post

Juha Toikka siirtyy KiPan riveihin

Juha Toikka, 31, siirtyy Haminan Palloilijoista Kiteen Palloon 1+1 -vuotisella sopimuksella. Koko uransa kasvattajaseurassaan Haminassa pelannut Toikka debytoi Superpesiksessä viime kaudella ja murtautui heti sarjan kärkivaihtajien joukkoon. Juha nakutteli 26 runkosarjaottelussa komeat 160 kärkilyöntiä ja mies keikkui pitkään kärkilyöntitilaston kärkisijoilla ennen loukkaantumistaan.

-Pelihän on ihan sama Superissa kuin Ykköspesiksessäkin, mutta kyllähän se vähän jopa yllätti, miten hyvin homma lähti toimimaan Superpesiksessä. Kesällä tullut loukkaantuminen vähän jarrutti, ilman sitä olisi voinut mennä paremminkin, mutta ihan tyytyväinen olen, Juha kommentoi komeaa debyyttikauttaan korkeimmalla sarjatasolla.

Toikan vahvasta panoksesta huolimatta Haminan kausi päättyi pettymykseen ja visiitti korkeimmalla sarjatasolla jäi yhden kauden mittaiseksi.

-Pitkään haettiin sitä nousua Haminassa ja sitten kun se tuli, oltiin intoa täynnä, mutta kun kausi päättyi putoamiseen, ei ollut oikein motivaatiota lähteä pelaamaan enää Ykköspesistä.

-Kun sitten kysyttiin Kiteelle, en nähnyt mitään syytä, miksi en lähtisi, Juha avaa sopimuksen taustoja.

Kiteen miehistöstä löytyy Juhalle muutama tuttu mies jo Haminan ajoilta, mutta monista pelaajista Juhalla on kokemusta vastustajan riveistä vain yhden Superpesiskauden ajalta.

-Suurin osa KiPan pelaajista on sellaisia, että olen pelannut vain muutaman kerran heitä vastaan, joten hirveän hyvin en voi sanoa joukkuetta tuntevani, mutta Kiteellä on nuori ja potentiaalinen joukkue.

-Itsellä on aina tavoite pelata paremmin kuin edellisellä kaudella ja joukkueen osalta uskon, että KiPa kestää pudotuspelijoukkueena jatkossakin, Juha kertoo tavoitteistaan ensi kesälle.

Toikka tuo mukanaan KiPaan vaihtotilanteisiin ominaisuuden, jota ei ole hetkeen Rantakentällä kotijoukkueen paidassa nähty.

-Pomppua päälyöntinään käyttävää pelaajaa ei ole Kiteellä nähty vuosikymmeneen ja ensi kesänä KiPassa on pitkästä aikaa pomppuekspertti, Vesa Varonen miettii.

-Juha tulee meille vaihtotilanteiden erikoismieheksi ja ulkopelissä vahvistamaan polttolinjaa. Mennyt kesä osoitti miehen kyvyt korkeimmalla sarjatasolla ja oli häneltä vahva läpilyönti Superpesikseen, Vesku jatkaa.

Kiteen Pallon sopimustilanne kaudelle 2019:

  • Jani Ahonen
  • Jesse Eskelinen
  • Topi Hurskainen
  • Valentin Ikonen
  • Ville Kotro
  • Ville Liukku
  • Juhani Myyryläinen
  • Jiri Pippola
  • Oskari Purmonen
  • Veli-Matti Sigvart
  • Juha Toikka
  • Antti-Jussi Toropainen
  • Samu-Kalle Varonen
  • Pelinjohtaja Raimo Bragge

Juha Toikka, s. 30.7.1987 Haminassa

  • Kasvattajaseura: Haminan Palloilijat
  • Yksi kausi Superpesiksessä Haminan Palloilijoissa 2018
  • Yksitoista kautta Ykköspesiksessä Haminan Palloilijoissa 2005-2007 ja 2010-2017
  • Tilastot kauden 2018 jälkeen
      • Superpesiksessä runkosarjassa 26 ottelua, 2+17 lyötyä, 17 tuotua ja 160 kärkilyöntiä
      • Superpesiksessä karsintasarjassa 4 ottelua, 0+1 lyötyä, 3 tuotua ja 14 kärkilyöntiä
      • Ykköspesiksessä runkosarjassa 222 ottelua, 19+149 lyötyä, 167 tuotua ja 876 kärkilyöntiä
      • Ykköspesiksessä ylemmissä pudotuspeleissä ja loppusarjassa 13 ottelua, 0+11 lyötyä, 8 tuotua ja 53 kärkilyöntiä
      • Ykköspesiksessä alemmissa pudotuspeleissä ja karsintasarjassa 8 ottelua, 0+4 lyötyä, 1 tuotu ja 16 kärkilyöntiä