23.5.2018. Varamiehisen KiPan kolme kunnaria kaatoivat Jymyn! KiPa – SoJy 2 – 1s (5 – 4, 0 – 5, s3 – 1)

Katso illan mittaan myös kuvia ottelusta

Eipä kukaan ennen ottelua nähtyään KiPan kokoonpanon osannut odottaa mitä ottelussa tuleman piti!

Milloin KiPa on lyönyt kaksi kunnaria peräkkäisissä sisävuoroissa Sotkamon Jymyn kenttään?

SIlloin kultakaudella kai Sami Aholan ja Pasi Pirisen aikaan – mutta milloin KiPan on lyönyt kolme kunnaria yhdessä ottelussa Sotkamon Jymyn kenttään? Nyt sen tekivät ensin Jani Ahonen avausvuoroparissa iskemällä kunnarin 1+0 tyhjään kenttään, seuraavassa vuoroparissa Valentin Ikonen 1+2 juoksun arvoisesti ja supervuoroparin tasoittavalla, kahden palon tilanteessa myös Samu-Kalle Varonen iski 1+2 juoksun arvoisesti kunnarin!

– En ainakaan miesten sarjoissa ole aikaisemmin kunnaria Rantakentällä lyönyt, kertoi Jani Ahonen KiPan 1 – 0 johtoon vienyttä kolmosrajapuhkaisuaan.

– Se sellainen kahden palon tilanteen kaikki-tai-ei-mitään -ratkaisu, ja nyt se onnistui, iloitsi Valentin Ikonen avausjakson 5 – 2 johtoon vienyttä kääntöään kolmospesän taakse.

– Mukava täällä on kunnaria lyödä, nyt sattui onnistumaan hyvin, hymyili Samu-Kalle Varonen kun kumuralla olisi tullut vain 1 – 1 tasoitus, mutta nyt pallo pomppasikin yli hämmästyneen kolmoskopparin.

Vasta 18-vuotias Samu-Kalle Varonen on iskenyt jo neljä kunnaria neljässä tämän kevään ottelussa ja hän on lyöjätilastossa kolmantena sellaisten tekijämiesten kuin Juha ”Kore” Korhonen ja Juha Niemi jälkeen:

KiPa varamiehisenä ja Jymyltäkin pelaajia huilaamaan

KiPan vakiorosterista puuttui kolmasosa pelaajista: Ville Kotro oli  kertausharjoituksissa, Juhani Myyryläinen ja Ville Hämäläinen poissa muista syistä. A-J Toropainen pelasi kolmosvahtina, Joni Tervo siepparina ja Joni Matikainen tuli jokeripaitaan Ahosen ja Jiri Pippolan lisäksi.

– Tässä päivällä minuä koin sellaisn flow-tilan kun mietin mistä saan kahdennentoista pelaajan joukkueeseen? Poikien superin pelaajat ovat Sotkamossa ja kolme kaveria puuttui. Mutta me saatiin siitä virtaa, tällä porukalla puhallettiin yhten hiileen ja tiesin, että tänään tulalan voittamaan 2 – 1, kertoi KiPan pelinjohtaja Raimo Bragge.

– Joni Tervo on pelannut siepparina viimeksi C-ikäisenä, mutta tänään hän torjui avausjaksolla Roope Korhosen kovan niitin. Lähtötilanne ei ollut herkkua, mutta kiitos koko joukkueelle, hehkutti Bragge.

Pelaajaongelmia oli Jymylläkin ja he pelasivat tauon jälkeen vain 10 pelaajalla kun Antti Hartikainen ja Niko Korhonen poistettiin kokoonpanosta jalkavaivojen vuoksi. Korhonen aloitti kolmosena ja Hartikainen jokerina, mutta heti ensimmäisen sisävuoron jälkeen he vaihtoivat numeroitaan.

– Kitee on ollut kaikille hankala paikka pelata, niin myös meille. En tiedä kramppasiko vai venähtikö jalka miehillä. Siitä meidän ulkopeli muuttui hieman levottomaksi, mutta läpilyöntejä lukuunottamatta pelattiin hyvää ulkopeliä, KiPa sai vain 14 kolmostilannetta kolmesta kunnarista huolimatta. Sisällä pelattiin hyvin. Hyviä lyöntejä olivat, niillä KiPa ansaitsi voittonsa. Paljon hyvää oli verrattuna ensimmäisiin peleihimme, kertoi ensi kertaa Jymyn pelinjohtajan roolissa Rantakentälle astellun Jani Komulainen.

KiPan ykköspalkinnon sai avausjakson ja sitä kautta koko ottelun voiton pohjustanut Valentin Ikonen (1+2 lyötyä, 1 tuotu ja 4/5 kärkilyöntiä). Kakkospalkinnon sai supervuoroparin ja otteluvoiton varmistanut sekä hienon kopparipelin pelannut 18-vuotias Samu-Kalle Varonen (1+3 lyötyä, 2 tuotua ja 6/10 KL). Kolmas kunnarinlyöjä Jani Ahonen hoiti myös 6/7 kertaa mallikkaasti kärkeen menon (1+0 lyötyä, 1 tuotu ja 9/10 KL).

– Raikkaalla lyöntipelillä saatiin horjutettua Jymyä ensimmäisellä jaksolla. Toka jakso vähän löpsähti ja alettiin odotella superia. Superissa voi aina käydä miten vaan ja nyt se kääntyi meille, tiivisti Valentin Ikonen.

