10.7.2018. Kolmen ottelun viikko alkoi lyöntikelissä tasaisesti, mutta Eko käänsi 5 lyödyllä voiton KiPalle: PattU – KiPa 0 – 1 (4 – 4, 5 – 7)

Ensimmäinen tämän viikon kolmesta ottelusta (PattU, KaMa, HP) kamppaillaan Rännärillä Pattijoen Urheilijoiden vieraana. Pattijoki vaanii kahden pisteen päässä sarjataulukossa, joten sijoituksista pelataan kirjaimellisesti. KiPa jatkaa samalla kokoonpanolla kuin sunnuntaina Kouvolassa, mistä KiPa nappasi pisteen sarjajohtajalta. PattU:lla on myös hyvä ottelu alla, kahden pisteen voitto kotona Tahkosta.

Tasan 4 – 4 päättyneen avausjakson jälkeen kaksi sarjapistettä näytti jo jäävän Pattijoelle, sillä toisen jakson puoliväliin mennessä KiPa ei ollut saanut etenijää edes kolmoselle, mutta PattU oli iskenyt jo taululle juoksut 3 – 0.

Mutta kolmannen alkavalla KiPa näytti taivaan merkit kapteeninsa Sami ”Eko” Partasen johdolla. Joni Tervo kavensi ensin kakkosrajan läpilyönnillä 3 – 2:een ja sitten Eko tinttasi pallon läpi kolmospesästä ja KiPa siirtyi johtoon 3 – 4. Toisella lyöntikeirroksella Eko koulutti muuten hyvin pelannutta Pattijoen etukenttää ottamalla juoksut sekä kakkos- että ykkösrajasta näpyillä lisäten KiPan johdoksi 3 – 6. Samu-Kalle Varonen löi vielä yhden merkkaamattoman juoksun ja taululla 3 – 7.

KiPan ykköspalkitun Sami ”Eko” Partasen tilasto on komea: 5 lyötyä, 2 tuotua ja 13/15 kärkilyöntiä 87 %:n tehoilla! Kakkospalkinnon sai kolmsovahti Valentin Ikonen (2 lyötyä, 6/11 KL). Simo Rahusen kolme tuotua kannataa myös mainita, vaikka hänen vaihtolyöntinsä sakkasivatkin pahasti.

–  Olihan hurja ja sekava ottelu meidän kannaltamme. Siinä tapahtui kaikenlaista ihmeellistä, mutta nyt ei voi olla kuin tyytyväinen ja ylpeä sitkeydestämme, iloitsi Eko KiPan voitosta ja pelinjohtaja Raimo Bragge puhalteli myös tyytyväisenä:

– Olimme niin sanotusti pakkovoiton edessä ja se näkyi hasardivirheinä. Paineet kohdistuivat vähän väärällä tavalla, mutta tyylipisteitähän ei tässä lajissa jaeta. Emme pelanneet hyvin, mutta kaksi pistettä tyydyttää.

Pattijoen ykköspalkinnon sai lukkari Topi Kosonen (1 lyöty, 5/8 KL) ja kakkospalkinnon 1+1 kunnarin, 2 tuonut ja 9/11 kärkkäriä saalistanut Teemu Juntunen. Ilman palkintoa jäi ykkösvahti Timo Kallio (3 tuotua, 8/9 KL), joka pelasi loppua lukuunottamatta hienon ulkovuoron kakkospolttaja Paavo Pellon kanssa.

Sarjataulukossa KiPa nousi Tahkon ja JymyJussien ohi viidenneksi. KiPalla ja Tahkolla on 26 pistettä, JymyJusseilla 25.

Avausjaksolta yksi piste Liitolle

Pattijoki rakensi tilanteita tulasti KiPaan verrattuna, mutta juoksuja isännät löivät yhden vähemmän kuin KiPa: lukkarin vahinkoväärällä antama vapaataivaljuoksu vei yhden sarjapisteen KiPalta liitolle.

