sama mies, Anssi Lammila!

– Aika erikoin peli, päästettiin juoksuja ihan liikaa. Sisällä oltiin takaa-ajajan asemassa kummallakin jaksolla ja noustiin voittoon, mutta pitkällä aikavälillä se ei ole hyvä taktiikka. Ulkopelistä jäi keskusteltavaa, korosti Latvala.

KiPan kakkospalkinnon sai Samu-Kalle Varonen (2 lyötyä, 2 tuotua ja 6/8 KL). KPL:n kakkospalkinnon sai lyöjokeri Toni Laakso (4 lyötyä, 5/11 KL), joka iski KPL:n toisne jakson kaksi tasoitusjuoksua 7 – 5 tilanteessa kahdella kovalla lyönnillä. Parhaan ulkopelaajan mitalin sai KiPan Ville Kotro. Myös Topi Hurskainen kannattaa mainita 1+1 lyödyllä juoksulla ensimmäisen jakson 4 – 4 tilanteessa, vaikka syntynyt 6 – 4 johto murenikin lopussa kyseenalaisella tavalla.

Joukkuetoverit juhlivat Topi Hurskaisen kunnaria

Vihelletty mikä vihelletty, 1. jakso niukasti KPL:lle

KPL voitti hutunkeiton ja valitsikin sisävuoron. KPl rakensi palottomat ajot, joista Sasu Toikan veto Kotrolle ja risti kotiin. Jatkoajoista Matti Latvala pudotti pallon tarkasti väliin kolmoskopparin eteen ja Anssi Lammila toi 0 – 1. Jokeri Toni Laakso löi kovaa keskelle ja Antti Hartikainen toi heti perään 0 – 2 välipalon hinnalla. Janne Kivipeltokin pääsi purkamaan ajolähtöä, mutta koppi ja kaikille haavat.

KiPa ei tästä lannistunut vaan sai Topi Hurskaisen yksin kolmoselle. Samu-Kalle Varonen löi kolmoskopparin räpylän alta Topin kotiin 1 – 2 edeten itse kakkoselle. Viimeisenä lyöjänä Ville Liukku pamautti kakkosjatkeelle ja Samu-Kalle Varonen toi tasoituksen 2 – 2.

Toisen alkavalla KPL hyökkäsi yhtä vahvasti palottomalal aajolähdöllä. Sieppri Juhani Myyryläien haki Toikan näpystä ritin kotiin, Latvalan kumurnahaki Topi kopiksi ja toinen risti kotiin. Kopittelun jälkeen häntäpää rakensi kolmannet ajot, mutta Laaksonkin veto Topille kopiksi.

KiPan tasoittavalla kärjen sisäpeli sakkasi eikä etenijää saatu kakkosta pitemmälle.

Kolmannen alkavalla KPL meni jälleen kahden juoksun johtoon. Matti Latvala löi jälleen väliin Topin eteen palottomasta ajolähdöstä ja Anssi Lammila toi 2 – 3. Lyöjät vähenivät ja viimeisenä lyöjänä Toni Laakso vaihtoi ohitusnäpyllä kärjen ensin kolmoselle ja sitten pallo tappimiehen yli ja kun tappoheittokin oli heikko, Juho Hacklin toi 2 – 4.

Tasoittavalla johto vaihtui jälleen KiPan tehdessä neljä juoksua lisää. Valentin Ikonen näpytti ensin kärjen kolmoselle ja sitten välilyönti jolla Ville Hämäläinen toi 3 – 4. Jälleen viimeinen lyöjä ja Ville Liukku löi pallon keskelle väliin ja Hannes Pekkinen toi tasoituksen 4 – 4.  Lyöjiä taas riittävästi ja kärki Hämäläinen ykköselle. Topi Hurskainen löi pallon taakse keskelle ja Koplan koppareiden seikkailessa pallo läpi: tuloksen Ville Hämäläinen tuomana 5 – 4 ja Topin kunnarilla 6 – 4. KiPa sai pesät täyteen, mutta Ikosen välilyönnillä Topi lähti kolmoselta liian myöhään ja kolmas palo kotiin.

Mutta viimeinen vuoropari ole pelaamatta. KPL rakensi kärjestän palottomat ajot, joist Toikan näpyllä risti kotiin. Jatkoajoista Matti Latvala   pudotti jo kolmannen kerran pallon väliin kolmospuolelle ja Anssi Lammila toi kavennuksen 6 – 5. Vaihto takapesille onnistui ykköspalon hinnalla. Kaksi ristiä jo taululla, kun Janne Kivipellon välilyönnistä pallo tuli lukkarin räpylään ennenkuin etenijän käsi oli kotipesässä. Antti Hartikaisen syöksystä pelituomari Suvi Kaukovalta tuomitsi kuitenkin tasoitusjuoksun 6 – 6. Toisen lyöntikierroksen alkuun kärjestä vielä ajolähtö ja Sasu Toikka löi Matti Saukon tuomana jakson voittojuoksun 6 – 7.