Sotkamon Jymyn ykköspalkinnon sai kovassa lyöntivireessä oleva lyöjäjokeri Roope Korhonen (5 lyötyä, 1 tuotu ja 7/10 KL). Kakkospalkinto lukkari Toni Kohoselle (1 lyöty, 1 tuotu ja 7/9 KL), joka 26 vuotta sitten iski uransa ensimmäisen juoksun KiPan paidassa täällä Rantakentällä ja nyt syntyi se 800. juoksu.

– Hyviä lyöntejä oli vastustajalla. Meillä sisäpeliä saatiin paremmin auki ja lyötiin hyvin, mutta ulkopelissä tuli virheitä. Superissa VAroselta yhden juoksun lyönti, mutta nyt se pomppasi läpi. Kymmenellä miehellä pelattuna vaiherikas peli, arvioi Roope Korhonen.


Lehdistötilaisuus Jymyn kuvaamana

Avausjaksolla Ikosen 1+2 juoksun tuoma 5 – 3 johto riitti

Avausjaksolla KiPa meni Jani Ahonen avausvuoroparissa iskemällä kunnarilla 1 – 0 johtoon, Toisen alkavalla Jymy tasoitti Roope Korhosen kolmossaumavedolla 1 – 1:een ja toiseksi viimeisenä lyöjänä vielä Antti Korhonen vei kumurallaan vieraat 2 – 1 johtoon. Tuojina Topi Korhonen ja Niilo Piiponniemi.

Tasoittavalla KiPa sai Topi Hurskaisen suoraan kakkoselle ja Eko vaihtoi hänet ja SImo Rahusen takapesille. Kahden palon tilanteessa Valentin Ikonen käänsi riskillä kolmospesän taakse ja pallo menikin läpi. Kunnarin edellä kotiin Topi Hurskainen ja SImo Rahunen sekä KiPalle 5 – 2 johto.

Valentin Ikosen riskikääntö kolmospuolelle kahden palon tilanteessa tuotti 1+2 juoksua ja siivitti KiPan jaksovoittoon.

Jymhy ei kuitenkaan antautunut vaan kolmannen alkavalla kolmesta ajolähdöstä Roope Korhonen kotiutti välilyönnillä Antti Hartikaisen 5 – 3 ja Toni Kohonen kumuralla Roope Korhosen 5 – 4. Tämä oli KiPan kasvatti Toni Kohosen uran 800. lyöty juoksu vasta kahdeksanena pelaajaajana ja siitä hänelle kunniakirja. Paloja taululla oli vasta yksi, joten Rantakentän yleisöä alkoi jo hirvittää. Onneksi KiPan ulkokenttä nappasi Koden viimeisestä välipalon ja lukkari Jesse Eskelinen irrotti taktisella väärällä Antti Kiiskisen kolmoselta. Kun viimeisen vuoroparin alkavalla Rahunen poltti palottomasta Roope Korhosen ajolähdöstä etenijän kotiin ja Lauri Rönkön ajolähdöstä tuli koppi ja toinen risti, alkoi yleisö taas herätä. Samu-Kalle sai kunnian päättää jakso polttamalla Markus Tuikka kolmoselle.

Tässä ottelussa viisi juoksua lyönyt Roope Korhonen sai kunnian olla etenijänä Toni ”Kode” Kohosen uran 800:ssa lyödyssä juoksussa

Toisella jaksolla kuollut mies toi juoksun ja Jymy pääsi niskan päälle

Jymy sekotti otiselel jaksolle lyöntijärjestyksensä kun kaksi miestä otettiin pois kokoonpanosta. KiPan jakson avaus oli lyhyt: neljä lyöjää ja kolme paloa. Myös Jymyn tasoittavalla tuli paloja heti alkuun, neljän lyöjän jälkeen kaksi ristiä. Kuudennen jälkeen piti olla jo kolme paloa, mutta KiPan ulkokentän avustuksella kolmostilanne ja ajolähdöstä Roope Korhosen välilyönti luiskahti syöksykoppia hakeneen kolmoskopparin mahan alta läpi. Näin Jymy 0 – 2 johtoon ja pian linjan räpeltäessä Jussi Korhosen lyönnin kanssa taululal jo 0 – 3.

Toisen alkavalla KiPan Joni Tervo löi lapi kakkospuolelta, mutta kun takapesillä ei ollut etenijöitä, tuloksena ainoastaan takatilanne. Palottomasta ajolähdöstä ei juoksuja tullut ja tilanne tyrehtyi. Tasoittavalla Jymyn viimeisenä lyöjänä Antti Kiiskinen iski kakkospesän päältä pallon rantaan kunnarin arvoisesti ja tilanne 0 – 4. Jussi Korhonen pystyi taktisesta väärästäkin pistämään pallon etukenttään ja tuplajuoksulla jakson loppuluvuiksi 0 – 5.

Samu-Kalle supervuoroparin sankari

Jymy aloiti supervuoroparin sisällä vahvasti rakentaen heti palottomat ajot. Roope Korhonen löi illan viidennen juoksunsa kun pitkällä näpyllä Niilo Piiponniemi ehti kotiin 0  -1. Jatkoajot torjui KiPan kopparikaksikko ja KiPa tuli sisään juoksun tappioasemassa.

Ahonen ja Hurskainen menivät heti etupesille, mutta Rahusen musta hetki toi kaksi ristiä taululle. Eko sai pitkällä näpyllä ykkö-kolmostilanteen aikaan ja sitten Samu-Kalle Varonen löi 1+2 juoksun arvoisen kumuransa kakkoskopparin eteen hankkien KiPalle toisenkin sarjapisteen kun supervuoropari kääntyi KiPalle 3 – 1 Topi Hurskaisen ja Sami Partasen kiitäessä kunnarin edellä kotiin.

 

Samu-Kalle Varonen Sutkin voittohaastattelussa ottelun ratkettua supervuoroparissa