Avausvuoropari oli hyvää sisäpeliä molemmilta. Ossi Meriläisen kumuralla Timo Kallio toi 1 – 0 ja Teemu Juntunen viimeisenä lyöjänä löi merkkammattoman kolmosjatkeelle ja Paavo Pelto toi 2 – 0. Tasoittavalla KiPa vastasi hyvin: Sami Partanen vaihtoi ensin takatilanteen ja löi sitten kavennuksen 2 – 1 Jani Ahosen tuomana. Ajolähdöstä Valentin Ikonen iski välipalon hinnalla  Simo Rahuseen kakkospuolen välilyönnillä 2 – 2.  VIlle Kotro iski ajolähdöstä välilynnillä KiPan Sami Partasen tuomana KiPan johtoon 2 – 3.

Toisen akavalla Pattijoen Timo Kallio toi tasoituksen 3 – 3 harmittavalla vapaataivaljuoksulla ja KiPan sisävuoro loppui inhasti Rahusen kahteen paloon.

Kolmannen alkavalla Teemu Juntunen yllätti KiPan kolmospuolen kiertämällä kunnarin tyhjään kenttään 4 – 3. Isännille neljä yritystä ajojen purkamiseen, mutta KiPan ulkokenttä kesti. Tasoittavalla Valentin Ikonen löi pallon läpi kolmosjatkeelta ja Jani Ahonen toi kakkoselta lähtien tasoituksen 4 – 4. KiPa ei pystynyt kolmostilannetta tekemään, joten jakso tasan 4 – 4.

Toiselta jaksolta 2 pistettä KiPalle, 0 PattU:lle

KiPa aloitti sisällä saamatta etenijää kakkosta pitemmälle, mutta tasoittavalla Ossi Meriläinen iski merkatulla kakkospuolen kumuralla Jan Hankalan tuomana 1 – 0.

Toisessa vuoroparissa ajolähdön purku Topi Kososelle eikä KiPan syöksykoppia hyväksytä tuomaripalaverin jälkeenkään. Näin Teemu Juntunen toi 2 – 0. Marko Nikulan ohitusnäpy riitti takatilanteeseen ja sitten pallo läpi takaa kolmospuolelta ja Jere Achren toi isännille jo 3 – 0.

Kolmannen alkavalla KiPa sai jakson ensimmäisen kolmostilanteensa ja Joni Tervo iski kakkosrajasta läpi siten että Sami Partanen sekä Samu-Kalle Varonen toivat kavennuksen 3 – 2:een. Sami Partanen löi pallon läpi kolmospesästä ja VIlle Hämäläinen sekä Simo Rahunen toivat KiPan johtoon 3 – 4. Yhden palon ajot ja aikalisä. Toisella lyöntikierroksella Sami Partasen kierrenäpy kakkosrajaan riitti ja Ville Hämäläinen toi 3 – 5. Samalla takavaihto ja uusi näpy ykkösrajaan. Heitto ohi lukkarin ja Topi Hurskainen toi 3 – 6. Simppa kolmosella ja Eko kopilla pois. Samu-Kalle Varosen merkkaamattomalla Simo Rahunen toi 3 – 7. Ikonen vaihtoi etupesät täyteen, mutta KiPan hieno sisävuoro loppui kun Kotron vuorolla kahteen paloon. Juoksuja kuitenkin 7 ja kärkilyöntejäkin 17, lyöjiä 26!

Viimeisen tasoittavalla Pattijoki sai kavennettua kahdella juoksulla kun takatilanteessa Marko Nikula iski pallon takarajalle ja Jere Achren ja Timo Kallio toivat 5 – 7.

Ottelutapahtumat, kiitos Ruutu+

Sää Pattijoella on aurinkoisen helteinen vielä alkuillastakin. Pelituomari Jyrki Rajaniemi, hutunkeiton voitti PattU valiten sisävuoron. Kärki Jyrki Achren vapaalla kentälle, Timo Kallio vaihtoi kärjen kakkoselle ja merkkivirheen vuoksi haavat kolmoselle, Kallio pystärillä ykköselle. Topi Kosonen vaihtoi kolmossaumasta etupesät täyteen, Marko Nikulan kakkosrajanäpyllä pallon pudotessa kolmosvahdilta takatilanne. Paloton ajolähtö jokeri Ossi Meriläiselle, ensin kumura niukasti takalaittomaksi, toisella väliin kolmospuolelle ja Timo Kallio toi 1 – 0. Keskisaumasta vaihto, jatkoajot jokeri Jari Törmäselle, kakkospussita risti kotiin. Tuukka Sarkkinen purkamaan, koppia ja neljät haavat. Jokeri Jan Hakalasta haavat, Paavo Pelto ykköselle. Markus Lehtiniemi iski kolmosjatkeelle, etupest täyteen. Tomi Kaiston keskinäpyllä takatilanne. Yhden palon ajot Teemu Juntuselle, joka viimeisenä lyöjänä löi merkkammattoman kolmosjatkeelle ja Paavo Pelto toi 2 – 0. Kopin jälkeen Achren vapaalla kentälle, Kallion pomputti kärjen kakkoselle, itse kopilla pois kuten Kosonen. Nikula löi kakkosjatkeelle, ykkös-kolmostilanne. Tuukka Sarkkinen vaihtoi takatilanteen, itse kopilla pois. Pellon keskipompulla toinen risti kotiin, Nikula kolmoselle. Kopin pudotuksella kahden palon ajot Kaistolle, pallo Partaselle ja risti kotiin.