Viimeisen tasoittavalla KiPalle tuli jo kaksi turhaa paloa kun Elmeri Purmosen Topi Hurskaisen viimeiset lyönnit menivät tuulessa laittomiksi. Toikka ja Pekkinen saivat vielä vaihdettua Veli-Matti Sigvartin kolmoselle ja pesät täyteen kahden palon ajolähdöksi. Liukun ajopurku jäi linjaan ja jakso oli siinä.

Ensimmäisen jakson kärkilyönnit 23 – 29 (55 % – 60 %), kolmostilanteet 8 – 13 ja kotiuutkset 6/8 – 7/13.

Toisella jaksolla KiPan huima nousi 0 – 4 tappiotilanteesta

KiPa aloitti toisen jakson sisällä saaden heti kolmostilanteen ykköseltä ohi meneen harhaheiton ansioista. Paloton ajolähtö mutta Hartikainen haki helposti Pekisen ykkösrajanäpystä palon kotiin. Ikosen viimeinen meni laittomaksi ja Liukun veto kakosjatkeelle oli hyvä, mutta ilman merkkiä Topista kolmas palo kotiin.

Myös KPL sai heti kärjestään palottomat ajot. Sasu Toikka löi pallon kakkosjatkeelle ja Matti Saukko toi 0 – 1. Jatkoajoista Matti Latvala   pudotti jo neljännen kerran pallon väliin kolmospuolelle ja Anssi Lammila toi 0 – 2. Toisen lyöntikierroksen alkuun Lammila löi pallon läpi kolmospesältä ja takatilanne päälle. Antti Hartikainen kotiutti Matti Saukon ulkokentän avustuksella 0 – 3. Yhden palon ajot ja Matti Latvala  pudotti vaihteeksi pallon väliin kakkosjatkeelle ja Anssi Lammila toi 0 – 4. Hacklinin keksipompull atoinen risti kotiin ja Laakson veto Pekkiselle tuotti kolmannen palon.

Toisen alkavalla KiPa näpytteli etenijän yksin kolmoselle ja Ville Liukun keskinäpyllä Topi Hurskainen toi 1 – 4. Toiseksi viimeisenä lyöjänä Purmonen näpytti itsensä ykköselle ja viimeisenä lyöjänä Veli-Matti Sigvart vaihtoi saumasta Elmerin kakkoselle. Sitten pallo väliin ja kopparien taas sählätessä Elmeri Purmonen kiiti kotiin saakka kaventaen 2 – 4.

Tasoittavalla KPL:n paloton ajolähtö mutta Kotro torjui Toikan vedon. Jatkoajoista Matti Latvala  pudotti viidennen kerran pallon väliin kolmospuolelle ja Anssi Lammila toi kuuennen juoksunsa 2 – 5. Kotro torjui myös Laakson vedon ja Hacklin kahden palon ajolähdöstä pallo suoraan kolmospesälle ja vuoron vaihto.

Kolmannen alkavalla KiPan Samu-Kalle Varonen löi ykkös-kolmostilanteessa Veli-Matti Sigvartin kotiin lyömällä pallon kakkosjatkeelle. Kavennus 3 – 5 ja seuraavana toiseksi viimeisenä lyöjänä Ville Liukku löi pallon läpi kakkoslukusta. Elmeri Purmonen ja Samu-Kalle Varonen toivat ensin KiPan tasoihin 5 – 5 ja Liukun kunnarilla johtoon 6 – 5. Kun vielä Ville Kotro löi pallon väliin ja Ville Liukku toi tuplajuoksun 7 – 5, kohosi Rantakentän harvalukuisen katsomon tunnelma kummasti.

Ville Liukku löi KiPan johtoon 6 – 5 kunnarillaan ja Samu-Kalle Varosen tuomalla juoksulla

Tunnelma pysy korkealla kun tasoittavalla KPL:n neljän lyöjän jälkeen oli jo kaksi ristiä taululla. Mutta sitten sen latisti Toni Laakso, joka kahdella eri lyönnillä tasoitti jakson. Aajolähdöstä veto onnekkaasti etumiehen räpylän kautta takakentälle ja Antti Hartikainen toi 7 – 6. Sitten pallo väliin ja Santeri Löppönen toi tasoituksen 7 – 7. Kopilla pesät tyhjiksi ja ajot Latvalalle, mutta nyt Saukko lähti kolmoselta eikä kerenyt takaisin kun pallo jäi linjaan.

Viimeisen alkavalla KiPa pääsi vielä yrittämään johtojuksua kahden palon ajolähdöstä. Liukun tappimiehen ylitys jäi himenen matalaksi ja koppi sekä palo.

KPL oli jo voittanut ottelun, mutta sai yrittää kolmatta sarjapistettä vimeisen tasoittavalla. Mutta KiPan sieppari Myyryläinen napsi peräkkäin kaksi ristiä kkakoselta ja kolmas tuli Ikosen kopilla. Näin toinen jakso tasan 7 – 7 ja yksi sarjapiste meni liitolle.

Toisen jakson kärkilyönnit KiPalle 28 – 26 (64 % – 53 %), kolmostilanteet 11 – 13 ja kotiutukset 7/10 – 7/12.