Ensimmäisen tasoittavalla KiPan VIlle Hämäläinen meni kärkeen, mutta Topi Hurskaisen vaihtoyrityksestä palo kakkoselta. Topi kopilla pois, Veli-Matti Sigvartista myös haavat, mutta Jani Ahonen löi itsensä kärkeen. Simo Rahusen näpystä estämisestä vapaataival ja etupesät täyteen. Sami Partanen vaihtoi ensin takatilanteen ja löi sitten kavennuksen 2 – 1 Jani Ahosen tuomana. Etutilanne Samu-Kalle Varoselle, pesät täyteen Valentin Ikoselle ja Simo Rahunen toi kakkospuolen välilyönnillä välipalon hinnalla tasoituksen 2 – 2. Antti-Jussi Toropaisen kopin pudotuksella etutilanne ja VIlle Kotro iski ajolähdöstä välilynnillä KiPan Sami Partasen tuomana johtoon 2 – 3.  Vaihto jäi linjaan ja KiPa ulos.

Toisen alkavalla KiPa nappasi Pattijoen kärjestä kaksi miestä haavoihin. Kallio pääsi Kososen kahdella vaihtolyönnillä yksin kolmoselle. Pelto keskipompulla kärjen taakse ykköselle ja Lehtiniemi näpytti etupesätkin täyteen palotomaksi ajolähdöksi Meriläiselle. Vapaataipaleella kahdella väärällä Timo Kallio toi tasoituksen 3 – 3. Näpyllä vaihto ja uusi paloton ajolähtö Törmäselle, jonka viimeinen laittomaksi ja risti taululle. Viimeisen lyöjän Kaiston lyönnin haki hienosti kakkoskoppari ja haavat kotiin. Viimeinen laiton ja KiPa sisään.

Tasoittavalla KiPa kopitti kolme miestä pois ja Hämäläinenkin nosti kopin. Sigvart pystärillä ykköselle, Hurskaisen näpystä risti kakkoselta. Rahusen viimeinen Pellolel kopiksi, kaksi paloa ja pahaan paikkaan vuoron vaihto.

Kolmannen alkavalla Teemu Juntunen yllätti KiPan kolmospuolen kiertämällä kunnarin tyhjään kenttään 4 – 3.  Paloton ajolähtö Kososelle, tahallisella laittomalla risti lyöjästä. Meriläisen ajon purku kopiksi, haavat kotiin, mutta kova kakosrajaan vaihtoi pesät uudelleen täyteen. NIkulan näpy liian lyhy ja sen haki Eskelinen, toinen risti kotiin. Kopin pudotuksella Törmäselle ajolähtö, pallo Hämäläiselle ja kolmas palo kotiin.

Tasoittavalla KiPan Sigvart kärkeen Ekon eteen. Keskisaumasta kärki kakkoselle ja ohitusnäpyllä ykkös-kolmostilanne. AJ Toropaisen tuplahaavojen jälkeen Ahonen pompulla ykköselle. Varosell merkki päällä, pallo Kalliolle ja risti kotiin. Valentin Ikonen löi pallon läpi kolmosjatkeelta ja Jani Ahonen toi kakkoselta lähtien tasoituksen 4 – 4, Allu itse kakkoselle Juntusen haettua liian nopeasti pallon. Kotro kopilla pois ja Tervo vaihtoi keskisaumasta ykkös-kolmostilanteen.  Eskelisen koppi pois, Hämäläinen näpyllä kärjen taakse ykköselle ja Hurskainen näpytti takatilanteen. Viimeisellä merkki päälle mutta Kallio nappasi ristin kotiin. Rahunen ykkös-kolmostilantessa viimeisenä lyöjänä, mutta Paattijoen lukkari Kosonen irrotti taktisella väärällä Hämäläisen ja kolmas palo.

Viimeisen alkavalla Pattijoen vitonen Sarkkinen kopilla pois. Hankala väärällä kärkeen ja Pellon kahdella pompulla jo kolmoselle. Lehtiniemen kopin pudotuksella palotton ajolähtö, jota aikalisän jälkeen purkamaan Meriläinen. Pallo kakkospussiin, heitto vähän korkea, mutta risti kotiin. Jatkoajot Törmäselle, toinen risti kotiin ja haavat kolmoselta. Vaihtokin eäonnistui ja kolmas palo kakkoselta.

KiPa tasatilanteessa viimeisen tasoittavalle sisään. Rahunen jätettiin väliin, neloseksi vaihdettu Sigvart pallon sirvahduksella kärkeen.  Varosen vaihtoyritys kopiksi kolmoskopparille, viimenen laittomaksi ja risti taululle. Jokeripaidassa Hämäläisen kopinnosto väliin, Ikosen varsi Kalliolle ja risti kakkoselta. Allu kopilla pois, Ahosenkin veto kopiksi. Kotro kumuralla ykköselle, jokeripaidassa Ekon pystäri keskisaumaan, Eko itse kopilla pois. Tervon kopinnosto Kalliolle ja jakso tasan 4 – 4.

Ensimmäisen jakson kärkilyönnit 24 – 18 (59 % – 50 %), kolmostilanteet 15 – 7 ja kotiutukset 3/13 – 4/7.

Toisella jaksolla 2 pistettä jaossa

KiPa aloitti sisällä, Hämäläinen Juntusen syöksykoppiyrityksestä huolimatta ykköselle, Hurskaisen kopilla pesät tyhjiksi. Sigvartille myös haavat, Ahonen hidastetulla kärkeen. Rahusen koukkunäpystä risti kakkoselta, itse kopilla pois. AJ Toropainen pystärillä kärkeen, Partasen kakkosrajanäpyllä kakkoselle mutta ykkösrajanäpystä roinen risti kolmoselta. Varosen ohitusnäpystä kolmas palo kakkoselta ja Pelto näytti taitojaan etukentällä.

Tasoittavalla Pattijoen kärjetä haavat mutta jokeri Hankala kärkeen ja Kallio täytti etupestä. Kosonen vaihtoi takapalon hinnalla takapesät täyteen. NIkula kopin pudotuksella ykköselle. Ajot Ossi Meriläiselle, joka iski merkatulla kakkospuolen kumuralla Jan Hankalan tuomana 1 – 0. Linjasta risti kolmoselta ja Sarkkisen kopilla pesät tyjiksi. Pelto pystärillä ykköselle, Törmänen vaihtoi kakkossaumasta etupesät. Lehtiniemen viimeinen laittomaksi ja KiPa sisään.

Toisen alkavalla KiPan Sigvart kopilla pois, Toropainen kumuralla ykköselle. Varonen vaihtoi kakkosjatkeelta etupesät. Ikonen käänsi kakkospuolelle ja takapesät täyteen. Yllätysmerkki mutta Nikula haki kopiksi ohitusnäpyn ja kenttä tyhjeni. Kotro vapaalla ykköselle, Tervo vaihtoi välilyönnillä, itse kopilla pois. Eskelinen ykköselle, etupesät täyteen. Hämäläisen pompulla kärki koilmoselle ja näpyllä takatilanne. Hämis kopilla pois, Hurskaisen koppi pois, Rahusen merkattu Kalliolle, risti kotiin ja kolmoselle!

Tasoittavalla Pattijoen Juntunen pystärillä kärkeen ja Achreen iski kakkospesältä etupestä täyteen. Kalio pomputti ja näpytti pesät täyteen. AJolähtö Topi Kososelle eikä KiPan syöksykoppia hyväksytä tuomaripalaverin jälkeenkään. Näin Teemu Juntunen toi 2 – 0. Vaihtoyritys laittomaksi, risti Kososesta. Marko Nikulan ohitusnäpy riitti takatilanteeseen ja sitten pallo läpi takaa kolmospuolelta ja Jere Achren toi jo 3 – 0. Meriläisen kotiutusyritysestä risti ja kopilla pesät tyhjiksi. Hankala kärkeen, Pelto pomputti kakkoselle mutta kentällemenosta takapalo ja KiPa sisään.

Kolmannen alkavalla Sigvartista haavat, Toropainen näpyllä ykköselle, mutta Rahusen kahdella kopilla pesät tyhjiksi. Partasen pudotus kakkosjatkeelle ja Varosen pystäri keskelle sekä Ikosen kova keskelle rakensivat kolmostilanteen KiPalle ensi kertaa tällä jaksolla. Takatilanne Kotrolle, Ville kopilla pois. Joni Tervo iski kakkosrajasta läpi ja Sami Partanen sekä Samu-Kalle Varonen toivat kavennuksen 3 – 2:een. Tervo itse kakkoselle ja Eskelinen meni ykköselle. Ahonen kopitti kärkeä esiin, Hämäläinen näpyllä ykköselle, Hurskaisen ohitusnäpy linjaan asti, Hämis kakkoselle ja Topi kopilla pois. Rahunen kolmossaumasta kärjen taakse ykköselle, Eko pomputti Hämiksen jo kolmoselle. Näpyllä SImppa kakkoselle, viimeisellä Sami Partanen löi pallon läpi kolmospesästä ja VIlle Hämäläinen sekä Simo Rahunen toivat KiPan johtoon 3 – 4. Eko itse kakkoselle. Samu-Kalle ykköselle, Allun kopilla pesät tyhjiksi. Kotro vapaalla kentälle, Tervo kopitti ja Hämis pompulla kärkeen. Pattijoen kolmosvahti hoidettavaksi ja koska ääntä ei ole vähään aikaan Raahesta tullut, ei syystä ole tietoa. Topi vaihtoi kolmospuolelta kärjen kakkoselle ja Simppa kovalla kakkosrajaan jo kolmoselle. Yhden palon ajot ja aikalisä. Sami Partasen kierrenäpy kakkosrajaan riitti ja Ville Hämäläinen toi 3 – 5. Samalla takavaihto ja uusi näpy ykkösrajaan. Heitto ohi lukarin ja Topi Hurskainen toi 3 – 6. Simppa kolmosella ja Eko kopilla pois. Samu-Kalle Varosen merkkaamattomalla Simo Rahunen toi 3 – 7. Ikonen vaihtoi etupesät täyteen, mutta KiPan hieno sisävuoro loppui kun Kotron vuorolla kahteen paloon. Juoksuja kuitenkin 7 ja kärkilyöäntejäkin 17, lyöjiä 26!

Tasoittavalla Pattijoen Juntusesta risti Achrenin vaihtoyrityksestä ja toinen Achrenista ykköseltä. Kallio pompullaan kärjeen, Kososen vaihtoyritys kopiksi ja haavat kakkoselta, Topi itse kopinnostolla pois. Sarkkinen kolmossaumasta ykköselle, Pellon pystäristä takapalo. KiPalta laadukas ulkovuoro, ei etenijää edes kakkoselle.

Viimeisen alkavalla KiPa kopitti pari miestä pois. Hämis kärkeen, Topi aihtoi kakkoselle mutta SIgvartin näpystä Kosonen heitti ristin kolmoselta. Simppa paloi laittomaan ja Eko vaihtoi kärjen kakkoselle mutta kolmosvaihto ei onnistunut ja vuoron vaihto.

Viimeisen tasoittavalla Pattijoen Juntunen kärkeen, Achren vaihtoi etupestä täyteen ja Kallio pomputti pesät täyteen. Paloton ajolähtö Kososelle, pallon linjaan ja risti kotiin. Koppi pois, takatialnne Marko Nikulalle, joka iski pallon takarajalle ja Jere Achren ja Timo Kallio toivat 5 – 7. Nikula itse kakkoselle. Pellon vaihtoyrityksestä toinen palo kolmoselta ja kopilla pesät tyhjiksi. Juntunen pystärillä ykköselle ja Achrenin näpystä kolmas palo! Ottelu jaksoin 0 – 1 (4 – 4, 5 – 7) KiPalle!